Tappara kohti kautta 2011–2012

  • 160 936
  • 260

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Onko Tapparalla muuten jo joukkue kasassa ensi kautta varten, vai vieläkö haetaan vahvistusta jollekkin osastolle?

Kaijomaata ja Cepisiä koskevassa uutisessa kerrotaan näin:
Tappara.fi kirjoitti:
Tapparan kokoonpanossa on sopimuspelaajina nyt kaksi maalivahtia, seitsemän puolustajaa ja 15 hyökkääjää. Lisäksi liigajoukkueen mukana harjoittelee viisi viime kaudella Tapparan A-nuorissa pelannutta pelaajaa. Tähän ryhmään ei näillä näkymin ole odotettavissa lisäyksiä ainakaan touko-kesäkuun aikana.

Eipä tuo porukka määrällisesti lisähankintoja kaipaa, varsinkin hyökkäyksessä on pelipaikoille tunkua. Laadullisesti toki pari täsmähankintaa olisi kiva vielä saada, mutta taitaa jäädä haaveiluksi.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En tarkoita että Cepis olisi kuin Knotek, mutta älkää kuitenkaan yksien videoiden takia nostako odotuksia kattoon.

Ei tässä viestiketjussa kukaan olekaan nostanut odotuksia kattoon. Hankinta on kuitenkin tehty ja jäällä näkee sitten, osaako mitään paremmin kuin vaikkapa muut suunnilleen saman ikäiset pelaajat. Mieleen tuli nyt esim. Ässissä aikanaan pelannut Hisey, joka teki siellä yli 20 pinnaa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Onhan tuo Cepis hankintana vähintään erikoinen, mutta toisaalta jostain syystä mm Saviano oli ihan hauska haku loppujen lopuksi aikanaan. Kunhan nyt ei vie paikkaa esimerkiksi Joni Karjalaiselta tai muuta sellaista. Todennäköisesti juuri kilpailun kannalta tuollainen kirittäjä on hankittu.

Kaijomaasta tulee heti mieleen eräs tilanne Hipppokselta, kun erää jäljellä viisi sekuntia ja kiekko lipuu Jypin päätyä kohden. Pelaajat SM-liigatyyliin lopettavat pelaamisen, mutta Jori Lehterä poikkeaa raivostuttavasta joukosta ja kirmaakin kiekon perään. Kalle saa sen verran hädissään esteltyä, ettei Jori päässyt iskemään maalia. Tilanteena hieno.
Eiköhän Tampereella ole Kallea kahjompiinkin totuttu. Virheitä tulee ja menee, peli pysyy.
Aika kova pakisto Tapparalla, mikäli Tuukka pysyy Tampereella.
 
Eilen kun katsoi Granlundin pelaamista, niin voisi sanoa, että te saatte J-M Järvisestä sellaisen köyhän miehen Granlundin ilmaveiviä myöten. J-M teki 17.01. D-teamia vastaan aivan samanlaisen maalin. Muutenkin muistuttavat pelitavaltaan toisiaan, tosin Granlund on yllättäen hieman taitavampi.
 

vape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Anaheim Ducks, Detroit Red Wings
Selailin tuossa tappara.fi uutisia hieman ja iski kipinä kirjotella tänne jo vähän ennakkoa tulevasta kun hiljasta näyttää olevan niin jotain luettavaa kirvesrinnoillekin!
Fakta taitaa olla se että uusia pelaajia ei ole enää tulossa sen verran suuri on pelaajarinki, käydääs läpi pelipaikoittan tarttisko edes..

HYÖKKÄYS

Fakta taitaa olla se kun tuota listaa katselee tarkemmin että eipä meillä +20maalin iskijää ensi kaudeksi löydy. +15maalin iskijätkin ovat tiukassa (aikasemmilta kausilta vain Männikkö ja Venäläinen kahdesti sekä Tenute ja Makkonen kerran) ovat iskeneet +15maalia SM-Liigassa. Tätäkin pohjaa vasten sniperia ei joukkueesta löydy. Tasaisuutta maalintekorintamalta sen sijaan pitäisi löytyä, mutta kuinka pitkälle se riittää, toivottavasti pitkälle. Hirvosen haastattelussa painottama Nopea ja Ketterä Tappara kuulostaa mun korvaan hyvältä. Energiaa ei ainakaan luulisi puuttuvan ja kyllä meillä sielä käsiäkin löytyy, uskon että varsinkin Tapparan liike tulee yllättämään monen joukkueen puolustuksen. Tappara-lasit päässä on sanottava että hyökkäys näyttää ihan hyvältä! Lähtisin seuraavilla ketjuilla liikkeelle:

Erkinjuntti-Makkonen-Tenute (annetaan Jussille mahdollisuus)
Cepis/Peltola-Vänttinen-Männikkö
Strömberg-Järvinen-Venäläinen
Peltola/Cepis-Kangasniemi-Karjalainen

Pekkala, Virpiö, Rundgren, Ilomäki, Dvoracek, Lähde vielä ylimääräisenä.
Toivon myös Jonatan Tanusin pelaavan vahvan kauden ja nousevan rinkiin ja ehkä jopa johonkin otteluun kauden aikana mukaan.

PUOLUSTUS

Puolustus näyttääkin sitten mitkä lasit tahansa katsottuna hyvältä. Toivoa sopii että Viktor Ekbom täyttää liigapelaajan mittakaavat niin saadaan kasaan 3 erittäin hyvää paria. Puolustuksessa riittää kokoa liikettä tulivoimaa ja jämäkkyyttä. Hyökkäyksen kirjotukseen viitaten Leimulla on kyllä eväät iskeä myös +15 maalia joka olisi/on valtava apu, toivottavasti EHT-runkopelaajia ensi kaudella. Parit menisivät näin.

Leimu-Saravo
Mäntylä-Kaijomaa
Halme-Ekbom

Elorinne lähtökohtaisesti varmaan 7.pakki mutta myös Liimataiselle luvassa hajaminuutteja kaudella. Ehkä yhden nuoren pakin voisi rinkiin vielä nostaa/hankkia?

MAALIVAHDIT

Liigan huipputason ykkösmaalivahti uupuu. Sitä ei olla ainakaan hankkimassa sillä Metsola/Nieminen kaksikosta kumpikaan ei 3vahdiksi putoa. Jokatapauksessa molemmat ihan hyviä liigaveskoja ja toivottavasti tekevät lopullisen läpimurron liigaeliittiin!

Nieminen
Metsola
Edelmann

Summa summarum:
Veikkaan viihdyttävämpää tapparaa kuin viime kaudella, energisempi varmasti. Taitoa ja jalkoja löytyy mutta semmosta Lehterä/Kontiola/Ojanen katsomottäyttävää pelaajaa ei ole. Jokatapauksessa Tappara on aikaisin saanut joukkueen kasaan ja yhteisharjottelun käyntiin ja reeniraporteista paistaa hyvä fiilis joukkueessa niin veikkaan että tapparan yhteishenki ja joukkuepelaaminen on loistavalla tasolla ensi kaudella. Ylivoimapeliin on myös palaset olemassa kohdallaan Leimun, Erkinjuntin ja Tenuten johdolla. Jos kaikki menee nappiin niin Tapparalla on mahdollisuus 6 ja suoraan pudotuspelipaikkaan. Realistisesti kuitenkin ajateltuna sijat 7-10 ovat realistinen lähtökohta ja Puolivälieräpaikan saavuttaminen joukkueelta on hyvä suoritus. Enempää ei uskalla odottaa, mutta katsotaan mitä syksy ja uusi kausi tuo tullessaan..
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaijomaa kamppailee omasta mielestäni Ekbomin kanssa top4-paikasta Tappara-puolustukseen.

Erittäin hyvä tieto, koska tämä tarkoittaisi sitä, että sekä Ekblom että Kaijomaa ovat aivan jäätävän kovia pakkeja. Jos SM-liigapakki on kovempi kuin yksikään nelikosta Saravo, Mäntylä, Halme tai Leimu, tämä on todella kova luu. (Ok, Leimu ei ole kovin kova pakki (-14), mutta loistava 4. hyökkääjä (12+19 = 31))

Tapparalla liigan paras pakisto? Lopputulos riippuu tietysti pelitavasta ja hyvin paljon myös maalivahdeista. Hyvä pakisto on kuitenkin erinomainen lähtökohta kauteen.

Väkkärähyökkäys yhdistettynä tornipuolustukseen ei sekään kuulosta kovin pahalta.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Erittäin hyvä tieto, koska tämä tarkoittaisi sitä, että sekä Ekblom että Kaijomaa ovat aivan jäätävän kovia pakkeja. Jos SM-liigapakki on kovempi kuin yksikään nelikosta Saravo, Mäntylä, Halme tai Leimu, tämä on todella kova luu. (Ok, Leimu ei ole kovin kova pakki (-14), mutta loistava 4. hyökkääjä (12+19 = 31))

Tapparalla liigan paras pakisto? Lopputulos riippuu tietysti pelitavasta ja hyvin paljon myös maalivahdeista. Hyvä pakisto on kuitenkin erinomainen lähtökohta kauteen.

Väkkärähyökkäys yhdistettynä tornipuolustukseen ei sekään kuulosta kovin pahalta.

Omissa silmissäni, ainakin lähtökohtaisesti Kaijomaa on melko selvästi Halmetta edellä. Etenkin kun viime kausi oli Halmeelta loukkaantumisten takia todella heikko eikä päässyt normaalille perusvarmalle tasolleen. Luulisi, että Kaijomaalle on luvattu suhteellisen isoa roolia, tuskin hän esim. valmennuksen perässä tai tunnesyistä Tapparaan siirtyi. Joka tapauksessa hyvä pakisto Tapparalla on kasassa. Ei liigan kovin, mutta keskitasoa kovempi kuitenkin. Niin sen pitääkin olla, kun huomioi, että maalivahtiosasto ei lähtökohtaisesti ole se Tapparan vahvin osa-alue. Kuitenkin pakkiosaston piti olla viime kaudellakin se Tapparan vahvin osa-alue, mutta aika yksin niissä peleissä Säteri jäi lopulta, joten toivottavasti pelitapaan on tullut muutoksia, jotka helpottavat maalivahdinkin peliä. Kysymyksiä puolustuksesta leijuu kuitenkin on melko paljon: Joka Leimu on oppinut puolustamaan? Onko Kaijomaasta ottamaan seuraava askel urallaan? Pääseekö Halme edellisvuosien tasolle? Miten Ekbom sopeutuu? Mihin suuntaan etenee Elorinteen kehitys? Pystyvätkö luottopakit Mäntylä ja Saravo vielä parempaan? Loukkaantumiset? yms.

Jos nyt paperille hahmoittelisi ensi kauden ketjuja:

Erkinjuntti - Tenute - Venäläinen
Strömberg - Makkonen - Männikkö
Vänttinen - Järvinen - Peltola
Virpiö - Kangasniemi - Karjalainen
Cepis - Ilomäki - Pekkala/Lähde

Kaijomaa - Mäntylä
Saravo - Leimu
Halme - Ekbom

Metsola/Nieminen

Hyökkäys on laajuudeltaan riittävä, mutta kyllä yksi takuuvarma pelaaja kelpaisi, sillä ei tuo varmaankaan vastustajan kannalta hirveän vaaralliselta näytä, kun kunnon syömähammas etukäteen ajateltuna puuttuu. Yksi mielenkiintoinen pointti on, että kun Tenute hankittiin sentterinä, niin kauan hän mahtaa sillä paikalla pelata, sillä ainakin Jokeri-aikana hän oli todella huono aloituksia ja häntä on taidettu Saksassakin peluuttaa enemmän laidassa? Tenuteen liittyy toinenkin kysymysmerkki. Viime kausi miltei kokonaan loukkaantuneena. Miten on vaikuttanut harjoitteluun? Toivottavasti ei tule hirveän pulskassa kunnossa elokuussa(?) Suomeen. Alemmissa kentissä kilpailu on todella kova ja toivottavasti Lähde ja Ilomäki saavat näytönpaikkoja, ja joku yllättäisi ja tekisi +20 pistettä.

Jos oletetaan, että Tenute soveltuisi paremmin laidalle, niin yksi vaihtoehto on tietenkin laittaa Makkonen ykkösen keskelle. Maalikuninkuuden jälkeen hänen pelinsä on ollut heikompaa, mutta toivotaan, että hän nousee HPK-kauden tasolle. Laakkonen - Makkonen - Kariya kenttä teki tuhoja Kerhossa, joten jos Makkoselle sopivimpia ketjukavereita miettii, niin olisikohan Tenute - Makkonen - Erkinjuntti ketjussa järkeä?

Joukkue on Hirvosen sanoin yritetty koota siten, että hankitut pelaajat ovat pääasiassa urheilullisia ja luisteluvoimaisia. Silmään pistävää viime kautena olikin, että Tappara oli varmasti liigan hitain joukkue ja kolmannet erät olivat todella huonoja, kun pojilla kunto loppui. Tänä vuonna kesäharjoittelu on raporteista päätellen aivan eri tasolla ja Hirvonen pääsee ajamaan omaa pelisysteemiään paremmin sisään. Viime kaudella jäi vielä epäselväksi, että millaista kiekkoa se Hirvonen haluaa Tapparan pelaavan, mutta toivottavasti se tänä vuonna selviää muuallakin kuin puheissa!
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Kyllä tuon Cepisin hankinta näyttää yhä erikoisemmalta mitä lähempänä kausi on, mutta näyttäköön kyntensä. Sitä varten kai se on tänne tulossa, sparrari. Hyökkääjiä on kuitenkin aika liuta. Toisaalta siinä saa runsautta ollakin koska miehiä makaa otilla kuitenkin pitkin kautta. Pakisto on makoisan vahva ja hasardit loistaa poissaolollaan.
Itse en kyllä toivo pelityylin suhteeen mitään pekkavirran kalpakopiota. Sehän oli ihan kauheeta katella. Ikävä kyllä näillä miehillä tuskin rymistelläänkään, vaikka agressiivista kiekkoa haetaankin.

Onko mitään tietoa myytyjen kausikorttien määrästä? Markkinointi on mielestäni ollut ihan pirteänä, juuri tuo äärimmäisen halpa kausari (alle 5e per peli) ja mm valtava kirveslogo hatanpäänvaltatien varressa ovat hienoja esimerkkejä panostuksesta markkinointiin kesäaikana.
Se kausari oli niin halpa, että aika pässi saa olla mikäli joku jätti ostamatta, ellei halua jotakin A katsomopaikkaa. Vaikka olisi vain jokatoisessa pelissä paikalla, tulis tuo 149e kausari halvemmaksi kuin seisomalippu. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.
Eikähän se vieläkään ole kallis, onko 6e per peli tms tuo tämän hetkinen 179e.

Edit: Hinnan tarkistus
 
Viimeksi muokattu:

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä tuon Cepisin hankinta näyttää yhä erikoisemmalta mitä lähempänä kausi on, mutta näyttäköön kyntensä. Sitä varten kai se on tänne tulossa, sparrari.

Niinpä, harkkapelejä on tulossa ja jos ei vakuuta ollenkaan niin tervemenoa muualle. Aikani kuluksi katselin statseja ja huomasin, että pelannut samassa sarjassa (CCHA) kuin esim. Scott Matzka.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Ennestään heikohko hyökkäysosasto on saattanut heikentyä vielä lisää. Kuten Tapparan kotisivuilla olevasta kuvasta näkee, niin Männikön Miikalla on häikkää jalan kanssa. Toivottavasti vamma ei ole kovinkaan paha, ja vaikka mukavahko tuki jalassa onkin, niin toivottavasti Männikkö ei missaa liigakauden alkua. Onko kellään tietoa Miikan tilanteesta, mikä on mennyt ja paljon sairaslomaa tiedossa?
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Ennestään heikohko hyökkäysosasto on saattanut heikentyä vielä lisää. Kuten Tapparan kotisivuilla olevasta kuvasta näkee, niin Männikön Miikalla on häikkää jalan kanssa. Toivottavasti vamma ei ole kovinkaan paha, ja vaikka mukavahko tuki jalassa onkin, niin toivottavasti Männikkö ei missaa liigakauden alkua. Onko kellään tietoa Miikan tilanteesta, mikä on mennyt ja paljon sairaslomaa tiedossa?
Ja tosiaan Männikön lisäksi myös Strömberg telakalla ainakin kuvatekstin mukaan. Ja taannoin pyöräily- ja halonhakkuu-uutisoinnissahan Strömberg näkyi olevan farkuissa, joten lienee myös sivussa?
 

Snoga

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikea kuitenkaan uskoa, että kyseessä olisi jotain vakavampaa. Luulisi, että jos jotain vakavaa olisi tapahtunut olisi Tappara siitä jo ilmoittanut edes jossain muodossa. Jos tämä on se muoto, jolla asia tuotiin ilmi fanien keskuuteen, niin se kuulostaa jo melko huvittavalta. Tuokin on kieltämättä kaukaa haettu skenaario, mutta kaikki on mahdollista.

Luultavasti harjoituksissa on sattunut jokin pieni vamma ja näiden kahden pelaajan "hyllyttäminen" on vaan eräänlainen varotoimenpide. Tosin Männiköllä on melko komean näköinen kipsi jalassa, joten en sano mitään varmaksi. Toivottavasti kyseessä ei ole mitään vakavampaa ja saadaan kaverit pelikuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

Taplas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ennestään heikohko hyökkäysosasto on saattanut heikentyä vielä lisää. Kuten Tapparan kotisivuilla olevasta kuvasta näkee, niin Männikön Miikalla on häikkää jalan kanssa. Toivottavasti vamma ei ole kovinkaan paha, ja vaikka mukavahko tuki jalassa onkin, niin toivottavasti Männikkö ei missaa liigakauden alkua. Onko kellään tietoa Miikan tilanteesta, mikä on mennyt ja paljon sairaslomaa tiedossa?

Kyllä kannattaa huolestua, kauden alkuun enää vajaa kolme kuukautta...
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
No niin, kyselin myytyjen Tapparan kausikorttien määrän perään joku päivä sitten ja nythän mainio mediaattorimme on siihenkin tarttunut. Aika messeviä lukuja kyllä kertoo linkki, joka vie Tapparan sivuille kausareista kertovaan juttuun. 600 fanikausaria on iso luku, etenkin tässä vaiheessa kautta. Näinhän se minun järjelläni on aina toiminut että halvemmalla myyt enemmän, eli vaikka lippu maksaa vähemmän, niin kun se on halvempi, se tuo enemmän väkeä ja myös rahaa.

Tapparan fanit ja yrityskumppanit valmiina uuteen SM-liigakauteen
 

Snoga

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin siinä loppujen lopuksi sitten kävi, että Doell pelaa seuraavalla kaudella AHL-kiekkoa Chicagon Wolvesin joukkueessa. Hieno mies ja olisin ollut valmis tekemään hänen kanssaan jatkosopimuksen, mutta yleisesti oli jo tiedossa, että Doell hakee takaisin paikkaa AHL:stä ja sieltä se sitten lopulta löytyikin. Doell on tuttu mies uudessa joukkueessaan, sillä hän vietti kaudet 03-08 ja 09-10 siellä ja olikin yksi joukkueensa tukipilareista kaikilla kausilla. Sama meno jatkui Tapparassa ja minulle Doell oli viime kaudella Tapparan paras pelaaja, mutta Tappara oli vain välipysäkki hänen urallaan, mutta ottaisin hänet takaisin minä hetkenä tahansa. Hieno pelaaja, joka antoi kaikkensa joukkueen puolesta ja oli faniensa rakastama pelaaja. Onnea Doelille ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

http://www.chicagowolves.com/releases/2624-wolves-bring-back-doell
 

Sean #19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin siinä loppujen lopuksi sitten kävi, että Doell pelaa seuraavalla kaudella AHL-kiekkoa Chicagon Wolvesin joukkueessa. Hieno mies ja olisin ollut valmis tekemään hänen kanssaan jatkosopimuksen, mutta yleisesti oli jo tiedossa, että Doell hakee takaisin paikkaa AHL:stä ja sieltä se sitten lopulta löytyikin. Doell on tuttu mies uudessa joukkueessaan, sillä hän vietti kaudet 03-08 ja 09-10 siellä ja olikin yksi joukkueensa tukipilareista kaikilla kausilla. Sama meno jatkui Tapparassa ja minulle Doell oli viime kaudella Tapparan paras pelaaja, mutta Tappara oli vain välipysäkki hänen urallaan, mutta ottaisin hänet takaisin minä hetkenä tahansa. Hieno pelaaja, joka antoi kaikkensa joukkueen puolesta ja oli faniensa rakastama pelaaja. Onnea Doelille ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

http://www.chicagowolves.com/releases/2624-wolves-bring-back-doell

Itse taas toivotan Doellille tervemenoa ja onnea loppu-uralle. Oli viime kauden paras pistemies, mutta paras pelaaja mielestäni seisoa lopulta siellä tolppien välissä.

Mielestäni Doell oli jollain tapaa epätapparalainen pelaaja - kalasti jäähyjä, mussutti tuomareille läpi pelin, oli kuriton ja välillä näytti pelaavan liikaa omaan pussiin.

Taisi mies kärsiä kovasta koti-ikävästä, kun vaimo oli Yhdysvalloissa. Varmasti sekin vaikutti peliesityksiin.

Aloitti kauden pirteästi, mutta oli välillä kentän paskin pelaaja kevättalvella.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Itse taas toivotan Doellille tervemenoa ja onnea loppu-uralle. Oli viime kauden paras pistemies, mutta paras pelaaja mielestäni seisoa lopulta siellä tolppien välissä.
Doellille myös täältä onnea tulevaisuuteen. Hyvin pystyi kannattelemaan viime kauden heikkoa hyökkäysosastoa. Se on sitten makuasia, että pitääkö Doellia vai Säteriä viime kauden parhaana pelaajana, mutta nämä kaksi nimeä olivat selvästi karussa muilta. Harmi, ettei kumpikaan jatka.

Mielestäni Doell oli jollain tapaa epätapparalainen pelaaja - kalasti jäähyjä, mussutti tuomareille läpi pelin, oli kuriton ja välillä näytti pelaavan liikaa omaan pussiin.

Osittain samaa mieltä. Tuomarille tuntui tosiaan olevan asiaa turhan paljon. Jäähyjäkin saattoi kalastella, mutta osa syy jäässä makoiluun oli varmasti hänen harvinaisen huono tasapaino Pohjois-Amerikkalaiseksi pelaajaksi. Pisti pahasti silmään kun välillä mies oli persiillään, vaikkei kukaan olisi ollut lähelläkään. Tuosta en ole sitten ollenkaan samaa mieltä, että Doell olisi pelannut omaan pussiinsa. Doell teki ylivoimaisesti eniten töitä hyökkäysketjustaan ja kantoi kenttää eteenpäin lähes yksin. Toporowskista ei ollut mitään hyötyä kiekon kanssa, koska ei osannut syöttää, kuljettaa tai ampua sitä minnekään. Maalin edessä oli käyttökelpoinen, mutta ehdottomasti viime kauden yksi suurimmista pettymyksistä. Katsomoon näki Doellin turhautumisen hyvin - ja ymmärrän sen täysin, hän kuitenkin loppukaudestakin taklaili ja oli ensimmäisenä auttamassa puolustusta (ainakin silloin kun ei mussuttanut tuomarille). En tiedä olisiko hänen hyvä asenne pistänyt muuten silmään, mutta kun ainakin alkukaudesta laidoilla pelasivat yhdet 2000-laiskimmista Tapparalaisista Lucenius ja Toporowski, niin siinä porukassa Doell erottui positiivisesti.
Taisi mies kärsiä kovasta koti-ikävästä, kun vaimo oli Yhdysvalloissa. Varmasti sekin vaikutti peliesityksiin.

Tämä on aivan totta. Jo faniristeilyllä oli ilmeisesti sellaisesta avautunut ja viimeistään joulun aikoihin taisi olla selvää, ettei hän Tapparassa jatka.
Aloitti kauden pirteästi, mutta oli välillä kentän paskin pelaaja kevättalvella.

Taas osittain samaa mieltä. Syyskausi oli tosiaan parempi kuin kevätkausi, muttei Doell missään nimessä surkea ollut keväälläkään. Ei ainakaan kentän paskin. Olisin ilomielin pitänyt kaverin meillä jos olisi mahdollista.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Karut tappiot viime kaudesta, 454 081 €.

Ihan näin koviin lukuihin en uskonut vaikka selvää mahalaskun jälkeen oli ettei nollatulokseenkaan voida päästä. Miksi näin kävi, siihen on helppo löytää muutama painava syy.

- Joukkueesta lähti ennen viime kautta tukku pelaajia joiden näkemisestä voi harkita maksavansa sen päälle 20 euroa peli. Eli Jori Lehterä, Jonas Enlund sekä tietysti tapparalaiset ikisuosikit Janne Ojanen ja Ville Nieminen.

- Näiden paikkaus meni vähän sinne päin, kun vasta katastrofaalisten treenipelien jälkeen hankittiin ykkösketju joka ei sitten kantanut joukkuetta eikä innostanut yleisöä.

- Muutamat karmean huonot kotipelit jotka olivat jatkumoa Mikko Saarisen aikakaudelta. Joukkue pelasi välillä hyviäkin matseja, mutta useimmiten vieraissa. Kotona yleensä hävittiin, ja sitä surkeammalla pelillä mitä tärkeämpi tilanne. Tammikuun Saipa-pelit kruununa.

Eihän siihen muuta tarvita että saadaan yleisö karkotettua hallista. Nyt se pitäisi vaan saada takaisin, mikä ei aina ole niin helppoa. Yritystä kuitenkin on, kun fanikatsomon kausikortteja on myyty kesäalella jo yli 600 kappaletta (kun viime kaudella luku jäi alle 300). Markkointia on myös terävöitetty, ja nettisivuilla on kesän aikana ollut koko ajan jotain uutta haastattelua sun muuta reeniraporttia. Koko organisaation yleisilme on nyt paljon kirkkaampi kuin todella nuhruiseksi jääneillä kolmella edelliskaudella (jolloin joukkuetta ja seuraa kantoivat välillä muutamat yksilöt pelkästään). Mutta onhan totuus sekin että pelilliset esitykset on se paras markkinointikeino, joten paljon täytyy tapahtua viime kauteen verrattuna että katsojakeskiarvo saadaan lähemmäs 5500:aa.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Karut tappiot viime kaudesta, 454 081 €.

Ihan näin koviin lukuihin en uskonut vaikka selvää mahalaskun jälkeen oli ettei nollatulokseenkaan voida päästä. Miksi näin kävi, siihen on helppo löytää muutama painava syy.

Helppo tuollainen tulos on tehdä kun ei väkeä houkutella halliin. Siinä käy hyvin niin että seura on p-e-k-s-a = perse ennen kesää sopivasti auki
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Helppo tuollainen tulos on tehdä kun ei väkeä houkutella halliin. Siinä käy hyvin niin että seura on p-e-k-s-a = perse ennen kesää sopivasti auki

Anteeksi mitä? Ulkopuolisen silmin Tapparan peleihin yritettiin houkutella viime kaudella mitä erikoisemmilla tarjouksilla, joten en kyllä pistäisi markkinointiosaston piikkiin tätä jättitappiota. Suurimmat syyt ovat mielestäni kaukalon puolella kuten Mazza mainitsikin, juuri tuon kiinnostavien huippuyksilöiden puute leimasi aika vahvasti Tapparan viime kautta, tasaista massaa löytyi kyllä riittävästi (mm. 5 yli 30 pinnan tekijää), mutta sen yläpuolelle ei noussut kukaan (mm. ei yhtään yli 40 pinnan tekijää), mikä aiheutti loppujen lopuksi aika pitkälti pleijareista rannalle jäämisen.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Tampereella ei todellakaan saa väkeä halliin kuin kahdella kikalla:
1. Hyvä tuote eli menestyvä joukkue
2. Halpa hinta

Nyt ovat panostaneet molempiin, viime kaudella ei kumpaankaan. Toki hyvä joukkue on vasta toiveissa, mutta yritystä on. Halpa hinta oli (kausari 149e toukokuussa) todella halpa, harmi vaan että myös siitä Tampereella kiekon katsojat ovat kuuluisia, ettei pääsylippuja koskaan osteta ajoissa vaan samana iltana vielä pähkäillään mennäkö vaiko eikö mennä. Eli isolla osalla se säästö jää siitäkin syystä toteutumatta. Ilmainen tuote, se saisi jokaisen teiskon mummonkin halliin, kun jakaisi ilmaisen kahvipaketin sisääntuloijoille. Takuulla olisi halli piukassa.
 

Bronco

Jäsen
Tapparalla on kyllä yksi tulevan kauden mielenkiintoisimmista joukkueista.

Oma osansa on tietysti sillä, että kokoonpanosta löytyy viisi Ilveksestä naapuriin loikannutta nuorta + hieman kokeneemmat Kangasniemi sekä Leimu. Pakkikuusikko vaikuttaa äärimmäisen tasapainoiselta ja sen takana peliajasta kilpailevien maalivahtien asetelma on sellainen, jollaista toivoin pitkään Ilveksenkin leiriin ensi kaudeksi.

Kun tarkastelee Tapparan hyökkäysosastoa vaikkapa Elite Prospectin sivuilta, siellä on merkattu peräti kuusi pelaajaa senttereiksi. Lisäksi Jatkoajan sivujen mukaan Cepis olisi (seitsemäs) keskushyökkääjä. Siksi kysynkin:

Kuinka moni heistä pystyy pelaamaan laidassa? Tenute nyt ainakin, ketjusommitelmien perusteella ilmeisesti myös herrat Cepis ja Vänttinen.

Toiseksi: sopiiko Kangasniemi nelosketjun keskelle kuten useamman kirjoittajan hahmotelmissa näkyy? Näin ulkopuolisen silmin tämä tuntuisi väärältä ratkaisulta pelaajatyypin ja viime kaudella syntyneen piste-ennätyksen takia.

Hyökkäysketjujen kannaltakin tilanne näyttää sikäli hyvältä, että loukkaantumiset pystytään paikkaamaan helposti omin resurssein ja pelaajia pystytään kierrättämään kokoonpanossa kulloistenkin esitysten mukaisesti. Mielenkiintoista nähdä ketkä kuusikosta Cepis, Karjalainen, Lähde, Pekkala, Peltola ja Virpiö vakiinnuttavat paikkansa aloituksessa + missä kiekkoilevat ringin ulkopuolelle jäävät nimet.

Kaiken kaikkiaan näyttäisi vahvasti siltä, että ensi kaudella AINAKIN toinen tamperelaisista seuroista on tekemässä vahvaa paluuta takaisin kohti liigan kärkeä. Se on hienoa. Nyt loppui muuten myös naapurin kreisibailut joiden takia en saanut unta, joten voin lopettaa jauhamisen tähän. Sekin on hienoa.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Kuinka moni heistä pystyy pelaamaan laidassa? Tenute nyt ainakin, ketjusommitelmien perusteella ilmeisesti myös herrat Cepis ja Vänttinen.
Luulisin, että Makkonen on oikeastaan ainoa, jonka paikka on sementoitu sentteriksi. Kangasniemikin luultavasti pelaa koko kauden keskellä. Tenuten hankinnan yhteydessä muistaakseni uutisoitiin, että hänet hankittiin ykkössentteriksi, joten ainakin alustavasti hän aloittaa sentterin tontilta. Jan-Mikael Järvinen taasen on mielenkiintoinen nimi, josta odotetaan uutta "Kerälää", mutta hieman luulen, että häntä ajetaan sisään aluksi laitahyökkääjänä, sillä ilmeisesti hänen kahdensuunnan peli ei ole vielä riittävää hoitaakseen sentterin vastuun. Cepiksestä kellään ei tunnu olevan ihmeemmin tietoa, mutta luultavasti hän aloittaa laidassa (tai katsomossa). Vänttinen pystyy pelaamaan laidassa, mutta itse veikkaan, että hän aloittaa kolmosen keskellä. Eli tälläista sentterinelikkoa uumoilen: Tenute-Makkonen-Vänttinen-Kangasniemi.

Toiseksi: sopiiko Kangasniemi nelosketjun keskelle kuten useamman kirjoittajan hahmotelmissa näkyy? Näin ulkopuolisen silmin tämä tuntuisi väärältä ratkaisulta pelaajatyypin ja viime kaudella syntyneen piste-ennätyksen takia.

Olet mielestäni osittain oikeassa. Toki ihannetilanteessa Tapparallakin olisi laittaa neloseen "henri heino" tai "filip riska", mutta tälläistä pelaajaa ei täällä ole. Vänttisen voi toki mieltää puolustavaksi sentteriksi, mutta on kuitenkin kokonaisvaltaisesti selvästi esim. Kangasniemeä parempi, joten hän menisi ikään kuin hukkaan nelosessa. Joten ainakin minusta Kangasniemi on nykyisestä materiaalista paras nelosen keskelle. Viimeisenä kahtena kautena tuota hommaa on hoitanut Joonas Koskinen, joka on Kangasniemen tavoin pienikokoinen ja parhaimmillaan kiekon kanssa, joten en näe tässä suurta ongelmaa. Lisäksi näen hyvinkin todennäköisenä, että Kangasniemi pääsee (ainakin jossain vaiheessa) pelaamaan ylivoimaa, jolla suuri osa hänen pisteistään taisi viime kaudellakin tulla. Vaikka Kangasniemi pelasi hyvän kauden, niin ei hänestä ole kakkossentteriksi. Olen aiemminkin todennut, että tuntuu olevan niin, että Tapparalla on liikaa "kolmossenttereitä", joista kaikki ovat liian huonoja kakkoseen (Kangasniemi, Vänttinen, Järvinen), joten mikäli Tenute tosiaan aloittaa keskellä, niin hän ja Makkonen miehittävät kaksi ensimmäistä kenttää. Tällöin kolmos- ja nelossentterin paikoista kamppailevat Järvinen, Kanki ja Vänttinen. Näistä yksi aloittanee laidassa, ja kuten todettua uskon sen olevan Järvinen.

Toivotaan, että ensi kaudella nähdään parempia paikallisvääntöjä kuin menneillä kausilla ja Tampereen herruus pysyy täällä päässä!
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Se Tenuten peluuttaminen keskellä vähän arveluttaa, kun muistot miehen jokeriajoilta (ja jokerifanien viestit palstalla) kertovat, että mies on parempi laidassa. Eikö Makkonen-Tenute olisi hyvä tutkapari ykköseen? Kaksi miestä, jotka osaavat sekä pelintekemisen että maalinteon, mutta eivät kumpaakaan hyvin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös