Minusta tuo on pelkkää legendaa. Jokaisen joukkueen tähtipelaajia on telakalla, vaikka joukkueessa olisi minkälaisia kovanaamoja. Ehkä joskus toimi, ei enää nykyään. Ei joku mattcooke ajattele mahdollista tulevaa turpasaunaa, kun on mahdollisuus polkaista Erik Karlssonin akillesjänne klesaksi.
Itse kuulun siihen old-school lätkän koulukuntaan, joka tulee varmasti puolustamaan tappeluita viimmeiseen asti, joskaan en niitä ihannoi vaan toivon että taustalla on mahdollisuus ottaa mylly kahden pelaajan kesken jos siltä heistä tuntuu.
Varmasti osasyy että tappelut ovat vähentyneet ja tähtistatuksen omaavia pelaaja menee, kyseenalaisin keinoinkin telakalle on jääkiekon muuttuva trendi peluutuksessa. Siinä missä kovanaamojen määrä on vähentynyt on mielestäni samassa suhteessa viisikkopelaaminen korostunut, nykyään ei yksi yksilö kentällä ole mitään. Vaan se joukkue kuka pelaa joukkueena parhaiten. Enään ei ole mahdollisuutta siihen että Gretzky ja Kurri kikkailee kentän toisesta päästä toiseen päähän, McSorleyn varmistaessa että kukaan ei ota fyysistä kontakia Väinöön. Nykyään ketjut ja sitä kautta joukkueet tuntuvat olevan, niin hyviä kuin heidän heikkoimmat lenkkinsä ovat ja tällöin puhtaille enforcereille ei ole paikkaa pelaavassa kokoonpanossa.
Tähän viitaten niin kyllä minä väitän ettei tänäkään päivänä ole legendaa, ettei tappeluun joutumisella ole vaikutusta otteisiin kaukalossa. Enään se ei kulminoidu tosin niin vahvasti myöskään siihen kellä on kovin pelaaja, vaan se millainen joukkue on vastassa. Jos mietitään fyysisesti ja tappelurintamalla perinteisesti ahkeria joukkueita Bostonia, Torontoa ja Philadephiaa, niin väitän että pitkässä juoksussa näitä joukkueita vastaan ei-tappelevat pelaajat ja maalivahdit saavat keskivertojoukkuetta vähemmän mailaa ja koiruuksia osakseen. Yksittäiset esimerkit ovat aina poikkeus sääntöön, mutta pitkässä juoksussa asiat pitää mitata. Täten pidän ihan perusteltua että jos joukkueessa on esimerkiski yksi vapaa paikka kokoonpanossa, josta kilpailevat kaksi samantason pelaajaa, niin on ihan perusteltua nostaa kokoonpanoon se kovanyrkkisempi.
Ylipäätänsä tappelut kun laitetaan yleisesti kaikki saman korin alle, niin pitää muistaa että on tappeluita ja sitten on hyviä tappeluita. Ensimmäiset ovat niitä joukkueen sytyttäjiä, kahden pelaajan välienselvittelyitä, ym yleisön herättäjiä jotka usein näyttää katsomoon, vähän "turhilta". Hyvät tappelut ovat monesti niitä, joissa toinen joutuu vastaamaan omista tekemisistään ja oikeastaan ansaitsee turpaansa, esimerkiksi jonkun epäurheilijamaisen teon jälkeen.
Modernin-ajan tappeluista, siis sen ajan kun on spekuloitu kuuluuko tappelut jääkiekkoon tai miksi jääkiekossa tapellaan, niin mielestäni yksi mieleenpainuvimmista tappeluista on kaudelta 06-07
Brashear-Shanahan, jossa hyvin sekoittuu aikasemmassa kappaleessani mainitsemani tappelu ja hyvä tappelu. Se näyttää katsomoon vain "turhanpäiväseltä" tappelulta, mutta taustalla on kaikkea muuta. Brashear oli liigan kiistaton top 5 tappelija tuolla kaudella ja pelannut sikaa koko ottelun ajan. Aikaisemmassa erässä oli vastannut Orr:n haasteeseen mutta enemmän tai vähemmän uskollisena tyylilleen oli keskittynyt sitomaan helpon voiton toivossa ja jatkanut kaukalossa likaista peliä, mm. käyttämällä mailaa rankalla kädellä Jagr:ia kohtaan. Kolmannessa erässä uransa ehtoopuolella oleva tähti/veteraani statuksella pelaava Shanahan kyllästyi Brasherin tekemisiin ja päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä haastamalla hänet. Brasherhan vei tämän mittelön, eikä itse tappelussa kauden ainoaan tappelun ottaneella Shanahanilla ollut paljon sanottavaa. Sen sijaan Shanahan näytti omalle joukkueelleen, vastustajan joukkueelle sekä 18 000 päiselle yleisölle mitä on valmis tekemään oman joukkueen voiton eteen(NYR voitti ottelun). Samalla Brashear koki jonkin sortin turhautumisen tilanteessa tekemällä vielä raukkamaisen cheap shotin Wardia kohtaan samalla pelikatkolla ja lensi pihalle ottelussa. Tämä on näitä tilanteita joissa tappelulla ja sen voittajalla ei ole mitään väliä, kaikki heräsi ja lopulta voittaja oli tappelun häviäjä Shanahan ja Rangers, jolle momenttumi kääntyi. Lisäksi aika harva voi sanoa että kyseessä olisi ollu ns. turhanpäiväinen tappelu.
Haluan tuoda tämän esimerkin esille siksi, että jokainen voi päässänsä miettiä seuraavalla kerralla kun kaukalossa tapellaan että siellä taustalla voi olla suurempikin tarina taustalla kuin pelkästään se että kaksi pelaajaa tiputtaa hanskansa ja yrittää tarjota kansalle sirkushuveja. Yleensä näin onkin, vaikka se ei tänne kotisohvalle asti vältykkään.