pelitavallisesti Tappara on viime vuotta "heikommalla" pohjalla. Variaatiot ovat vähissä, ja jos tunne ja keskittyminen eivät ole riittävällä tasolla, nähdään eilisen kaltaista väsynyttä puskemista.
Mielestäni asia ei ole missään nimessä näin mustavalkoinen. Tai no, onhan se, jos tarkastelee vain tätä joulutauon jälkeistä aikaa, mutta sellainen tarkastelu ei ole kokonaisuuden kannalta mielekästä. Alkukaudesta peliä pakotettiin nopeaksi aina alimman miehen kiekon ylöspäin syöttämisestä asti, siitä alettiin pikku hiljaa temporuuvia himmaamaan mm. pelin avaamisen rytmien monipuolistuessa ja muistaakseni siinä oli kiekkokontrolliinkin taipuvaisempi jakso PAHPin ja KAHPin osalta jossain vaiheessa syyspimeitä.
Nythän se PAHP ja KAHP on sitä puskemista ja kuskaamista, mikä joskus toimii ja joskus ei - kyse on tukipelaamisen toimivuudesta, ettei viisikko repeä liikaa pysty- tai poikittaissuunnassa. Kun viisikon keskinäiset etäisyydet venyvät liikaa, peli menee juuri tuommoiseksi kuskaamiseksi, kun sille kuskaamiselle ei ole mielekkäitä vaihtoehtoja pelin virtauksen kannalta.
Ennen kautta Rautakorpi puhui pelaamisen monipuolisuudesta ja siitä, ettei saa jumittua vain yhteen muottiin, vaan pitää pystyä muuntautumaan. Isossa kuvassa tätä muuntautumista on tällä kaudella nähty, mutta lyhytjänteisemmin ajateltuna esimerkiksi nyt viimeisimmissä peleissä ei sitten juurikaan. Peli on ollut sitä kuskaamista ja puskemista, vastaiskupelaaminen on onneksi toiminut läpi kauden.
Minusta oikea ratkaisu tällaisiin peleihin ei todellakaan ole se, että palautellaan ja hierotaan omissa, sillä virheiden riski on silloin suuri(olettaen, että keskittyminen on eilistä luokkaa). SaiPan kaltaista joukkuetta vastaan pakeilla pitäisi olla puolustusvalmius lähes koko ajan, mutta eilen seilailtiin kuin jossain ulkohöntsyissä.
Mikä sitten olisi oikea ratkaisu, jos ei aloitteen ottaminen omiin käsiin ja näin pyrkiminen selkeästi pelin päälle? Ei lähtökohta saisi mielestäni olla se, että mennään vastustajan tahdon mukaan, eli että mentäisiin siihen aktiiviseen prässiin mukaan olemalla itse hätäinen ja pelaamalla liian nopeaan pystyyn. Tapparalla on taitoa syöttöpelaamiseen ja kikkeliä fyysisempään taistelukiekkoon, molempia on tällä kaudella nähty ja siltä osin variaatioita on ollut.
Puolustusvalmius nimenomaan paranee, kun ollaan itse aloitteellisia kiekkokontrollitekojen ja pelin rytmittämisen kautta, jolloin oma viisikko on hallitumpi ja valmiimpi reagoimaan pelin virtauksen muutoksiin. Niitä kiekkokontrollitekoja ei ole vain nyt joulutauon jälkeen paljoa ollut havaittavissa, haetaanko tässä vaan asetelmia ja muuntautumiskykyä kevättä kohden vai onko tämä valmennuksen puolelta parhaaksi koettu tapa toteuttaa menestyvää pelaamista Tapparan rosterilla? Onneksi vielä on kuitenkin aikaa ja jokainen peli on opettava kokemus ryhmälle.
Tottakai, välillä prässin alta on vain purettava pois mutta kiekkokontrollin runsaampi käyttö tarkoittaa sitä, että hidastetaan tempoa aina kun on mahdollista. Se jos joku on myrkkyä SaiPan pelitavalle ja pakottaa sen luistelemaan matkaa, tai kiekon perässä.
Yksinkertaisesti siis enemmän pelin rytmittämistä, palautuksia ja siitä puolenvaihtoja, pakki-pakki-pakki-levityksiä jne. Nuo paikat pitää valita fiksusti eli koko aikaa ei pystykään noita vetämään, etenkään kovan paineen alla mutta paradoksaalisesti ne ovat paras keino tappaa se paine. Käyttää jäällä olevaa tilaa hyväkseen ja antaa kiekon tehdä töitä.
Nimenomaan, kiekon tekemä työ on tehokkaampaa kuin yksilön kuskaaminen. Liigassamme ei kukaan pelaaja pysty olemaan
koko otteluaikaa kiekkoa kuljettaen nopeampi kuin pelkkä kiekko itsessään liikkuen esim. pakki-pakki-levityksin puolelta toiselle, alaspäin toiseen aaltoon tai lyhytsyöttöpelin avulla juohevasti rintamahyökkäyksessä.
Kiekko ei väsy, mutta pelaajat väsyvät. Mitä enemmän hyökkäävä Tapparan pelaaja tekee yksin kiekon kanssa työtä sen sijaan, että hyödyntäisi (tai edes pystyisi hyödyntämään) sitä ympärillä olevaa kollektiivia, sitä helpompi aktiivista karvausta harrastavan vastustajan on lukea kiekon liikettä. Kiekko ja samalla uhkaavin hyökkäävä pelaaja on siinä samassa kahden metrin ympyrässä etenemässä, täten sillä samalla puolustusteolla pystytään hoitamaan sekä kiekon että uhkaavimman hyökkäävän pelaajan poispelaaminen ja näin puolustaminen on helpompaa kuin kiekottomien jatkuva tarkkailu ja syöttösuuntien poispelaaminen. Sen nyt on viimeisimmissä peleissä melkein tiennyt, ettei Tappara keskialueella tee tilaa, vaan pyrkii voittamaan sen tilan tai alueen luistelemalla.
Niinpä, mutta seuratkaapa joskus niin Tapparalla harvoin hakevat alhaalta! Se on usein pakki-pakki ja jalalla ylös noin siniselle. Viime kauteen verrattuna senttereiden kautta tehdään tosi vähän peliä.
Sitä tuo juuri teettää kun yritetään koko ajan pelata "nopeasti", oikeasti peli herkästi hidastuu ja sumputtuu keskialueelle. Oliko nimimerkki Sekera kun kirjoitti hyvin, että syöttöjen laatu pitää olla ihan priimaa, muuten kusee tukitoimista lähtien kaikki.
Laiturithan sitä kiekko kuskaavatkin eikä sentterien rooli ole oikeastaan kuin tuen ja varmistuksen tarjoaminen ennen hyökkäysaluetta, noin isossa kuvassa. Jos siellä sentteristössä olisi joku Barkov tai pari semmoista, niin sittenhän tällainen nykyinen laiturien hyödyntäminen olisi samaa kuin tarjoaisi käsiään sirkkelin halkaisukierukkaan! Mutta kun Barkovia tai vastaavaa ei ole, niin peliä pitää sopeuttaa ja on siinä sopeuttamisessa totta puhuen kyllä aika hyvin onnistuttukin. Aina vaan pelien jälkeen jotkut nulputuksen aiheita löytävätkin, vaikka sitten niistä Metsolan turhista käsien heilutteluista ja ylipelaamisesta..