Mainos

Tapparan ottelutapahtuman kehittäminen uudelle areenalle siirryttäessä

  • 26 957
  • 111

eemuman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilisessä oli jo parannusta. Ei ollut mitään pakotettuja nyt kannustakaa huuteluita tai lukenut mitään "make some noise" - settejä seinustoilla. Myös fanikatsomoa kuvattiin usein ja sinne meni jopa kamerahenkilö kuvailemaan lähietäisyydeltä, jotta saataisiin vähän aktivoitua muitakin katsojia. Ei vaan nämä Tapparan ns. perusfanit oikein lämpiä tuolle kannustamiselle muuten kuin maalin jälkeen tai jos on käynnissä pidempi pyöritys. Mutta toi, että joku Sointu huutaa nyt kannustakaa, aiheuttaa vaan ihan uskomatonta myötähäpeää. Varsinkin kun se kannustus loppuu välittömästi kiekon tippuessa jäähän ja musiikin loppuessa. Ehkä nämä on tämmöisiä asioita jotka luonnollisesti muuttuvat paremmaksi ja porukka uskaltaa lähteä mukaan taputtamaan jos sitä vaan tarpeeksi kauan fanikatsomossa jaksetaan jankata.

Faniryhmä on ainakin muutaman ottelun otannalla vielä aika pieni ja suhteellisen nuoria henkilöitä, joka ei tietenkään sinällään ole mikään ongelma. Ihmettelen vain, että missä ne hakametsän kulmakatsomossakin olleet vähän vanhemmat Tappara-fanit nykyään ovat?

Vieläkun saataisiin noi halpa-hallin iittala-arvonnat, emoji ja dance camit ja teslan viikonloppukiljunnat historiaan, niin oltaisiin jo ihan hyvässä lähtöpisteessä. Tapsulle annan vielä armahduksen, koska se tuntuu olevan varsinkin pienten fanien suosiossa.

Ja ensi kaudelle toivoisin vähän enemmän yhteistyötä organisaation ja faniryhmän välillä. Muutamassa matsissa törmännyt siihen, että fanikatsomo on oikeasti saanut katsomot aktivoitua katsojia kannustamaan, niin siihen on pakko tunkea joku emojicam pyörimään taustalle, joka tappaa tunnelman ja varmasti turhauttaa myös näitä oikeasti yrittäviä katsojia. Tajuan kyllä, että näissä on varmasti jotain sopimusteknisiä asioita ja ne on pakko suorittaa, mutta jotain pientä pelisilmää voisi näille pöhinänaisillekin koittaa saada.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei vaan nämä Tapparan ns. perusfanit oikein lämpiä tuolle kannustamiselle muuten kuin maalin jälkeen tai jos on käynnissä pidempi pyöritys.

Jälleen kerran empiirisen otannan yleisvirhe - eikä siis syytöksenä sinulle vaan asian monimutkaisuuden havainnollistaminen. En väitä, onko niin tai näin, mutta asian mittaaminen absoluuttisesti, on mahdotonta. Tunnelma syntyy niin monenlaisesta yhtäaikaisesta asiasta, että niiden yksittäinen analysointi on lähinnä "neulan etsimistä heinäsuovasta", koska yhdessäkään pelissä ei voi varmuudella juuri koskaan sanoa, mikä yksittäinen syy aiheuttaa tunnelman tai sen puutteen. Vertauskuvallisempi ote olisi se, että kannattaako etsiä yksittäisestä kukasta syytä siihen, miksi kimppu, jossa on 15 eri kukkaa, on kaunis? Onko yksi kaunis kukka peruste sille, että koko kimppu on kaunis, vai syntyykö kauneus kaikista niistä eri kukista? Väittisin tietämättä, että jälkimmäinen monelle on totta. Asiat ovat olemassa yhtä aikaa - ne kaikki tunnelman palaset ovat olemassa samaan aikaan. Tunnelma tulisikin (mielestäni) nähdä sen määritelmän kautta: mikä on hyvätunnelmainen jääkiekko-ottelu? Jos ei ole määritelmää, ei ole keskustelua.

Ei vaan nämä Tapparan ns. perusfanit oikein lämpiä tuolle kannustamiselle muuten kuin maalin jälkeen tai jos on käynnissä pidempi pyöritys.

Määrittele perusfani. Tapparan perusfani on yhtä iso "olkiukko" terminä kuin perussuomalainen ihmisenä. Jos kuitenkin oletan, että perusfanilla tarkoitat suurinta, silmämääräisesti havaittavaa segmenttiä - 20-50v miesoletettua, niin ymmärtänen silti, ketä tai mitä tarkoitat. Itse olisin kuitenkin edelleen taipuvainen ajattelemaan, että pitää pöyhiä roskiksen pohjalta: ketä siellä on ja kenen kontribuutiolla on merkitystä tunnelman synnylle. Kun on paljon ihmisiä niin tunnelmahan syntyy kaiketi itsestään - ainakin jos psykologinen 40-40-20 sääntö pitää paikkansa: kun 40 % saadaan ajattelemaan jollakin tavalla jostakin, 40 % seuraa mukana. Vain 20 % ihmisistä "pitää mielipiteensä", jos muut ovat sitä vastaan. Näin ollen "liikkuvaan massaan" vaikuttaminen olisi jääkiekon kontekstissa äärimmäisen tärkeää. Miten vaikuttaa Tapparan liikkuvaan massaan?

Mutta toi, että joku Sointu huutaa nyt kannustakaa, aiheuttaa vaan ihan uskomatonta myötähäpeää. Varsinkin kun se kannustus loppuu välittömästi kiekon tippuessa jäähän ja musiikin loppuessa. Ehkä nämä on tämmöisiä asioita jotka luonnollisesti muuttuvat paremmaksi ja porukka uskaltaa lähteä mukaan taputtamaan jos sitä vaan tarpeeksi kauan fanikatsomossa jaksetaan jankata.

Tästä kanssasi samaa mieltä. Lankeaa omassa ajattelussani kategoriaan, että näin tehdään rahapoliittisista syistä. Rahapoliittisilla syillä tarkoitan ennen kaikkea näiden tapahtumavastaavien palkkaamaa henkilökuntaa, joilta puolestaan odotetaan kontribuutiota eli tekoja tunnelman mahdollistamiseksi. Tekojen ongelmallisuus tässä tapauksessa korostuu - voisin väittää, että suurimmalle osalle nämä selvät yleisön aktivointiyritykset ovat seurausta eräänlaisesta epätoivosta, kun tunnelma ei saavuta keskieurooppalaisia referenssivaatimuksia luonnollisin keinoin. Toisaalta Tapparaa on kritisoitu ihan omienkin fanien toimesta aika voimakkaasti siitä, ettei organisaatio ainakaan osan mielestä tee millään markkinoinnin tai markkinointiviestinnän osa-alueella riittävästi. Organisaatiorajat ylittävä toiminnan seuraileminen puolestaan palvelee yksittäisen seuran tarkoitusperiä varsin heikosti, koska asioiden taustamuuttujat eivät suoraan ole selvillä. En toki tiedä, montako tutkimusta Tappara on asian parissa tehnyt, mutta joitakin yleistettäviä vastauksia lienee mahdollista saada fanisegmenteistä, jos on mielenkiintoa asiaa tutkia.

Faniryhmä on ainakin muutaman ottelun otannalla vielä aika pieni ja suhteellisen nuoria henkilöitä, joka ei tietenkään sinällään ole mikään ongelma. Ihmettelen vain, että missä ne hakametsän kulmakatsomossakin olleet vähän vanhemmat Tappara-fanit nykyään ovat?

Siellä ne ovat omassa kulmassa edelleen. Tästä mystisestä, klooriaa puhkuvasta legendaarisesta kulmasta on puhuttu Tapparan historiassa niin kauan kuin itse olen ollut siinä mukana. Kannustamisessa on kyse jokaisen ihmisen henkilökohtaisesta suhteesta asiaan, jolla on toki yhteisöllinen taso. Näkisinkin niin, että Tapparan organisaatiotason kritisoinnin sijaan oikeampi kysymys olisi, onko oikeasti yleiskäsitys huonosta tunnelmasta enemmänkin seurausta kannattajatoiminnan organisoimattomuudesta vai organisaation organisoimattomuudesta? Itse olen taipuvainen ajattelemaan yhä enemmän, että koetut puutteet tunnelmassa selittyvät enemmän koordinaation puutteella fanien puolelta. Tällaiset keskustelut ovat jossakin määrin "tabuja" - näitä koordinoituja keskusteluja käydään aivan liian pienessä piirissä ja ne ovat liian kaukana tavallisista faneista - tai ainakin tällaisen käsityksen olen itse saanut. Mikäli minulla olisi jotain vaikuttavuutta asiaan niin kehottaisin Tapparan tiedossa olevia faniryhmiä istumaan alas keskenään ja miettimään yhtenäistä koordinaatiota tunnelman parantamiseksi. Ja sen keskustelun tulisi lähteä jostakin yhteisestä, jaetusta visiosta liikkeelle sekä nykytilanteen analyysista. Uskoakseni asiaan on saatavilla korjauksia, mutta ne ovat fanien keskenään sovittavissa olevia asioita. Tämä yksi johtaa ja muut osallistuu, jos jaksaa, ei näytä olevan pitkän aikavälin tavoitteena kovin hedelmällinen.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Ottelutapahtuman parannus -> yleisöä enempi halliin.

Ei onnistu sillä että ihmiset ryöstetään hallipalveluiden hinnoilla. Ei myöskään onnistu sillä että pelataan puolustamisen ehdoilla ilman fyysistä kontaktipeliä.

Se nyt on nähty tällä kaudella että koohotuskiekko ja coast to coast peli on mielenkiintoisempaa kuin trappi. Se toki tarkoittaa sitä että runkosarjasijoitus tulee oleen luokkaa 6-8 koska omissa soi useammin. Mieluummin katselen 6-4 päättyviä pelejä kuin 1-1 j.a pelejä.

Mä ja niin moni muu on lopettanut hallissa käymisen juuri tästä syystä kun pelit on itsessään 90% tylsiä , toki itse menisin silloinkin jos kaljan saisi 4-5 eurolla.

Tästä syystä olen iloinen että Rautakorpi vaihtoi maisemaa. Tuskin muuttuu vielä ensi kaudeksi mutta toiveissa olisi.
 

eemuman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täytyy kyl ihmetellä tuossa kun kävin pronssipelin katsomassa, ilmaiseksi kun pääsin, niin miten eritavalla tää Tapparan fanikatsomo toimii nyt kun siellä oli KooKoon fanit. Siellä ei ollut mitään pakotettuja tyhjiä rivejä, vaan koko seisomokatsomoalue oli vapaasti katsojien käytössä. Joissain paikoissa näytti olevan nauhoja vielä paikoillaan, mutta täynnä porukkaa nekin oli, eikä järkkäreitä kiinnostanut pätkän vertaa.

Hyvin näytti katsomorakenteet kestävän, vaikka näitä ihmeellisiä tyhjiä välikerroksia ei ollutkaan. Miten voi olla mahdollista, että Tampereen kakkosjoukkueen vierasfaneilla on parempi seisomokatsomo kuin ykkösjoukkueen tärkeimmästä tärkeimmillä faneilla on? Eihän tässä ole mitään järkeä? Sitten jos joku erehtyy jalallakin astumaan näille pyhille välikerroksille, niin sieltä tarkkaakin tarkempisilmäinen järkkäri tulee välittömästi hätistelemään pois! Jotain järkeä nyt tähänkin, pliis.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Hei!

Ollaan kaverin kanssa tulossa katsomaan matsia ulkopaikkakuntalaisina huomenna, ja meillä on lippuvaraus otteluun. Ainut ohje mikä lippupisteeltä on tullut, että liput on noudettavissa jäähallin lipunmyynnin "noudettavat liput" -pisteeltä. Osaako joku teistä neuvoa, missä tuo kyseinen piste on Nokia Areenalla?
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hei!

Ollaan kaverin kanssa tulossa katsomaan matsia ulkopaikkakuntalaisina huomenna, ja meillä on lippuvaraus otteluun. Ainut ohje mikä lippupisteeltä on tullut, että liput on noudettavissa jäähallin lipunmyynnin "noudettavat liput" -pisteeltä. Osaako joku teistä neuvoa, missä tuo kyseinen piste on Nokia Areenalla?
Muistaakseni heti B-sisäänkäynnin oikealla puolella.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Itse ottelutapahtumasta mikä saisi mennä vaihtoon ensi kaudella.
- hymiövääntelyt voi jättää lasten huviks sinne
- dance cam mäkelään
- kaikkien kisojen voittajat otetaan samoista katsomoista, ei näin.

- tilalle vaikka ruletti mikä arpoo ostetuista paikoista yhden ja pysähtyy johonkin kohtaa.
- look a like cam tilalle jota NHL:ssä nähty. Ja tässä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Hessu Hopo, Eric Cartman, Saku Koivu tai ties mitä. Taatusti naurattaa enempi ja jos joutuu vitsin kohteeksi niin sille joku tuotepalkkio.
 

Suppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyly KooKoo
- tilalle vaikka ruletti mikä arpoo ostetuista paikoista yhden ja pysähtyy johonkin kohtaa.
Tämän olen pannut merkille, että joko teillä tai Ilveksellä on joku arvonta, mutta todellisuudessa mitään taululta jännättävää ei ole, kun voittajan vieressä seisoo jo haastattelija. Nämäkin taitaa olla aina areenan kalleimmilta paikoilta.

Syy, miksi tulin tänne vieraaseen pöytään oli ihmetys jo etukäteen loppuunmyydystä vieraspäädystä perjantain peliin. Onko näistä merkittävä osa varattu kannattajayhdistyksille? Jotenkin en jaksa uskoa, että TPS-, Ässät- ja Kookoo-kannattajat olisi tuota loppuun ostanut epävarmassa tilanteessa.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko näistä merkittävä osa varattu kannattajayhdistyksille? Jotenkin en jaksa uskoa, että TPS-, Ässät- ja Kookoo-kannattajat olisi tuota loppuun ostanut epävarmassa tilanteessa.
Eiköhän se juurikin ole varattu kokonaan vieraskatsojille. Vapautuu sitten yleiseen myyntiin, kun selviää kuinka paljon on virallisia fanimatkalaisia tulossa.
 

Suppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyly KooKoo
Eiköhän se juurikin ole varattu kokonaan vieraskatsojille. Vapautuu sitten yleiseen myyntiin, kun selviää kuinka paljon on virallisia fanimatkalaisia tulossa.
Hyvä näin. Kuulostaa hyvältä toimintatavalta. Olin vain katsovinani, että juuri myynnin alkaessa tuo olisi ollut vielä myynnissä, mutta varmaan jotain omaa kuvitelmaani.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Melkoinen savuhan tuossa leijuu noiden jäljiltä, joo.

Itse ottelutapahtumasta. Sitä on kaikkien ulkopuolisten taholta lytätty ihan hirveästi. Paskaa musaa, paskat mainostajat, paskat vierailijat, paskat videot ja valot, nyt uutuutena sitten liian räväkät räjähteet…

Mutta onhan se oman näköisensä! Mielestäni tavallaan ihan linjakasta, että tämä nyt on tällainen disko, hajotkaa muut siihen. Ja kyllähän ne näyttää hajoilevan. Tämä on ollut iso arvo kautta aikain - tuskin kukaan esimerkiksi ns. oikeasti tykkää vaikka Hunajata-biisistä tai Den Glider Inistä. Mutta lämmittää kun tietää miten paljon se vieraita tai naapureita vituttaa. Lisäksi sopiihan se Tapparalle ihan isostikin, että me tehdään omaa juttua, tehkää te muut mitä lystäätte.

Summa summarum, itsekin tykkään sinänsä semmosesta boomer-musiikista mitä IFK soittaa tai Rammsteinista silleen ku Ilveksellä. Mutta jos tehtäis just sillai niin eiköhän se olis sitten apinointipaskaa…
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos nyt lyhyesti tartun tähän dj:n touhuun..... Ukko vaihtoon tai ainakin soittolista vaihtoon. Tämän päivän jumputusta ei arvosta hallin yleisöstä kuin kourallinen. IFK:n ja Ilveksen musatyyliä voi sopivasti apinoida, jos nyt ei ihan keskeisiä biisejä, mutta tyyliltään. Kahdessa viimeisessä pelissä aloin voida pahoin, kun tämä dj laittoi soimaan Eye of Tigerin jonkun uustuotantoversion. Biisi, siis alkuperäinen, on tässä kylässä kyllä täysin Ipan omaisuutta.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos nyt lyhyesti tartun tähän dj:n touhuun..... Ukko vaihtoon tai ainakin soittolista vaihtoon. Tämän päivän jumputusta ei arvosta hallin yleisöstä kuin kourallinen. IFK:n ja Ilveksen musatyyliä voi sopivasti apinoida, jos nyt ei ihan keskeisiä biisejä, mutta tyyliltään. Kahdessa viimeisessä pelissä aloin voida pahoin, kun tämä dj laittoi soimaan Eye of Tigerin jonkun uustuotantoversion. Biisi, siis alkuperäinen, on tässä kylässä kyllä täysin Ipan omaisuutta.
Just näin, hiuksista vittuun.
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Käydään nyt vieraassa pöydässä, kun on hyvää sanottavaa ja muutenkin hyvä fiilis.

Tänään oli minun neitsytmatkani Nokia-areenalle. Sattuneista syistä on lähivuosina Liigan katsominen paikan päällä jäänyt kovin vähäiselle, tämä taisi olla tälle kaudelle kolmas paikan päällä nähty peli. Ja olihan show!

Hallille löysi ja sisään pääsi jouhevasti, vessatkin sopivasti katsomonosan vieressä. Ennen peliä nähty alkushöy oli mielestäni ihan helvetin kova, ne yllättävät räjähteet ja valosekamelskat oli ihan sairaan siistiä. Mut mä oonkin vähän nuorempaa polvea...

Joo, diskomusiikki voisi omaankin makuun säilyä klubeilla, mutta ei tuo nyt kokemustani pilannut. Kuuntelisin noista ämyreistä vaikka klassista musiikkia. Ja se teidän mediakuutiokin on varmaan kalliimpi kuin Lahen Isku Areena.

Erän aikana nähdyt tanssikamerat ja muut höpöhöpöt olivat myös ihan asianmukaisia. Todella siistejä fiiliksen nostattajia. Ja luulin että vain Lahessa on loistava kuuluttaja, mutta kyllä täälläkin toimi. Ja tuo pelaajien sukunimien kuuluttamatta jättäminen toimii hyvin kun yleisökin on messissä. Siistiä, siistiä.

Kavennusmaalin kohdalla meinasi pää räjähtää, ja tuosta jokunen tuokio eteenpäin oli ihan älytön meteli. Se toki lienee enemmän yleisön ansio kuin ottelutapahtuman järjestämiseen sidoksissa oleva juttu, mutta tulipahan sanottua.

Ainut itseä harmittava asia oli, että erätauolla ei kyllä tarvinnut lähteä oluelle. Toki siellä hallin puolella istuskeli ihan mielellään ja katsoi sitä kaikkea. Vieruskavereita varmaan nauratti kun olin leuka lattiassa aina silloin kun en pomppinut ja räyhännyt tai tuulettanut.

Mikään ei voita sitä, kun Iskulla Varmavuo kuuluttaa turkoosit jäälle rokin saattelemana, erätauolla saa lihamukia ja ottelun päätteeksi 4000 lahtelaista nostavat kädet ilmaan. Mutta kyllä tällä päästään helvetin lähelle! Ensimmäinen ajatus kotiin päästyäni oli, että pakko järkätä itseni paikalle myös vitospeliin. Tamperekin on kiekkokaupunki!

E: typo
 
Viimeksi muokattu:

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensimmäinen ajatus kotiin päästyäni oli, että pakko järkätä itseni paikalle myös vitospeliin. Tamperekin on kiekkokaupunki!
Tervetuloa uudelleen! Hallin tunnelmaa syö jonkin verran tuo monitoimihallin konserttiakustiikka, mutta kyllä tunnelma siellä siltikin hyvä on varsinkin kun vieraskannattajat ovat lähteneet hyvin mukaan, kuten esimerkiksi tänään oli. Anniskelualueella tuli monta hyvää keskustelua aikaiseksi pelikaanien kanssa. Fiilis oli loistava myös teikäläisten ansiosta
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilen oli kyllä paras tunnelma ehkä ikinä Nokialla, tai ainakin sitten viime kevään ratkaisujen. En tiedä onko ylimielisyyttä sanoa ääneen tätä, mut asia on kylmästi niin, että ei sitä kaikkein parasta tule silloin kun kotijoukkue vie matsin pitäen sitä alusta loppuun asti joka minuutti näpeissään. Kuilun partaalla syntyy se paras tunnelma. Ilves on tän tajunnut ja toikkaroi siinä koko ajan ;).
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tämä lienee paras ketju kysyä tätä, mutta kumpi noista päädyistä on Tapparan kotipeleissä vieraskannattajien pääty? Oletan, että se on tuo seisomakatsomo, eikä tuo fanikatsomo?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Juuri se. A1/B1-puoli on vieraspääty. Tapparan katsomopäädyn muistaa siitä että se on täysi kymppi.

Juu, kiitos vastauksesta. Toki tuo tieto löytyi sitten myös Tapparan sivuilta. Nokialla nähdään syyskuussa!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös