Joo-o.
Kaipa tässä voisi yrittää lähteä siitä, että kahdelta viime keväältä tutuksi tullut ensimmäinen ja ainut finaalitappio on takana. Fiilikset ovat kuitenkin melko tavalla erilaiset kuin edellisinä vuosina vastaavassa tilanteessa. Kaksi vuotta sitten HIFK:n ladottua kotonaan kuusi ylivoimamaalia ja voitettua 7-2 olin erittäin huolissani siitä, kuinka tilanne saadaan nollattua. Viime kevään kolmannessa ottelussa koettu kotitappio taas oli henkisesti varmasti pahimmasta päästä mitä olen koskaan jääkiekon parissa tullut kokeneeksi ja upotti minut pariksi päiväksi eräänlaiseen henkiseen koomaan. Nyt oikeastaan vain vituttaa ilman mitään lisähöysteitä.
Suurin syy pelkistyneeseen olotilaan on se, että tämänpäiväinen matsi olisi ollut täysin hoidettavissa. Lopullisen terävyyden puuttumisesta maalipaikoissa ja Markkasen erinomaisuudesta huolimatta se olisi hoidettukin ilman täysin käsittämättömiä yksittäisiä puolustuspään virheitä, joihin peli tänään ratkesi. Tällä en viittaa pelkästään Martti Järventien suorittamaan bravuuriin, jolla mies osoitti minun olleen väärässä, kun sunnuntain ottelun jälkeen uskoin, ettei Kapasen kämmäyksestä enää kukaan pysty pistämään paremmaksi näiden finaalien aikana; myös ensimmäinen ja kolmas maali menevät melko täydellisesti huonon oman pään pelaamisen piikkiin. Tapparan kannattajan näkökulmasta kotijoukkue varmaankin pakotti Tepsin virheisiin, mutta kyllä ne virheet tehtiin todellisuudessa ensisijaisesti omin voimin. Miten voi ylipäätään olla mahdollista, ettei edellisen ottelun alun tapahtumista ollut opittu mitään? Miten Tappara voi jo ekalla minuutilla päästä rakentamaan nähdyn kaltaisen maalitilanteen, jollaisen syntyminen olisi tässä vaiheessa kautta hyväksyttävissä korkeintaan alivoimalla pelatessa?
Toisaalta Tapparan ensimmäinen maalikin olisi todennäköisesti jäänyt syntymättä, mikäli Teemu Elomo olisi tapojensa vastaisesti onnistunut Rintsin tarjoilemasta avopaikasta. Tämä Elomon veljessarjan keskimmäinen on tiettävästi siirtymässä ensi kaudeksi Raumalle Ismo Lehkosen alaisuuteen, eikä ainakaan minulle todellakaan tule ikävä. Kuten joskus runkosarjan aikana totesin, Elomo saa kovan yrityksen ja vahvan vääntämisen vuoksi paljon anteeksi tehottomuudestaan, mutta jossakin rajan on siinäkin oltava. Kyllä ykkösketjun pelaajan pitäisi pystyä tekemään maalikin edes joskus. Markkasen venytys oli siinä kahdeksan sekunnin kohdallakin kieltämättä hieno, mutta ikävä tosiasia lienee kuitenkin se, että Elomo tuskin olisi nykyisellään tuossa tilanteessa verkkoa venyttänyt, vaikka olisi saanut yrittää futismaaliin.
Torstain otteluun uskallan kuitenkin lähteä luottavaisin mielin. Mitään sen kummempaa nollausta joukkue tuskin tarvitsee; mikäli kahdessa ensimmäisessä ottelussa nähdyt täysin typerät ja alokasmaiset puolustuspään virheet vain saadaan karsittua pois, olemme vahvoilla. Mikäli virheitä ei saada karsittua pois, on meillä silloinkin mahdollisuutemme, tosin luonnollisesti huonommat. Kaikki kunnia toki Tapparalle, joka oli tänään selvästi parempi ja ansaitsi täysin voittonsa. Niin vahva, kuin olin avausottelun ensimmäisen erän perusteella pelännyt, ei kotijoukkue kuitenkaan ollut. Norrenaa ei voi Tapparan maaleista mitenkään syyttää, mutta kuvaavaa on, ettei hän myöskään joutunut venymään kovin kummoisiin pelastuksiin.
Ylihuomenna on päivä uus ja (realistisena) tavoitteena edelleen mestaruus.
Runollisena,
Power
Kaipa tässä voisi yrittää lähteä siitä, että kahdelta viime keväältä tutuksi tullut ensimmäinen ja ainut finaalitappio on takana. Fiilikset ovat kuitenkin melko tavalla erilaiset kuin edellisinä vuosina vastaavassa tilanteessa. Kaksi vuotta sitten HIFK:n ladottua kotonaan kuusi ylivoimamaalia ja voitettua 7-2 olin erittäin huolissani siitä, kuinka tilanne saadaan nollattua. Viime kevään kolmannessa ottelussa koettu kotitappio taas oli henkisesti varmasti pahimmasta päästä mitä olen koskaan jääkiekon parissa tullut kokeneeksi ja upotti minut pariksi päiväksi eräänlaiseen henkiseen koomaan. Nyt oikeastaan vain vituttaa ilman mitään lisähöysteitä.
Suurin syy pelkistyneeseen olotilaan on se, että tämänpäiväinen matsi olisi ollut täysin hoidettavissa. Lopullisen terävyyden puuttumisesta maalipaikoissa ja Markkasen erinomaisuudesta huolimatta se olisi hoidettukin ilman täysin käsittämättömiä yksittäisiä puolustuspään virheitä, joihin peli tänään ratkesi. Tällä en viittaa pelkästään Martti Järventien suorittamaan bravuuriin, jolla mies osoitti minun olleen väärässä, kun sunnuntain ottelun jälkeen uskoin, ettei Kapasen kämmäyksestä enää kukaan pysty pistämään paremmaksi näiden finaalien aikana; myös ensimmäinen ja kolmas maali menevät melko täydellisesti huonon oman pään pelaamisen piikkiin. Tapparan kannattajan näkökulmasta kotijoukkue varmaankin pakotti Tepsin virheisiin, mutta kyllä ne virheet tehtiin todellisuudessa ensisijaisesti omin voimin. Miten voi ylipäätään olla mahdollista, ettei edellisen ottelun alun tapahtumista ollut opittu mitään? Miten Tappara voi jo ekalla minuutilla päästä rakentamaan nähdyn kaltaisen maalitilanteen, jollaisen syntyminen olisi tässä vaiheessa kautta hyväksyttävissä korkeintaan alivoimalla pelatessa?
Toisaalta Tapparan ensimmäinen maalikin olisi todennäköisesti jäänyt syntymättä, mikäli Teemu Elomo olisi tapojensa vastaisesti onnistunut Rintsin tarjoilemasta avopaikasta. Tämä Elomon veljessarjan keskimmäinen on tiettävästi siirtymässä ensi kaudeksi Raumalle Ismo Lehkosen alaisuuteen, eikä ainakaan minulle todellakaan tule ikävä. Kuten joskus runkosarjan aikana totesin, Elomo saa kovan yrityksen ja vahvan vääntämisen vuoksi paljon anteeksi tehottomuudestaan, mutta jossakin rajan on siinäkin oltava. Kyllä ykkösketjun pelaajan pitäisi pystyä tekemään maalikin edes joskus. Markkasen venytys oli siinä kahdeksan sekunnin kohdallakin kieltämättä hieno, mutta ikävä tosiasia lienee kuitenkin se, että Elomo tuskin olisi nykyisellään tuossa tilanteessa verkkoa venyttänyt, vaikka olisi saanut yrittää futismaaliin.
Torstain otteluun uskallan kuitenkin lähteä luottavaisin mielin. Mitään sen kummempaa nollausta joukkue tuskin tarvitsee; mikäli kahdessa ensimmäisessä ottelussa nähdyt täysin typerät ja alokasmaiset puolustuspään virheet vain saadaan karsittua pois, olemme vahvoilla. Mikäli virheitä ei saada karsittua pois, on meillä silloinkin mahdollisuutemme, tosin luonnollisesti huonommat. Kaikki kunnia toki Tapparalle, joka oli tänään selvästi parempi ja ansaitsi täysin voittonsa. Niin vahva, kuin olin avausottelun ensimmäisen erän perusteella pelännyt, ei kotijoukkue kuitenkaan ollut. Norrenaa ei voi Tapparan maaleista mitenkään syyttää, mutta kuvaavaa on, ettei hän myöskään joutunut venymään kovin kummoisiin pelastuksiin.
Ylihuomenna on päivä uus ja (realistisena) tavoitteena edelleen mestaruus.
Runollisena,
Power