On totta, että hyökkäyspeli ei eilen toiminut kuin vasta loppua kohden. Hyökkäykset katkesivat usein liian nopeasti hyökkäysalueelle päästyä eikä painetta saatu ylläpidettyä, koska etäisyydet olivat liian pitkiä. Voittoputken aikana hyökkäykset olivat rakenteellisesti vaarallisempia koko kentän alueella, koska viisikko tuli hyökkäysalueelle tiiviimmin ja pelaamiselle oli enemmän vaihtoehtoja. Sentterikäyttö oman sinisen kohdalla loi hyökkäyksestä tiiviin viisikon kanssa jo heti paljon vaarallisemman, kun vastustaja ei osannut niin helposti lukea Tapparan hyökkäystä, koska Tapparalla oli vaihtoehtoja, syöttösuuntia. Eilen sentterillä käytettiin jos kerettiin ja vaihtoehdot hyökkäysalueella olivat suurimmaksi osaksi heikko laukauspaikka, syöttö (jolle oli yksi-kaksi vaihtoehtoa kun tarjonta oli heikkoa) tai kiekonmenetys.
Onko tämä vimeksi mainittu vaihtoehtojen vähäisyys sitten pelitavallinen ongelma vai yksilöongelma? Pelihän on aina ratkaisujen summa, kontrolloitu hyökkäys alkaa hallitusti omalta puolustusalueelta ja päättyy mahdollisimman laadukkaaseen maaliyritykseen eli laukaukseen. Edellytyksiä laadukkaalle hyökkäykselle siis luodaan heti alusta asti. Vastustajan on paljon helpompi lukea hyökkäystä ja puolustaminen on helpompaa, jos hyökkäävä viisikko repeää keskialueella ja kiekollinen joutuu luistelemaan matkaa ilman kiekottomien tukea sen sijaan, että hyökättäisiin nopeammin liikuttelemalla tiiviillä viisikolla enemmän kiekkoa. Kiekottomista pelaajista ei ole puolustukselle vaaraa, kun kiekottomat ovat liian suurilla etäisyyksillä kiekolliseen.
Hyökkäysalueelle päästessä vaihtoehdot säilyvät edelleen vähäisinä rikkonaisen keskialueen ylityksen jälkeen, koska peli on jatkumo omalta alueelta toiseen päätyyn. Se mitä teet puolustusalueella, kertautuu keskialueelle mentäessä ja näyttäytyy lopulta hyökkäyksen päätöksenä hyökkäysalueella. Liigassa osataan puolustaa erittäin laadukkaasti ja tyhmästi hyökätessä homma todellakin näyttää tyhmältä, koska puolustusalueella pelataan ensisijaisesti keskusta peittoon ja kun peli ajautuu laidoille, on hyökkäävällä joukkueella helposti rakenteellinen ongelma, jos laidoista ja kulmista ei saada peliä ja paikkoja aikaiseksi.
Pelillisen ilmeen muutos on ollut jälleen mielenkiintoinen ilmiö ja nyt mitataan jälleen koko joukkueen osaaminen tosipaikan edessä. Viimeksi tappioputki katkaistiin ja käännettiin kurssi, mutta onhan tämä putkisuorittaminen tuskaisen oloista ja haittaa joukkueen pelillisen prosessin kehittymistä, kun ongelmat ja onnistumiset vuorottelevat pitkissä jaksoissa. Viime aikoina ilmenneet puolustamisvirheet eivät ole olleet tämän kauden Tapparalle aiemmin tyypillistä, mutta nyt on oman maalin edessäkin alkanut tapahtumaan: Viimeisessä kolmessa pelissä Tapparalle on tehty tasakentällisin alle viidestä metristä kuusi maalia, mikä on 35 % koko kauden määrästä. Kolmessa pelissä!
Tahtoisin uskoa, että Tapola ei pyri minimoimaan oman hyökkäämisen vaarallisuutta antamalla joukkueelle yhtäkkiä tyhmän hyökkäyspelitavan, varsinkin kun samalla joukkueella oltiin juuri hetki sitten voittoputkessa paremmalla pelin rakenteella. Ovatko pelaajat siis kurittomia ja hyökkäävät "sinne päin"? Tämä täytyisi valmennuksen toimesta saada ehdottoman nopeasti kuriin, koska siihen ei ole varaa. Toisaalta koska nämä ongelmat ovat toistuneet ilmeisesti nyt taas useamassa pelissä, voidaan miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että tämä olisi valmentajan tahto. Se on kyllä sitten sanalla sanoen perseestä, koska heikkoon hyökkäyspeliin ei ole alkukauden perusteella yhtään varaa.
Eli oli syy mikä tahansa, seuraus on nyt joka tapauksessa silmiemme edessä. Tapparan hyökkäyspeli on pirteämmän jakson jälkeen jälleen köyhää eikä siihen ole alkuunkaan varaa. Positiivista tilanteessa on se, että hyökkäämisessä on nähty kauden aikana pitemmässä jaksossakin hyvää rakennetta ja maalipaikkoja on saatu luotua. Negatiivista on sitten jo enemmän, enkä jaksa olla korostamatta ylivoimapelaamista. Tasakentällispelaamisessa onnistumisen paine laskisi aivan järkyttävän paljon, jos joukkue pystyisi tukeutumaan toimivaan ylivoimaan eikä maalinteolle tasakentällisin kasautuisi jatkuvaa painetta.
Eli nyt viisikko taas kasaan ja paluu perusasioiden äärelle. Tiivis hyökkääminen toimi voittoputkessa, peli oli jopa kaunista kun mentiin perinteisesti sentterin kautta ylöspäin ja syöttösuuntia oli käytössä luovemmin. Kyllä, koin monta kertaa ahaa-elämyksen verratessani voittoputken Tapparan pelaamista Rautakorven aikaan, syöttösuuntia oli rohkeammin käytössä ja vaikka virheitä ja menetyksiä tuli, ne oli sallittu. Joukkue kuitenkin voitti ja se oli pääasia. Voittoputken pelaaminen vastasi Tapolan puheita luovemmasta jääkiekosta, mutta nyt ollaan taas tultu ikään kuin ajassa taaksepäin.
