Tapparan varjokalenteri

  • 25 434
  • 82

kalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
professori

No 25: professori Antti Perttula : Pitkä ja notkea maalilta pois huitoja ( kiekot ja vastustajat). En muista olisiko ikinä maaliakakaan tehnyt olisi, mutta kuten sanottu, osuiko siihen syöttöjä tai maalejakan ?
 

axe

Jäsen
26. Jukka Seppo

Tunnettiin Tappara-aikana ilman etunimensä väliviivaPekkaa, joka myöhemmin liitettiin mukaan. Oli Tapparan hankinta ykkösdivisioonan Sportista oman erittäin vahvan 1968-syntyneiden ikäluokkansa tueksi. Pelasi Tapparassa kuitenkin vain yhden kauden 1986-87 tehden runkosarjassa 11+16=37 pinnaa ja playoffeissa 1+4 lisää ja nappasi mestaruusmitalin kaappiinsa. Tampereella oli tarkoitus nähdä nuorukaista enemmänkin, mutta Seppo palasikin yllättäen vuoden jälkeen armeijan takia takaisin divari-Sportiin oikeusjuttujen ja muiden lakitoimien saattelemana Tapparan riitautettua asian. Vuoden keikan jälkeen palasi liigaan HIFK:ssa. Vaikka joku jääkiekko-oikeus olikin asettunut pelaajan puolelle Tapparasta poislähdön yhteydessä, niin sitä juonittelua sekään ei onnistunut poistamaan, että jonkun sopimuspykälän takia Tappara sai korvauksia miehestä vielä myöhemminkin Sepon seurasiirtojen yhteydessä.
 

axe

Jäsen
27. Petri Kontiola

Seinäjoelta B-junnuna Tapparaan tullut hyökkääjä nousi liigaan kaudella 2003-04 ja pelasi nelosketjun sentterinä niin kuin oli pelannut aiemmin junnujen ykkössentterinä ja myöhemmin maajoukkueessa ja KHL:ssä jne. - ei mitään päätykiekkoja ja varmistelua vaan rohkeaa peliä. Ensimmäisenä vuonna Tapparassa 13 pinnaa, toisena 25, kolmantena 44, neljäntenä 47...ja sitten olikin vuorossa jo isommat kuviot. Pääsi testaamaan NHL:nkin viiden ottelun verran Amerikan-reissulla 2007-09, mutta on sittemmin pelannut viimeiset viisi kautta idän ihmeliigassa. Tulee joskus vielä takaisin Tapparaan ja tekee sata pistettä kaudessa!
 

axe

Jäsen
28. Markus Oijennus

Tapparassa 1989-1997, 304 peliä 59+85=144 pistettä, Tapparan kaikkien aikojen sisäisessä pistepörssissä sijalla 34. Mittaa ei ollut 170 senttiäkään, mutta voima ja ennen kaikkea taito riitti kohtuulliseen peliuraan. Pisti mm. vanhemman Barkovin rinnalla kiekkoja ihan hyvin ylänurkkiin. Kolmella kaudella kuitenkin yli 10 maalia ja kaikkiaan 30 tehopisteen kieppeille.
 

axe

Jäsen
29. Tommi Haapsaari

Vähiin alkaa valintaäijät käydä. Kun tuo Säterikin on vasta uransa alussa, niin haetaan tähän Alasen lisäksi toinen numeroa 29 pisimpään kantaneista. Haapsaari käytti numeroa kuudella eri kaudella 1990-96, mutta todennäköisesti muistetaan parhaiten siitä, että se sukunimi ei ole Haapasaari. Teki viidellä varsinaisella kaudellaan (eka kausi vain kolme peliä) yhteensä vain viisi maalia, niistäkin kolme superkaudellaan 91-92, jolloin pelasikin vain puolet kauden peleistä. Yhteensä 172 liigaottelun peliura jäi alle viiteentoista pisteeseen. Teki kuitenkin maalin, kun Tappara pelasi Teppo ja Teemu Winnipegin Jetsiä vastaan 1994.
 

axe

Jäsen
30. Jari Lehtivuori

Tälle numerolle olisi valinnanvaraa ihan miljoona, lähinnä koska on niin yleinen maalivahdin numero ja Tapparan-historiasta löytyisi tolppien välistä melkoista vekkulia ja erikoismiestä tällä numerolla. Mennään nyt kuitenkin varjosta täyteen pimeyteen ja haetaan koko pelaajaurallaan vain 10 liigaottelua pelannut Lehtivuori. Ne hän pelasi Tapparassa kaudella 1994-95 ja sai niissä kaksi syöttöpistettä. Valinnan syy on se, että kyseessä on ilmeisestikin vanhin koskaan liigadebyytin tehnyt pelaaja (ainakin kenttäpelaajien puolella). Kun Tappara miehen kesken kauden divari-KooVeesta nosti mukaan, niin ikää oli jo 32 vuotta. Kyseisellä aikas heikosti menneellä kaudella Tappara-pakistossa nähtiin Lehtivuoren lisäksi muitakin väliaikaisapuja kuten Kaj Kuusisto, Jari Harjumäki, Jarkko Isotalo ja Kimmo Hyttinen, joiden kirvesrintaurista ei isommin lauluja kirjoitella.
 

axe

Jäsen
31. Alfie Michaud

Tähän on hyvä lopettaa varjostelu. Kanadaninkkari Alfie Michaud tuli Tapparaan ratkaisemaan Mika Lehdon alkukauden epävarmuuden tuomaa ongelmaa loppusyksystä 2002. Kuten Jukka Rautakorpi hiljattain haastattelussa sanoi, hän on maalivahtien paras kaveri, ja se näkyi tuon alkukauden molarihommissakin. Michaud sai muutaman pelin mahdollisuuden mutta epäonnistui pahasti - tosin välillä se mahdollisuus oli sitä luokkaa, että vastustaja pääsi laukomaan avauserässä pari-kolme kertaa ja sai niillä yhden ei-helpon maalin, ja seuraavassa erässä tolppien välissä olikin jo Lehto. Tilastolukujen perusteella Michaud oli aika selkeästi senaikaisen SM-liigan ja Mestiksen välisen tason huippukassari. Pääsi kokeilemaan neljässä liigapelissä ja niissä GAA 4,12 ja 83,8 %. Viidessä Ahmoissa pelatussa Mestis-pelissä samat luvut olivat 1,18 ja 96,0 %. Epäonnistumisestaan huolimatta Michaud voidaan laskea mukaan saagaan, jossa Mika Lehdosta koulittiin kevään 2003 mestarimaalivahti. Ennen Tappara-uraansa Michaud oli vetänyt P-Amerikkaa, jopa NHL:ää pari peliä. Tapparan jälkeen oli pari kautta alasarjoja Ameriikassa, sitten Saksan kautta Tanskaan, jossa näköjään pelaa vieläkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös