Tappara kaudella 2015–2016

  • 265 055
  • 796

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Kyllähän maalivahtien tilanne on se, että Tapparalla on ongelma.

Hrachovina on sellainen hyvä kakkosvahti, mutta mielestäni sen korkeammalle ei nyt riitä. Pelaa ihan kelvollisesti, mutta harvoin joukossa on isoja torjuntoja jolloin voisi sanoa olevan joukkueen selkäranka. Bluesia vastaan aivan katastrofaalinen esitys.

Karhunesta ei kans tiedä onko vuorossa On vai Off-päivä. Ei ole koko kaudella onnistunut saamaan mitään perusvarmaa tasoa itselleen, joten luotto ei kovin korkealla ole. Toisaalta on saavuttanut jo mestaruuksia jolloin play-offeissa voisi taso yllättäen noustakin. Jos ajattelee kautta elokuusta tähän, niin edistystä ei ole tapahtunut, vaan päinvastoin.

Jos nyt alettaisiin pelaamaan play-offeja, niin ei kyllä olisi luottoa yhtään.

Saa nähdä tuleeko tälle osastolle vielä parannusta.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kyllähän maalivahtien tilanne on se, että Tapparalla on ongelma.

Hrachovina on sellainen hyvä kakkosvahti, mutta mielestäni sen korkeammalle ei nyt riitä. Pelaa ihan kelvollisesti, mutta harvoin joukossa on isoja torjuntoja jolloin voisi sanoa olevan joukkueen selkäranka. Bluesia vastaan aivan katastrofaalinen esitys.

Karhunesta ei kans tiedä onko vuorossa On vai Off-päivä. Ei ole koko kaudella onnistunut saamaan mitään perusvarmaa tasoa itselleen, joten luotto ei kovin korkealla ole. Toisaalta on saavuttanut jo mestaruuksia jolloin play-offeissa voisi taso yllättäen noustakin. Jos ajattelee kautta elokuusta tähän, niin edistystä ei ole tapahtunut, vaan päinvastoin.

Jos nyt alettaisiin pelaamaan play-offeja, niin ei kyllä olisi luottoa yhtään.

Saa nähdä tuleeko tälle osastolle vielä parannusta.

Tänään Domi petti mikä yllätti minut täysin, on kuitenkin pelannut erittäin varmasti eikä ole kiekkoja juurikaan pompotellut. Jos vaan on pienintäkään mahdollisuutta saada Metso loppukaudeksi vuokralle niin Mikki lakki kourassa kiertämään yhteistyökumppaneita rahan toivossa.
 

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Jos vaan on pienintäkään mahdollisuutta saada Metso loppukaudeksi vuokralle niin Mikki lakki kourassa kiertämään yhteistyökumppaneita rahan toivossa.

Ainakin Alkio sanoi ottelun aikana, että Metso olis tullut jos se olisi mahdollista. Sopimuksen laatu estää vuokraamisen liigaan..
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Eilen kirjoitin edellisellä sivulla, että Tuukan sopimus näyttää pitkää nenää näille salliittoteoreetikoille jotka "tietää" kuinka Mäntylä ja Tapola ei tule toimeen ynnämuuta. No heti putkahti uusi roskaposti, Eveliina Laine kolumnissaan taas "tietää" uhkakuvia leijuvan Mäntylän hankinnan yllä. On nää uskomattomia. Menis haastattelemaan joitakin pelaajia valmentajia huoltoa, eikä vanhoja roskaposteja selailemalla kehittelisi tälläistä helppoa soopaa. Tuli mieleen myös kun YLE puheella Juha Lind kommentoi, että upeita siirtoja liigassa nämä Mäntylä ja Pitkänen, niin ei vanha pelimies keksinyt että "uhkakuvia leijuu yllä" kun näitä hankitaan.
Linkki vie jatkoajan kolumniin vai mikä lieneekään. http://www.jatkoaika.com/Kolumni/tuukka-mäntylän-hankinnan-yllä-leijailee-uhkakuvia/176181
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
^^ Toinen asia mikä minua kyseisessä jutussa ihmetytti on tuo viimeinen lause.
Jatkoajan kirjoitus kirjoitti:
Alkukauden kauniit puheet omien nuorten, kuten Atte Mäkisen ja Jere Rouhiaisen peluuttamisesta voidaan ainakin unohtaa.
Onko kirjoittaja siis sitä mieltä että kyseiset henkilöt eivät ole saaneet peliaikaa tarpeeksi ja heitä pitäisi peluuttaa enemmän? Olisinkin halukas kuulemaan, miksi kyseisiä puoliraakoja liigapelaajia pitäisi peluuttaa kun taso ei vielä riitä. Haluaisin myös tietää ajankohdan milloin näitä kauniita puheita on sanottu (linkkiä kenties)?
Atte & Jere toivottavasti esiintyvät loppukauden täytemiehinä joukkueessa, kun taso ei riitä miksi pitäisi peluuttaa?
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Eilen kirjoitin edellisellä sivulla, että Tuukan sopimus näyttää pitkää nenää näille salliittoteoreetikoille jotka "tietää" kuinka Mäntylä ja Tapola ei tule toimeen ynnämuuta. No heti putkahti uusi roskaposti, Eveliina Laine kolumnissaan taas "tietää" uhkakuvia leijuvan Mäntylän hankinnan yllä. On nää uskomattomia. Menis haastattelemaan joitakin pelaajia valmentajia huoltoa, eikä vanhoja roskaposteja selailemalla kehittelisi tälläistä helppoa soopaa.

Roskaposteista olen samaa mieltä, mutta pelaajilta, valmentajilta tai huollolta ei tällaisista asioista kannata kysyä mitään. Vaikenemisen muuri. Pelaajat ja valmentajat heittää keskimäärin niin ympäripyöreää tarinaa, ettei mitään rajaa. Tiedot on haettava muualta, pukukopin ulkopuolelta.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Kyllähän toi kolumni oli kirjoitus "ei mistään". Olisi hauska tietää kehtaisiko kirjoittaja mennä kysymään Tapolalta, että " mites kun teillä on Mäntylän kanssa ne huonot välit?". Tai jos kysyisi Tuukalta itseltään, että "sulla tuskin on motivaatio huipussaan, kun isommat rahat oottaa syksyllä?".

Ja noi kauniit puheet nuorten pelaajien peluuttamisesta! Mäkinenhän on pelannut koko kauden tasaisesti. Vai pitäisikö kevään ratkaisupeleissäkin peluuttaa vielä nuoria, jotka eivät vaan ole valmiita siihen.

Sisällöltään siis täysin huhuihin ja omaan mutuiluun perustuva raapustus.
 

Kukko

Jäsen
Käsittämätöntä soopaa kirjoittajalta. Mäkinen ollut koko kausi aikaa kehittyä ja antaa näyttöjä. Niitä näyttöjä ei vain ole tullut. Selkeää on, että kummallakaan taso ei vain riitä vielä. Ymmärtäisin , jos esim Laine ei saisi vastuuta ja hänestä meuhkattaisiin. Laine on kuitenkin pelillisentasonsa näyttänyt ja paikkansa ottanut. Ei kukaan hänellekään kiintiö sosiaaliturva paikkaa antanut, vaan hän itse otti paikkansa. Ammattilaisorganisaatio, jossa parhaat pelaa. Kirjoittaja unohti myös, että Tapparassa on nuorten kehityspolku. Ei täällä kukaan nuori joudu tuppia puremaan, vaan mikäli taso ei vielä liigaan riitä, niin pääsee pelaamaan mestistä Lekiin. Ilomäen viime vuoden laina Kalpaan, oli myös hyvä osoitus siitä, että paras pelaajapolku nuorelle tarjotaan, mikäli esim. Kausi lähtökohtaisesti heikommassa liigajengissä on suotava.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Eilen kirjoitin edellisellä sivulla, että Tuukan sopimus näyttää pitkää nenää näille salliittoteoreetikoille jotka "tietää" kuinka Mäntylä ja Tapola ei tule toimeen ynnämuuta. No heti putkahti uusi roskaposti, Eveliina Laine kolumnissaan taas "tietää" uhkakuvia leijuvan Mäntylän hankinnan yllä. On nää uskomattomia. Menis haastattelemaan joitakin pelaajia valmentajia huoltoa, eikä vanhoja roskaposteja selailemalla kehittelisi tälläistä helppoa soopaa. Tuli mieleen myös kun YLE puheella Juha Lind kommentoi, että upeita siirtoja liigassa nämä Mäntylä ja Pitkänen, niin ei vanha pelimies keksinyt että "uhkakuvia leijuu yllä" kun näitä hankitaan.
Linkki vie jatkoajan kolumniin vai mikä lieneekään. http://www.jatkoaika.com/Kolumni/tuukka-mäntylän-hankinnan-yllä-leijailee-uhkakuvia/176181

Mäntylän hankinnan yllä leijailee uhkakuvia ja tuon jutun yllä leijailee paskankäryä. Ei tässä vaiheessa kautta hankita pelaajaa joka ei tule päävalmentajan kanssa toimeen, tämän pitäisi olla jokaiselle selvää.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Seuraavan Tappara-kirjoittajan vuoro negailla kolumnissaan Jatkoajassa: Mäntylä auttaa Tappara-puolustusta − mutta ei pelasta - SM-LIIGA - 12.02.2016 - Kolumnit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Onhan Oinosen tekstissä enemmän asiaa kuin Laineen pökäleessä, mutta yksi kappale hyppää silmille: "Jos Tapparan pelissä ei tapahdu positiivista muutosta, Mäntylästä saa helpon syntipukin. Jos kausi päättyy mihin tahansa kuin Tapparan mestaruuteen, ja huhut Mäntylän Jokerit-siirrosta toteutuvat, keneenköhän syyttävä sormi osoittaa?"

En ymmärrä, miten kenenkään täysijärkisen tulisi mieleen pistää mahdollisia hopeamitaleja Mäntylän piikkiin? Mäntylän tasoisen huippupakin saaminen parantaa Tapparaa sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Hän pystyy pelaamaan yli 20 minuuttia per peli. Se on samalla pois hitaampien pakkien peliajoista, jolloin heidänkin tasonsa kaiken järjen mukaan nousee, kun kuorma kevenee.

Olisiko vaikka Sanna Ahlgrenin vuoro kirjoittaa Tapparan maalivahtitilanteesta, niin saataisiin täyteen Tappara-aiheinen negailutrilogia näin kevään kynnyksellä?
 

Kukko

Jäsen
Sama oksennus pomppasi myös omille silmille. Ei oikein aukea itselle tuo ajatuskuvio. Siis Mäntylä tulee rakkaudesta kasvattajaseuraansa ja talkoopalkalla auttamaan joukkuetta. Mikäli ei tule mestaruutta, niin tuosta rikoksesta hänet sitten porukalla lynkataan kauden lopuksi? Muutenkaan Tappara ei ole missään määrin mestarisuosikki. Kärpät on keräillyt taas parhaat mansikat viimekauden lopuksi muiden koreista ja kuorruttanut kakun vielä viimekauden runkosarjan parhaalla pelaajalla ja Joni Pitkäsellä. Lisäksi vielä omat superjunnut Aho ja Puljujärvi. Mestaruuteen ei ole kuin yksi suosikki ja se ei ole Tappara.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On varmaan ihan turha luulla että kyseisten juttujen kirjoittajat vaivautuisivat tähän ketjuun kommentoimaan asiasta. Negailun kautta voittoon tjsp. En ymmärrä en, ei tässä mitään mestarikanditaatteja olla.
 

axe

Jäsen
Se lopun syntipukki-juttu on kyllä meleko huikee idea, mutta eniten tykkään tuosta kokonaisuuden negatiivisesta yleisvireestä. Että on pakisto jolla on ongelmia. Tulee lisää pakki joka on kuin täsmäisku niihin ongelmiin ja jonka tällainen hilpeä hyppelijä kuten esim. minä ajattelisi ehkä sitten liian optimisesti parantavan sitä puolustusta. Mutta eeeeei, ilmeisesti jonkun uuden journalismiopin ensimmäisen säännön mukaan asioista ei voi koskaan seurata mitään hyvää, vaan on siis enemmän kuin todennäköisempää että uusi palanen ei auta muita vaan päinvastoin ne muut vetää sen kuvittelusti parantavan palasen mukaan samaan lokaan. Kaikki ollaan hävitty. JA SE ON MÄNTYLÄN SYY!
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Mielenvikast läpändeerost.
Mitä tulee tuohon "Tapola ja Tuukka ei tule toimeen" mantraan, niin Ylehän sitä kysyi Tuukalta heti maajoukkueturneessa eilen, ja Tuukka totesi että näissä hommissa aina huhuja liikkuu mutta mitään ongelmaa ei tietenkään ole. Moneskohan kerta tämä todistus oli, mutta siitä ei kukaan tee numeroa, vaan edelleen kerrotaan ensimmäiseksi, että eivät tule toimeen blaa blaa blaa.
 

Veri

Jäsen
Tollasta jälkee tulee kun aletaan kirjottaan väkisin kolumnia, vaikka mitään sanottavaa ei olekkaan. Homman pitäis mennä niin, että ensin saadaan idea kolumniin ja sitten aletaan sitä työstämään. Nää kaks viimisintä pläjäystä oli kyllä jo tragikoomisia sepustuksia.

Niin keneen se syyttävä sormi osottaa jos Tappara ei voita mestaruutta? No en minä tiedä, mutta sen tiedän, että Tuukka Mäntylään se sormi ei ainakaan osoita, Tuukka kun pelaa aina sata lasissa siihen asti kunnes soi summeri viimistä kertaa.
 

Ralph

Jäsen
Mitä tulee tuohon "Tapola ja Tuukka ei tule toimeen" mantraan, niin Ylehän sitä kysyi Tuukalta heti maajoukkueturneessa eilen, ja Tuukka totesi että näissä hommissa aina huhuja liikkuu mutta mitään ongelmaa ei tietenkään ole.
En epäile mitään Tapolan ja Mäntylän välirikkoja, mutta eikö tuo ole päivänselvää, että Mäntylä vastaa noin? Vaikka siellä olisi millainen paini käynnissä aina pukukopissa, eihän pelaaja voi sitä kertoa missään Ylen haastattelussa. Jos keneltä tahansa pelaajalta kysytään mielipidettä valmentajastaan, onhan se selvää, että pelaaja häntä kehuu. Ei kukaan hauku ketään missään haastatteluissa vaan mielummin valehtelevat.

Joten koko kysymys ja vastaus on mielestäni yhtä tyhjän kanssa, mutta kuten kirjoitin, en mitään välirikkoja epäile.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Joo, mutta mun mielestä pointti onkin juuri se, että ei totuudella näille "toimittajille" mitään merkitystä olekaan. Sehän on se paise, eikä näitten "toimittajien" tosiaan tarvi ketään haastatella, kun itse päättelevät paremmin itselleen sopivan totuuden.

Kyllä mun mielestä silti toimittaja joka menee ja kysyy asiaa suoraan, on juuri 100% parempi kuin se, joka ei haastatteleollenkaan vaan päättelee. En mää pidä sitä turhana, että moista kysytään. Eiköhän siinä haastateltava jotakin reagoisi, jos vaikeuksia olisi vastata rehellisesti.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Viime keväänä Mäntylä piti tvhaastattelussa Tapparan finaalipaikkaa Greenin ja Kankaanperän ansiona. Kuinka " kokeneet pelaajat ottivat homman haltuun" tms. Kommenttina Tapparan syksyn 2014 ongelmiin. Samaan ajanjaksoon ajoittui hänen lähtö joukkueesta. Myöhemmin keväällä/kesällä hänen sopimus purettiin.

Nyt, vajaa vuosi myöhemmin, hän palaa uudella sopimuksella seuraan. Siinä faktat. Muu on spekulointia.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Juhani Jasu luultavamminkin Tapparaan. Eikos siella ollut alakenttien sentterille tilausta? Sopii siihen kuin nena paahan. Kova vaantaa ja loistava aloittaja.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Jasu olisi erittäin mieluisa vahvistus. Melko lailla täydellinen kiinnitys nelossentteriksi, ainakin jos on Kerhossa pelannut myös alivoimaa?

E: Done deal -> Tappara.fi
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Nimenomaan. Aloitusvoimaa ja Lajuselle alivoimavastuun keventämistä tilauksessa. Jasu vaikuttaisi olevan täsmälääke.

Ei parempaa laaketta ole. Mielestani Liigan parhaita ellei paras nelossentteri ja kolmosessakin loistava. Alivoimassa hyva, Liigan parhaita aloittajia, agressiivinen (ei taklaile, mutta vaantaa). Parhaat muistikuvat Jasusta on jaanyt, kun mies iskee taistelumaaleja maalinedessa, erittain hyva pelaaja siella, loytaa kiekon ekana kun maalinedessa on ruuhkaa. Heikkoutena tietty kadettomyys ja turhat jaahyt liaallisesta agressiivisuudesta. Semmonen Liigan Manny Malhotra/Samuel Pahlsson, eli loistava lisa jokaiselle jengille joka haluaa pitkalle kevaalle.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Täytyy myöntää, että kipinäketju sai meikänkin vanhanaikaiseen, vaikka se ei tietenkään jatkoajan asialinjaan sovikaan. Jasu on kyllä juuri sellainen hankinta mitä tarvittiin. Nyt on omissa papereissa Rauhala ja Honkanen poppariosastolla.

Sen verran vahvat nimimerkit kuumasta hankinnasta hehkuttivat, että ihmettelen silti jos Jasu oli tämä kyseinen "tieto".
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täytyypä kehaista tässä välissä Jatkoajan uusinta kirjoitusta Tapparan psyykkisestä valmennuksesta. On varmasti monelle rivikatsojalle outo asia, mutta toimittaja Juha Oinonen onnistuu valottamaan asiaa jutussaan erittäin käytännönläheisesti. Hyvää työtä!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Maistuu kyllä Jasun hankinta. On juuri sitä mitä jengistä puuttuu. Yksi vääntäjäsentteri lisää taitolaiturien keskelle.

Ja aloitusvoimassa olimme Kärppiä ja HIFK:ta jäljessä. Nyt tilanne aika lailla tasan.

Puolustuspäästä:

Jasu 55,5% (liigan 3. paras)
Dixon 54,5% (liigan 5. paras)
Lajunen 53,1% (liigan 10. paras)
------------------
Rauhala 47,5%
Ilomäki 44,6%
JMJ 43,9%

Hyökkäyspäästä

Jasu 66,7% (liigan 1.)
Lajunen 57,5%
(Rauhala 56,2%)
Dixon 51,5%
Ilomäki 49,5%
JMJ 47,8%

Jokainen aloittaja parani pykälällä, kun mukaan tuli uusi kärkialoittaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös