Tarinaa ja muistoja Sisu Teamista

  • 114 889
  • 618

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Yritän siis tästä viestistä eteenpäin mahduttaa Sisu Teamin vuosien ja vuosikymmenten välillä pelaamia eri otteluja ja turnauksia aikaväliltä 1961-1997 ja joinakin vuosina tuloksia ja kertomuksia on enemmän ja joistakin on vähemmän. Lisäksi Sisu Team on välillä vain myös B-maajoukkue ja välillä loppuvuosinaan tietenkin Team Karjala. Olympiajoukkueenakin Sisu Team tunnettiin, mutta nimen huonouden takia en viitsi laittaa sitä sellaisenaan kun muuten menee sekaisin varsinaisten Olympialaisten joukkueidenkin kanssa.

Mikäli vuosiluvut ja ottelumäärät eivät mahdu valtavuuden takia niin sitten teen samoin kuin esimerkiksi Vikingarnan topikissa eli laitan ne turnaukset eri vuosille ja vuosikymmenille eri viesteihin. Laitan aina B-maajoukkueen, Sisu Teamin tai Team Karjalan ensiksi ottelulistaan vaikka välillä se olisi ollutkin vierasjoukkueena. Tarvittaessa myöhempien turnausvuosien osalta erotan myös muut maajoukkuepelit niin ne eivät mene sekaisin turnauspelien kanssa.

Tästä se alkaa eli tähän viestiin tulee Sisu Teamin tai B-maajoukkueen 1960-luvun pelit vuosilta 1961-1969 ja 1970-luvun pelit vuosilta 1970-1979 ja muutoin otteluja siitä eteenpäin tarpeen ja merkkimäärän riittävyyden mukaan seuraaviin viesteihin:

1961

Suomi B-Ruotsi B 2-5

Suomi B-Norja B 6-1

Suomi B-Norja B 4-1

Suomi B-Ruotsi B 0-4

Suomi B-Tsekkoslovakia B 4-2

Suomi B-Tsekkoslovakia B 3-9

Suomi B-Itä-Saksa 4-2

Suomi B-Länsi-Saksa B 6-3

1962

Suomi B-Ruotsi B 2-3

Suomi B-Ruotsi B 4-4

Suomi B-Norja B 8-2

Suomi B-Norja 4-4

Suomi B-Länsi-Saksa 4-2

1963

Suomi B-Ruotsi B 0-8

Suomi B-Norja B 7-4

Suomi B-Norja B 8-2

Suomi B-Ruotsi B 2-3

Suomi B-Tsekkoslovakia B 2-5

1964

Suomi B-Puola 2-2

Suomi B-Suomi C 3-1

Suomi B-Suomi C 3-1

Suomi B-Puola B 5-1

Suomi B-Puola B 4-4

1965

Suomi B-Yhdysvallat 4-1

Suomi B-Ruotsi B 4-6

Suomi B-Ruotsi B 2-5

Suomi B-Ruotsi B 3-5

Suomi B-Neuvostoliitto B 2-6

Suomi B-Neuvostoliitto B 2-7

Suomi B-Norja B 5-0

Suomi B-Norja B 8-0

Suomi B-Ruotsi B 5-8

Suomi B-Puola 2-2

1966

Suomi B-Tsekkoslovakia B 2-4

Suomi B-Neuvostoliitto B 3-8

Suomi B-Neuvostoliitto B 1-12

Tällä kaudella Suomen B-maajoukkue oli viimeistä kertaa pelkästään B-maajoukkueen nimellä tunnettu sillä vuodesta 1967 lähtien nimi muuttui Sisu Teamiksi joten tästä eteenpäin vuoteen 1994 laitan tähänkin joukkueen Sisu Teamina.

1967

Sisu Team-Yhdysvallat B 5-3

Sisu Team-Yhdysvallat B 5-1

Sisu Team-Sveitsi 4-5

Sisu Team-Kanada B 1-3

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-4

Sisu Team-Sveitsi 9-2

Sisu Team-Sveitsi 4-5

Sisu Team-Sveitsi 9-2

Sisu Team-Yhdysvallat B 2-2

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-3

Sisu Team-Yhdysvallat 1-5

Sisu Team-Italia 13-0

Sisu Team-Itä-Saksa B 5-3

Sisu Team-Norja 3-1

1968

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-4

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-11

Sisu Team-Neuvostoliitto B 5-8

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-6

Sisu Team-Neuvostoliitto C 9-0

Sisu Team-Ruotsi B 0-1

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-5

Sisu Team-Sveitsi 8-2

Sisu Team-Sveitsi 7-4

Sisu Team-Ruotsi B 1-7

Sisu Team-Kanada B 2-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-6

Sisu Team-Ruotsi B 5-4

Sisu Team-Ruotsi B 4-5

1969

Sisu Team-Sveitsi 4-5

Sisu Team-Sveitsi 9-2

1970

Sisu Team-Puola 3-1

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-4

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-11

Sisu Team-Neuvostoliitto B 5-8

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 9-0

Sisu Team-Yhdysvallat B 5-3

Sisu Team-Yhdysvallat B 5-1

Sisu Team-Ruotsi B 1-7

Sisu Team-Kanada B 2-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-6

Sisu Team-Ruotsi B 4-5

Sisu Team-Ruotsi B 5-4

1971

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-1

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-10

Sisu Team-Ruotsi B 5-3

Sisu Team-Ruotsi B 6-3

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-2

Sisu Team-Ruotsi B 0-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-5

Sisu Team-Ruotsi B 1-4

Sisu Team-Sveitsi 5-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-3

Sisu Team-Länsi-Saksa B 6-0

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-7

Sisu Team-Ruotsi B 0-6

Sisu Team-Hakkapeliitat 3-2 (Sisu Team pelasi kilpailevaa Suomen Jääkiekon B-maajoukkuetta eli Hakkapeliittoja vastaan ja välillä Hakkapeliitat tunnettiin myös Yhdistelmäjoukkueen nimelläkin ja tässä ottelussa kyse oli ilmeisesti tasonmittausottelusta Spengler Cupia tai jotain muuta tärkeää turnausta varten.)

1972

Sisu Team-Neuvostoliitto B 0-7

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-5

Sisu Team-Länsi-Saksa B 6-5

Sisu Team-Norja 9-2

Sisu Team-Ruotsi B eli Vikingarna 7-3

Sisu Team-Vikingarna 3-7

Sisu Team-Vikingarna 1-5

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-4

Sisu Team-Hakkapeliitat 3-2 (Tämä ottelu oli viimeinen ottelu Suomen kilpailevalle B-maajoukkueelle eli Hakkapeliitoille tai välillä myös nimensä vuoksi Yhdistelmäjoukkueena tunnettuna jääkiekossa. Tämän ottelun jälkeen loppuvuodesta 1972 Hakkapeliitat hajotettiin vuosien 1967-1972 ajan kestäneen toimintansa päättymisen merkiksi ja niissä pelanneet pelaajat palasivat kukin seuroihinsa tai jälleen esimerkiksi muihin maajoukkueen toiminnallisiin osiin vaihdellen aina hyvin nuorekkaasta Poikamaajoukkueesta aina keskimäärin melko iäkkääseen Kehitysjoukkueeseen, Veteraanijoukkueeseen tai Ukkomaajoukkueeseen eli C-maajoukkueeseen asti.)

1973

Sisu Team-Japani 7-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 4-5

1974

Jääkarhujen Kotipesän eli Norjan Jääkiekkoliiton 40-Vuotisjuhlaturnaus 1974

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-9

Sisu Team-Vikingarna 3-5

Sisu Team-Jääkarhut eli Norja 11-6 (Ottelu pelattiin 20.9.1974 Oslon Jäähallissa.)

Spengler Cup 1974

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-3

Sisu Team-Puola 2-3

Sisu Team-Hollanti 7-2

Sisu Team-Sveitsi 6-1

1975

Riika Cup 1975

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-5

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-5

Sisu Team-Vikingarna 3-5

Spengler Cup 1975

Sisu Team-Puola 2-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-3

Sisu Team-Norja 7-2

Sisu Team-Sveitsi 9-1

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1975:

Sisu Team-DDR 6-11

Sisu Team-DDR 5-9

1976

Leningradin Turnaus 1976 (Turnaus pelattiin 27.3-30.3.1976 ja olen aiemmin maininnut muissa maaotteluissa vahingossa juuri tämän turnauksen pelejä ja niiden tuloksia.)

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-7

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-5

Sisu Team-Vikingarna 4-6

Spengler Cup 1976

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-6

Sisu Team-Japani 3-4

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 4-1

Sisu Team-Sveitsi 1-2

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1976:

Sisu Team-Neuvostoliitto B 0-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-3

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 6-3

1977

Leningradin Turnaus 1977

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-10

Sisu Team-Vikingarna eli Ruotsi B 3-4

1978

Leningradin Turnaus 1978

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 0-5

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-8

Sisu Team-Vikingarna 3-3

Pekingin Turnaus 1978

Sisu Team-Japani 16-1

Sisu Team-Romania 3-3

Sisu Team-Kiina 12-1

Sisu Team-Länsi-Saksa B 6-2

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1978:

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-2 tammikuussa 1978

Sisu Team-DDR 7-1

Sisu Team-DDR 2-2

Sisu Team-Yhdysvallat B 3-7

1979

Leningradin Turnaus 1979 (Turnaus pelattiin 30.3.1979-2.4.1979 Leningradissa joten yksi aiempi Sisu Teamin muu ottelu Neuvostoliiton B-maajoukkueen kanssa paljastui Leningradin Turnauksen aikaiseksi peliksi eli tuo 0-9 tappio-ottelu.)

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-5

Sisu Team-Neuvostoliitto B 0-9

Sisu Team-Vikingarna 2-3

Helsingin Turnaus 1979

Sisu Team-Kanada B 4-3

Sisu Team-Kanada B 7-3

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1979:

Sisu Team-Vikingarna 2-8 alkuvuodesta 1979

Sisu Team-Kiina 10-2
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tähän viestiin laitan sitten Sisu Teamin pelaamat 1980-luvun pelit ainakin näillä näkymin toistaiseksi vuosilta 1980-1989:

1980

Leningradin Turnaus 1980

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-4

Sisu Team-Vikingarna 3-12

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-11

Hollannin Turnaus 1980

Sisu Team-Hollanti 7-3

Sisu Team-Puola 9-7

Sisu Team-Länsi-Saksa 3-4

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1980:

Sisu Team-Kanada 8-2

Sisu Team-Kanada 3-3

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-7

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-4

Sisu Team-Vikingarna 7-3

Sisu Team-Vikingarna 2-3

1981

Groningenin Turnaus Hollannissa 1981

Sisu Team-Itävalta 5-5

Sisu Team-Hollanti 5-3

Sisu Team-Italia 8-4

Leningradin Turnaus 1981 (Turnaus pelattiin 31.3.1981-7.4.1981 joten yksi aiempi Sisu Teamin muu ottelu Neuvostoliiton B-maajoukkueen kanssa paljastui Leningradin Turnauksen aikaiseksi peliksi eli tuo 1-10 tappio-ottelu. 6.4.1981 merkitty päivämäärä on ainakin täysin väärä Hesarin mukaan koska pelipäivänä Sisu Teamin ja Neuvostoliiton B-maajoukkue pelasivat muita maajoukkueita kuin toisiaan vastaan edelleen Leningradissa ja 9.4.1981 turnauksen jälkeen pelatun Sisu Teamin ja Neuvostoliiton B-maajoukkueen välistä ottelutulosta en harmittavasti edelleenkään tiedä.)

