Mainos

Tapparan jälkipelit on suljettu

  • 113 566
  • 217

Apheu

Jäsen
Myös tuo tieto että olisi johtoporrasta mukana keskusteluissa yllättää. Onhan siellä Mikki ja Tapsu, mutta olen olettanut ettei kuitenkaan omassa persoonassaan.

Onhan siellä Tapparan henkilökuntaa kommentoimassa ja vastaamassa kysymyksiin. Mielestäni vain ja ainoastaan todella hienoa tämä.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan siellä Tapparan henkilökuntaa kommentoimassa ja vastaamassa kysymyksiin. Mielestäni vain ja ainoastaan todella hienoa tämä.
Aivan, muisti palailee pätkittäin...

Ei tuolla omasta mielestä suurempia ongelmia moderoinnissa ole esiintynyt. Huhuja ilman lähteitä kitketään kovalla kaudella, se toisinaan tuntuu kiistoja herättävän.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämän jälkeen en tule näihin vastaamaan ja tämä yksikin kerta taitaa olla aivan liikaa.

Ymmärrän, että joitakin kanssakeskustelijoita ärsyttää mielipiteeni ja näkemykseni. Minua saa myös jatkossa kritisoida enkä voi pakottaa ketään pitämään itsestäni, mielipiteistäni tai ulosannistani.

Sen sijaan toivoisin, että ihmisillä olisi sen verran rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä, ettei jälkikäteen muunneltaisi totuutta. Viittaan nyt lähinnä käyttäjään @coly tappara.co:n puolella ja tiedän, että viesti myös menee perille. Kaiketi asiat sitten ovat siltä, miltä ne näyttävät, mutta en kyllä löydä tuolta viime vuoden heinäkuulta sellaista hetkeä, kun olisin näyttävästi lähtenyt johonkin. Pyysin yksityisviestillä käyttäjätunnukseni bannausta ja sen jälkeen se on ollut bannattuna. Viitaten myös Ville98 tiedoksi, etten minä päätä siitä, koska bannini palstalle päättyy vaan siitä päättää tappara.co:n oma henkilökunta - ja mielestäni heillä on asiassa oikein hyvä arviointikyky. Kestän sen, ettette kaipaa minua ja pystyn asian kanssa elämään.

Kirjoitin mielipiteeni otteluseurannasta tänne Jatkoaikaan, koska täällä minulla on kirjoitusoikeudet. On aika lapsellista vaatia toisella palstalla kirjoittavaa yksilöä puolustautumaan foorumissa, jossa hän ei sillä hetkellä ole mukana muuta kuin lukijan roolissa. On silti mukavaa saada vastauksia foorumirajojen yli varsin vähäpätöisessä asiassa - varsinkin sellaisesta asiasta - josta olen kirjoittanut kymmeniä kertoja tuohon kyseiseen yhteisöön vuosien varrella.

Positiivisen puolella on kuitenkin se, että minua varmasti tuohon yhteisöön yhdistää jatkossakin rakkauteni Tapparaan. Yhdestä asiasta sentään varmasti olemme samaa mieltä: toivottavasti Tappara voittaa sekä CHL:n ja Liigan. Toivottavasti myös yleisö pääsee pian halliin. Minulle saa laitella yksityisviestiä, jos haluaa keskustella jostakin mieltä askarruttavasta asiasta ja minut kyllä tavoittaa. Ei ole myöskään salaisuus, että kyllä ne palautteet, jotka sinnekin foorumille kirjoitatte minut täältä saavuttavat. Älkää kuitenkaan oikeasti vaatiko vastauksia, jos siihen ei ole mahdollisuutta.

Menestyksekästä kevättä ystävät! :)

Viittaus: Palautetta kanssakeskustelijoille, 2. erä
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämän jälkeen en tule näihin vastaamaan ja tämä yksikin kerta taitaa olla aivan liikaa.

Ymmärrän, että joitakin kanssakeskustelijoita ärsyttää mielipiteeni ja näkemykseni. Minua saa myös jatkossa kritisoida enkä voi pakottaa ketään pitämään itsestäni, mielipiteistäni tai ulosannistani.

Sen sijaan toivoisin, että ihmisillä olisi sen verran rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä, ettei jälkikäteen muunneltaisi totuutta. Viittaan nyt lähinnä käyttäjään @coly tappara.co:n puolella ja tiedän, että viesti myös menee perille. Kaiketi asiat sitten ovat siltä, miltä ne näyttävät, mutta en kyllä löydä tuolta viime vuoden heinäkuulta sellaista hetkeä, kun olisin näyttävästi lähtenyt johonkin. Pyysin yksityisviestillä käyttäjätunnukseni bannausta ja sen jälkeen se on ollut bannattuna. Viitaten myös Ville98 tiedoksi, etten minä päätä siitä, koska bannini palstalle päättyy vaan siitä päättää tappara.co:n oma henkilökunta - ja mielestäni heillä on asiassa oikein hyvä arviointikyky. Kestän sen, ettette kaipaa minua ja pystyn asian kanssa elämään.

Kirjoitin mielipiteeni otteluseurannasta tänne Jatkoaikaan, koska täällä minulla on kirjoitusoikeudet. On aika lapsellista vaatia toisella palstalla kirjoittavaa yksilöä puolustautumaan foorumissa, jossa hän ei sillä hetkellä ole mukana muuta kuin lukijan roolissa. On silti mukavaa saada vastauksia foorumirajojen yli varsin vähäpätöisessä asiassa - varsinkin sellaisesta asiasta - josta olen kirjoittanut kymmeniä kertoja tuohon kyseiseen yhteisöön vuosien varrella.
Ei kai sitä nyt ihan hirveästi kannata yllättyä, jos "selän takana" tapahtuvaan pään aukomiseen joku toisaalla tarttuu ja keskustelu siitä lähtee tutuille urille. Varsinkin, kun tässä yhteydessä "selän takana" on julkinen palsta, jonne varsin monella on kirjoitusoikeudet, johon vielä useampi osaa lukemaan saapua. Ei se alkuperäisen mielipiteesi piikki kovin hienovarainen ollut, kyllä sinä sillä olisit väännön saanut aikaan .con puolellekin kirjoittamalla, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Nyt siihen tartuttiin ja julkisesti puitiin palstalla, "johon kirjoittajilla on kirjoitusoikeudet". Neutraalimpi tulokulma olisi jo alkuperäiseen viestiisi ollut saatavilla. Ei sitä olisi tarvinnut .con nimimerkkeihin kohdistaa, Tappara-faneista puhuminen olisi ajanut saman asian.

Sitä en ole tähän mennessä keksinyt, mitä hyötyä Jatkoajassa on selkeästi kohdistaa viestinsä .co:lle, tai päin vastoin. Ei keskustelu oikein toimi, kun palstaveljet eivät edes samalle palstalle taivu. Mielestäni on aika turhaa yrittää piikittelemällä rakentaa jotain palstadramaa yli keskustelupalstojen, kun anonyymeistä nimimerkeistä kuitenkin on kyse.

Mutta eipä sillä oikeastaan ole väliä. Vetäköön kukin tavallaan. Antaa kaikkien kukkien kukkia tai jotain.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kai sitä nyt ihan hirveästi kannata yllättyä, jos "selän takana" tapahtuvaan pään aukomiseen joku toisaalla tarttuu ja keskustelu siitä lähtee tutuille urille

Ehkä siitä ei todella pidä/pitäisi yllättyä. Sinänsä vastaavalla teemalla varustettuja viestejä olen kirjoittanut ennenkin. Jälkeenpäin katsottuna olisi varmasti pitänyt ennakoida mahdollinen reaktio, vaikka en lähtökohtaisesti ko. viestiä niinkään vittuiluna ajatellut. Virhearvioinnit sen sijaan ovat normaali osa arkea; niitä sattuu kaikille. Jälkeenpäin tietysti harmittaa, jos niiden seuraukset karkaavat aivan totaalisesti. Jos jätetään nyt se pään aukomisen aspekti pois niin toivoisin siitä huolimatta pientä kohtuullisuutta kritisointiin (kohteena Tappara), kun se negatiivisuus tuppaa tarttumaan.

Sitä en ole tähän mennessä keksinyt, mitä hyötyä Jatkoajassa on selkeästi kohdistaa viestinsä .co:lle, tai päin vastoin. Ei keskustelu oikein toimi, kun palstaveljet eivät edes samalle palstalle taivu. Mielestäni on aika turhaa yrittää piikittelemällä rakentaa jotain palstadramaa yli keskustelupalstojen, kun anonyymeistä nimimerkeistä kuitenkin on kyse.

