Tappeluketju 2009-2010

  • 258 833
  • 761
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Saarinen antoi radiossa kehuja Lähteelle miehekkäästä toiminnasta ja pyyhkeitä "turhista" jäähyistä (rivien välistä Attelle penkiltä lähdöstä)

Sinänsä tuomarit kylä arpo jäähyt näiden kolmen ulkopuolelta taikurihatusta. mm Hurmeellehan olis kuulun myös jäähy jne. Ja sitten farssina vielä päälle miehiä oli väärät määrät aitoissa, ja väärän aikaan päästettiin pois. Pro meininkiä sano
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Painimatseissa harvemmin on lyöty, ellen ihan väärässä ole. Kyllähän Kuuselakin yritti tuohon myllyyn päästä mukaan mutta Plihal on hippasen kovempi jätkä näissä puuhissa ja vei väännön selvästi nimiinsä. 3-4 iskua kupoliin ja sitten tuomarit välissä maihin.
No voi vittu... piti tuollainen räpistely sitten kirjoittaa, ettet vallan olisi loukkaantunut, kun runkkausmateriaalistasi ei niinkään pidetty?

Kyllähän tuosta nyt näkee jokainen edes välttävästi näkökykyinen ihminen, ettei Kuusela edes tiennyt joutuvansa myllyyn. Normaalia pelin sisällä tapahtuvaa tökkimistä lähti toimittamaan, mutta Plihal pudottikin kintaat. Yksi vai kaksi lyöntiäkös koko toimituksessa oli? Osumia näytti tulevan tasan yksi. Ehkä nämä sitten Turussa lasketaan tyrmäyksiksi?

Ihme orgasmeja tuosta sekunnin painista, kuten jatkiksen kuvaraportaasi. Edelleen, sekunnin paini! Herätys nyt jumalauta.
 
Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Kyllähän tuosta nyt näkee jokainen edes välttävästi näkökykyinen ihminen, ettei Kuusela edes tiennyt joutuvansa myllyyn. Normaalia pelin sisällä tapahtuvaa tökkimistä lähti toimittamaan, mutta Plihal pudottikin kintaat.

Minä näen mielestäni ihan hyvin, ja kyllä Kuusela vaihdon alusta saakka tarkoituksellisesti provosoi Plihalia. Se alkoi jo aikaisemmin pelissä Kärppien maalin edessä. Miksi mies sitten jatkuvasti tökki yhtä pelaajaa, jos ei uskaltanut vastata haasteeseen? Luulisi pelimiehenä tietävän, että jossain vaiheessa saattaa tapahtua. Nyt Plihal hermostui, löi vastustajaa pari kertaa ja vei maihin. Ei kummempaa. Suikkanen kiitteli pelin jälkeen Tomaksen sydäntä, joka sykkii omalle joukkueelle.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Minä näen mielestäni ihan hyvin, ja kyllä Kuusela vaihdon alusta saakka tarkoituksellisesti provosoi Plihalia. Se alkoi jo aikaisemmin pelissä Kärppien maalin edessä. Miksi mies sitten jatkuvasti tökki yhtä pelaajaa, jos ei uskaltanut vastata haasteeseen?
Täh?

Plihalia lämmitti kaikki, koska näytti käyvän kuumana. Samalla tavallahan Yushkevitshiä lämmitettiin koko ajan! Ilmeisen uusi asia?

En todellakaan usko, että Kuusela mitään myllyä tuosta oli hakemassa tai haluamassa ja Plihalin hanskojen tippuminen tuli yllätyksenä. Jos ei toi pointti muuten aukea, koetan avata tuota: Kuusela pelaa Oulun Kärpissä! Jos ei tuosta ala aukeamaan, niin siinä tapauksessa suosittelen tutustumaan aiheisiin "Oulun Kärpät" ja "tappelut". Minä en jaksa jokaiselle turkulaiselle erikseen alkaa selvittämään päivänselviä asioita.

Niin ja puolustajan X ja Viuhkolan kanssahan se maalinedustilanne meni, ei Kuuselan.
 
Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Plihalia lämmitti kaikki, koska näytti käyvän kuumana. Samalla tavallahan Yushkevitshiä lämmitettiin koko ajan! Ilmeisen uusi asia?

Miksi Kuusela lämmitti Plihalia? Jotta hänen peli saadaan pois raiteiltaan. Yleensä siihen lämmittämiseen saattaa liittyä ikävä jatkumo, joka päättyy päähänlyöntikilpailuun. Luuletko todellakin, että Kuusela ei tiennyt tämän "lämmittämisen" johtavan mahdollisesti hanskojen pudottamiseen?

Ja aikaisemmin Plihalia "lämmittivät" Viuhkola sekä Kuusela. Olitko edes pelissä?
 
Aivan varmasti tiesi. Ei vain aikonut itse niihin talkoisiin osallistua, kuten ei tehnytkään (sitoo, hanskat käsissä, ei aiettakaan muuhun). Myös Haapakosken haastattelussa (Urho) selviää jotain oleellista:"miksi toinenkin pitää heittää pihalle, kun hän haluaa jatkaa ottelua?" tms.

Vielä kerran: Kuusela pelaa Kärpissä. Se on palkasta pois, kun hanskat tippuu. Tämä on tiukasti kielletty julkinen salaisuus.

Ja aikaisemmin Plihalia "lämmittivät" Viuhkola sekä Kuusela. Olitko edes pelissä?
En tietenkään, olin siellä Mehiläisen edessä... Katsoin pelin hidastuksineen ja kelaamismahdollisuuksineen kotona. En jaksaisi lainata itseäni, mutta kaikki sitä lämmitti. Kuuselan kohdalla naksahti.

Eiköhän tämä tästä jo riitä. Noin mitättömästä "tappelusta" ei voi tämän enempää olla sanottavaa.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieno mylly oli Tampereen pojilla, Glenn vei mutta Lähde pärjäsi ihan hyvin vaikka verta tulikin nekusta ja myllyn jälkeinen kävely kohti pukukoppia näytti vähän känniseltä.

Ja vaikkei tuomareilta ihan vahvasti jäähyjen jakelut ja niiden lopettamiset mennytkään niin plussaa siitä että linjurin kassit kestivät jättäytyä Glennin "fuck off"-käskytyksen jälkeen taka-alalle ja poikien annettiin tapella loppuun. Pienimunaisempi pelle olisi moisesta eleestä kimpaantunut ja hypännyt oitis Glennin reppuselkään omaa auktoriteettia alleviivatakseen.

Lisää näitä.

Hurmeelle myös peukkua jos oli kerran lähteny Säteriä haastamaan. Säterin olisi ehdottomasti pitänyt vastata haasteeseen, ihan sama mikä junnu siellä oli kakkosena. Paikallispeli vielä, ei jumalauta silloin voida jäädä gatoradea särpimään ja maskia asettelemaan jos vastapuolen veska viittilöi keskiympyrässä nyrkit pystyssä.

Nurmisen Pasihan joskus muinoin NHL:ssä pelatessaan lähti tappelemaan, vaikka oli tullut maalille kesken pelin aloittavan maalivahdin loukkaannuttua, ja näin ollen pakotti Atlantan pelaamaan loppupelin ilman maalivahtia. Tosin tuossa vaiheessa Atlanta oli jo tyyliin 6-0 häviöllä eikä peliä ollut jäljellä kuin joitakin minuutteja. Valmentajalta ja joukkuekavereilta Pasi sai pelkkiä kehuja touhustaan.
 
Itse olin paikalla.

Kärppien pelejä en ole muita kuin Tepsiä vastaan nähnyt mutta oli iloista huomana että Kärppä leirissäkin on alkanut tapahtumaan tuolla fyysisellä puolella , niin taklauksissa ja maalinedusta väännöissä. Huomasin jo pelin alussa että Kärpät aikovat lämmittää Tepsin ulkkareita. Samaa kohtelua _ei kertaakaan_ saanut ketään vihellyksen jälkeen kuin ulkkarit. Kuusela - Plihal juttu lähti pienestä huitomisesta ja Kuuselan tökkimisestä Plihaliin lavan kärjellä mahanseutuville, pelin ulkopuolella tietenkin. Tästä suivaantuneena Plihal tönäisi ja antoi hanskaa. Kuusela antoi myös hanskaa ja lähti sitomaan. Plihal sitten antoi palaa ja muutaman iskun iski Kuuselan sitoessa. Kuuselalla ei ollu edes mahdollisuutta tiputtaa hanskoja tai lyödä, sen verran äkkiä Plihal toimi , kokoero oli Plihalilla ja kokotouhu oli hetkessä ohi. Tykkään ja pidän näistä tilanteista sekä torikokouksista, eniten että jäi harmittamaan että lievästi sanottuna kyseessä oli Kuuselalta haku jolla saatiin Tepsin pelillinen johtaja pois pelistä.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärppien pelejä en ole muita kuin Tepsiä vastaan nähnyt mutta oli iloista huomana että Kärppä leirissäkin on alkanut tapahtumaan tuolla fyysisellä puolella
Kuuselan tökkimistä ja ronkkimista, mitä nelosen koosteessakin näkyy tarpeeksi... no tämä on Kärppien fyysisyyttä. Sitten kunnolla Plihalilta vielä kuokkaan olemalla täysin vietävä lapanen ja kaatuminen pelasti pahemmalta kyydiltä.

Sinänsä samaa mieltä, että tunnetta ja ärsytystä löytyi ja jo oli aikakin. Kärpät on viime kausilla ollut pyhäkouluporukka, tällä kaudella hieman HMV. Nyt sentään alkaa sielläkin elämää löytyvän, mutta kyllä siellä pakka on aikasen pahasti sekaisin. 10.sijalta pleijareihin lauantain voiton turvin?
 
Ja aikaisemmin Plihalia "lämmittivät" Viuhkola sekä Kuusela. Olitko edes pelissä?

Lisätään listaan vielä yleisinä lämmittäjinä toimineet Koskenkorva ja Kiilholma. En muista kumpi mutta toinen oli se joka Birneriä aikaisemmin ottelussa tilanteen ulkopuolella iski ensin poikittaisella ja sitten nyrkillä selkään mutta tuosta ei sen enempää tullut.

Koalan jälkeen kirjoittaneisiin liittyen vain sen verran että siihen en enempää puutu kuka on omasta mielestäni TPS:n pelillinen johtaja...
 
Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
No voi vittu... piti tuollainen räpistely sitten kirjoittaa, ettet vallan olisi loukkaantunut, kun runkkausmateriaalistasi ei niinkään pidetty?

Ensinnäkin todettakoon ettei ko. neitokainen ole runkkausmateriaalia minulle, ja toiseksi, mitä helvettiä?

Kyllä tuossa Kuusela tasan tarkkaan tiesti mitä saattaa tapahtua kun tarpeeksi tökkkii ja ärsyttää Plihalia. Tai jos ei tiennyt, niin tyhmähän se on. Ainakin omiin silmiini näytti siltä että Kuusela yritti kyllä tulla myllyyn mukaan mutta ei päässyt koska Plihal nyt vaan on isompi ja kovempi jätkä. Sekä tottakai parempi hanskaaja mutta sitä nyt ei varmaan tarvitse edes todeta kun vastapuolella on kohtalaisen pehmeä taitopelaaja Kuusela.

Glennille muuten iso käsi myös täältä. Hieno mies.

edit. Niin, tuo Kuuselan pyristely meni kyllä livenä aika äkkiä ohi, voi olla ettei mies yrittänytkään tapella. Se on kuitenkin varmaa että pitkin matsia tökki ja ärsytti pelin ulkopuolella, sekä maalien edustalla.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Hurmeelle myös peukkua jos oli kerran lähteny Säteriä haastamaan. Säterin olisi ehdottomasti pitänyt vastata haasteeseen, ihan sama mikä junnu siellä oli kakkosena. Paikallispeli vielä, ei jumalauta silloin voida jäädä gatoradea särpimään ja maskia asettelemaan jos vastapuolen veska viittilöi keskiympyrässä nyrkit pystyssä.

Näin siinä kävi. Alempana olevasta videosta näkyy kuinka Hurme on menossa mukana ja repii ensin Tapparan pelaajaa pois kultakypärä Määttäsen kimpusta ja lähtee sen jälkeen keskiympyrään (haastamaan Säteriä). Uskon, että Säteri on sen verran pelimies, että olisi voinut lähteäkin myllyttämään jos olisi ollut kokenut kakkosvahti penkillä. Tai sitten vain jänisti mistäs sen tietää.

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/sm-liiga/etusivu?vt=video&vid=68345
 
TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Hurmeelle myös peukkua jos oli kerran lähteny Säteriä haastamaan. Säterin olisi ehdottomasti pitänyt vastata haasteeseen, ihan sama mikä junnu siellä oli kakkosena. Paikallispeli vielä, ei jumalauta silloin voida jäädä gatoradea särpimään ja maskia asettelemaan jos vastapuolen veska viittilöi keskiympyrässä nyrkit pystyssä.
Siitä kun olisi seurannut se, että Säteri olisi ollut seuraavan pelin sivussa ja kun Tapparalla nyt vielä on mahdollisuus kuuden sakkiin, niin ihan hyvä ettei lähtenyt.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Siitä kun olisi seurannut se, että Säteri olisi ollut seuraavan pelin sivussa ja kun Tapparalla nyt vielä on mahdollisuus kuuden sakkiin, niin ihan hyvä ettei lähtenyt.
Kyllä Lehdossa on ihan riittävän hyvä kakkosveskari Tapparalle vaikkei joka pelissä tarvitsekaan vaivautua luukkua availemaan...
 
hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Kyllä Lehdossa on ihan riittävän hyvä kakkosveskari Tapparalle vaikkei joka pelissä tarvitsekaan vaivautua luukkua availemaan...

Niin jos olisi esim. ollut pelaavassa rosterissa em. pelissä...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Myös Haapakosken haastattelussa (Urho) selviää jotain oleellista:"miksi toinenkin pitää heittää pihalle, kun hän haluaa jatkaa ottelua?" tms.
Minä olen ihan varma, että myös Plihal olisi halunnut ottelua jatkaa eli näinollen samaa mieltä Haapakosken kanssa siitä, ettei ketään olisi tarvinnut suihkuun heittää. En muuenkaan ymmärrä, että miksi hanskojen tiputtaminen on niin iso juttu että siitä pitäisi jäähy antaa. Eihän Selännekään mitään saanut Winnipegissä rikkoessaan Bossyn ennätyksen.
 
Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
En muuenkaan ymmärrä, että miksi hanskojen tiputtaminen on niin iso juttu että siitä pitäisi jäähy antaa. Eihän Selännekään mitään saanut Winnipegissä rikkoessaan Bossyn ennätyksen.

Lähes joka kierroksella NHL:ssa näkee tilanteita, joissa tulee pieni torikokous ja hanskojen tiputtamiselle on huomattavasti Euroopan liigoja pienempi kynnys. Usein monikin oman parinsa kokouksessa löytävä tiputtaa hanskat ja pitää vain toisesta kiinni. Ei näistä mitään jäähyjä tule.

Eri asia, jos vaikkapa keskiympyrässä saat toisen tiputtamaan hanskat ns. "fake glove drop" -liikkeellä, silloin tulee yleensä haksojen hukkaajalle kakkonen, muistaakseni unsportsmanlike conduct -jäähynimikkeellä. Rottapelaajien, kuten Toporowskin perusjuttuja.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eri asia, jos vaikkapa keskiympyrässä saat toisen tiputtamaan hanskat ns. "fake glove drop" -liikkeellä, silloin tulee yleensä haksojen hukkaajalle kakkonen, muistaakseni unsportsmanlike conduct -jäähynimikkeellä. Rottapelaajien, kuten Toporowskin perusjuttuja.
Tämä on toinen asia mikä on väärin. Kyllähän tuollaisessa tapauksessa nimenomaan se pelkuri on se epäurheilujamaisesti käyttäytyvä, joten jos jotain jäähyjä on pakko antaa, niin sitten se kakkonen kuuluisi kyllä sinne suuntaan.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hämeenlinnassa näköjään Miliisi Honkanen ja Sihvonen ottaneet yhteen. Kellään kommenttia asiaan - lopputuloksen arvaa varmaan kaikki jos yhtään ovat saaneet iskuja vaihtaa...
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Porissa Veli-Matti Savinainen kyykytti Mezeitä tappelussa! Kokoero kuitenkin Mezein hyväksi noin 14cm pituuseroa ja painoeroa peräti 31kg!
 
AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
Porissa Savinainen "koulutti" päätä pidempää Mezeitä!

Upea esitys Savinaiselta, vaikkei nyt montaa perille saanutkaan.

Rehellisesti sanoen, mielenkiinnolla odotan videota, koska epäilen että vaan jostain syystä Mezei menetti tasapainonsa kun kaatui...

Mutta siltikin, hienoa uhrautumista Savinaiselta, eikä paljon tainnut kylmiä...

Muutama muukin "tivoli" meinasi käynnistyä, etenkin Kudroc näytti halukkaalta ja antoi ekassa erässä mm. Camilo Miettiselle kaksi jäätävää niittiä, jonka jälkeen kaveria ei näkynyt...

Fobbaan olin rajusti pettynyt. Olisin häneltä odottanut kovaa peliä, mutta taklasi vissiin 2 kertaa...
 
JamieB

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK Suosikkipelaajat: Aki Heino Ja Jyrki Louhi
Hämeenlinnassa näköjään Miliisi Honkanen ja Sihvonen ottaneet yhteen. Kellään kommenttia asiaan - lopputuloksen arvaa varmaan kaikki jos yhtään ovat saaneet iskuja vaihtaa...

Kyseinen mylly lähti Sihvosen ajettua Miliisiä päähän tilanteen jälkeen siniviivan tuntumassa, tästä ymmärrettävästi vittuuntuneena Miliisi pelasi vaihdon loppuun ja heristeli vihellyksen jälkeen maalin edessä Sihvoselle hanskoja, joka ilomielin lähti mukaan tanssiin.
Sihvonen sai heti alussa Honkasen kypärän pois ja sai annetua pari hyvää iskua, itse näkisin kuitenkin että Honkanen sai sisään paremmat lyönnit tasaisessa ja melko pitkässä väännössä.
Tällä kertaa pakko nostaa hattua linjureille jotka jo alussa ymmärsivät pysyä pois pelaajien kimpusta ja antoivatkin miehille lopulta kunnon takomisrauhan.

Pelissä oli muutenkin aika useita päähänkohdistuneita niittejä sekä muita rottailuja Pelicansin pelaajien osalta, hyvä että kenellekkään ei käynyt pahemmin ja että kerhon äijät pitivät päänsä suht kylmänä eikä lähteneet nyrkkejä enempää suoristelemaan pussileukoihin.
 
trap

Jäsen
Porissa Veli-Matti Savinainen kyykytti Mezeitä tappelussa! Kokoero kuitenkin Mezein hyväksi noin 14cm pituuseroa ja painoeroa peräti 31kg!

Huikea kyykytys joo. Pari sekuntia kesti ja Mezeiltä meni tasapaino, sitten tuomarit jo välissä ja Savinainen lyö.

Aika vaisu nyhjäys taas, harmi että dumareilla on aina niin hirveä kiire ängetä väliin.
 
Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Sihvonen sai heti alussa Honkasen kypärän pois ja sai annetua pari hyvää iskua, itse näkisin kuitenkin että Honkanen sai sisään paremmat lyönnit tasaisessa ja melko pitkässä väännössä.
Tällä kertaa pakko nostaa hattua linjureille jotka jo alussa ymmärsivät pysyä pois pelaajien kimpusta ja antoivatkin miehille lopulta kunnon takomisrauhan.

Oman mielipiteeni tuon asiaan; Honkanen tosiaan menetti kypäränsä heti alkuun ja otti pari iskus omiin. Tämän jälkeen Honkanen sai upotettua 2-3 osumaa ja repi Sihvosen paitaa silmille. Toinen linjuri yritti painit keskeyttää jo ennen alkua, mutta lensi perseelleen kun miehet alkoivat mättämään. Linjurit väliin kun Honkanen sai vedettyä Sihvosen makkarat paidan alta esiin. Kesken tuo matsi mielestäni vielä jäi, vai "kuuluuko" se keskeyttää siinä vaiheessa kun toiselta vedetään paita silmille? Toisaalta, jos eivät olisi keskeyttäneet niin rumaa jälkeä olisi tullut kun Sihvonen oli aika nipussa tuossa vaiheessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös