Ei pelkät tappelut tee kenestäkään kovaa tai yksittäiset voitot. OK, joku ottaa ne muutamat erät. Mutta laukauksensa jälkeen liukuu selkä suorana vaihtoon, kun maalin edessä omia heitellään. Tai seisoskelee keskialueella kun omaa maalivahtia tökitään. Katselee rauhallisesti sivusta kun oman kaverin naamaa hierotaan tai luistelee ohi kun vieressä omalla jätkällä pyyhitään kenttää. Tämän kaltaisessa valikoivassa kovuudessa on yksi kaveri ylitse muiden tässäkin liigassa, tehnyt sillä uran itselleen. Kuka tämä sitten lieneekään?
Kovuus ja luonne on jotain muuta kuin yksittäiset poiminnat. Se on yleinen pelityyli ja koko panos kaukalossa. Kovuus ja luonne näkyvätkin pitkässä juoksussa, eivät missään yksittäisissä tilanteissa.
Ja kun noista Kanadan junnuliigoista aiemmin puhuin (ehkä vähän peilaten pelaajien taustoja tässä mielessä ja saattaapa tämä olla taas kohta ajankohtaistakin?) Monet kyseisiä sarjoja pidempään seuranneet varmasti myöntävät QMJHL-liigan hivenen eroavan muista. Peli/pelaajat ovat siellä hivenen kurittomimpia, toisaalta voisi sanoa monesti värikkäämpiä. Ehkä myös nuo koodit rikkoutuvat siellä helpommin ja yleisemmin kuin kahdessa muussa junnuliigassa. Tappeluiden/tappelijoiden kohdalla tosin QMJHL on tainnut olla muutamat viime kaudet se kovatasoisin ja kiinnostavin? Tosin puhdas mielipide asia tämä, ainakin näin kaukaa katsottuna. Mutta kyllä Nickersonkin antoi kovan tunnustuksen täälläkin jo mainitulle QMJHL-kaverille.
Mutta kyllä tappelut ovat mielestäni tällä hetkellä parhaimmillaan juuri junnuliigoissa (tosin kukaan ei ole varmasti pelaajana/tappelijana valmis vielä uransa tässä vaiheessa) Jos jotain jaksan kiinnostuneesti tappeluiden puolesta seurata, niin juuri niitä. Gilmourin kuolema esim. oli valitettava asia tulevaisuuden kannalta ja kaikkille "toe to toe" osastosta ammattijätkien kohdalla pitäville. Muutenkin nuo matsit muistuttavat useasti 70-luvun aitoa "isku iskusta ja loppuun asti" tyyliä. Ja kun toisaalla jättiläiset halailevat ja ihmiset palvovat, niin junnuissa aloituksesta lentävät pipot ja kintaat, sen jälkeen heiluvat nyrkit oikein urakalla. Valabik ei tosin viikonloppuna pipoaan poistanut yhdessä koko kauden mielenkiintoisimmassa kohtaamisessa (liiga kuin liiga), vaikka Pisellini sitä taisi ehdottaa. Joskus siis näinkin ja aika kesyksi tuo OHL-"tittelimatsi" jäi. Mutta kaiken kaikkiaan tuo suoraan junnuliigasta tulo antaa kuitenkin erilaisen pohjan ja näkemyksen peliin/tappeluihin kuin vaikkapa muutamat pelatut AHL-kaudet.
Tietysti juuri näissä junnumatseissa näitä turhia poseerauksia joskus tapahtuu ja ehkä siellä sen jotenkin ymmärtää.
No, poikkeuksellisempaa vielä olisi tai on se, että kolmikymppinen vetää "junnut" ja heittelee näitä huomionkipeitä SHOW-temppuja. Siitä ei ainakaan voi syyttää ikää tai kokemattomutta!
Tulipas taas eksyttyä kauas. Tai toisaalta osuttua lähelle. Huomista odotellessa...