Tarkoituksena ei ollut lähtökohtaisesti rakentaa keskustelupalstat ylittävää draamaa. Jos virhearvioinnin seurauksena sellainen syntyy niin siihen kuitenkin tarvitaan aina useampi osapuoli kuin yksi - eli jos nyt ajatellaan, että taas tarkoituksella viritin koukun, johon toivoin jonkun tarttuvan niin siinä on virheellinen tulkinta. Harkitsematonhan viesti oli lähtökohtaisesti, mutta niistä ei auta muuta kuin ottaa opiksi.

Se, miksi sitten jälkeenpäin "kitisin" täällä tuosta vastareaktiosta on ainoastaan oma toiveeni, että pyrittäisiin jossakin määrin edes pysymään faktoissa. Itse aiheutettua varmasti kaikki, mutta lähtökohtaisesti minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, miksi ketään ylipäätään haittaa se, missä foorumilla kirjoitan tai vaikutan. Todennäköisesti se ei haittakaan ketään - ja ihan hyvä näin. Koin vaan pienen epäoikeudenmukaisuuden piikin siinä, että asiat esitetään täysin toisella tavalla jälkikäteen: pyysin aikanaan itse taukoa tuolta tappara.co:sta ja nyt sekin on väritetty jo jonkun keskustelijan toimesta "näyttävästi poistua paikalta", kun en varsinaisesti koskaan mitenkään erityisen näyttävästi asiaa itse ole esillä pitänyt. Jos joku toinen nimimerkki pitää asiaa puolestani näkyvillä tai tekee siitä tulkintoja niin en halua siitä kantaa vastuuta.

Täytyy ottaa vaan jatkossa opiksi ja pyrkiä parempaan viestintään tai vähäisempään viestintään. Tarkoitukseni ei todella ollut upottaa mitään provokoukkua kenellekään, mutta ihan varmasti annoin mahdollisuuden sen löytämiseen.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Sitä en ole tähän mennessä keksinyt, mitä hyötyä Jatkoajassa on selkeästi kohdistaa viestinsä .co:lle, tai päin vastoin.

Mä taas diggaan siitä, että puhutaan keskustelupalstojen ylitse! Siinä on suuren maailman meininkiä: "Puhumme vain asianajajiemme välityksellä."

Pikkukirveille, tuleville kirjoittaville jatkoaikalaisille/.colaisille, nämä kundit ovat tulevia palstalegendoja zztoipparin tapaan. Vuosien päästä tullaan muistelemaan, miten he eivät edes mahtuneet samaan kaupunkiin (tai meidän tapauksessa samalle kylänraitille).
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se, miksi sitten jälkeenpäin "kitisin" täällä tuosta vastareaktiosta on ainoastaan oma toiveeni, että pyrittäisiin jossakin määrin edes pysymään faktoissa. Itse aiheutettua varmasti kaikki, mutta lähtökohtaisesti minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, miksi ketään ylipäätään haittaa se, missä foorumilla kirjoitan tai vaikutan. Todennäköisesti se ei haittakaan ketään - ja ihan hyvä näin. Koin vaan pienen epäoikeudenmukaisuuden piikin siinä, että asiat esitetään täysin toisella tavalla jälkikäteen: pyysin aikanaan itse taukoa tuolta tappara.co:sta ja nyt sekin on väritetty jo jonkun keskustelijan toimesta "näyttävästi poistua paikalta", kun en varsinaisesti koskaan mitenkään erityisen näyttävästi asiaa itse ole esillä pitänyt. Jos joku toinen nimimerkki pitää asiaa puolestani näkyvillä tai tekee siitä tulkintoja niin en halua siitä kantaa vastuuta.

Täytyy ottaa vaan jatkossa opiksi ja pyrkiä parempaan viestintään tai vähäisempään viestintään. Tarkoitukseni ei todella ollut upottaa mitään provokoukkua kenellekään, mutta ihan varmasti annoin mahdollisuuden sen löytämiseen.
Turha näiden vuoksi ainakaan kirjoitusta vähentää on. Vain yksi mielipide, voin hyvinkin olla väärässä. Jotenkin tässä vain itselleni herää se fiilis, että osallistujia tarvitaan tälläkin kertaa kaksi. Minä en oikeasti pidä kovin kaukaa haettuna, että joku provosoituu viestistä tyyliin "Yksi varma tapa saada parhaat irti Tapparan häviöstä on se, että lukee tappara.co -palstaa. On jotenkin hauska seurata, kun joukkueella on mennyt nyt melkein 2 kk pelit pääsääntöisesti aivan loistavasti, kuinka paljon yksi häviö voi joihinkin yksilöihin vaikuttaa." En minä tiedä onko tuo tietoinen koukku vai ei, mutta kyllä tuon provoksi tulkita voi. Itse en tuota ylimieliseksi lähtisi leimaamaan, mutta ymmärtäisin senkin tulkinnan tässä kohtaa. Tuollainen "siellä toisaalla taas vedetään ranteita auki" -viesti voisi olla yksi tulkinta. Historiakin näissä aina vaikuttaa, niin .cossa kuin tälläkin puolella. Kuten @peterra mainitsit, ei tämä ensimmäinen vastaava viestisi teemasta ollut. Se ei nähdäkseni varsinaisesti ole puolustuspuhe tässä kohtaa.

Toive faktoissa pysymisestä on aina validi. ...ja onhan se ikävää, jos joku lähtee tarinaa omatoimisesti värittämään. Mutta sellaista se tuppaa olemaan internet-väännöissä aina. Samalla palstalla operoidessa niihin huutoihin pystyy itse vastaamaan, jopa korjaamaan. Toiselta palstalta on kovin vaikea lähteä kenenkään yksittäisen nimimerkin argumentteja korjaamaan.

Mutta joo. Enpä minä usko, että tästäkään sen suurempaa draamaa saa kukaan aikaiseksi. Internetissä pikkuprovo (/provoksi tulkittava viesti) johtaa vastaprovoon. Sellaista se on. Sopivissa määrin piristävät keskustelua. Eteenpäin vain, turha näihin on kiinni jäädä.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toive faktoissa pysymisestä on aina validi. ...ja onhan se ikävää, jos joku lähtee tarinaa omatoimisesti värittämään. Mutta sellaista se tuppaa olemaan internet-väännöissä aina.

Se olisi se isoin toive tässä, mutta sellaiseen ei oikeastaan ole mitään mahdollisuuksia. Kuten itse sanoit niin faktoja ei voi korjata internetissä ja kun et itse ole voi korjata asioiden oikeellisuutta niin silloin täytyy tyytyä siihen, että todennäköisesti virheellisiä faktoja levitetään ja niillä myös pyritään omaa tarinaa värittämään. Olen vain inhimillisessä mielessä hyvin kyllästynyt tähän määrätietoiseen, tarkoitushakuiseen ja henkilökohtaiseen toimintaan. Rehellisyyden nimissä en toivo kenellekään sitä, mitä itse olen saanut. Todennäköisesti lopullisesti tästä pääsee eroon vasta, kun lopettaa kaiken kirjoittamisen internettiin tai vaihtaa pysyvästi kaikki käyttäjätunnukset. Sekin jättäisi avoimen mahdollisuuden henkilöllisyyden arvailulle jossakin piireissä.

Ei se ole mikään salaisuus, että tuo tilanne jaksaa turhauttaa varmaan vielä vuosienkin päästä. Ja sitä ei todella lohduta nämä "anna olla" - pitkä maltti on minullakin, mutten usko kenellekään olevan niin pitkä maltti kuin tuossa tarvitaan.

Edit: korostaen siis, että olet aivan oikeassa. Tunnistan kyllä itse aiheuttamani ikiliikkujan, joka kyllästyttää. Tämä noudattaa aika hyvin kaavaa:

1) Sanon/kirjoitan jotain harkitsematonta
2) Joku tarttuu siihen ja antaa siitä minulle palautetta
3) Tämän jälkeen minun pitää olla hiljaa, koska jos vastaan niin uhriudun
4) Jos en vastaa niin kierrepallo jatkaa kulkuaan

Olen jo kauan sitten todennut, että pitäisi vaan olla hiljaa, koska oikeastaan mikään, mitä "luonnollisesti" tilanteessa teen ei yleensä paranna asiaa. Olen joskus aikaisemminkin peräänkuuluttanut ihmisiltä sitä samaa, mutta se on uhriutumista.
 
Viimeksi muokattu:

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Todella huvittavaa seurata tätä "faktoissa pysymistä". Yksi palstan "ylläpitäjistä" kertoo kirjoittavansa vain faktoja ja näiden faktojen mukaan on ilmeisesti muodostettu moderointilinja. Kyseinen tyyppi linkittää esimerkiksi koronaketjuun jatkuvalla syötöllä Ilkka Rauvolan Twitteriä. Se niistä faktoista.
 
Apheu

Jäsen
Itse siirryn täältä Tapparaco:n puolelle ainakin toistaiseksi yli 10v kirjoittelun jälkeen. Tappara-kannattajat eivät tunne olevan Jatkoaikaan tervetulleita ja minä en enää jaksa lukea jatkuvaa muiden ivaa meitä kohtaan. Suosittelen tätä muillekin meidän kirjoittajille, täällä ei tule kuin paska fiilis oli ketju mikä vaan.
 
isokynä

Kateus pitää ansaita. Menestyjiä kadehditaan. Kukapa sitä köyhää ja huonosti menestyvää naapuria kadehtisi. Varsinkin erään joukkueen kannattajilla, joista varmasti moni ei ole ollut vielä edes syntynyt kun joukkue viimeksi voitti mestaruuden, tuntuu olevan valtavia traumoja Tapparaa kohtaan.
 
AwiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paksut kirjekuoret. Jyri Rönn
Itse siirryn täältä Tapparaco:n puolelle ainakin toistaiseksi yli 10v kirjoittelun jälkeen. Tappara-kannattajat eivät tunne olevan Jatkoaikaan tervetulleita ja minä en enää jaksa lukea jatkuvaa muiden ivaa meitä kohtaan. Suosittelen tätä muillekin meidän kirjoittajille, täällä ei tule kuin paska fiilis oli ketju mikä vaan.
Ymmärrän täysin sua! Itse nautin kun Ballounit ja kumppanit purkavat pahaa oloaan Tapparaan ja nolaavat itseään.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Itse siirryn täältä Tapparaco:n puolelle ainakin toistaiseksi yli 10v kirjoittelun jälkeen. Tappara-kannattajat eivät tunne olevan Jatkoaikaan tervetulleita ja minä en enää jaksa lukea jatkuvaa muiden ivaa meitä kohtaan. Suosittelen tätä muillekin meidän kirjoittajille, täällä ei tule kuin paska fiilis oli ketju mikä vaan.
Tervemenoa omaan kuplaan. Olen tämän seuraavan ennenkin sanonut, kuplautuminen ei isossa kuvassa tuo mitään hyödyllistä yhtään mihinkään.

Iva tulee yleensä jostain syystä, ei se tyhjästä synny, ja kateus pitää ansaita.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kai Jatkoajassa varsinaisesti mitään Tappara-vastaisuutta ole. Enemmän tässä näkynee se altavastaajan puolelle sympatioiden kääntyminen. Samaa ilmiötä on ollut Kärppiä kohtaan 2010-luvulla. Taitaa IFK:llakin neutraalien sympatiat jäädä vähiin, vaikka kirkkaimpia mitaleita ei niin hirveästi olekaan. Suurseura siitä huolimatta. Tappara on nyt yhdeksättä kertaa putkeen välierissä. Siellä on muutamaan suuntaan mahdollisesti jäänyt asioita hampaan koloon, kun samaa joukkuetta vastaan on tie noussut pystyyn useammankin kerran. Monille lienee kyse ihan vain siitä altavastaajaromantiikasta. Kaivataan muutoksia kärkeen, "isojen" tai "ennakkosuosikkien" kaatuminen on dramaattisempaa.

Ei Tappara ole se pieni ja sympaattinen. Ei Tappara ole hakemassa ensimmäistä mestaruuttaan aikoihin. Se vähän niinkuin jättää bandwagoniin hyppääjät aika harvaan. Kateus on ansaittu seuran omalla tekemisellä. Ei siitä seuraavia provoja kannata liian vakavasti ottaa, vaikka tuppaavatkin erinäisiä keskusteluja lukukelvottomaksi kääntämään.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Ei tiedetä vielä, miksi palsta meni nurin, mutta yritetään selvittää. T. Ylläpito

Edit. Sivusto toimii taas.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös