NHL-tappelijat TOP-20
Olen tässä kesän aikana vääntänyt rankingia NHL-tappelijoista. Lähtökohtana listalle pääsyyn pidin sitä, että näyttöjä piti parin viime kauden ajalta löytyä yhteensä vähintään vajaan parinkymmenen tappelun verran. Eli mm. viime vuoden tulokkaat Eric Godard, Ryan Flinn, Kip Brennan ja Alex Henry puuttuvat juuri tästä syystä. Suurin painoarvo oli luonnollisesti viime kauden tappeluilla, mutta myös aikaisemmat meriitit vaikuttivat jonkin verran. Eli tässä tulee minun ehdotukseni NHL-tappelijoiden TOP-20-listaksi. Saa kommentoida vapaasti.
1. GEORGES LARAQUE (Edmonton)
Omissa listoissani tämän hetken kiistaton raskaansarjan mestari on pienen kylän voimat omaava Georges Laraque. Hän on lähes täydellinen tappelija, eli äärimmäisen vahva, isokokoinen, nopea lyömään sekä omaa hyvän tasapainon ja pystyy ottamaan iskuja vastaan. Laraquen viime kausi sujui jälleen tappioitta, eikä hän ole itse asiassa kunnon selkäsaunaa saanut vielä kertaakaan koko NHL-uransa aikana. Kovimman vastuksen Big Georgesille ovat vuosien varrella antaneet entiset mestarit Tony Twist ja Bob Probert. Viime kaudella Laraque keräsi jälleen joukon komeita päänahkoja, kuten esim. Eric Cairns, Wade Belak, Reed Low, Darcy Hordichuk, Jeff Odgers, Shawn Thornton ja Kevin Sawyer. Tällä hetkellä Laraque on vielä ilman jatkosopimusta, mutta uskon, että ko. paperin syntyminen Edmontonin kanssa on vain ajan kysymys.
2. ERIC CAIRNS (NY Islanders)
Joidenkin mielestä varmasti yllättäen nostan Laraquen ykköshaastajaksi Eric Cairnsin. Viime kaudella hän nosti tasoaan entisestään ja hyviä voittoja kirjautui plakkariin. Cairns ja listan kolmonen Donald Brashear pudottivat hanskat kerran, mutta tappelu oli lyhyt ja selvää voittajaa ei voi nimetä, koska Cairns sai heti alussa paidan hyvin Brashearin naamalla ja linjamiehet tulivat väliin. Cairns jäi kuitenkin niskan päälle. Lisäksi hänen fight cardinsa oli yksi kovimmista ja ainoa joka puuttui todella kovista oli Wade Belak. Olisikin mielenkiintoista nähdä näiden kahden liigan kovimman puolustajan yhteenotto nyt alkavalla kaudella.
3. DONALD BRASHEAR (Philadelphia)
Brashearin viime kauden fight card oli huonoin verrattuna muihin TOP 5 -tappelijoihin, eikä hänellä ollut yhtään kunnon tappelua kenenkään, ei Laraquen, Cairnsin, Worrellin kuin Belakinkaan kanssa. Hän kuitenkin otti voitot mm. Stephen Peatista, Reed Low'sta, Eric Boultonista, Brad Nortonista ja Darren McCartysta, eikä tappioita tullut yhtäkään, joten vaikea häntä on tämän alemmaksikaan sijoittaa. Pre seasonilla Brashear antoi Sandy McCarthylle kunnolla selkään ja se taisi olla McCarthylle viimeinen niitti päätöksessä muuttua tappelijasta "maalitykiksi". Todennäköisesti jo harjoitusotteluissa nähtävä Cairns-Brashear-matsi ratkaisee paljon ja voi nostaa Donaldin takaisin ykköshaastajan paikalle.
4. PETER WORRELL (Colorado)
Coloradoon kaupattu Worrell tappelee todella paljon ja lähes ketä vastaan tahansa. Viime kauden fight cardista ei kuitenkaan löydy Laraqueta eikä Brashearia. Lisäksi kaksi tappiota Darren Langdonille laskee Worrellin osakkeita verrattuna Cairnsiin ja Brasheariin. Joka tapauksessa Worrell voittaa paljon ja häviää vähän, joten paikka TOP 5:ssä on ansaittu. Nyt alkavalta kaudelta odottelen mielenkiinnolla Worrellin ja Laraquen kohtaamista, nyt kun molemmat pelaavat samassa divisioonassa ja yhteisiä pelejä kertyy paljon.
5. WADE BELAK (Toronto)
Belak on yksi suosikeistani. Hän tappelee paljon ja kaikkein kovimpia vastaan. Laraque'n kanssa hänellä on takanaan jo useita tappeluita ja joka kerta Belak on pärjännyt vähintään kohtuullisesti. Belakin tappelutyyli on kehittynyt vuosien kuluessa parempaan suuntaa. Nykyään yhä useammat hänen tappeluistaan ovat hyviä matseja, joissa iskuja vaihdetaan paljon; kun aiemmin nähtiin enemmän pelkkiä painimatseja. Tähän asti Belakin ura on ollut tasaista nousua tappelijarankingeissa, mutta ensi kaudella hänen täytyy onnistua erittäin hyvin, mikäli aikoo pitää paikkansa viiden parhaan joukossa. Takaa on tulossa kovia nuorukaisia - Scott Parker, Stephen Peat ja Eric Godard etunenässä.
6. SCOTT PARKER (San Jose)
Parker on yksi varteenotettava ehdokas aina raskaansarjan mestariksi asti. Hän ei Coloradossa kuitenkaan saanut tarpeeksi peliaikaa ja näin ollen myös tappelumäärät jäivät vähäisiksi. Viime kaudella tilille kertyi kahdeksan tappelua, joissa ei tosin tullut yhtään tappiota, vaikka vastassa oli kovia kavereita, kuten Ryan VandenBussche, Chris Simon, Ryan Flinn, Brad Brown ja Jody Shelley. Mikäli Parker saa San Josessa hyvin peliaikaa ja hänen annetaan tapella, niin saldoksi tulee varmasti tuollaiset noin 20 tappelua ja jos voittoja tulee samaan tahtiin kuin viime kaudella, niin paikka jopa TOP-3:ssa on mahdollinen. Vaikka viime kauden fight card ei sisältänyt ketään TOP 5-tappelijoista, niin Parker on jo aikaisemmin urallaan osoittanut, että hän pärjää hyvin myös silloin, kun vastassa ovat Worrell, Laraque ja kumppanit.
7. STEPHEN PEAT (Washington)
Entinen WHL-mestari on nyt parina NHL-kautenaan osoittanut, että kovuutta löytyy tarpeeksi myös miesten sarjoihin. Loukkaantumiset häiritsivät jonkin verran Peatin viime kautta. Hän pelasi Washingtonissa ainoastaan 27 peliä, joissa tappeli 7 kertaa. Jos Peat nyt pysyy terveenä ja saa peliaikaa, niin tulossa on erittäin mielenkiintoinen kausi. Viime kauden harvoissa tappeluissa Peat löi mm. Wade Belakin ja Jody Shelleyn sekä esitti muutenkin erinomaisia otteita. Onkin ainoastaan ajan kysymys milloin Stephen Peat murtautuu TOP-5:een. Kaiken lisäksi Peatin tappelut ovat todella mukavaa katseltavaa - hän lyö paljon ja kovaa, eikä suojauksesta ole tietoakaan.
8. JODY SHELLEY (Columbus)
Shelley on pari viimeistä kautta kuulunut liigan innokkaimpiin nyrkkimiehiin. Fighting majoreita kertyy kaudessa tuollaiset n. 30 kappaletta, joka on tämän päivän NHL:ssä erittäin paljon ja osoittaa että kaveri todellakin pitää työstään. Ja kyllä sen huomaa Shelleyn tappeluistakin, joissa iskuja satelee puolin ja toisin. Myönnän, että Shelleyn sijoitusta pohtiessani suuri tappelumäärä antoi muutaman tappion anteeksi.
9. BRAD BROWN (Minnesota)
Monien mielestä varmasti yllätysnimi näin korkealla. Tosiasia kuitenkin se, että tappelijana Brown on erittäin kova. Viime vuosina hän ei ole vaan tapellut (tai hänen ei olla annettu tapella) niin paljon mitä hän pystyisi. Viime keväänä hänelle sallittiin vapaammat kädet ja helmi-maaliskuun aikana Brownin tilille kertyi tappeluita mukavasti ja hyviä vastustajia vastaan. Tuli ihan mieleen Brownin päivät Chicagossa, jolloin hän matsasi paljon ja oli Laraquen ja Worrellin kanssa kovimpia rookiefightereita kaudella 1998-99. Omat sen kauden muistiinpanoni järjestivät tulokkaat: 1. Laraque, 2. Brown ja 3. Worrell. Tappelutaitojensa perusteella Brownilla voisi olla mahdollisuuksia jopa TOP-5:een, mutta siihen tarvittaisiin enemmän nimen omaan tuoreita näyttöjä.
10. TODD FEDORUK (Philadelphia)
Muodostaa Donald Brashearin kanssa tällä hetkellä ehkäpä liigan kovimman saman seuran tappelijakaksikon. Fedorukin lyönneissä on paljon voimaa takana ja tappelut ovat yleensä viihdyttäviä. Voitto/tappio-suhde on kuitenkin huonompi kuin Brashearilla, joten Donald on ainakin vielä toistaiseksi joukkueen ykkösnyrkki. Yllättävä tippuminen tappelussa Rob Raytä vastaan pudotti hieman Fedorukin sijoitusta.
11. DALE PURINTON (NY Rangers)
Sandy McCarthy lopetettua tappelupuuhat, on Rangersin ykköspoliisin tehtävät jääneet Dale Purintonille. Hän onkin pärjännyt hyvin, eikä tappioita tullut viime kauden yhdeksästä tappelusta yhtäkään. Paras esitys oli hyvä ja tasainen tappelu Donald Brashearin kanssa. Tähän asti käytännössä pelkästään farmissa pelannut Richard Scott tullee ensi kaudella hoitamaan Rangersin poliisin hommia. Toivottavasti se ei kuitenkaan tarkoita, että Purintonin vähäinen tappelumäärä laskisi entisestään ja haittaisi hänen lupaavaa nousuaan kohti NHL-tappelijoiden kärkeä.
12. P.J. STOCK (Boston)
Tämän päivän Stan Jonathan - pieni, kova ja Boston-fanien suuri suosikki. Stock ei kerää tililleen suuria voittoja, mutta ei myöskään pahoja tappioita, vaan tappelut ovat lähes poikkeuksetta tasaisia ja viihdyttäviä toe-to-toe-matseja, joissa iskuja vaihdetaan puolin ja toisin. Varsinaisena pelotteena Stock ei kuulu liigan viidentoista parhaan poliisin joukkoon, mutta pelkkiä tappelutaitoja vertailtaessa hän on erittäin hyvä. Ilman hanskoja Stock ei päästä ketään liigassa helpolla, vaan nopeita iskuja satelee aina kun on paikka. Pienen kokonsa vuoksi Stock ei kuitenkaan todennäköisesti koskaan nousemaan tätä korkeammalle, mutta mikäli terveys kestää ja pelipaikka löytyy, niin 28-vuotias, kaikkien tappelufanien suosikki tulee viihdyttämään meitä vielä useita vuosia.
13. JIM McKENZIE (Nashville)
Vanhaa kunnon Jimmy Mac'iä alkaa pikkuhiljaa ikä jo painaa, eivätkä otteet olleet viime kaudella enää totutun kaltaisia. Vielä kauden 01/02 perusteella McKenzie olisi ehdottomasti kuulunut TOP-10:een, mutta nyt voitto/tappio-suhde laski ja nyhjäystappeluita kertyi epätavallisen paljon. Näin ollen myös sijoitusta oli pakko pudottaa. Ilman pitkää ja menestyksekästä uraa NHL-enforcerina McKenzien sijoitus olisi voinut tippua vieläkin enemmän. Toivottavasti tuore siirto Nashvilleen tuo McKenzien otteisiin uutta pirteyttä. Taidot eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään ja McKenzie on edelleen yksi parhaista vaihtamaan lyöntikättä kesken myllyn ja myös iskuvoimaa löytyy molemmista nyrkeistä, vaikka McKenzie vasuri varsinaisesti onkin.
14. DARREN LANGDON (Vancouver)
Langdon on varmasti liigan teknisin ja taktisin tappelija. Pieni koko ja varsinaisen tyrmäysiskun puute estävät Langdonin nousun aivan kärkiryhmään. Juuri loistavan tekniikkansa turvin hän kuitenkin ottaa voittoja kovimmiltakin kavereilta, kuten viime kaudella Peter Worrellilta. Kyseiseen temppuun ei kukaan muu viime kaudella pystynytkään. Ilman ko. voittoja ainoastaan 11 kertaa tapellut Langdon olisikin sijoittunut muutamaa pykälää alemmas.
15. TIE DOMI (Toronto)
33-vuotias Domi aloitti viime kauden hieman yskähdellen - tappio Kevin Sawyerille, mutta sen jälkeen tahti parani, eikä tappioita enää tullut. Vastustajien taso ei kuitenkaan ollut mitenkään erikoinen. 14:stä tappelusta ainoat todelliset heavyweightit olivat Eric Godard, Todd Fedoruk, Rob Ray ja Jody Shelley. Joka tapauksessa OK kausi Domilta ja esim. tappelu Eric Godardin kanssa osoitti, että vanhalta taistelijalta löytyy edelleen puhtia ja nuorten kovanaamojen kannattaa olla Domin kanssa tarkkana. Lisäksi oli mukava nähdä, että Domin viime vuosilta tutut naurettavat cheap shotit, hanskanpudotusten feikkaamiset yms. pelleilyt ovat vähentyneet.
16. REED LOW (St. Louis)
Low kirjoitti tänä kesänä jatkosopimuksen St. Louisin kanssa ja aloittaa näin olleen jo seitsemännen kautensa samassa organisaatiossa. Se on nykypäivän NHL:ssä paljon kenelle tahansa, mutta varsinkin tappelijalle ja osoittaa, että Low on onnistunut hyvin hommassaan Bluesin kovanaamana. Viime kaudella Low hieman taantui hyvään edelliskauteensa verrattuna, mutta hän keräsi tasaisen varmaan tyyliinsä parisenkymmentä tappelua, voittaen niistä noin puolet ja kun vastuksen laatu oli hyvää, niin siinä lueteltiinkin TOP-20-fighterilta vaadittavat ominaisuudet.
17. MATT JOHNSON (Minnesota)
Johnson tuli aikoinaan liigaan suuret odotukset niskassaan. Hänestä povattiin jopa seuraavaa Bob Probertia. Totuus on kuitenkin ollut erilainen. Kokoa ja voimaa Johnsonilta kyllä löytyisi, mutta tasapaino on surkea ja tekniikkakaan ei missään nimessä hyvää tasoa. Lähinnä painimalla ja tappioita välttämällä sekä nimekkään fight cardin keräämällä Johnson on kuitenkin pysytellyt vuodesta toiseen sitkeästi TOP-15:n sisäpuolella. Viime kaudella Johnson kuitenkin kärsi yllättävän helppoja tappioita, mm. Reed Low'lle ja etenkin nöyryyttävästi yhden iskun tyrmäyksellä Todd Fedorukille, joten sijoitusta oli pakko jonkin verran pudottaa. Alkukaudesta kertyi kuitenkin hyviäkin tuloksia, kuten voitot Darcy Hordichukista ja Alex Henrystä.
18. DARCY HORDICHUK (Florida)
Loppukaudesta Hordichuk vaihdettiin Phoenixistä Floridaan, jossa hän kolmessa pelaamassaan ottelussa tappeli kolme kertaa. Ensi kaudella kiireet jatkuvat, sillä viimeisen vuoden aikana Panthers on menettänyt huomattavasti kovuuttaan, viimeisimpänä Peter Worrellin kauppaaminen Coloradoon. Hordichuk on kuitenkin nuori ja innokas tappelija ja mikäli saa pelata koko kauden ylhäällä, niin tappeluita kertyy tilille varmasti lähes 30 kappaletta, jos ei enemmänkin. Aivan TOP-10:een ei Hordichuk tule koskaan nousemaan, mutta halukkuutensa ja avoimen tappelutyylinsä takia 23-vuotias nuorukainen on yksi mielenkiintoisimmista tulevaisuuden nimistä.
19. ERIC BOULTON (Buffalo)
Viime kaudella Eric Boulton otti Buffalon enforcerin hommat lopullisesti haltuunsa vanhalta sotaratsulta Rob Rayltä, joka siirrettiinkin sitten tarpeettomaksi jäätyään Ottawaan. (Nyt tosin on huhuiltu, että vapaaksi agentiksi jäänyt Ray olisi tulossa takaisin Buffaloon.) Boulton kuuluu oikeastaan samaan kategoriaan Reed Low'n kanssa, eli hän tykkää tapella paljon, mutta voittoja ei kerry yhtään sen enempää kuin tappioitakaan, joten TOP-10:een ei ole asiaa. Viime kaudella Boulton oli yksi harvoista, joka pystyi ottamaan toe-to-toe-matsissa selvän voiton P.J. Stockista.
20. AARON DOWNEY (Dallas)
Downey pelasi Dallasissa 43 peliä, joissa tappeli 9 kertaa. Downeyn ehdottomasti komein meriitti viime kaudella oli hieno one-punch-KO-voitto Jesse Boulericesta. Harmi vaan, että Boulerice ei ole sen jälkeen pystynyt pelaamaan. On ollut mukava seurata kun Downey vihdoin löytänyt pelipaikan NHL:stä. Hänhän pelasi vuosia Bostonin farmissa, siirtyi sitten Chicagoon, jossa kaudella 01/02 pelasi jo yli 30 ottelua. Viime kaudeksi Downey siirtyi Dallasiin, jossa pelasi 43 ottelua ja tappeli 9 kertaa. Downeyn kannalta on hyvä asia, että joukkueen toinen tough guy, eli John Erskine on puolustaja, eikä näin ollen uhkaa laituri Downeyn pelipaikkaa. Downey ja Erskine muodostavatkin Dallasissa ihan mukavan tappelijakaksikon.
Ja yksi ylimääräinen kaveri listalla, eli...
RYAN VANDENBUSSCHE (Chicago)
Pienikokoinen VandenBussche on yksi liigan viihdyttävimmistä ja innokkaimmista tappelijoista sekä myös yksi henk. koht. suosikeistani. Pieni koko yhdistettynä Vandyn tappelutyyliin on vain kovin kuluttavaa ja onkin vaikea kuvitella VandenBusschea NHL-joukkueen ykköspoliisiksi. Se rooli hänelle on kuitenkin nyt Chicagossa lankeamassa, kun näyttää vahvasti siltä ettei joukkue ole enää hankkimassa lisäkovuutta. Apuja tarvitaan siis Jason Strudwickilta ja viime kaudella pääasiassa farmissa esiintyneeltä Shawn Thorntonilta, ettei Vandyn urakka kasva koventuneessa Läntisessä konferenssissa liian suureksi.