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-10

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-3

Sisu Team-Vikingarna 4-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-7

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 4-7

Sisu Team-Vikingarna 7-5

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1981:

Sisu Team-Japani 4-1

Sisu Team-Japani 5-4

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-5

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-9

Sisu Team-Hollanti 6-3

1982

Fribourgin Turnaus Sveitsissä 1982

Sisu Team-Itävalta 4-0

Sisu Team-DDR 2-2

Sisu Team-Sveitsi 5-7

Leningradin Turnaus 1982

Sisu Team-Vikingarna 5-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-3

Sisu Team-Neuvostoliitto B 0-2

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1982:

Sisu Team-Sveitsi 3-1

Sisu Team-Sveitsi 5-3

Sisu Team-Kanadan Yhdistelmämaajoukkue 1-7

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 4-3

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-4

1983

Leningradin Turnaus 1983

Sisu Team-Kanada B 5-8

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-5

Sisu Team-Vikingarna 2-5

Sisu Team-Neuvostoliito B 2-5

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1983:

Sisu Team-Italia 3-0

Sisu Team-Italia 7-4

Sisu Team-Romania 8-9

Sisu Team-Neuvostoliitto 1-7

Sisu Team-Japani 6-8

Sisu Team-Kanada 5-8

Sisu Team-Neuvostoliitto 2-5

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-1

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-6

Sisu Team-Yhdysvallat B 10-3

Sisu Team-Yhdysvallat B 4-6

1984

Leningradin Turnaus 1984

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 4-10

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-6

Sisu Team-Vikingarna 2-3

Sisu Team-Neuvostoliitto C 3-4

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1984:

Sisu Team-Kehitysjoukkue 5-3

1985

Leningradin Turnaus 1985

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-11

Sisu Team-Vikingarna 0-5

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 5-8

Sisu Team-Kanada 4-4

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1985:

Sisu Team-Leijonat 5-4

Jossakin välin helmikuussa 1985 Sisu Teamin piti pelata Norjaa vastaan pelejä, mutta niistä ei mainittu Hesarissa enempää ja lisäksi 15.2.1985-15.3.1985 välisenä aikana Sisu Teamin piti pelata tai se pelasikin Sveitsiä vastaan yhden harjoitusmaaottelun nimenomaan Sveitsin omien B-sarjan MM-kotikisojen valmistautumista varten

1986

Kanadan Turnaus 1986

Sisu Team-Kanada B 2-1

Sisu Team-Kanada B 5-1

Sisu Team-Kanada B 5-1

Sisu Team-Kanada B 2-1

Sisu Team-Kanada B 1-5

Sisu Team-Kanada B 5-5

B-Maajoukkueen Maaotteluleirisarja 1986

Sisu Team-Vikingarna 1-5

Sisu Team-Vikingarna 6-5

Sisu Team-Kanada B 2-6

Leningradin Turnaus 1986

Sisu Team-Kanada B 2-4

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-6

Sisu Team-Vikingarna 4-6

Alaska Cup 1986

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-5

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-8

Sisu Team-Norja 8-4

Sisu Team-Norja 9-3 Alaska Cupin tai vaihtoehtoisesti Arctic Cupin Sijoitusottelussa

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1986:

Sisu Team-Neuvostoliitto B 0-4

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-8

Sisu Team-DDR 6-1

Sisu Team pelasi vielä DDR:n kanssa kaksi muuta ottelua ennen Alaska Cupia joulukuussa 1986, mutta niistä ei löytynyt Hesarista käsin tietoa.

1987

Leningradin Turnaus 1987

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 4-2

Sisu Team-Vikingarna 3-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-8

Sisu Team-Yhdysvallat B 6-6

Sisu Team-Länsi-Saksa B 6-3

Moravia Cup 1987

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-8

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-5

Sisu Team-Tsekkoslovakian Nuorten Maajoukkue 4-2

1988

Leningradin Turnaus 1988

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-6

Sisu Team-Vikingarna 2-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-4 jatkoajan jälkeen Leningradin Turnauksen Sijoitusottelussa

Moravia Cupissa 1988 Sisu Team pelasi myös, mutta toistaiseksi sen tietoja ei ole juuri löytynyt.

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1988:

Sisu Team-Ranska 4-1

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-8

1989

Leningradin Turnaus 1989

Sisu Team-Neuvostoliitto B 0-5

Sisu Team-Kanada B 2-3

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-3

Sisu Team-Länsi-Saksa B 8-1 Leningradin Turnauksen Sijoitusottelussa

Moravia Cup 1989

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 6-3

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-2

Sisu Team-Vikingarna 1-6

Mont-Blancin Turnaus 1989

Sisu Team-Ranska 3-1

Sisu Team-Tsekkoslovakia 7-4

Sisu Team-Sveitsi 6-6

Sisu Team-Puola 5-1

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1989:

Sisu Team-Neuvostoliitto 2-7

Sisu Team-Kiina Lappeenrannassa jossakin välin vuotta 1989 11-4
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan vielä kaiken päätteeksi toistaiseksi 1990-luvulla kertyneiden Sisu Teamin ja vuodesta 1995 eteenpäin aina historiansa loppuun asti tunnetun Team Karjalan pelitulokset vuosilta 1990-1997 toistaiseksi kertyneiden ottelujen listausta:

1990

Huhtikuun 1990 B-maaottelukierros ennen Leningradin Turnausta 1990

Sisu Team-Neuvostoliitto C 10-2

Sisu Team-Kanada B 4-1

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 6-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-0

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 5-6

Sisu Team-Länsi-Saksa B 7-3

Sisu Team-Norja 2-3

Sisu Team-Norja 4-4

Sisu Team-Norja B 6-5

Sisu Team-Norja B 3-3 (Aiemmin olin vahingossa maininnut tämän ottelun Jääkarhujen ja Sisulaisten väliseksi tasapeliksi, mutta kokoonpanossa näkyi niin paljon Frisk Askerin eli Kiekko-Tiikereiden pelaajia ja lisäksi Svein Oddesen eräänä lahjakkaimpana B-Jääkarhujen pelaajana ja Norjan divarijyränä niin vaihtoon meni Jääkarhut B-Jääkarhuiksi niin, että heilahti.)

Sisu Team-Norja 4-5

Sisu Team-Norja B 10-2

Leningradin Turnaus 1990

Sisu Team-Vikingarna 1-2

Sisu Team-Länsi-Saksa B 7-5

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-7

Sisu Team-Neuvostoliitto C 3-5 Leningradin Turnauksen Sijoitusottelussa

AGPO Vierlandentoernooi 1990 Zoetermeer

Sisu Team-Norja 0-2

Sisu Team-Itävalta 4-0

Sisu Team-Ijs-Oranje eli Hollanti 3-1

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1990:

Sisu Team-Ranska 7-1

Sisu Team-Italia 8-4

Sisu Team kohtasi vielä vuoden 1990 pelikautensa alkuvaiheessa vuotta 1991 kohti mentäessä Ranskan ja Italian uudelleen, mutta näistä maaotteluista minulla ei harmittavasti ole tuloksia tallessa.

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-5

Marraskuussa 1990 Sisu Team kohtasi Sveitsin kolme kertaa, mutta harmittavasti itselläni ei ole näistä tuloksia tallessa.

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-2

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-3

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-3

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-7

Sisu Team-Hollanti 1-3

1991

BC Cup 1991

Sisu Team-Kanada B 1-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-4

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-3

Sisu Team-Kanada B 5-1

Harmittavasti en tiedä Sisu Teamin ja Kanadan B-maajoukkueen mahdollista viimeistä ja turnauksen päättänyttä ottelua ja sen tulosta joskin Sisu Teamin kerrottiin hävinneen Hesarin sivuilla...

Leningradin Turnaus 1991 tai vaihtoehtoisesti toisinaan viimeisen alkuperäisen turnauksen sponsorin muuttuessa hieman nimi oli Pravda-turnaus 1991

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-4

Sisu Team-Yhdysvallat B 5-4

Sisu Team-Saksa B 9-3

Sisu Team-Vikingarna 1-5

Palet d'orin Turnaus Ranskassa 1991

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-0

Sisu Team-Yhdysvallat B 1-1

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 5-0

Sisu Team-Vikingarna 1-5

AGPO Vierlandentoernooi 1991 Zoetermeer

Sisu Team-Puola 2-3

Sisu Team-Tanska 7-3

Sisu Team-Ijs-Leeuw eli Hollanti 2-5

1992

AGPO Vierlandentoernooi 1992 Zoetermeer

Sisu Team-Slovenia 1-1

Sisu Team-Tanska 7-0

Sisu Team-Alankomaat 4-1

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1992:

Sisu Team-IVY B 3-6

Sisu Team-IVY B 1-0

Sisu Team-IVY B 2-4

Sisu Team-IVY B 0-2

Sisu Team-IVY B 1-2

Sisu Team-IVY B 0-1

Sisu Team-IVY B 0-1

Sisu Team-IVY B 1-0

Sisu Team-Yhdysvallat 5-3 (Sisu Teamin vuoden 1992 ensimmäinen ottelu nimenomaan kohti vuotta 1993 mentäessä ja tämä ottelu pelattiin Lappeenrannassa Sisu Teamin sarjakauden avausotteluna tietääkseni 26.8.1992 ja ainakin tietääkseni tuossa ottelussa Sisu Team voitti ihan Yhdysvaltain A-maajoukkueenkin, mutta mikäli tulee todisteita mahdollisista B-maajoukkuepelaajista tai muutoin jotain muuta taustatietoa tästä pelistä niin korjaan tämän ottelijaosapuolen Yhdysvaltain osalta välittömästi.)

Sisu Team-Ranska 9-3 (Sisu Teamin vuoden 1992 toinen ottelu nimenomaan kohti vuotta 1993 mentäessä jossa pelasi tosiaan Jari Korpisalo ja ottelu pelattiin Mikkelin Jäähallissa ainakin muistaakseni. Jääkukkojen eli Ranskan joukkueessa oli pelaamassa saamieni tietojen mukaan vain 17 kenttäpelaajaa ja kaiketi maalivahti Petri Ylönen ja joissakin lähteissä vain 16 kenttäpelaaja mukaan luettuna juurikin maalivahti Petri Ylönen koska Tampereen Turnauksessakin 1992 Ranska pelasi tietääkseni vajaalla kenttäjoukkueella ja Jääkukot muutenkin oleilivat elokuussa 1992 Suomessa varsin paljonkin.)

Sisu Team-Kanada B 3-1

Sisu Team-Kanada B 5-4

1993

Pietarin Turnaus 1993

Sisu Team-Vikingarna 2-2

Sisu Team-Valko-Venäjä 5-2

Sisu Team-Venäjä B 5-0

Sisu Team-Venäjä C 2-2

Sisu Team-Norja 1-3

Ystävyyden Cup 1993

Sisu Team-Slovakia 1-3

Sisu Team-Kanada B 2-4

Sisu Team-Yhdysvallat B 2-5

Sisu Team-Norja 4-8

Sisu Team-Venäjä B 2-7

Sisu Team-Valko-Venäjä 5-2

Bolzanon Turnaus Italiassa 1993

Sisu Team-Slovakia 3-2

Sisu Team-Italia 5-0

Muut Sisu Teamin pelaamat ottelut 1993:

Sisu Team-Sveitsi B 8-0

Sisu Team-Sveitsi B 4-2

Sisu Team-Sveitsi B 4-0

Sisu Team-Kanada B 4-2

Sisu Team-Kanada B 1-7

Sisu Team-Venäjä B 0-2

1994

Sisu Team-Tsekki 2-3

Sisu Team-Saksa B 4-4

Sisu Team-Kanada 2-4

Sisu Teamin pelaamat muut ottelut vuonna 1994:

Sisu Team-Kanada B 5-0

Sisu Team-Kanada B 4-3

Sisu Team-Ruotsi 8-3 (Joiltakin osin Tre Kronorista puuttui pelaajia ja välillä olen kuullut huhuja, että tämä vuoden 1994 lopulla pelattu ottelu olisi ollut Sisu Teamin ja Ruotsin A-maajoukkueen eli Tre Kronorin ja Ruotsin B-maajoukkueen yhdistelmän eli Kronorvikingarnan tai Vikingkronornan eli Ruotsin Yhdistelmämaajoukkueen välinen ottelu. Toistaiseksi olen merkinnyt sen Ruotsin A-maajoukkueen ja Sisu Teamin väliseksi otteluksi koska pelaajaenemmistö oli silti vähäisyydestään huolimatta nimenomaan Tre Kronorin eikä Vikingarnan tai Elitserienin jonkinlainen yhdistelmäjoukkue tai oheismiehistö.)

Sisu Team-Venäjä B 2-2

Vuonna 1994 Sisu Team pelasi myös Pietarin Turnauksen, mutta harmittavasti minulla ei ole tästä juurikaan tietoja niin jätän tällä kertaa sen merkitsemättä näihin tilastoihin...

1995

Pietarin Turnaus 1995

Team Karjala-Venäjä B 1-4

Team Karjala-Vikingarna 2-4

Team Karjala-Venäjä C 7-5

Team Karjala-Sveitsi B 4-0

Mineraalivesiturnaus tai Morgesin Turnaus 1995 Sveitsissä

Team Karjala-Sveitsi B 5-1

Team Karjala-Ranska B 8-0

Team Karjala-Tsekki B? (Tämän saa täydentää vapaasti mikäli 5.11.1995 pelatun ottelun tulokset ovat jollakin tiedossa.)

Izvestija 1995

Team Karjala-Ruotsi 1-5

Team Karjala-Kanada 1-3

Team Karjala-Venäjä 4-4

Team Karjala-Tsekki 0-1

Revontuli Cup, Revontuli-Turnaus, Pohjanvalo-Turnaus tai Northern Lights Tournament 1995

Team Karjala-Venäjä 3-1

Team Karjala-Kanada 3-10

Team Karjala-Kanada 2-5 Revontuli Cupin, Revontuli-Turnauksen, Pohjanvalo-Turnauksen tai Northern Lights Tournamentin Finaalissa

Team Karjalan pelaamat muut ottelut 1995:

Team Karjala-Venäjä 1-5

Team Karjala-Kanada 4-3

Team Karjala-Venäjä B 0-3

Team Karjala-Venäjä B 0-5

Team Karjala-Venäjä B 2-0

1996

Savoien Turnaus Ranskassa 1996

Team Karjala-Saksa B 4-3

Team Karjala-Latvia 4-5

Team Karjala-Ranska 9-4

Naganon Turnaus Japanissa 1996

Team Karjala-Ranska 7-0

Team Karjala-Japani 3-4

Team Karjala-Nippon All-Stars eli Japanin B-maajoukkue 3-1

Team Karjala-Kanada B 5-1

Isä David Bauer Cup Kanadassa 1996

Team Karjala-Venäjä 2-4

Team Karjala-Kanada 4-5

Muut Team Karjalan pelaamat ottelut 1996:

Team Karjala-Venäjä B 2-4

Team Karjala-Venäjä B 1-3

Team Karjala-Venäjä B 0-0

Team Karjala-Venäjä B 1-1

Team Karjala-Japani 3-0

Team Karjala-Japani 3-1

Team Karjala-Saksa 4-2

Team Karjala-Kanada B 2-2 Rinkelinmäellä vuoden 1996 lopulla

Vuonna 1996 Team Karjala pelasi myös Pietarin Turnauksen, mutta harmittavasti minulla ei ole tästä juurikaan tietoja niin jätän tällä kertaa sen merkitsemättä näihin tilastoihin...

1997

Puolan Turnaus

Team Karjala-Puola 4-5

Team Karjala-Puola 1-1

Vuonna 1997 Team Karjala pelasi myös Pietarin Turnauksen, mutta harmittavasti minulla ei ole tästä juurikaan tietoja niin jätän tällä kertaa sen merkitsemättä näihin tilastoihin...
 
Viimeksi muokattu:

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Hengästyttävän paljon yksityiskohtaista tietoa olet postannut Suomen "varjomaajoukkueiden" edesottamuksista. Onneksi jotkut jaksaa vaivautua.

Löytyisikö sinulta tarkempaa tietoa seuraavanlaisesta tapahtumasta joskus 80-luvun puolen välin tienoilta:

Suomea lähetettiin edustamaan P-Amerikkaan maajoukkue-turneelle (kenties liittyen olympialaisiin?) joku ihan hanttapulijengi, siis mukana tuskin liigapelaajiakaan ja se Suomi vei jotain saksalaisia (tai muuta keskikastin MM-jengiä) aluksi ihan mennen tullen johtaen 2 erän jälkeen reilustintyyliin 6-1 tms. Sitten oli kuulemma vastapuolelle selvinnyt, ettei Suomella ollutkaan kuin joku reservin reservijengi kasassa ja tästä tiedosta sisuuntuneina alkoivat pelata ihan eri itseluottamuksella ja saivat kunnolla kaunisteltua tappiolukemiaan 3. erässä . Suomi kuitenkin voitti ko. pelin , kiitos reilun etumatkan ennen vastustajan heräämistä. Noin se ennakkoasennoituminen (pelko/kunnioitus ja lopulta itseluottamus) voi vaikuttaa peliin :)

Luin tuosta Jääkiekkolehti tai Maalilehdestä, joiden tilaajana olin 80-luvulla. Keräsin myös jääkiekon vuosikirjoja, joissa tilastotiiin kauden tapahtumat globaalisti. Pitäisi mennä penkomaan kellaria perin pohjin, jos vaikka jotain noista aarteista vielä löytyisi.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Löytyisikö sinulta tarkempaa tietoa seuraavanlaisesta tapahtumasta joskus 80-luvun puolen välin tienoilta:

Suomea lähetettiin edustamaan P-Amerikkaan maajoukkue-turneelle (kenties liittyen olympialaisiin?) joku ihan hanttapulijengi, siis mukana tuskin liigapelaajiakaan ja se Suomi vei jotain saksalaisia (tai muuta keskikastin MM-jengiä) aluksi ihan mennen tullen johtaen 2 erän jälkeen reilustintyyliin 6-1 tms. Sitten oli kuulemma vastapuolelle selvinnyt, ettei Suomella ollutkaan kuin joku reservin reservijengi kasassa ja tästä tiedosta sisuuntuneina alkoivat pelata ihan eri itseluottamuksella ja saivat kunnolla kaunisteltua tappiolukemiaan 3. erässä . Suomi kuitenkin voitti ko. pelin , kiitos reilun etumatkan ennen vastustajan heräämistä. Noin se ennakkoasennoituminen (pelko/kunnioitus ja lopulta itseluottamus) voi vaikuttaa peliin :)

Luin tuosta Jääkiekkolehti tai Maalilehdestä, joiden tilaajana olin 80-luvulla. Keräsin myös jääkiekon vuosikirjoja, joissa tilastotiiin kauden tapahtumat globaalisti. Pitäisi mennä penkomaan kellaria perin pohjin, jos vaikka jotain noista aarteista vielä löytyisi.

Et välttämättä tarkoita tätä, mutta otan esille kuitenkin. 80-luvulla keväisin oli useinkin tapana koota ns A-ja B-maajoukkueen yhdistelmä, kun osa parhaista pelaajista jatkoi pelejään vielä play off-peleissä. Keväällä 1986 tällainen yhdistelmä myös koottiin, muistaakseni juurikin pohjois-Amerikan kiertueelle. Pelaajistosta puuttuivat neljän play off-joukkueen pelaajat eli Tapparan, HIFK:n, Kärppien ja TPS:n pelaajat. Tästä kiertueesta en löytänyt tuloksia, saati vastustajia. Aika pian tämän reissun jälkeen silloinen päävalmentaja Alpo Suhonen erosi tehtävistään.

Samoin keväällä 1981 tällainen joukkue pelasi kaksi vieraspeliä Tsekkoslovakiaa vastaan. Tästä ns B-maajoukkueesta puuttuivat liigafinalistien Kärppien ja Tapparan pelaajat. Tämä joukkue selviytyi muistini mukaan peleistä numerollisesti hyvin, tappiot olivat 1-2 ja 1-3. Joukkueesa pelasivat:
FIN: Lassila - Levo, Nummelin, Jyrkkiö, Suoraniemi, Lehtonen, Hirvonen, Blomqvist,
Heikkilä - Javanainen, Ruisma, Makkonen - Tamminen, Leppänen, Koskinen - Hjerpe,
Tuohimaa, Sinisalo - Skriko, Mälkiä, Viitala. Lähde Czechoslovakia 1980/81
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Kyse ei Viltsu ollut noista mainitsemistasi, liian nimekkäitä pelaajia nuo. Liikkeellä oli joku todella nimetön yhdistelmä tyyliin "Suomen divarin kerma" ehkä liigapelaajillakin höystettynä. Jostain tajunnan hämäristä yrittää pukata yhtenä esimerkkinä esille nimi Jose Pekkala, mutta tiedä häntä. Lähin kandidaatti Thusbergin aiemmin esiin nostamista turnauksista olisi 1986 Alaska Cup ja siellä 8-4 Norjaa vastaan, mutta se hehkutettu loppukiri ei sitten kuitenkaan kovin lähelle Norjaa tuonut 6-1:stä, elleivät välillä nousseet esim. 6-4:ään.

Jutun juju oli kuitenkin siinä, että vastustaja oli ikäänkuin ennakkoon hävinnyt , kun sai vastaansa itsensä Suomen Leijonat, mutta kun miehistömme varavaravara-status paljastui, niin alkoi niillä vastustajilla miehekäs loppukiri. Vähän sama jos HIFK lähtisi syksyllä CHL-peliin Puolan Krakovaan Miehot ja Tammiset ykköskentällisessä yms. ja polakit aluksi suosiolla alistuisivat jämäpelaajien pyöriteltäviksi :)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tarkoitatko mahdollisesti WPK tuota Yhdysvalloissa aikanaan vuonna 1982 pelattua Battle Creekin Turnausta?

Tämä oli siitä mielenkiintoinen turnaus, että tässä turnauksessa piti alun pelata nimenomaan Sisu Teamilla ja välillä Kehitysjoukkueella eli C-maajoukkueella, mutta niin Sisu Team kuin myös Kehitysjoukkue kieltäytyivät kukin eri syistään ja osin siksi kun ne olivat muissa peleissä kiinni ja koska oli maaottelutauko joulun alla menossa.

Kun sitten Suomen Jääkiekkoliiton piti joukkue lähettää niin välillä pohdittiin niin Yhdistelmämaajoukkuetta eli A-B-maajoukkuetta tai Sisu-Leijonia ja jopa alempaa vastaavaa Yhdistelmämaajoukkuetta eli B-C-maajoukkuetta kunnes lopulta päätettiin erikoisesti kasata divaripelaajien joukkue.

Tämä nk. Divarijengi kohtasi ainakin vuoden 1982 Battle Creekin Turnauksessa Yhdysvaltain B-maajoukkueen, Neuvostoliiton B-maajoukkueen tai Neuvostoliiton C-maajoukkueen sijaan yksinkertaisesti Neuvostoliiton Jääkiekkoliigan Torpedo Gorkin seurajoukkueen ja lisäksi vielä Kanadan B-maajoukkueen tai Kanadan C-maajoukkueen sijaan Kanadan Yliopistojoukkueen joka tosin oli normaalista maan parhaasta Yliopistojoukkueesta poiketen koottu Monctonin seurajoukkuepelaajista.

Suomen Divisioonamaajoukkue tai nk. Divarijengi hävisi tiettävästi neljällä maalilla Torpedo Gorkille ja Yhdysvaltain B-maajoukkueelle ja Monctonille yhdellä maalilla aika viime hetkellä.

Jose Pekkalan mahdollisesta pelaamisesta en osaa tähän hätään sanoa mitään joskin Divarijengin Joukkuekapteeni oli Ari Kankaanperä.

Mahdollisesti vuosina 1981, 1983 ja 1984 pelattiin myös Battle Creekin Turnaus, mutta näistäkään en osaa sanoa harmittavasti mitään varmaa joskin olen kuullut Jose Pekkalan pelanneen jossakin muussakin Yhdysvaltain Turnauksessa vuonna 1982.

Tosin tämä Yhdysvaltain Turnaus erotuksena vuoden 1982 Battle Creekin Turnauksesta on voitu sotkea Pekkalan Pikkuleijonien vuoden 1982 MM-kisaurakkaan joka tuotti pronssimitalit Pikkuleijonille ja jota pelattiin jaetusti Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

En tiedä, että olisiko mahdollisesti Länsi-Saksan joku joukkue eli kenties B-maajoukkue, C-maajoukkue vai Länsi-Saksan Jääkiekon Bundesliigan joukkue pelannut noina 1980-luvun alun Battle Creekin muiden vuosien turnauksissa...

Länsi-Saksan A-maajoukkue ei ainakaan tietääkseni ehtinyt noihin joulutauon peleihin tai sitten joukkue oli toisena noista vuosista valmistautumassa tai pelaamassa Izvestijassa...
 
Viimeksi muokattu:

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
No nyt alkaa polttaa, kiitos vinkeistä Thuusbäri. Joku noista Battle Creek-turnauksista saattaa hyvinkin olla se hakemani. Edelleen se oma muistikuvani on nimenomaan se, että joku eurooppalainen maajoukkue (ei välttämättä mikään A-maajoukkue) yllätettiin tuollaisella Suomen divaritason yhdistelmällä. Länsi-Saksa ja Norja ovat vahvimmat veikkaukseni.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jaa...

Etsin hieman lisää tietoa noista Battle Creekin Turnauksista joita muuten kutsuttiin myös nimellä World Games International Tournament of Ice Hockeyksi vuosina 1981-1984 jolloin turnaus järjestettiin. Turnaus pelattiin ainakin tiettävästi aina joulukuussa. Suomalaisia joukkueita pelasi ilmeisesti vain korkeintaan vuosina 1981-1983 koska vuonna 1984 Sisu Team, Kehitysjoukkue eli C-maajoukkue ja turnaukseen ilmeisesti jälleen kerran mietitty ja osallistuvaksi aiottu Divisioonamaajoukkue eli nk. Divarijengi kieltäytyivät kunniasta pelata siinä.

Harmittavasti enempää tietoa noista tuloksista en löytänyt paljoakaan joskin vuoden 1982 Battle Creekin Turnauksen Torpedo Gorkin ja vuoden 1984 Battle Creekin Turnauksessa Neuvostoliiton B-maajoukkueen ja Neuvostoliiton C-maajoukkueen asemasta turnauksessa pelanneen Spartak Moskvan ottelutulokset onnistuin kokonaisuudessaan löytämään ja laitan ne poikkeuksellisesti pian tähän alle:

1982 Battle Creekin Turnaus tai World Games International Tournament of Ice Hockey II 1982

Torpedo Gorki-Divisioonamaajoukkue 4-0

Torpedo Gorki-Kanadan Yliopistojoukkue (Kanadan Yliopistojoukkue koostui Monctonin pelaajista.) 6-1

Torpedo Gorki-Yhdysvallat B 4-3

Torpedo Gorki-Yhdysvallat B 3-4

Yhdysvaltain B-maajoukkue voitti Battle Creekin Turnauksen tai World Games International Tournament of Ice Hockey II:n 1982, Torpedo Gorki oli toinen, Kanadan Yliopistojoukkue oli kolmas ja toiseksi viimeinen ja Suomen Divisioonamaajoukkue tai nk. Divarijengi oli neljäs ja viimeinen turnauksessa.

Battle Creekin Turnaus 1982 pelattiin joulukuussa 1982 päivämäärillä 27.12.1982-31.12.1982.

Vuonna 1984 Battle Creekin Turnauksessa tai World Games of Ice Hockey IV:ssä pelasivat tosiaan alkuperäisten Neuvostoliiton B-maajoukkueen tai Neuvostoliiton C-maajoukkueen sijaan Spartak Moskva Neuvostoliiton Jääkiekkoliigasta, Yhdysvaltain B-maajoukkueen tai Yhdysvaltain C-maajoukkueen sijaan pelasivat Michigan Broncosin Länsijoukkue tai Michigan Broncos West tai Western Broncos Michigan joka on tai oli ilmeisesti Kalamazoon alueella pelannut joukkue, Kanadan B-maajoukkueen tai Kanadan C-maajoukkueen sijaan Saskatchewanin Huskies ja lopuksi Sisu Teamin, Kehitysjoukkueen tai Divarijengin ollessa Suomesta pääsemätön turnaukseen itse Japanin B-maajoukkue eli Nippon All-Stars kun viime hetkellä ainakin ilmeisesti muiden taustatietojen puuttuessa tarkemmin Japanin A-maajoukkue kieltäytyi tulemasta peleihin.

Muussa tapauksessa tai kunhan parempaa varmistusta tulee niin se sitten olisi ollut ihan Japanin A-maajoukkuekin.

Laitan tähän vielä vuoden 1984 ilmeisesti viimeiseksi jääneen Battle Creekin Turnauksen tai Jääkiekon Maailmanpelien tulokset Spartak Moskvan osalta joka myös tämän turnauksen voitti:

1984 Battle Creekin Turnaus tai World Games International Tournament of Ice Hockey IV 1984

Spartak Moskva-Saskatchewan Huskies 8-4

Spartak Moskva-Nippon All-Stars tai Japani B 13-2

Spartak Moskva-Western Michigan Broncos 5-3

Spartak Moskva-Western Michigan Broncos 6-3

Harmittavasti Western Michigan Broncosin ja Saskatchewanin Huskiesin sijoittumisesta turnauksessa ei ole tietoa kun hyvin todennäköisesti Japanin B-maajoukkue jäi viimeiseksi ja melko todennäköisesti olisi jäänyt A-maajoukkueellaankin...

Battle Creekin Turnaus 1984 pelattiin joulukuussa 1984 päivämäärillä 26.12.1984-30.12.1984.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan seuraavaksi tähän näillä näkymin pitkän tutkinnan jälkeen hieman Sisu Teamin erilaisia kausipelilistauksia tai pikemminkin toisin sanottuna niitä pelejä joita sen oli määrä pelata vähintään kauteen eri vuosina eri tavalla.

Erotan ne seuraavaksi tässä siten, että ne ottelut jotka pitivät olla Jääkiekkoliiton vähintään määrittämiä minimimääriä kauteen niin ne minä laitan sellaisenaan tuohon heti kauden perään ja ne ottelut jotka ovat muutoin tiedossani tai muutoin poikkeavia Jääkiekkoliiton vuosittaisesta vähittäismäärästä niin laitan ne numeroin ja suluin.

Aloitan kaudesta 1975 ja päätän vuoteen 1997 joskin joiltakin vuosilta kun B-maajoukkueen tai Sisu Team/Team Karjalan aikakaudelta ei Jääkiekkoliitto erikseen ilmoittanut ottelumäärien minimimäärää B-maajoukkueelle niin sitten käytän vain pelkästään yhtä lukua ja mahdollisesti perään korkeintaan hieman omia arvelujani ja ottelumääriä ja tietenkin pelejä saa kertoa vapaasti mikäli vain muistaa jotakin niistä. Lisäksi en ole ottanut tässä huomioon Sisu Teamin/Team Karjalan mahdollisia seurajoukkueita vastaan käytyjä otteluja vaan vain pelkät maaottelut eri maiden A, B tai C-maajoukkueita vastaan.

Tässä ottelumäärät alustavasti ja muutoin merkitysti tulevat siis:

1975: 6 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (9 ottelua) ja aivan korkeintaan Sisu Team pelasi tällä kaudella ehkä 10 ottelua koska enää hyvin, hyvin vähän kerrottiin otteluja enää pelattavan muun muassa Itä-Saksa-ottelujen jälkeen...

1976: 12 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (11 ottelua) ja aivan korkeintaan Sisu Team pelasi tällä kaudella ilmeisesti vielä yhden pelin koska eivät ne juuri enää tuolloinkaan pelanneet sinä vuonna...

1977: 10 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (3 ottelua) ja tällä kaudella epäselvää on muun muassa Jääkiekkoliiton päivämäärälle 5.4.1977 määrittämä vapaavalintainen Sisu Teamin ottelu jotakin vastustajaa vastaan mitä en ole vielä saanut selville mikäli Sisu Team enää tuolloin mitään pelasikaan...

1978: 6 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (11 ottelua) ja tällä kaudella Sisu Team pelasi vielä aivan korkeintaan 1-3 muuta ottelua eli äärimmillään joka tapauksessa noin 14 ottelua...

1979: 10-14 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (7 ottelua) ja tällä kaudella Sisu Team pelasi vielä 3-7 ottelua hieman riippuen siitä, että löytyvätkö vielä epävarmat ottelutiedot...

1980: 13-14 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (12 ottelua) ja tällä kaudella Sisu Team pelasi vielä 1-2 ottelua hieman riippuen siitä, että löytyvätkö vielä epävarmat ottelutiedot...

1981: 14-15 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (14 ottelua) ja tällä kaudella Sisu Team pelasi ehkä vielä yhden ottelun...

1982: 14 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (11 ottelua) ja harmittavasti kolmen ottelut Sisu Teamin kaudelta Hiljaisen Ukkosen ajalta puuttuvat vielä toistaiseksi...

1983: 15-20 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (15 ottelua) ja mahdollisesti Sisu Team pelasi vielä ehkä noin viitisen ottelua korkeintaan vielä lisää sinä vuonna...

1984: 10-20 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (5 ottelua) ja mahdollisesti Sisu Team pelasi vielä 5-15 ottelua lisääkin tuona vuonna...

1985: 10-25 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (5 ottelua) ja mahdollisesti Sisu Team tosiaan pelasi vielä 5-20 ottelua lisääkin tuona vuonna kun muun muassa Sveitsiä ja Norjaa vastaan piti pelata...

1986: 20-30 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (20 ottelua) ja mahdollisesti Sisu Team pelasi otteluja vielä enemmänkin koska ainakin kahdesta Itä-Saksa-ottelusta ei löytynyt tietoja ja Juhani Tamminen peluutti Erkka Westerlundin kanssa Sisu Teamia tuohon aikaan ilmeisesti ennätysmääriä vuoteen...

1987: 25-30 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (8 ottelua) ja todennäköisesti Sisu Team pelasi runsaasti mainittuakin enemmän kauteen koska 1990-luvun alkuun asti Sisu Teamin kausimäärät olivat vuosittain jopa todella valtaviakin kauteen...

1988: 8 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (7 ottelua) ja toistaiseksi löytymättömät 1988 Moravia Cupin pelit täydellisine tuloksineen nostavat Sisu Teamin pelimäärät 10 otteluun joskin vuosi 1988 tuntui B-maajoukkueessa hieman välivuodelta muutenkin mahdollisesti Talviolympialaisten vuoksikin koska paljoakaan en ole löytänyt tuolta vuodelta pelejä...

1989: 20-30 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (13 ottelua) ja todennäköisesti Sisu Team pelasi runsaasti mainittua enemmänkin otteluja kauteen. Uusin ja tuorein toistaiseksi vahvistamaton ja kuulemani tarina erään virolaisen tuttuni isäukolta joka kertoi kerran, että kevättalvella 1989 oli aika jolloin mahdollisesti Sisu Team olisi pelannut Neuvosto-Eestissä 4 ottelun sarjan nimenomaan Neuvosto-Viron jääkiekkomaajoukkuetta vastaan, mutta mahdollisesti tämä saattoi olla myös Kehitysjoukkueen eli Suomen C-maajoukkueen pelaama ottelusarja mitä tuttuni isä olisi ollut katsomassa siihen aikaan ja kun yli kaksi vuotta oltiin mietitty jo Neuvosto-Viron ja Suomen välistä jääkiekollista yhteistyötä vihdoin ja viimein konkreettisesti käytännössä yli 20 vuoden hiljaisuuden jälkeen kun vuonna 1967 oli ilmeisesti ainakin viimeksi juteltu jotakin ennen sulkeutumista...

1990: 25-30 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (27 ottelua) ja toistaiseksi löytymättömät yksittäisottelut Ranskaa ja Italiaa vastaan ja peräti kolmen Sveitsin ottelun löytymättömyys kasvattavat ottelumäärän varmasti ainakin 32 otteluun ja uskaltaisin väittää, että parhaimmillaan otteluja Sisu Team olisi pelannut jopa 40-50 otteluakin kauteen koska suurin piirtein noin vuonna 1990 tai 1991 Sisu Team pelasi kaikkien aikojen suurimmat ottelumääränsä muutenkin ja huipensi suunnan jota oli jatkunut noin vuodesta 1983 eteenpäin siinnä mitä ottelumääriin tuli...

1991: 25-30 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (15 ottelua) ja toistaiseksi arvioituna Sisu Team pelasi 10-15 ottelua vielä ainakin ja hyvin todennäköisesti myös kaikkien aikojen pelimäärän ennen ottelumäärien tippumista eli ehkä peräti sen 40-50 ottelua eli saman verran kuin mitä vuonna 1990 ainakin suurimmillaan...

1992: 13 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (15 ottelua) ja toistaiseksi arvioituna Sisu Team saattoi pelata vielä tätäkin enemmän joskin ei varmaan ehkä kuitenkaan paljoa enempää kun miljoonan markan vuosibudjetti oli melko rajallinen ja kun jotenkin ilmeisesti ottelumäärät vaikuttavat vuosiin 1990 ja 1991 nähden olleen pienempiä sinä vuonna...

1993: 11 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen (19 ottelua) ja toistaiseksi arvioituna Sisu Team ei paljoa tätä enempää tainnut vuoteen pelata kun vuosibudjetti oli vain hieman yli miljoona markkaa...

1994: 18-36 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (7 ottelua) ja toistaiseksi arvioituna vuoden 1994 Sisu Teamin viimeisen kauden pelejä on vielä paljon jäljellä ja erikoista on, että mahdollisesti Team Karjalaksi muuttuessaan vuosien 1994 ja 1995 ottelumäärät ovat minimimääriensä osalta suhteellisen sekavia ainakin eri lehtien ilmoitusten mukaan. Vuonna 1994 Sisu Teamilla kuitenkin ehkä realistisimmin arvioituna oli 20 ottelua sarjakaudellaan ainakin ilmeisesti ja Team Karjalalla vuonna 1995 tätä vähemmän. Pietarin Turnauksen 1994 pelien löytyessä Sisu Teamin pelejä olisi koossa 12 kappaletta näillä näkymin...

1995: 18-36 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (19 ottelua) ja toistaiseksi arvioituna ensimmäisen Team Karjalan kauden pelit ovat ainakin melkein löytyneet koska alustavan varmasti vain yksi muu Sveitsin ottelu ja ottelu Saksaa vastaan puuttuvat tuloksiltaan kuten myös Mineraalivesiturnauksen tai Morgesin Turnauksen Ranskan B-maajoukkueen tulostieto eikä enempää juuri löytynyt.

Vuoden 1994 tapaan juuri Sisu Teamin kuolema ja Team Karjalan syntymä aiheutti melkoisen sekaannuksen, mutta ilmeisesti näillä näkymin 18 ottelun minimimäärä tälle vuodelle eli vuodelle 1995 oli alustava määrä minkä Team Karjalan piti pelata ja tuo suurin määrä eli 36 ottelua olisi ollut yhdistelmämäärä Sisu Teamin ja Team Karjalan yhteensä pelaamista otteluista vaikkakin toki mikäli muita todisteita tulee niin voihan olla, että Team Karjala tai jopa Sisu Team vuonna 1994 todella pelasivat noinkin paljon otteluja vuoteen...

1996: 17 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (17 ottelua) ja toistaiseksi Pietarin Turnauksen 1996 pelitietojen löytyessä kokonaan Team Karjalan osalta pelimäärät nousevat näillä näkymin 23 otteluun ja ehkä kenties enemmänkin Team Karjala pelasi vuonna 1996 pelejä, mutta ei enää paljoa enempää koska sen toiminnan loppumetrit lähestyivät.

1997: 15-19 ottelua minimimäärä kauteen/vuoteen vaihtelevasti (2 ottelua) ja toistaiseksi Pietarin Turnauksen 1997 pelitietojen löytyessä kokonaan kuten ehkä myös mahdollisten muiden Puolan Turnauksen ottelujen ja Valko-Venäjä-ottelun tapaan tulee kyllä ottelumäärin lisäystä. Hämmennystä aiheuttaa myös mahdollinen viimeinen vuoden 1998 Team Karjalan olemassaolo. Vuoden 1998 Pietarin Turnaukseen näillä näkymin Team Karjalan piti osallistua, mutta todennäköisesti joukkue perui osallistumisensa ja välillä taas se saattoi pelatakin siellä.

Muussa tapauksessa Team Karjala ilmeisesti pelasi jo vuoden 1997 puolella viimeiset muut ylimääräpelinsä ilmeisesti Vikingarnan ja Jääkarhujen eli Norjan kanssa mahdollisesti lisättynä ehkä yksittäisellä Tanska-ottelulla koska Team Karjalalle viriteltiin jo vuonna 1997 ja mahdollisesti vuodelle 1998 Pohjola Cupia jossa piti pelata Team Karjala, Vikingarna, Norja ja Tanska ja mahdollisesti Norjalla ja Tanskallakin olisi ollut välillä mukana B-maajoukkueetkin.

Team Karjala pelasi varmasti ainakin vuonna 1997 15 ottelua koska lähes jokaisessa lehdessä kausiohjelman yhteydessäkin ottelumäärä mainittiin, mutta olen liittänyt Team Karjalan mahdollisesti lopettaessa toimintansa jo vuoden 1997 puolella vielä 4 muuta ottelua lisääkin. Muussa tapauksessa Team Karjalan matka päättyi vasta vuonna 1998...
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vihdoin ja viimein kauan etsityt Pietarin Turnauksen 1994 ottelutulokset ovat löytyneet Sisu Teamin sen vuoden ottelujen osalta.

Sisu Teamin tulokset löytyivät tosin norjalaisista lehdistä jotka vahvistivat kaksi asiaa:

Ensiksi ottelut Pietarin Turnauksessa 1994 pelattiin todellakin 12.4-16.4.1994 ja toiseksi selvästi jo aiemminkin miettimäni tavan mukaisesti ja sveitsiläistenkin lehtien mukaisesti Jääkarhut olivat liikkeellä B-maajoukkueellaan eli toisin sanoen Norjakin käytti tässä turnauksessa B-maajoukkuettaan. Vaihto tapahtui osin sen takia, että haluttiin varmistaa varsinaisten Jääkarhujen oma ottelurauha Jääkarhujen Maajoukkueleirille 1994 ja myös Jääkarhujen viimeisiin harjoitusotteluihin kohti tulevia vuoden 1994 MM-Kisoja Italiassa.

Ja kun vielä esimerkiksi maalivahdit olivat Jääkarhujen hyvinkin tunnetuista maalivahdeista poikkeavia ja muutama turnauksen maalintekijä oletetuiltakin Jääkarhuilta oli taas tuttuun tapaan Svein Oddesen yhdessä Eirik Tvettenesin ja Björn Ådahlin kanssa niin B-maajoukkueeksi muuttuu sitten tämäkin.

Sikäli tietysti erikoista, että suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset lehdet olivat taas kerran niin kovin varmasti nimenneet Jääkarhut ikään kuin pelaamaan muka A-maajoukkueellaan mikä on kyllä muutenkin joskus häirinnyt varsinkin noista 1980-luvun tai 1990-luvun ottelutuloksista puhuttaessa ja ellei tietäisi sen johtuneen nähtävästi vain kiinnostuksen puutteesta tai kiireestä niin olisi voinut sitäkin luulla puhtaaksi huippumaiden propagandaksi jälleen kerran jääkiekon keskikastin maita tai pienempiä maita kohtaan.

Vaikka Jääkarhut toki pahasti alakynnessä olikin niin ei kuitenkaan ihan niin pahasti yleensä kuitenkaan olleet edes niinä huonompinakaan kehittyneinä vuosinaan.

Laitan tähän joka tapauksessa Sisu Teamin pelaamat ottelutulokset ja ainakin näillä näkymin olevan loppujärjestyksen koska melkein varmasti yksi Sisu Teamin pelaamista peleistä Tsekkien B-maajoukkuetta vastaan liittyy tähän turnaukseen niin tämä on melkein varman alustavan lopullinen listaus näistä tuloksista, mutta toki mikäli löytyy jotain vielä varmempaa tietoa joltakin niin otan sen mielelläni toki myös vastaan ja korjaan myös tarpeen mukaan virheellisiä tietoja:

Pietarin Turnaus 1994

Sisu Team-Vikingarna 2-2

Sisu Team-Sveitsi B 4-1

Sisu Team-Jääkarhut B 4-2

Sisu Team-Venäjä B 6-3

Sisu Team-Tsekki B 2-6

Sisu Team voitti norjalaislehtien kuten Aftenpostenin ja Arbeiderbladetin tietojen mukaan turnauksen koska vaikka se tasoihin päätyi Venäjän B-maajoukkueen kanssa niin keskinäisen pelin voitto ratkaisi koko Pietarin Turnauksen 1994 voiton, Venäjän B-maajoukkue oli kotiturnauksessaan Sisu Teamin kanssa tasoissa, mutta hävisi turnausvoiton tappionsa takia ja oli toinen Pietarin Turnauksessa 1994, Vikingarna oli kolmas, Tsekin B-maajoukkue oli neljäs sen pelattua kaksi voittoon päättynyttä peliä Sisu Teamia ja Jääkarhujen B-maajoukkuetta vastaan lukemin 6-2 ja 5-0, pelaten tasapelin Vikingarnan kanssa luvuin 3-3 ja häviten kaksi peliä joista ensin Venäjän B-maajoukkueelle maalein 1-3 ja sitten ehkäpä turnauksen sinänsä tiukimman ottelun jälkeen tavallaan Sveitsin B-maajoukkueelle erittäin nöyryyttävästi ainakin tsekkiläisten kiekkolehtien mukaan 3-4, Sveitsin B-maajoukkue oli viides ja toiseksi viimeinen turnauksessa sen voitettua erittäin niukasti Tsekin B-maajoukkueen maalein 4-3, sen pelattua tasapelin Venäjän B-maajoukkuetta vastaan maalein 4-4 ja hävittyä kolme ottelua Vikingarnalle maalein 2-4, Sisu Teamille maalein 1-4 ja B-Jääkarhuille maalein 2-3 ja Jääkarhujen B-maajoukkue oli valitettavasti kuudes ja turnauksen viimeinen sen pelattua vaikean ja välillä kyllä hyvinkin hengettömän oloisen turnauksen.

Turnauksen aikana B-Jääkarhujen tappioluvut olisivat voineet olla reilustikin isompia kuten vaikkapa Vikingarnaa vastaan hyvinkin jopa kaksin tai kolminkertaisia ja esimerkiksi Sisu Teamia vastaan taisi Sisulaisilla olla melkoinenkin säästöliekki päällä ja ehkä on menty ihan höyryilläkin koska ehkä varsinaisilla Jääkarhuilla tuollainen tulos nyt ei olisi ihme ollutkaan ja välillä tosiaan Jääkarhut olivat satunnaisesti kyenneet Sisu Teaminkin voittamaankin.

Joka tapauksessa Jääkarhujen B-maajoukkue hävisi Vikingarnalle maalein 0-7, Venäjän B-maajoukkueelle maalein 0-7, Tsekin B-maajoukkueelle maalein 0-5, Sisu Teamille maalein 2-4 saatuaan toki Sisulaisten höntsäilyn takia edes oikeastikin jotain aikaan kentällä ja maalejakin ja lopulta ainoan hienon asian Jääkarhujen B-maajoukkue saavutti turnauksesta voittaessaan toki pitkän ja vaikean kamppailun jälkeen Sveitsin B-maajoukkueen maalein 3-2.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Harmittavasti viime päivinä ei ole paljoakaan löytynyt uutta tietoa Sisu Teamin pelillisistä asioista. Jo tiedossa olevista löytyi hieman lisää taustatietoa. Vuoden 1974 sen ajan Sisu Teamin Päävalmentaja jota ei kuitenkaan harmittavasti suoraan nimeltä mainittu kertoi aikanaan Jääkarhujen Kotipesän eli Norjan Jääkiekkoliiton 40-vuotisjuhlaottelun aikaan siitä, että hänen hallinnassaan ollut Sisu Teamin vuoden 1974 Perusmiehistö tulisi pelaamaan tuon juhlaturnauksen aikana näyttöjä tuolloiseen Suomen Jääkiekkoliiton tärkeään tavoitteeseen mikä oli ollut heti MM-kotikisojen 1974 jälkeen tiedossa eli vuoden 1976 Talviolympialaisiin Innsbruckiin Itävaltaan ja mikäli Perusmiehistö vuosimallia 1974 ei olisi onnistunut tehtävässään tyydyttävästi niin muussa tapauksessa tuolloin Talviolympialaisten 1976 pelaajisto enimmäkseen alustavasti olisi koottu Leijonista tai jo taipaleensa ehtoopuolella olleen SM-Sarjan pelaajista.

Jotkut varsinkin nuoremmista tuon vuoden miehistöpelaajista eli Sisu Teamin vuoden 1974 Perusmiehistön pelaajista olivat protestoineet hieman päätöstä koska heidän mielestään järkevämpää olisi ollut mennä Jääkarhujen Kotipesän juhlaturnaukseen sijaan hakemaan kovempaa kokemusta syyskuun 1974 Kanadan Turnauksessa jossa tosin tietenkin Kanadan oman kansainvälisen jääkiekkoboikotin takia pelasi vain seurajoukkueita.

Tähän ei kuitenkaan suostunut Sisu Teamin sen ajan Päävalmentaja mikä harmittavasti vieläkään ei ole tiedossani. Jonkin verran sitten oli sellaisia hieman sovittelevampia pelaajia Sisu Teamin turnauskiistan aikaan kuten esimerkiksi Juhani Tamminen joka nyt ei ole aina todellakaan siloittelusta tunnettu kaveri, mutta siinä tilanteessa tarvittiin vähän sopuisampaakin suhtautumista.

Vikingarnan eli Ruotsin B-maajoukkueen osalta pelaajia ei harmittavasti paljoakaan selvinnyt joskin yksi maalivahdeista oli Leif Lefa tai Honken Holmqvist ja Neuvostoliiton piti alun perin pelata suoralla A-maajoukkueellaan eli Punakoneella, mutta sittemmin se vaihdettiin B-maajoukkueeksi tai B-Punakoneeksi. Neuvostoliiton A-maajoukkue oli tiedustellut halua ainakin pelata Kanadan Turnauksessa, mutta tosiaan seurajoukkuetaustan ja maajoukkueboikotin takia Neuvostoliiton A-maajoukkueella taisi olla tuolloin syyskuussa 1974 harvinainen pieni tauko keskellä kautta koska ainakaan mitään muita todella isoja turnauksia ei vielä silloin löytynyt.

Nähtäväksi jää, että milloinkahan löytyisivät muutamankin eri vuoden Sisu Teamin valmentajatiedot jotka vielä puuttuvat listalta...
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vielä nykyäänkin näin viime aikoina mietittynä varmaankin edelleen pelaa vielä joitakin Sisu Teamin ja vielä Sisu Teamin aikoja todennäköisemmin sen lyhytaikaisen seuraajan eli Team Karjalan aikakauden pelaajia.

Tosin ei varmaankaan enää montaa kun Team Karjalankin toiminta päättyi joko vuonna 1997 tai 1998 ilmeisesti hieman vuodesta riippuen joskin tarkka lakkautusaika ja viimeiset sen mahdollisesti pelaamat ottelut ovat ikävä kyllä toistaiseksi vielä olleet hämärän peitossa kun ilmeisesti melko vähin äänin Team Karjalan toiminta aikanaan muutenkin päättyi.

Ja vaikka ne olisivat olleet vuoden 1997 tai 1998 nuoriakin pelaajia niin väistämättä hekin alkavat olla nykyään jo melko iäkkäitä. Sen sijaan edelleen ainakin nimellisesti aktiivisen Mestis All-Starsin pelaajia kyllä on edelleen melko paljon aktiivisesti kiekkoilevina pelaajina.

Tosin ihan alkupään Mestis All-Starsinkin pelaajat alkavat olla melko vanhoja juuri näinä päivinä.

Kun viime vuosien Leijonien tai A-maajoukkueen tunnetuista pelaajista puhutaan niin...

Vielä ainakin vuosina 2011-2014 aina kiekkoilevista pelaajista Leijonista löytyi ainakin näillä näkymin usealtakin eri pelaajalta B-maajoukkuekokemusta, mutta ainakin joidenkin nuorimpien pelaajien kohdalta lienee laskettu mukaan myös Mestis All-Starsin pelit koska liian nuorina heitä tuskin olisi mukaan otettu Mestis All-Starsiin sen aktiivisimpina vuosina ja parin-kolmen pelaajan 'B-maajoukkuekokemus tai pelit' paljastuivat Team Finlandin eli Suomen C-maajoukkueen pelaamiksi tai sitten vielä sattumanvaraisesti Alle 23-Vuotiaiden maajoukkuepeleiksi.

Lisäksi melkein kaikki tutkimani pelaajat vaikuttavat olleen vain myös yksittäispelaajia mahdollisesti B-maajoukkuepeleissään ja eivät välttämättä enää Team Karjalankaan ja puhumattakaan sitten mitään Sisu Teamin Perusmiehistöä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Aikanaan vuonna 1979 niin Sisu Teamilla kuin myös Kehitysjoukkueella eli Suomen C-maajoukkueella olisi ollut paikka kohdata Yhdysvaltain A-maajoukkue sen pelatessaan syksyllä 1979 ikiomaa Euroopan kiertuettaan joka tietenkin oli osa Yhdysvaltain A-maajoukkueen harjoitteluohjelmaa kohti Lake Placidin 1980 Talviolympialaisia.

Neuvotteluja käytiin ja alustavasti Sisu Team ja Kehitysjoukkue olivat suostuvaisia pelaamaan myös toisen näistä alemmista maajoukkueista niiden mahdollisesti peruessakin oman ottelukiertueensa Yhdysvaltoja vastaan, mutta myöhemmin kaikki kaatui aikatauluongelmiin kun niin Sisu Teamille kuin myös Kehitysjoukkueelle ottelukiertueet eivät käyneet mitenkään syyskuulle kun niille olisivat ne käyneet vain lokakuulle tai marraskuulle.

Syyskuulle 1979 yritettiin kyllä saada kasaan alempaa Yhdistelmämaajoukkuetta eli B-C-maajoukkueiden yhdistelmää kun Sisu-Leijonat tai A-B-maajoukkueiden yhdistelmä ei myöskään kelvannut.

Kun ottelukiertuetta ei sitten millään saatu aikaan niin sen sijaan lopulta tulevan Jään Ihmeen edustajat kohtasivatkin sitten suomalaisia seurajoukkueita sen jälkeen kun he olivat palanneet Ijs-Oranjea eli Hollantia vastaan pelaamistaan peleistä. Ottelut pelattiin syyskuussa ilmeisesti päivämäärillä 6.9-14.9.1979 tai viimeistään ainakin 7.9-14.9.1979. Vuorokauden tauko olisi selittynyt viimeisen Hollanti-ottelun välisellä lento ja lepotauolla jonka suomalaisisännät halusivat vierailleen antaa.

Koska Sisu Teamia ja Kehitysjoukkuetta ei kohdattu niin suomalaisseuroista pelasivat Reipas, SaiPa, SaPKo, Kärpät, Lukko ja Jokerit kiertueen päätteeksi. Suomalaisseurat hävisivät kaikki pelinsä paitsi ensimmäisen ja viimeisen jolloin Reipas voitti niukasti 2-1 ja Jokerit peräti jo 4-1. SaiPa hävisi maalein 1-4, SaPKo 0-6, Kärpät 4-5 ja Lukko 3-5.

Lukkolaisista tai tuohon aikaan ainakin Sisu Teamiin kovasti povattiin yksittäisotteluihin näyttöjä antamaan ainakin muun muassa Jouni Peltosta ja varsinkin Esa Hakkaraista. Myöhemminkin ainakin 1980-luvulla tiettävästi enemmän alkupuolella vuosikymmentä joitakin Lukon pelaajia oli ehdolla myös Sisu Teamiin näyttöjä antamaan aikaan jolloin jälleen Yhdysvaltojen A-maajoukkuetta vastaan aiottiin pelata Äijänsuolla ainakin yksi peli.

Tosin mikäli Sisu Team ei olisi päässyt siihen tulemaan (Olen viime aikoina tutkinut Sisu Teamin joitakin sen peruuttamia tai peruutuksen peruutukseen päättyneitä turnausotteluja jotka saatettiin kuitenkin sittenkin lopulta pelata Äijänsuolla ja nyt kysymyksessä olisivat olleet aikavälin 1981-1984 pelit erityisesti syyskaudelta mikäli ne vain joku muistaisi.) niin siinä tapauksessa Sisu Teamin paikalla olisi pelannut Lukko nimenomaan osana kautensa avausta tai osana harjoituskautta. Tälläkin epävarmalla aikajaksolla Jouni Peltonen oli pelaamassa näyttöjä Sisu Teamin Perusmiehistöä varten tai jotakin yksittäisottelua varten.

PS. Vuoden 1979 alkupuolen Sisu Team-Vikingarna ottelu on melkein selvinnyt eli ottelu pelattiin tammikuussa, mutta harmittavasti päivämäärä vain puuttuu ja tämä on siis se ottelu milloin Sisu Team hävisi luvuin 2-8...
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1991 Sisu Teamin Päävalmentajaa en ole vieläkään aivan täysin varmasti saanut selville, mutta jo äärimmäisen vahva veikkaus ja samalla varmastikin sille pelivuodelle Sisu Teamiin alustavasti talvella 1991 heti Urpo Ylösen tehtävänjättöhaastattelujen jälkeen erittäin paljon neuvoteltu Päävalmentaja olisi saattanut olla Esa Sirén joka oli ehdolla myös Kehitysjoukkueen eli Suomen C-maajoukkueen Päävalmentajaksi ja lisäksi ainakin joko Varapäävalmentajaksi tai Apulaispäävalmentajaksi Leijoniin aisapariksi Pentti Matikaiselle ja mahdollisesti myös alaiseksi tai esimieheksi Sakari Pietilälle.

Myös Yhdistelmämaajoukkueiden ja varsinkin alemman eli B-C-maajoukkueiden yhdistelmän Päävalmentajaksi häntä ehdotettiin kovasti. Mielenkiintoista oli ainakin se uusimpien vuoden 1991 lehtijuttujen etsintöjen jälkeen, että vaikka virallinen nimi esimerkiksi vuonna 1991 Suomen C-maajoukkueelle jääkiekossa edelleen siitä puhuttaessa oli Kehitysjoukkue niin silti se on ollut varsin usein jopa jo tuolloin lempinimeltään eli talven 1991 ja kuukausista puhuttaessa tammikuun-maaliskuun 1991 aikaan etenkin kutsumanimeltään Team Finland vaikka joukkueesta virallisesti Team Finland tulikin vasta vuonna 1995.

Herra Sirénin ja Leijonien tuon ajan Päävalmentajan eli Matikaisen valmennustyylejäkin vertailtiin keskenään paljon ja esimerkiksi Sirénin arveltiin niin Sisu Teamissa mahdollisesti toimiessaan kuten myös Leijonienkin peräsimessä ennen pitkää toimiessaan haluavan kehittää aktiivista ja liikkuvaa puolustusta siinä missä Matikainen tuntui joskus välillä jopa sättivän valmennettaviaan puolustuksessa mikäli nämä herra Matikaisen makuun sitten kerta kaikkiaan hyökkäsivät liikaa tai koko ajan suuntasivat liian villeihin maalintekoyrityksiin varsinkin kärkimaita vastaan pelatessa.

Talvella 1991 näistä asioista puhuttiin nk. Matikaisen Tukistuksina Leijonille ja kiekkomedian sanottiin välillä tuohon aikaan kiusaavan Matikaista liikaa koska jääkiekkopäättäjien mielestä vielä tuolloin puhuttiin liikaa median harjoittamasta ajojahdista Matikaista kohtaan vaikka lopulta kulissien takana taisi Kiekkoliitto lopulta itse kiusata Matikaista enemmän kuin mitä media kiusasi tuolloin.

Välillä Matikaista syytettiin myös esimerkiksi tähtipelaajien liiasta sättimisestä ja siitä, että kemiat eivät kohdanneet aina välillä pelaajien kanssa muutenkaan siinä missä Sirén olisi todennäköisesti antanut enemmän tähtipelaajille siimaa ja muidenkin pelaajien ja etenkin puolustuspelaajien kanssa kemiat olisivat toimineet yksiin kentällä.

Matikaisen kemioiden kohtausongelmat olisivat voineet olla totta ehkä vuoden 1987 aikana tai sitten vuonna 1988 ennen Calgarya, mutta sen jälkeen kyllä yleensä ongelmat olivat vallan muita vaikka totta kai Pena joskus veti omia linjojaan niistä kiinni pitäen ehkä välillä oikeastikin liian paljon ja oli kyllä tosiaan välillä todella ellei ehkä liiankin konservatiivinen varsinkin Sisu Teamin vahvistuksista puhuttaessa Leijonille.

Mikäli joku osaa vahvistaa tuon Sirénin pestin täysin varmaksi Sisu Teamin Päävalmentajana vuonna 1991 niin lisään siinä tapauksessa kokoonpanon siltä vuodelta täydennettynä Päävalmentajallaan ilman muuta mikäli hän se sitten olikin.

Muussa tapauksessa pitää etsiä vielä muutama muu lähde kuin vain Uuden Suomen tai Hesarin hieman erikoisen ohimenevät viittaustiedot ja toisaaltahan nämä uusimmat tiedot mitä olen löytänyt niin ovat alkuvuodelta 1991 jolloin Sisu Team suunnitteli eräässä vaiheessa kiertuetta Vikingarnaa vastaan ja lisäksi myös Jääkarhuja eli Norjaa vastaan. Tiedä sitten, että pelasivatko lopulta kuitenkaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sinänsä seuraava viesti menee ehkä kenties hieman aiheen vierestä, mutta aiemmin vuoden 1982 Battle Creekin turnauksesta puhuttaessa muutoin vain laitan tähän kuitenkin Suomen nk. Divarijengin kokoonpanon. Laitan seuraavaksi sen tuohon alas hieman erilaisemmalla merkintätavalla kuin tavallisesti. Päävalmentajaa tai tuon joukkueen muuta vastaavaa valmentajaa tälle en löytänyt, mutta tältä ainakin kokoonpano muutoin näytti:

Divarijengi 1982 Battle Creekissä

Maalivahdit: Petri Vuorinen ja Ari Timosaari

Kenttäpelaajat: Joukkuekapteeni Ari Kankaanperä, Matti Kautto, Risto Uuttu, Pentti Rastela, Jarmo Jokilahti, Tero Peura, Pentti Järvenpää, Rauno Heikkilä, Reijo Mansikka, Arto Laine, Pekka Nissinen, Aki Bärlund, Esa Välioja, Kari Heikkinen ja Harri Haapaniemi

Näillä näkymin Jose Pekkala ei pelannut ainakaan Battle Creekissä ja epävarmaa ovat myös hänen mahdolliset Yhdysvaltain Turnauksensa 1982 joko Sisu Teamin tai vaihtoehtoisesti nk. Divarijengin matkassa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Moravia Cupin 1988 pelejä tai järkeviä pelipäivämääriä ei harmittavasti ole kovistakaan etsinnöistä huolimatta viime päivinä löytynyt. Kuitenkin Moravia Cupin 1988 sanottiin olleen ilmeisesti ainakin sen vuoden B-maajoukkueiden viimeinen ison luokan turnaus koska aiempi Leningradin Turnaus 1988 oli jo pelattu reilusti etuajassa sinä vuonna.

Moravia Cup 1988 saatettiin näillä näkymin pelata aikaisintaankin maaliskuussa ja muutoin huonoimmillaan jopa toukokuussa sinä vuonna vaikka mahdollisesti turnaus saatettiin pelata myös huhtikuussakin sinä vuonna. Kuitenkin ennen kesää ja kesälomaa turnaus pelattiin vuonna 1988 vaikkakin reilusti normaalia myöhemmin kuin yleensä. Ongelmana siis ovat lähinnä tarkat pelipäivämäärät ja täydelliset tulokset esimerkiksi Sisu Teamin ja Vikingarnan osalta.

Mikäli se pelattiin esimerkiksi aiemmin kovasti veikkaamallani tavalla eli maaliskuussa 1988 näin esimerkiksi niin silloin turnausta ei ainakaan missään vaiheessa pelattu ennen päivämäärää 8.3.1988 koska maaliskuun alussa eli 1.3.1988-7.3.1988 Tsekkoslovakian B-maajoukkue ja Neuvostoliiton B-maajoukkue pelasivat omaa harjoitusturnausta joka todennäköisimmin tarkoitti valmistautumista Moravia Cupiin 1988, mutta saattoi tarkoittaa myös muutakin turnausta. Viime päivinä olen myös käynyt läpi noita vuoden 1988 kevättalven ja kevään sanomalehtiä niin suomalaisina kuin ulkomaisinakin eikä niistäkään juuri ole löytynyt mitään viitteitä Moravia Cupiin 1988 viitaten.

Kuitenkin Tsekkoslovakian B-maajoukkueen ja Neuvostoliiton B-maajoukkueen välisen harjoitusturnauksen päätösottelun lopputulos oli merkattu 7.3.1988 useisiin eri lehtiin ja tuohon aikaan keskusteltiin Sisu Teamin osalta kyllä jo pelaajavalinnoista Moravia Cupiin Kaj Matalamäen ja Erkka Westerlundin kommentein ja taustoituksin eri lehtiin jotka sitten tulkittiin eri pelaajista puhuttaessa joko myönteisiksi tai kielteisiksi. Joka tapauksessa tuo Tsekkoslovakian B-maajoukkueen ja Neuvostoliiton B-maajoukkueen välinen ottelu 7.3.1988 päättyi Neuvostoliiton B-maajoukkueen voittoon maalein 5-2.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime aikoina olen jonkin verran selvitellyt lisää noita Sisu Teamien oheishenkilöitä muutamalta eri vuodelta 1980-luvuilta ja 1990-luvuilta puhuttaessa.

Vuosina 1988-1992 Joukkueen Huoltajana Sisu Teamilla ilmeisesti oli koko sen ajan ilman suurempia ihmeitä Lasse Laukkanen jolle oli ehdotettu myös vuotta 1993 Joukkueen Huoltajana, mutta sen vuoden Laukkanen piti ainakin tiettävästi vapaana vuoden 1994 tapaan Sisu Teamista huolimatta muun muassa sarjakauden 1992-1993 ennakkopuheista jossa hänet mainittiin tuolloin osana Harri Rindellin ja Sakari 'Sakke' Pietilän Sisu Teamia.

Mahdollisesti Laukkanen saattoi olla myös vuonna 1988 Sisu Teamin sijaan ihan Leijonissakin Joukkueen Huoltajana koska välillä hänen sanottiin olleen Leijona-ryhmässä ja välillä jälleen typerän nk. Olympiajoukkueen sekoittavuuden takia Olympia-ryhmässä joka lienee tarkoittanut Sisu Teamia, mutta olympiavuoden 1988 takia on voinut tarkoittaa myös yksinkertaista vain Calgaryn 1988 olympiamatkalle tarkoitettua pestiä koska aikanaan jotkut oheishenkilöt Suomenkin eri jääkiekkojoukkueissa esimerkiksi Ruotsin tapaan saattoivat olla toisinaan virassa aina vain tiettyjen turnausmatkojen ajan jonka jälkeen sitten oheishenkilöt palasivat vain muihin tehtäviinsä.

Laukkaselle kun ainakin suunniteltiin välillä nk. Olympiahuoltajan paikkaa A-maajoukkueeseen jossa hän siis näin esimerkiksi olisi ollut käytettävissä vain olympiamatkan ajan ja sittemmin mies olisi palannut päätoimiseen seuraansa eli muistaakseni tuolloin Ilvekseen koska mieshän on tunnettu Ilveksen edustajana.

Mikäli Laukkanen oli Leijonissa vuonna 1988 niin siinä tapauksessa hän lienee ollut Joukkueen Huoltaja vain vuosina 1989-1992. Laukkanen saattoi olla osa myös Team Karjalan taustaporukkaa vuosina 1995-1997 vaikkakin taisi olla tuolloin jo muiden velvoitteidensa takia korkeintaan vain Joukkueen Varahuoltaja asemaltaan kun Joukkueen Huoltajana tuolloin enin osin oli Esa Maunula joskin vuonna 1995 Team Karjalan osalta Esa Maunula oli myös Apulaispäävalmentaja.

Jorma Niemelä lisäksi oheishenkilöistä puhuttaessa oli vuosina 1992 ja 1993 Sisu Teamin Varajoukkueenjohtaja Hannu Soron toimiessa nimenomaan Sisu Teamin Joukkueenjohtajana. Niemelä saattoi kenties olla myös Sisu Teamin Joukkueenjohtaja vuonna 1991 ja vuodesta 1994 Sisu Teamin viimeisenä Varajoukkueenjohtajana ainakin ilmeisesti hän kieltäytyi muiden kiireiden takia.

Niemelää mietin välillä aiemmin Sisu Teamin Päävalmentajaksikin vuoden 1991 osalta, mutta kaikissa löytämissäni lehdissä tai lehtien kommentoinneissa Niemelästä ja hänen asemastaan on puhuttu tai puhuttiin tuolloin nimenomaan valmennuksen esimiespaikoista tai heitä korkeammista paikoista kuten juurikin Joukkueenjohtajan asemasta.

Päivitystä voi riittääkin sitten joskus kun noita Sisu Teamin tai Team Karjalan Perusmiehistöjä päivittää ennen pitkää kunnolla niiden sisältäessä tuolloin enemmän myös noita oheishenkilöitä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1972 Sisu Teamin aikojen toiseksi Päävalmentajaksi varmistui tosiaan Lasse Heikkilän jälkeen myöskin kun unohdin äskeisessä pidemmässä viestissä mainita niin lopullisesti jo aiemminkin arvelemani Raimo 'Rätsy' Määttänen ja Varapäävalmentajaksi valmistui samalla myöskin jo aiemmin arvelemani Matti Reunamäki.

Lisään vuoden 1972 Sisu Teamin täydennettynä Päävalmentajallaan ja Varapäävalmentajallaan seuraavaan viestiin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tältä Sisu Team siis näytti Päävalmentajallaan ja Varapäävalmentajallaan täydennettynä vuonna 1972:

Maalivahdit: Leo Seppänen ja Hannu Siivonen

Puolustajat: Pertti Ahokas, Hannu Haapalainen, Arto Laine, Jaakko Marttinen, Seppo Suoraniemi ja Mikko Erholm

Hyökkääjät: Henry Leppä, Timo Sutinen, Jukka Alkula, Juhani Boström, Tommi Salmelainen, Juha Silvennoinen, Veikko Suominen, Mikko Räikkönen, Rauli Tammelin, Antero Lehtonen, Ismo Villa, Jukka Koskilahti, Timo Viljanen, Matti Rautee ja Pekka Rautee

Päävalmentaja: Raimo 'Rätsy' Määttänen

Varapäävalmentaja: Matti Reunamäki
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Suomen kaikkien aikojen ensimmäisten B-maajoukkueiden osalta eli vuosien 1950-1961 aikaisten B-maajoukkueiden kokoonpanoista tai pelaajista muutenkaan ei ole paljoakaan tullut uutta tietoa.

Jonkin verran tietoa on kylläkin tullut vastaan nimenomaan B-maajoukkueiden seurakeskeisyydestä eli siitä, että mitkä seurat keskimäärin olivat B-maajoukkueiden oletettuja enemmistöseuroja tai sellaisia joita myöskin kaikkien aikojen ensimmäiset B-maajoukkueiden valmentajat hyödynsivät ensisijaisesti. 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa nämä joukkueet olivat ensin TBK ja TK-V ja myöhemmin tietenkin Tappara. Toki muitakin seuroja oli jotka olivat enemmistöseuran tai oletetun sellaisen asemassa hieman vuodesta riippuen.

Ilves, TPS, Lukko ja SaiPa olivat myös melko paljon lehtien palstoilla kun B-maajoukkueen alkuvuosia miettii sillä näistäkin joukkueista haluttiin paljon pelaajia ja välillä haluttiin myös B-maajoukkuetta vuosittain pitää eräänlaisena selkeänä yhdestä seurasta koottavana joukkueena. Varsinkin aivan B-maajoukkueen alkutaipaleella.

Ja tietenkin nk. B-maajoukkueseuran piti vaihtua vuosittain uuteen tai vaihtoehtoisesti 1-3 vuoden välein. Sen sijaan melko harvoin pelaajavarauksia oli sellaisista seuroista kuten esimerkiksi Karhu-Kissat, Töölön Vesa, Tarmo, Kärpät, HPK ja HIFK nimenomaan B-maajoukkueiden alkuvuosista tai jopa verraten koko 1950-luvulta puhuttaessa.

Harvinaisimmat seurat ainakin toistaiseksi vanhimmista Suomen B-maajoukkueista puhuttaessa mistä varattiin pelaajia sen käyttöön, olivat ainakin näillä näkymin löytämieni tietojen perusteella Vaasan Tornado ja TPT. Muitakin harvinaisempia seuroja varsinkin B-maajoukkueen alkuvuosista aina vuoteen 1961 saakka saattoi olla, että mistä pelaajia niihin varattiin. Myös Suomensarjasta, Perussarjasta ja Maakuntasarjastakin pelaajia ainakin alkuvuosina haluttiin ja haettiin.

Näin lopuksi pitää myös mainita, että vuosina 1960 ja 1961 B-maajoukkueen pääsääntöisenä maalivahtina ja ainoana toistaiseksi selvinneenä maalivahtina torjui näillä näkymin Hannu Elo.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1991 Sisu Teamin peleihin tulee nyt päivitystä ja muutenkin merkittävää asiaa pitkästä aikaa.

Sisu Team tosiaankin pelasi tuona vuonna Kanadassa BC Cupissa 1991. Ikävä kyllä BC Cupin aivan tarkat päivämäärät eivät selvinneet koska Helsingin Sanomien ja jostain syystä melko paljon turnauksesta kirjoittaneista ruotsalaislehdistä eivät selvinneet tarkat pelipäivämäärät. Helsingin Sanomat mainitsi turnauspäiviksi päivämäärät 15.3.1991-27.3.1991 ja vuorostaan ruotsalaislehdet mainitsivat turnauspäivämääriksi 16.3.1991-24.3.1991 joka kuitenkin vaikuttaa hieman virheelliseltä verrattuna Hesariin.

Sisu Team tosiaan pelasi kolmen maan turnauksen Kanadan B-maajoukkuetta ja Neuvostoliiton B-maajoukkuetta vastaan.

Sisu Teamin Päävalmentajan kysymystä en saanut harmittavasti vieläkään ratkaistua joskin mielenkiintoisesti ainakin aiemmin vuonna 1991 Sakari Pietilälle oltiin ehdotettu jo tuolloin Sisu Teamin Päävalmentajan paikkaa ja samalla Pietilän paikka loppuvuodeksi 1991 ja alustavasti vuodeksi 1992 nimenomaan Yhdistelmä-Leijonien, Sisu-Leijonien tai Suomen A-B-Maajoukkueen Päävalmentajana haluttiin vahvistaa.

On paha sanoa, että kieltäytyikö Pietilä tuosta kunniasta vai valmensiko hän sitten tosiaan sinä vuonna noita nk. Sisu-Leijonia vai ei?

Yleensä kun noitakin yhdistelmämaajoukkueita veti ainakin ennen vanhaan aina Leijonien ja Sisu Teamin välisen tasonmittausottelun voittaja jolloin sitten häviävän joukkueen päävalmentaja oli niissäkin myös varapäävalmentaja. Harvemmin kukaan ulkopuolinen vaikka eihän Pietilä nyt kovin ulkopuolinen ollut Leijonien Varapäävalmentajana.

BC Cupissa joka tapauksessa Sisu Team pelasi Kanadan B-maajoukkuetta vastaan kolme peliä joista ruotsalaislehdet raportoivat 19.3.1991 kun taas suomalaisissa lehdissä mainittiin Hesari mukaan lukienkin hädin tuskin mitään alkuvaiheessa turnausta ja näiden jälkeen Neuvostoliiton B-maajoukkuetta vastaan pelattiin kaksi peliä ja vielä yksi peli Kanadan B-maajoukkuetta vastaan ennen BC Cupin 1991 Loppuottelua kaiken päätteeksi.

Sisu Teamin ottelumääristä tai vielä ohjelmassa olleista ottelumääristä vuodelle 1991 puhuttiin sen verran, että Sisu Teamin oli määrä kohdata ennen huhtikuuta 1991 ja oletettua Sisu Teamin kesäloman alkua sinä vuonna Neuvostoliiton B-maajoukkue kertaalleen, Saksa tai Saksan B-maajoukkue mahdollisuuksien mukaan kaksi kertaa ja ennen sarjakauden päätöstä Sisu Teamin piti vielä vuoden 1991 päätteeksi siinä vaiheessa kohdata Yhdysvaltain B-maajoukkue. Mene ja tiedä sitten tuosta.

Joka tapauksessa laitan tähän BC Cupin tulokset sellaisenaan kuin ne pelattiin ja pahoittelut mahdollisesti epäselvistä päivämääristä vaikkakin itse lopputulokset ja pelipaikat ovat oikeita ja laitan ensiksi ruotsalaisen ottelupäivämäärän ja Helsingin Sanomien ottelupäivämäärän sen jälkeen :

BC Cup Victoriassa Kanadassa 1991 Alkusarja

16.3.1991/17.3.1991

Sisu Team-Kanada B 2-1 (Ottelu pelattiin Red Deerin Jäähallissa.)

17.3.1991/19.3.1991

Sisu Team-Kanada B 4-8 (Ottelu pelattiin Abbotsfordin Jäähallissa.)

19.3.1991/21.3.1991

Sisu Team-Kanada B 1-6 (Ottelu pelattiin Nanaimon Jäähallissa.)

21.3.1991/23.3.1991

Sisu Team-Neuvostoliitto B 3-4 (Ottelu pelattiin Victorian Jäähallissa.)

22.3.1991/24.3.1991

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-3 (Ottelu pelattiin Victorian Jäähallissa.)

23.3.1991/25.3.1991

Sisu Team-Kanada B 5-1 (Ottelu pelattiin Victorian Jäähallissa.)

BC Cup 1991 Loppuottelu

24.3.1991/26.3.1991

Sisu Team-Kanada B 0-6 (Ottelu pelattiin Victorian Jäähallissa.)

Näillä näkymin Kanadan B-maajoukkue voitti turnauksen, Sisu Team oli toinen ja Neuvostoliiton B-maajoukkue kolmas ja viimeinen Alkusarjan jälkeen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mineraalivesiturnauksen tai Morgesin Turnauksen 1995 ottelut pelattiin 3.11.1995-5.11.1995 ja ne täydentyvät lopullisesti tähän Team Karjalan osalta kun 5.11.1995 pelattu ottelu Tsekin B-maajoukkuetta vastaan löytyi tuloksiltaan:

Mineraalivesiturnaus 1995 tai Morgesin Turnaus 1995

3.11.1995: Team Karjala-Sveitsi B 5-1 (Samana päivänä Tsekki B voitti hyvin maltillisesti Ranskan B-maajoukkueen tai B-Jääkukot luvuin 8-1...)

4.11.1995: Team Karjala-Ranska B 8-0

5.11.1995: Team Karjala-Tsekki B 7-4

7.11.1995 Helsingin Sanomissa, Vasabladetissa ja muutamassa muussa länsirannikon ruotsinkielisessä sanomalehdessä kerrottiin Team Karjalan voittaneen Mineraalivesiturnauksen tai Morgesin Turnauksen nimellä kulkeneen jääkiekkoturnauksen vuonna 1995.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1991 Sisu Teamin epäselvä Päävalmentajan kohu tuolle vuodelle näyttää vielä ainakin hetken aikaa pysyvän mysteerinä.

Uusimmat ehdokkaat ovat viime päivinä olleet tosiaankin Sakari Sakke Pietilä jo mainitusti, Juhani Tamminen joka kuitenkin oli vain enemmänkin vain Varapäävalmentajaehdokas tai Sisu Teamin Konsultti kuin varsinainen Päävalmentajaehdokas ja hänkin lopulta vielä tuolloin sai jäädä valmentamaan Sveitsin A-maajoukkuetta joten sinänsä sillä huhulla ei ole mitään merkitystä ja sitten on ollut vielä kaksi ehdokasta joista toisesta esitän pian kysymyksen, mutta ensimainittu ehdokas oli Hannu Aravirta joskin hänkin oli suurimman osan vuotta JyP HT:n SM-Liigan joukkueen valmennuksessa kiinni eikä tainnut muutenkaan pyöriä Sisu Teamissa muuta kuin Tammisen tapaan korkeintaan Sisu Teamin Konsulttina sinä vuonna.

Sitten onkin kysymys joka on ollut mielessäni jo jonkin aikaa:

Kuka oli muuten tarkalleen ottaen Suomen Nuorten Alle 20-vuotiaiden Maajoukkueen tai Pikku-Leijonien Päävalmentaja vuonna 1991?

Hän nimittäin saattoi olla juurikin joko Sisu Teamin Päävalmentaja vuosimallia 1991 tai ainakin vahvasti ehdolla siihen ja melko varma Varapäävalmentaja hän kyllä oli ainakin viime aikoina keräämieni vuoden 1991 tietojen perusteella tai oikeammin niissähän juuri tämän henkilön nimeä ei mainittu, mutta Sisu Teamissa muutenkin tuona vuonna saattoi olla ainutkertaisesti hieman Ruotsin Vikingarnan kaltaista Kiertävän Varapäävalmentajan tai jopa Kiertävän Päävalmentajan pestiä suunnitteilla ennen kuin Urpo Ylösen korvaaja todella löytyi vuoden 1991 alussa Sisu Teamia ankkuroimaan.

Lisäksi Nuorten Alle 20-vuotiaiden Maajoukkue ja Sisu Team tekivät muutenkin melko tiivistä yhteistyötä ajoittain keskenään koska osa Sisu Teamin jäsenistäkin pelasivat samaan aikaan juurikin Pikku-Leijonissa.

Erityisen paljon tätä yhteistyötä tehtiin vuonna 1991 jolloin ainakin osa Sisu Teamin turnausmatkoista ja pelimatkoista ajoitettiin yhdessä Pikku-Leijonien vastaavien kanssa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vihdoin ja viimein tarkat pelipäivämäärät ovat selvinneet Sisu Teamin alkuvuoden ja ennen kaikkea vuoden 1979 aloittaneista peleistä joukkueen osalta. Nehän tietenkin olivat nuo Jääkiekkoliiton 50-vuotisjuhlaottelut Vikingarnaa vastaan alkuvuodesta 1979.

Näissä otteluissa Sisu Team hävisi ensimmäisen ottelun maalein 2-8 ja pelasi tasapelin 2-2 toisessa ottelussa.

Ensimmäinen näistä pelattiin Raumalla ja toinen pelattiin Turussa. Raumalla pelatussa ottelussa Tapio Tapsa Virhimo yritti kaikkensa tolppien välissä, mutta ruotsalaiset olivat valitettavasti B-maajoukkueensakin osalta parempia ja myös kovaotteisiakin. Vikingarnan pelaajille vihellettiin ottelussa 7 kahden minuutin jäähyä kun taas Sisulaisille vain kolme kappaletta kahden minuutin jäähyjä.

Turussa pelatussa ottelussa Vikingarnan pelaajille entisestään koventuneista ja kurittomista otteista jäällä annettiin 8 kahden minuutin jäähyä ja yksi 10 minuutin jäähy lopulta kuohuttavan tunnelman vallitessa ehdollisena ulosajona vaikka yleisö kiljui ja karjui ulosajoa raivostuneena siitä jäähystä ja sen törkeydestä tavalla joka oli vaatia keskeytystä ennen tilanteen rauhoittumista muutaman Sisulaisen annettua rauhoittavia ja rohkaisevia käsimerkkejä yleisölle mahdollisesti tilanteen jälkiseurauksena tulevasta maalista. Sisulaiset saivat itse jäähyjä Turussa pelatussa ottelussa vain neljä kappaletta kahden minuutin jäähyinä.

Ottelujen Päätoimitsijat olivat Pertti Juhola Raumalla ja Kari Ortio Turussa.

Sisu Team kohtasi Raumalla pelatussa ottelussa Vikingarnan 5.1.1979 perjantaina ja Turussa Sisu Team kohtasi Vikingarnan siellä pelatussa ottelussa 6.1.1979 lauantaina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös