Tappara päästi koronaan sairastuneet juniorit harjoittelemaan

  • 194 036
  • 1 661

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä kauden loppuun vieminen on vähiten kiinni tästä Tapparan sekoilusta.

Koko Liiga on yrittänyt parhaansa mukaan olla proaktiivinen pandemian torjunnassa. Osa joukkueista on harjoittanut huomattavasti tiukempaa kuria mitä lait ja asetukset olisivat vaatineet. En usko että motiivi on puhtaasti olla vain ja ainoastaan hyvällä asialla.

Suomen Hallitus, siis se taho joka päättää rajoituksista, ei koostu varsinaisesti lätkäjätkistä. Eli voidaan ajatella ettei hallitusta juuri kiinnosta miten Liigalla menee. Siksi Liigan pitää yrittää kiillottaa kilpeään ja esiintyä esimerkillisesti, jotta voidaan pitää yllä toiveita että se rajoituksista päättävä elin uhraisi edes pienen ajatuksen Liigan suuntaan rajoituksia säätäessään. Näytetään että oma toiminta on sillä tasolla ettei toimintaa ole välttämättä syytä lailla rajoittaa ja rajoitusasetukseen voidaan tästä hyvästä muotoilla lause siten että liigapelejä on mahdollista jatkaa.

Tappara kusee tässä nyt niin kovaa koko kiekkoilevan Suomen yhteisiin muroihin että kovia sanktioita lajin sisältä on pakko tulla, sekä Liigalta että Liitolta. Nyt pitää kiekkoyhteisön yksissä tuumin näyttää päättäjille että se pystyy pistämään Tapparan kaltaisen sooloilija kuriin.

Kauden loppuunvieminen ei välttämättä ole kiinni Tapparan sekoilusta, mutta tuo sekoilu voi poistaa sen hyvän kuvan mitä muut joukkueet ovat yrittäneet vaalia. Mielestäni Liigan historian suurin sakko voitaisiin kertoa ainakin viidellä ja pistää menemään Tampereen suuntaan. Mielestäni tämä Tapparan sekoilu vertautuu järjestelmälliseen dopingiin tai sopupeleihin, huono maine seuraa tästä pitkään, eikä se rajoitu Tapparaan vaan koko kiekkoyhteisöön.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Desinfiointi ei ilmeisesti kuitenkaan tapahtunut Tapparan aloitteesta vaan vasta kärähdyksen tapahduttua, kun kerran vuoroja jouduttiin perumaan. Olisiko desinfiointia tapahtunut ollenkaan, jos tästä ei olisi jääty kiinni.

Eiköhän tuo ole ollut kaupungin heiniä. Edelleen täytyy ihmetellä tuon kenttävaksin reagointikykyä. Mistä ihmeestä kaveri on edes tiennyt, että sälleillä on korona. Jos siis tämä oikeasti oli vain yksittäinen kerta, eikä vakiintunut toimintatapa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Desinfiointi ei ilmeisesti kuitenkaan tapahtunut Tapparan aloitteesta vaan vasta kärähdyksen tapahduttua, kun kerran vuoroja jouduttiin perumaan.

Missäs nämä aloitteet desinfioinnin suhteen on uutisoitu?

Varmaan missä tahansa tapaturmassa ensimmäisenä tekona estetään lisävahingot. Eli vuorot perutaan. Sitten aletaan etsiä ratkaisua että mitä voidaan tehdä. --> Desinfiointi.
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

Holkkipolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Edelleenkään ei ole altistettu ketään. Halli oli tyhjä ja desinfioitiin heti.

Kova halu täällä nyt vääristellä tätä totuutta. Miksi?
Juu desinfioitiin koska sattui "käry" käymään, vai onko ihan tapana ollut?
Jaa niin mutta tämähän sattui olemaan vain se yksi ja ainoa kerta.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Terveystalo ei sitten suuremmin reagoi tapahtuneeseen. Naurettavaa ottaen huomioon heidän toimialansa.

Kaksosen mukaan Tapparan johto vakuutti, että vastaavaa ei tapahdu enää jatkossa.

– Tämä oli meille riittävä vastaus tässä tapauksessa. Painotan kuitenkin, että tämä on meille vakava asia. Kumppanien pitää toimia linjassa meidän periaatteidemme kanssa.

Joku Terveystalon viestintäjohtaja joutuu kertomaan työnantajansa näkemyksen diplomaattisemmin kuin tälle palstalle kirjoittavat. Kyllähän tuossa jutussa silti aika selvästi tuli esiin, ettei Terveystalossa ihan tyytyväisiä tapahtuneeseen oltu.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eiköhän tuo ole ollut kaupungin heiniä. Edelleen täytyy ihmetellä tuon kenttävaksin reagointikykyä. Mistä ihmeestä kaveri on edes tiennyt, että sälleillä on korona. Jos siis tämä oikeasti oli vain yksittäinen kerta, eikä vakiintunut toimintatapa.
Tuskin on tietoa ollut ja halliväki ei nyt kaikkia junioreita naamaltakaan tunne. Olisiko sitten herättänyt ihmetystä, kun nämä kaksi pyörivät keskenään kaukalossa ja joku mennyt kyselemään. Siinä sällit sitten menneet lipsauttamaan tilanteestaan liikaa.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olisiko pätevä sanktio lätkäistä 100000€ sakko, pistää rahat ykkösmaalivahdin taskuun ja kävelyttää tämä rahoineen Ilvekseen. Lisäksi antaa pois lupaavimmat juniorit, esim. Utunen Lahteen ja Simontaival Kuopioon. Ja ykkössentteri Malinen vie Simontaipaleen Kuopioon ettei juniori eksy noin pitkällä etapilla. Kyllä siinä oppisi paatuneinkin olemaan.

Mitähän nämä meidän sankarit keksivät tänään, kannattaa kaikkien seurata livenä?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kauden loppuunvieminen ei välttämättä ole kiinni Tapparan sekoilusta, mutta tuo sekoilu voi poistaa sen hyvän kuvan mitä muut joukkueet ovat yrittäneet vaalia. Mielestäni Liigan historian suurin sakko voitaisiin kertoa ainakin viidellä ja pistää menemään Tampereen suuntaan. Mielestäni tämä Tapparan sekoilu vertautuu järjestelmälliseen dopingiin tai sopupeleihin, huono maine seuraa tästä pitkään, eikä se rajoitu Tapparaan vaan koko kiekkoyhteisöön.

Sakothan tuosta kuuluu antaa, mutta muuten menee nyt kyllä överiksi. Ymmärrän kyllä että Raumalla vituttaa korona ja kauden mahdollinen kaatuminen yleisesti.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Edelleenkään ei ole altistettu ketään. Halli oli tyhjä ja desinfioitiin heti.

Kova halu täällä nyt vääristellä tätä totuutta. Miksi?
Altistettiin hallin henkilökunta joka oli paikalla. Samoin muut käyttäjät, koska hallia ei olisi desinfioitu ja vuoroja peruttu ilman narahdusta.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Missäs nämä aloitteet desinfioinnin suhteen on uutisoitu?

Varmaan missä tahansa tapaturmassa ensimmäisenä tekona estetään lisävahingot. Eli vuorot perutaan. Sitten aletaan etsiä ratkaisua että mitä voidaan tehdä. --> Desinfiointi.
Kun kerran nämä koronapositiiviset ovat olleet maanantaina päivällä jäällä ja vuoroja jouduttiin perumaan, viittaa se minusta ilmiselvästi siihen, ettei Tapparalla ollut aikomusta suorittaa desinfiointia ilman kiinni jäämistä, sillä muuten desinfiointi olisi suunniteltu etukäteen ja hallin henkilökunta olisi ollut tästä tietoinen eikä vuorojen perumiselle olisi ollut tarvetta. Voihan se olla että Tappara on housut kintuissa kiinni jäätyään tarjoutunut luuttuamaan kuset lattialta, mutta aloitteellisuudella tarkoitin itse ainakin sitä, että desinfiointi olisi suoritettu joka tapauksessa.
 

Tuamas

Jäsen
Missäs nämä aloitteet desinfioinnin suhteen on uutisoitu?

Varmaan missä tahansa tapaturmassa ensimmäisenä tekona estetään lisävahingot. Eli vuorot perutaan. Sitten aletaan etsiä ratkaisua että mitä voidaan tehdä. --> Desinfiointi.

Sinänsä tässä on turha puhua mistään Tapparan vastuullisuudesta tai siitä ettei vahinkoa aiheutettu, koska desinfiointiin ja asian julkituloon Tapparalla ei ollut osaa eikä arpaa.

Tappara yritti kusettaa koronasäännöissä ja jäi kiinni, mikään ei sinänsä indikoi sen suuntaan että kyseessä olisi ollut ainoa kerta, varsinkin koska ovat myöntäneet treenauttaneensa myös altistuneita tämän sairastuneiden treenauttamisen lisäksi.

On päivänselvää tiedossa olevalla tapahtumankululla, että Tappara ei ole ollut aloitteellinen desinfioinnissa tai vahinkojen estämisessä ja asiassa olisi päästy kuin koira veräjästä, jos hallimies ei olisi narauttanut näitä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
On päivänselvää tiedossa olevalla tapahtumankululla, että Tappara ei ole ollut aloitteellinen desinfioinnissa tai vahinkojen estämisessä.

Aika epäselvää se on, ei todellakaan päivänselvää.

Mutta onnea jahtiin, toivottavasti rikolliset saa rangaistuksen.
 

Tuamas

Jäsen
Aika epäselvää se on, ei todellakaan päivänselvää.

Millä ihmeen perusteella?

Jos Tappara olisi ollut millään tavalla aloitteellinen, eikä proaktiivinen sen jälkeen kun narahtivat, niin vuoroja ei olisi jouduttu perumaan ja hallimiehen ei olisi tarvinnut narauttaa näitä koijareita.

Sinänsä tässä ei ole kyse sinänsä mistään rikoksesta, vaan lajin ja liigan päälle paskomisesta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Altistettiin hallin henkilökunta joka oli paikalla. Samoin muut käyttäjät, koska hallia ei olisi desinfioitu ja vuoroja peruttu ilman narahdusta.

Eli altistus on se, jos meinaa altistuttaa jonkun, mutta ei kuitenkaan altistuta.

Juu, eiköhän tämä ala olemaan tässä.

Katsotaan mitään kurinpidosta tulee.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tätä ketjua lukiessa ei uskoisi Hrachovinan olevan ainoa kenellä foliohattu päässä.

Toki oletin että suomenkieli ja sen välimerkit ovat kirjoitustaitoisilla hallussa, mutta kenties peruskoulu-uudistus ei ole vielä levinnyt Sastamalan pohjoisosiin...
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Eli altistus on se, jos meinaa altistuttaa jonkun, mutta ei kuitenkaan altistuta.

Juu, eiköhän tämä ala olemaan tässä.

Katsotaan mitään kurinpidosta tulee.
Eihän tässä ole mitään järkeä. Jos ajat autolla kännissä parkkipaikalla ja olet juuri liittymässä tielle, niin vähentääkö se syyllisyyttä jos poliisi pysäyttää juuri ennen kun ajat jonkun kylkeen?
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tossa sun esimerkissä on ajettu kännissä. Alkuperäinen kysymys altistumisesta, jota siis ei tapahtunut.

Parempi esimerkki: Juot olutta, olut loppuu, päätät hakea kaupasta autolla lisää, ystäväsi pysäyttää sinut ja sanoo: ei kännissä rattiin. Muistat: aivan se on typerää ja jäät kotiin. Tämän jälkeen lupaat enää ikinä olla käyttämättä alkoholia, koska se ei ilmeisemmin sovi sinulle. Tapahtuiko rattijuopumusta, no ei, koska autoa ei ikinä ajettu. Rangaistuksena kaverisi postaa tarinan someen ja kaikki kaverisi kiusaavat sinua kohtuuttomasti.
Mutta siis siellä hallilla on ollut harjoittelemassa pelaajia joilla on ollut koronatartunta. Ei altistus, vaan koronatartunta. Silloin ei pitäisi olla mitään asiaa poistua kotiovesta minnekään.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Toki oletin että suomenkieli ja sen välimerkit ovat kirjoitustaitoisilla hallussa, mutta kenties peruskoulu-uudistus ei ole vielä levinnyt Sastamalan pohjoisosiin...

En tiedä Sastamalasta mitään. Voinet varmaan viherpiirtäjänä kertoa? Kirjoitustaito ei kiinnosta oikeastaan yhtään. Ei toki yllätä kun sinulla argumentit loppuu itse asiasta, niin pitää siirtyä henkilöön.
 

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Tossa sun esimerkissä on ajettu kännissä. Alkuperäinen kysymys altistumisesta, jota siis ei tapahtunut.

Parempi esimerkki: Juot olutta, olut loppuu, päätät hakea kaupasta autolla lisää, ystäväsi pysäyttää sinut ja sanoo: ei kännissä rattiin. Muistat: aivan se on typerää ja jäät kotiin. Tämän jälkeen lupaat enää ikinä olla käyttämättä alkoholia, koska se ei ilmeisemmin sovi sinulle. Tapahtuiko rattijuopumusta, no ei, koska autoa ei ikinä ajettu. Rangaistuksena kaverisi postaa tarinan someen ja kaikki kaverisi kiusaavat sinua x-aikaa

Sairastut koronaan, reenit loppuu, Tukkajukka pyytää sut silti treeneihin, hallimies narauttaa sinut ja sanoo: ei koronassa halliin. Muistat: aivan se on typerää kun et jäänyt kotiin. Tämän jälkeen lupaat enää ikinä olla menemättä koronassa reeneihin, koska se on kiellettyä. Tapahtuiko rikosta, no ei, koska Tukkajukka ottaa kaiken vastuun ja pahoittelee syntynyttä mielipahaa. Rangaistuksena Tukkajukalle se akvaariokypärä päähän tekstillä "Hopea-aasi".
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mutta siis siellä hallilla on ollut harjoittelemassa pelaajia joilla on ollut koronatartunta. Ei altistus, vaan koronatartunta. Silloin ei pitäisi olla mitään asiaa poistua kotiovesta minnekään.
Ulkoilu on sallittua, mutta ulkoilun aikana tulee välttää lähikontakteja muiden kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös