Tappara - Ilves to 15.9.2005

  • 5 762
  • 33

Realisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uskaliaasti otan oikeuden omiin käsiini ja avaan ihan ekaa kertaa elämässäni otteluketjun. Ja vielä kauden avauspeliin, wau. Torstaina siis Tappara isännöi Ilvestä Hakametsän pyhätössä. Sanomattakin on selvää että Suomen legendaarisin joukkue ja ehkä legendaarisuudessaan myös valtakunnan TOP 3:een yltävä porkkanahousuryhmä lähtevät kauteen selkeästi eri asetelmista.

SM-Liigan taso huomioiden Tapparan kohdalla on realismia tavoitella jopa finaalipaikkaa. Paluu vanhaan ja hyväksi havaittuun valmennukseen sekä nimet Mäntylä, Grönvall, Virkkunen, Hancock ja Kauppinen (?) uusina vahvistuksina kertovat arsenaalin kovuudesta. Menetyksiksi voitaneen laskea Nemo Niemisen lisäksi vain Saravo ja Kantor, jonka veroisiksi Grönvall ja Mäntylä varmasti voidaan luokitella. Uusien nimien lisäksi joukkueen runkomiehinä nimet Lehto, Ojanen (x 2), Puistola, Viinanen, Vertala, Laine, Venäläinen ja Kontiola tuovat tulevan kauden SM-liigan raameihin todella kovan luokan leveyttä. Tapparalla on allaan käsittääkseni ehjä kesäharjoituskausi sekä vähintään tyydyttävästi sujuneet harjoitusottelut.

Viime keväänä Ilveksen suunnalta tuli infoa alkavasta uudesta nuorisoprojektista jota vetämään hankittiin Sveitsistä pätevä Kari Eloranta jo hyvissä ajoin menneen kauden aikana. Niin kuin tiedossa oli joukkue menetti viime kauden superlöydön Hyvösen ja Murphyn rahakkaammille apajille (myöhemmin myös Kariyan lähtö ratkesi). Lisäksi Stefanin poistuminen rosterista takaisin NHL:ään oli selviö. Ilves hankki hyvissä ajoin Tomi Pettisen, Tapparaankin huhutun Toni Koiviston, mestari-Kärpistä vähäiseen rooliin jääneen Henrik Juntusen sekä mestiksessä loistaneen Chris Allenin. Lisäksi tupsukorvilla tiedettiin olevan kärkkymässä pelipaikkaa useita nuorten Suomen Mestareita, mm. Lindgren, Rask, Huhtala ja Korhonen. Tällöin peruskannattaja saattoi lähteä lämmittelemään savusaunaa luottavaisin mielin joukkueen todellisia huippunimiä vielä odoteltaessa. No, kesä meni ja tuli eikä Jyrki Lumpeen paluuta lukuun ottamatta mitään merkittävää kerrottavaa Ilves-vahvistuksista ollut. Chris Allen on todettu kelvottomaksi jo ennen kauden alkua. Tilalla testataan menneet kaudet Englannin ja Tanskan kaltaisissa laatusarjoissa luutinutta Kevin Politrukkia. Try-Outilla esiintynyt Jonas Andersson vakuutti harjoituspeleissä, nyt viimeisenä kokeillaan jo kertaalleen viime talvena uran lopettamisesta huhutun Mikko Luovin nykykuntoa. Edelleen Ilveksen rosterissa on huutava pula ykkösketjun sentteristä sekä maalia sylkevästä laiturista jota saataneen odotella lokakuun puolelle asti. Myös Atlantin taakse suunnistaneen Pettisen jättämä aukko on edelleen täyttämättä. Harjoituspeleissä Ilves ei ole vakuuttanut, takana on vähämaalisia otteluita sekä runsaasti tappioita. Tällä hetkellä Ilves-rosterista ainakin Teemu Jääskeläinen on toipilaana vielä pitkään loppusyksyyn asti.

Näistä asetelmista väittäisin Kirvesrintojen lähtevään otteluun selvänä ennakkosuosikkina ja korjaavan avauspisteet talteen. Sydämestäni toivon olevani väärässä, en vain jaksa uskoa Ilveksen pystyvän tosissaan Tapparaa tällä hetkellä haastamaan. Muutenkin on mielenkiintoista nähdä vaihtuuko Tampereen herruuden valtikka kuluvalla kaudella. Ilveshän on menneet kaksi kautta ollut niskan päällä. Muistetaan kuitenkin että Tappara vei Rautakorven edellisen jakson aikana Ilvestä kuin mätisäkkiä lähes poikkeuksetta.

Seuraa heitä:

Tappara:
-Mäntylä, Grönvall, Virkkunen, Hancock, Kauppinen, Halme. Siis uudet vahvistukset!
-Venäläinen, Laine. Viime kauden pettymyksillä todellinen näytön paikka.

Ilves:
-Lumme, ympyrä sulkeutuu lopullisesti. Yksi kiinnostavimmista SM-liigan pelureista.
-Koivisto, Pesonen. Kuinka liikkuu putki ykkösketjun(?) laitureilla?
-Lindgren, Rask, Kuukka, yms. muut lupaavat ilvesjunnut.
-Politrukki, Luovi, try-outtilaiset
+Ilveksen pelitapa. Eloranta peluuttaa joukkueitaan tiiviillä sumppupuolustamisella. Tästä kielivät myös harjoituspeleissä päästettyjen maalien vähäisyys. Pelitapa siis melko epäilvesmäinen ja muistuttaneekin enemmään tyyliä jolla Tappara on hakenut menestystä.

Jokatapauksessa, kausi alkaa ja aina tunteita pintaan kirvoittava vääntö edessä torstaina klo 18.30.

EDIT. Analyysi painottuu keltamustavihreäksi, pahoittelut siitä.
 
Viimeksi muokattu:

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Grönvallin pelaamisesta ei liene varmuutta, sillä viimeisessä harjoituspelissä saatu rangaistus ilmeisesti aiheutti pelikiellon? Paremmin tietävät valaiskoon enemmän. Janne Ojasen Tampere Cupissa saama jalkavamma vaivaa edelleen ja pelaaminen torstaina on epävarmaa. Keskushyökkääjiä Tapparassa kuitenkin riittää, joten kapteenin puuttuminen ei pitäisi näkyä yksittäisissä otteluissa.

Ottelun ennakkoasetelmat tosiaan puoltavat Tapparan voittoa. Ilveksen pakka vaikuttaisi olevan melkoisen levällään, viimeisenä huipentumana Elorannan ja Hautamaan lausunnot Veikkaajassa Chris Allenin kohtalosta. Mutta palataan vuosi taaksepäin. Silloinkin Ilveksen pakka tuntui olevan jokseenkin levällään, varsinkin kun Tappara oli pyörittänyt paikalliskilpailijaa Tampere Cupissa mennen tullen. Liiga-avaus päättyi kuitenkin Ilveksen 6-1 voittoon. Ilveksen tilanne taitaa tosin olla nyt viime kauden alkua sekavampi ja Tapparan huomattavasti selvempi.

Vastakkain on kaksi tasokasta valmentajaa. Toiselle vain on annettu huomattavasti paremmat työkalut operoida. Tapparan kovasti analysoitu uusi pelityyli vs. Ilveksen uusi pelityyli. Sääntöjen rajoilla peliä rikkomalla altavastaaja, eli tässä tapauksessa Ilves, pystyy haastamaan Tapparan, kuten Tampere Cupissa nähtiin....
 
Viimeksi muokattu:

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä pelissä mielenkiintoista on se, minkälainen tasoero joukkueiden välillä on kunnon peleissä. Katotaan mihin Ipan rahkeet riittää kun pelataan pisteistä. Toivottavasti Hakametsässä nähdään viihdyttävää kiekkoa, jossa on asennetta, taklauksia, maaleja, kahinoita ja kaikkea muuta kivaa. Seuratkaa Ilveksestä Bolibruckin, Lumpeen, Anttilan ja Anderssonin otteita. Minua ainakin kiinnostaa näiden pelaajien liikkeet. Uskon, että ottelusta tulee tasainen ja Ilves taistelee kynsin hampain voitosta aina kolmanteen erään saakka, jossa Tappara ratkaisee pelin itselleen. Veikkaus ottelusta on siis Tappara-Ilves 4-2.
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Avauskierrokset ovat kaikkein yllätyksellisimpiä sarjassa kuin sarjassa.

Pienten marginaalien peli. Tappara ainoastaan hienoinen ennakkosuosikki.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Vaikka nuo Ilveksen harjoituspelit ovat menneet vähän miten sattuu, niin ainahan sitä sanotaan, että harjoituspelit ovat harjoituspelejä. Ja jos nyt jotain pitää niiden pelien tuloksista puolustella niin onhan siellä ollut loukkaantumisia ja tässä viime viikkoina on tullut lisää pelimiehiä jotka eivät varmaan ole vielä harjoitusmatseissa päässeet parastaan näyttämään tai edes vielä pelaamaan.

Omasta mielestäni Ilveksellä on täysin liigakelpoinen runkomiehistö, joka pystyy kyllä parhaimmillaan voittamaan minkä tahansa vastustajan kärkijoukkueet mukaanlukien. Itseltäni löytyy ainakin tässä vaiheessa luottoa kokeneisiin nimiin Helminen, Lumme, Pitkämäki, Koivisto, Hirvonen, Luovi ja Pesonen. Myös Luomala, Anttila ja Vidgren jättivät viime kaudella hyvän maun runkosarjasta. Siihen päälle vielä liigassa katsomattomat kortit Bolibruck ja Andersson ja kieltämättä varsin lupaavan tuntuiset nuoret on pakka mielestäni potentiaalinen. Tosin myönnettäköön, että useamman kaverin täytyy pystyä vähän nostamaan tasoaan, että Ilves voisi menestyä.

Kari Eloranta on varmasti tuolle porukalle tosi sopiva valmentaja ja osaa kommunikoida yksilöiden kanssa.

Ilves taitaa olla liigan isokokoisin joukkue. Rosterissa on 16 vähintään 90-kiloista jässiä ja 11 vähintään 190 senttistä kaveria. Mitään älytöntä nyrkkisankaria ei taida tänä vuonna löytyä, mutta eiköhän tuo ryhmä kuitenkin pysty tarvittaessa aika kovaan peliin ja puolensa pitämään.

Ylivoimassa on Ilveksen mahdollisuudet, nyt jo suuret odotukset Raipen ja Sonjan sommitelmista.

Hyvä siitä tulee. Yhtään liigamatsia ei olla vielä tällä kaudella hävitty. Ilves voittaa 4-1.
 

#J81#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minkäköhänlaisilla kokoonpanoilla Tappara on reenimatseissa pelaillut?

Eipä toi Ilveksen sentterikaarti oikein vakuuta. Pelinteossa on varmasti ongelmia luvassa. Toivotaan parasta, vaikka hieman kyllä on semmonen tunne ,että pataan tulee.
Laitureilta pitäisi kyllä liikettä löytyä, mutta onnistuvatko pääsemään laatupaikoille? Ettei mene pelkästään kulmissa pyörimiseen.Puolustuksessa Lumpeella ja Koistisella todella isot roolit kiekollisessa pelissä. Varsinkin ylivoimalla luulisi herrojen pelaavan niin paljon kuin jaksavat.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
#J81# kirjoitti:
Minkäköhänlaisilla kokoonpanoilla Tappara on reenimatseissa pelaillut?
Treenipelien perusteella väittäisin:
Virkkunen-Öhman-Laine
Mäntylä-Kauppinen

Vertala - Hancock - Venäläinen
Puistola-Mäntymaa

Viinanen-Kontiola-Nurmi
Pukka-Halme

M.Ojanen - Pyymäki - Mäkinen
Salmela-(Salmivirta)

Lehto
(Tuokkola)
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pakisto on todennäköisesti erilainen ja ketjut eri järjestyksessä. 2 edellistä harjoituspeliä hyökkäysketjut olivat:

Vertala - Hancock - Venäläinen
Viinanen - Kontiola - Nurmi
Virkkunen - Öhman - Laine
MOjanen - Pyymäki - Mäkinen
(Salmivirta)

Pakistossa taasen on pientä elämää vakiparien suhteen, kun Rete nyt puuttuu.

Kauppisen ollessa pelikiellossa Salmela oli se, jota nostettiin ylemmäs, joten veikkaan asian olevan nyt samoin. Jukka ei perustamiansa vakipareja ihan heti riko, joten Kauppinen jatkaa Puistolan kanssa.

7 pakin järjestelmässä kakkosparin miehet ovat nyt poikkeuksetta kiertäneet vuorotellen nelosparissa olleen yksinäisen miehen parina. Joten homman pitäisi näyttää tältä:

Salmela - Mäntylä
Kauppinen - Puistola
Halme - Pukka
Kauppinen/Puistola - Mäntymaa

Ja eiköhän Lehto aloita maalissa.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Näillä mennään. Sivussa odotetusti J.Ojanen, Grönvall ja White.

Mika Lehto

Marko Kauppinen,
Pasi Puistola
Timo Vertala
Quinn Hancock
Sami Venäläinen

Anssi Salmela
Tuukka Mäntylä
Mika Viinanen
Petri Kontiola
Teemu Nurmi

Mikko Pukka
Jussi Halme
Teemu Virkkunen
Stefan Öhman
Teemu Laine

Ville Mäntymaa
Marko Ojanen
Jarkko Pyymäki
Marko Mäkinen
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Mikä on vialla Simo Vidgrenin kanssa ?
Harjoituspeleissä esitykset olivat kohtuu tahmeita ja nyt aloitetaan ketjussa neljä. Onko Simolla jotain vammoja vai onko Simo Elorannan epäsuosiossa ?
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Vesa kirjoitti:
Mikä on vialla Simo Vidgrenin kanssa ?
Harjoituspeleissä esitykset olivat kohtuu tahmeita ja nyt aloitetaan ketjussa neljä. Onko Simolla jotain vammoja vai onko Simo Elorannan epäsuosiossa ?

Samaa ihmettelin minäkin. Jostain lehtijutusta luin, että olis tosiaan jotain tämmöstä ilmasta, että ei kuulu Elorannan suosikkipelaajiin, en tiedä miksi, tai pitääkö edes paikkaansa.

Kokoonpanoista muuttaisin Luomalan kolmoseen ja Luovin ykköseen tai kakkoseen.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
...että sellainen kiekkoilta, loistavaa peliä kauden avauspeliksi. Tapparassa näkyi se yritys joka on puuttunut pari kautta. Tuukan taklaukset ja "sata lasissa"- meininki lämmitti kirveen muotoista sydäntä. Ehkä illan positiivisin yllättäjä oli kuitenkin paljon parjattu M.Pukka. "Porkkanapää" pelasi paremmin ja varmemmin kuin koskaan, mies oli laatikossa jopa kolmella viittä vastaan tilanteessa ja täytti paremmin kuin hyvin paikkansa.
Miinukset äänekkäälle Ipakannattaja-ryhmälle kun poistuivat takavasemmalle pelin jo ratkettua... mutta tällainen käytös ei varmaan yllättänyt meistä ketään. Ai niin onittelut Ipalle kahvavaltikan omimisesta, varsinkin Sonja tuntuu omaksuneen hyvin kyseisen roikkumisen... kaikkea siellä taalakaukaloissa oppiikin?
 

raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kertokaa minulle ei-pelissä olleelle siitä Puistolan Andessoniin kohdistuneesta selkään taklauksesta. Näkemyksiä on erilaisia: Aamulehden Tapani " Tappara" Salo kirjoitti Anderssonin jääneen laidan ja Puistolan väliin. Ilveksen valmennusjohto puolestaan kävi kovin kuumana pitäen tekoa tahallisena selkään taklaamisena.

Miten te näitte sen?

Sinänsä jännä juttu, että jälleen Rautakorven komennossa Ilveksen ylivoimaisesti paras mies telotaan sairastuvalle. Sattumaa? Uskokoon ken tahtoo. Sitä vain ihmettelen, ettei Ilveksestä kellään ollut munaa ajella Puistolaa kunnolla. Muistuttaa pitäisi aina, ettei tähtipelaajia kohdella tuolla tavalla. Toisaalta tietysti Ilveksen käytös on fiksua, mutta eri asia on, onko se järkevää. Kuka seuraavaksi? Raipe?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Kyseinen ruotsalainen oli jo valmiiksi menettänyt tasapainonsa ja Puistola ei pystynyt enää vetämään taklaustaan takaisin. Harmillinen vahinko eikä todellakaan mikään "ajo". Aika lailla hatusta vetäisty toi Rautakorven käskyttäminen?? Ottaisit mallia palstaveljistäsi ja nielisit tappion kunniakkaasti.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Et nähnyt sitä, huomaa kommentistasi. Ei siinä mitään hirveetä sikailua todellakaan ollut. Aika fakiiri saa olla jos tuolla tavalla tahallaan aiheuttaa loukkaantumisen. Anderssonilla kävi ainakin minun mielestäni lähinnä huono tuuri. Puistola taklasi irti laidasta ja huonossa asennossa ollutta kaveria, kyllä, mutta hitaasti ja näytti siltä että Andersson olisi jotenkin kompuroinut jo vähän ennen kuin kontakti tapahtui. Kakkonen oikein, vitonenkin olisi ehkä ollut jotenkin perusteltu kun Andersson loukkaantui, mutta ihmettelen jos joku tuosta onnistuu tahallisen "teurastuksen" tai "kylmäksi ajamisen" saamaan.
 

Paatelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
raipe kirjoitti:
Kertokaa minulle ei-pelissä olleelle siitä Puistolan Andessoniin kohdistuneesta selkään taklauksesta. Näkemyksiä on erilaisia: Aamulehden Tapani " Tappara" Salo kirjoitti Anderssonin jääneen laidan ja Puistolan väliin. Ilveksen valmennusjohto puolestaan kävi kovin kuumana pitäen tekoa tahallisena selkään taklaamisena.
Miten te näitte sen?

Mielestäni täysin vahinko. Ikävä homma, ei siitä sen enempää.

Itse pelissä Tappara oli odotetusti edellä ja voitti ansaitusti. Jos Andersson loukkaantui tuossa pahasti, meillä on mielestäni kaikki ulkomaalaispaikat auki siksi vaisun kuvan myös vetelä Bolitrukki jätti.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Gagarin kirjoitti:
Puistola taklasi irti laidasta ja huonossa asennossa ollutta kaveria

Näin siinä omasta mielestä kävi, kaveri irti laidasta ja huonossa asennossa -> siihen laitataklaus ja kaveri lasarettiin pariksi kuukaudeksi. Tuskin oli Puistolan tarkoitus tuo, mutta varsin selvä jäähynpaikka ilman loukkaantumistakin. Mites se SM-liigassa menikään ettei pelikiellot tule teosta vaan seuraamuksista...

Pukkaa täällä on kehuttu, joten sen pakin jota Lindgren vei oli sitten pakko olla Halme (Pukka ja Halme kentällä). Hienosti Perttu kyllä vei pakin aivan kebabille. Muutenkin Perttu ja Anttila olivat vireessä, mutta kärsivät Luovin surkeasti pelistä. Luovin tryoutin voisi purkaa samantien. Enemmän hyötyä on Katajalasta tai Välimaasta, jopa enemmän. Saati sitten vaikkapa Juntusesta.

Lummetta peli ei näyttänyt kiinnostavan ollenkaan ja hän olikin valovuosia jäljessä sitä Jykää joka oli harkkamatseissa. Myös Bolibruck näytti odotuksiin nähden varsin heikolta. Odotuksissa oli siis varma ja voimakas oman pään pakki.

Peli ei omasta mielestä kauheasti hienouksia tarjonnut vaan lähinnä harhasyöttöjä, kierkonmenetyksiä ja sähläystä. Tästä johtuen kyllä paikkoja pelissä nähtiin varsin paljon. Ehkäpä lauantaina on luvassa jo parempaa kiekkoviihdettä.
 

krobbe

Jäsen
Harmi tuo Puistola/Andersson tapaus, minusta se ei ainakaan missään nimessä vaikuttanut tahalliselta vahingoittamisyritykseltä. Jonaksella oli valmiiksi tasapaino hieman pois balanssista ja Puistola osui selkään tiedetyin seurauksin.

Andersson oli loukkaantumiseensa asti selkeästi Ilveksen paras pelaaja, josta naapurileirissä on vielä paljon iloa alkaneella kaudella. Toivotaan ettei loukkaantuminen ole paha.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Anderson on huonossa asennossa, mutta yhtäkaikki irti laidasta. Selvä jäähyvn paikka, huono säkää tuo loukkaantuminen. Kyllä siitä 2min pitikin antaa, mutta ei se mikään "ajo" ollut.


Kirveellä töitä kirjoitti:
Ai niin onittelut Ipalle kahvavaltikan omimisesta, varsinkin Sonja tuntuu omaksuneen hyvin kyseisen roikkumisen... kaikkea siellä taalakaukaloissa oppiikin?

Valhe, emävalhe, tilasto...
Tapparan 7 jäähystä oli 3 koukkasta, 1 koukkuksesta tullut korkea maila, 1 estäminen. Lisäksi laitataklaus ja pieni nahina Röllin kanssa. Eli kahvajäähyjä 5/7 ;-)

Tappara Jussi Halme Estäminen 2min
Tappara Pasi Puistola Laitataklaus 2min
Tappara Mikko Pukka Väkivaltaisuus 2min
Tappara Stefan Öhman Koukkaaminen 2min
Tappara Mikko Pukka Koukkaaminen 2min
Tappara Sami Venäläinen Koukkaaminen 2min
Tappara Teemu Laine Korkea maila 2min

Mites tää ny Juka joukkueella taas??

No provoilut sikseen ;-) Tapparan peli-ilme oli kyllä aika erilainen kuin viimevuonna. Käytiin kiinni jo vastustajan pullustusalueella ja luistin kulki.

Mekin oltiin parempia kun olisi odottanut etukäteen.
 

raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kiitokset tiedoista Anderssonin osalta. Harmittaa niin pirusti. Siksipä kyselin, kun siitä jotkut kävivät kuumana.

Miten ihmeessä meillä voi aina käydä näin paska säkä. Ei meillä olis varaa moisiin. Joka kausi meillä loukkaantuu pahasti tärkeä pelaaja, viime vuonna tais olla Pesonen. U nohtamatta toki Niemisen Villeä, mutta tuntuma on, että meillä se varsinanen otur vierailee).

Iltarukoukset kondikseen.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan tyytyväisenä pääsi pelistä kotiin ajelemaan. Varsinkin jos miettii, kuinka vihaisena ajeltiin viime kauden otteluista. Eilen Tappara hallitsi pääosin, mutta Ilveksellä oli muutamia hyviä mylläköitä, joista rankaisemalla peli olisi saattanut olla tasaisempikin.

Anttila on kyllä Barkovmainen pelaaja, jolla on huikea ulottuvuus. Naurettiin kaverin kanssa tilanteelle, jossa pari Tapparan pakkia yritti kurkotella kiekkoa Anttilan takapuolelta ja tämä vaan ojensi kiekkoa lavassaan kauemmaksi. Kukaan ei päässyt kiertämään Anttilan etupuolelle.

Vertsistä täytyy sanoa, että Tampere Cupin pelit jo näyttivät, että kyseessä on se sama vanha Vertala, joka rynnii tilanteisiin ja survoo kiekkoja sisään miettimättä ensin, että kenelleköhän syöttäisi. Eilinen oli todella hieno näytös miehen kyvyistä ja toisaalta asenteesta. Toivottavasti tyyli pitää.

Pakkipuoplella olikin muutamia heikkoja esityksiä. Salmela, Halme ja Kauppinen olivat kyllä varsin kehnoja. Välillä ei pysytty vastustajan kyydissä ollenkaan ja välillä ryntäiltiin päättömästi sinne tänne. Onneksi Grönvall tulee peliin mukaan lauantaina ja White myös. Saas nähdä, kuka tai ketkä edellä mainituista jatkavat liigassa, mikäli White on joukkueelle vahvistus.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tarinankertoja kirjoitti:
Valhe, emävalhe, tilasto...
Tapparan 7 jäähystä oli 3 koukkasta, 1 koukkuksesta tullut korkea maila, 1 estäminen. Lisäksi laitataklaus ja pieni nahina Röllin kanssa. Eli kahvajäähyjä 5/7 ;-)

Tappara Jussi Halme Estäminen 2min
Tappara Pasi Puistola Laitataklaus 2min
Tappara Mikko Pukka Väkivaltaisuus 2min
Tappara Stefan Öhman Koukkaaminen 2min
Tappara Mikko Pukka Koukkaaminen 2min
Tappara Sami Venäläinen Koukkaaminen 2min
Tappara Teemu Laine Korkea maila 2min

Mites tää ny Juka joukkueella taas??

Eikös tää menny viime vuodet silleen, että kun Tapparalle tuli paljon näitä "kahvajäähyjä" niin se oli osoitus kahvaamisesta ja kun niitä ei tullut, niin sillo väitettiin tuomarit eivät viheltäneet niitä. Eli kahvaa aina ja joka tapauksessa oli mikä tahansa. Ei me muut ikinä. :)
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Kausi on nyt avattu onnistuneesti niin joukkueiden kuin fanienkin osalta. Paitaseremonia oli ihan komea lukuunottamatta surkeaa torvifanfaaria aina ennen legendojen esittelyä. Kiitos myös Ilveksen piskuiselle fanijoukolle joka malttoi olla hiljaa juhlallisuuksien ajan.

Itse ottelu oli aika odotetunlainen, Tappara vei peliä ja Ilves iski vastaan terävästi. Ottelun alku antoi odottaa Tapparan suvereenia näytöstä mutta Ilves tuli hyvin peliin mukaan hieman onnekkaalla tasoituksella. Kokonaisuudessaan avauserä oli hyvää lätkää vaikkakaan ihan huippupaikkoja ei paljoa ollut. Mäkisellä ja Venäläisellä oli hyvä tilaisuus viedä Tappara johtoon mutta eipä onnistunut.

Toinen erä oli puoleenväliin asti Ilveksen erä. Joukkue liikutti kiekkoa liukkaasti ja luisteli myös hyvin. Kun samaan soppaan lisätään Tapparan puolustuspelin ongelmat niin ottelu oli varsin pitkään Ilveksen komennossa. Ratkaisu tuli kuitenkin Vertsin maalin muodossa jota edelsi Hancockin mahtava esityö. Laidasta puolustajan (Lumme ?) ohi ja nappipassi maalin eteen. Näitä ei parina vuonna olla Tapparan peleissä juurikaan nähty. Lindgren näytti mitä on se ilvesläinen taitokiekko parhaimmillaan kahvittaessaan Halmeen ja Lehdon mutta kruunu jäi puuttumaan. Siinä on kyllä kertakaikkisen tyylikäs pelaaja ja työmoraalikin näyttäisi olevan kunnossa, toisin kuin vaikkapa Niinimäen Jessellä.

Kolmannessa erässä tapahtui sitten se mikä on niin tuttua Rautakorven Tapparan paikallispeleissä. Nimittäin fysiikka alkaa tulla esiin mitä pidemmälle ottelu etenee. Ilveksen vauhti hiipui silminnähden ja peli alkoi olla enemmän toivotaan-toivotaan-tyyppistä roiskimista. Tappara ajoi Ilveksen kulmiin ja vastaavasti hyökkäyspäässä sai aikaan hyvää painetta.

Huomiota ottelusta oli Tapparan uudistunut ilme. Jalka kävi lennokkaasti joka jätkällä ja kulmapeliin oli tullut taas sitä wanhaa tuttua voimaa. Ilves hävisi kulmapainit lähes järjestään molemmissa päissä kenttää, mikä sekin osaltaan ratkaisi ottelun Tapparalle. Varsinkin herra Bolibruck oli vaikeuksissa omassa päässä kun liike ei tahtonut millään riittää. Tapparan ykkönen oli aivan ylivoimaisesti Tuukka Mäntylä jonka otteita on hieno seurata. Jos hän ei saa kiekkoa pois niin eipä mene kyllä kaverikaan mihinkään, tämä toistui useita kertoja ottelussa. Myös koko hyökkäyskalusto oli hyvä ja kun siihen lisätään vielä Janne Ojanen niin rupeaa melkein hykerryttämään. Teemu Nurmelta olisin odottanut enemmän, samoin kuin ketjun toiselta laiturilta Viinaselta. Ilveksestä ei omiin silmiin tarttunut Lindgrenin lisäksi kuin Ossi Pellinen joka väänsi vahvasti. Sekä tietysti Bolibruck joka ei ainakaan vielä vaikuttanut miltään vahvistukselta, ehkä sitten ajan kanssa.

Ongelmiakin Tapparalla oli ja varsinkin puolustuspään pelaaminen pitää saada paljon paremmaksi Kärppä-peliin. Eilisellä toisen erän esityksellä tulee tukkapöllyä Kärppiä vastaan aivan saletisti. Myös keskialueen puolustuspeli oli ajoittain aivan olematonta ja siihenkin on saatava parannus. Oman pään peliin saadaan toki kohennusta pelkästään Reten paluun ansiosta ja myös uusi jamppa White vaikuttaa ainakin raamien perusteella hyvältä vääntäjältä.

Ei muuta kuin: Kiitos Tappara !
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Pataanhan sieltä tuli. Varsinkin ensimmäisessä erässä Tappara oli edellä oikeastaan kaikessa, mutta siitä lähtien sitten tasottui. Toisen erän lopussa Ilveksellä oli loistava vaihe päällä, ja se olisi pitänyt hyödyntää. Kolmannessa erässä Pesonen sitten tunaroi totaalisesti, ja peli oli siinä.

Tuukka pelasi hyvin, ei voi ymmärtää sitä päänaukomista jota seisomakatsomossa sai kuulla. Siis meidän faneilta. Ihan uskomatonta. Kontiola jäätyi rankkarissa täysin, tai sitten yritti melko ovelaa kynää.

Pari sanaa maaleista

Tapparan avausmaali oli Ilvekseltä täydellinen merkkausvirhe, Laine sutaisi kerran puolittain ohi kiekosta, ja sai siitä huolimatta rusikoida lötää vielä toistamiseen, paremmalla menestyksellä.

Ilveksen tasoitus oli melko samankaltainen, Bolibruckilta perhonen maalille ja Luti tökkäsi riparin sisään. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan, hienoa että Marko sai hyvän alun kauteen, nyt pitäisi lyödä läpi.

Tapparan 2-1 johtomaali on jo lähestulkoon häipynyt mun muistista, mutta eikö se Vertala sen siitä maalin edestä sinne iskenyt.

2-2 tasoitus oli ihan mukavaa katsella. Koistiselta terävä, matala kuti maalille ja Hiren maila väliin.

Tappara siirtyi johtoon maalilla, joka oli illan komein. Hancock heitti kiekon oikeasta laidasta maalille ja Vertala ohjasi illan toisensa Raskin jalkojen välistä. Nätti kuvio.

Varsinainen ratkaisu sai sitten alkunsa Pesosen tunaroinnista, kun Pessi menetti kiekon alimpana ja Vertala viimeisteli kypärätemppunsa harhauttamalla Tuukan.

Öhman kävi sitten vielä räppäämässä kerran pikkumustan tyhjään Ilves verkkoon. Tämä maali jäi minulta näkemättä, oli parempaa tekemistä.

Anderssonin tilanteesta. Sinne seisomakatsomoon josta minä peliä seurasin, tilanne näytti todella törkeältä. Mutta nyt kun täällä kaikki ovat sitä mieltä, että vahinko oli, niin kai se on uskottava. Ei sitä sinne kunnolla nähnytkään.

Nuoret olivat mainioita. Anttila on yhtä honkelo kuin ennenkin, mutta silti mainio. Perttu esitti illan komeimman suorituksen, kuskasi ilmeisesti Halmeen aivan kebabille, mutta kiekon pyöriminen esti maalin syntymisen. Upea kynä ja illan kohokohta. Tommi oli erittäin pirteä ja kova tsemppaamaan niin kuin on totuttu, haki todella hanakasti taklauksia.

HPK:ta vastaan olisi tärkeä avata voittotili, mutta pelkään että nekkuun tulee.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
J.Grönvall kirjoitti:
Kausi on nyt avattu onnistuneesti niin joukkueiden kuin fanienkin osalta. Paitaseremonia oli ihan komea lukuunottamatta surkeaa torvifanfaaria aina ennen legendojen esittelyä. Kiitos myös Ilveksen piskuiselle fanijoukolle joka malttoi olla hiljaa juhlallisuuksien ajan.
Joo, tämä ensimmäisen erään puoleenväliin mennessä hiipunut, kaatokunnossa ollut punertava naamainen nuori mies tosiaan yritti saada porukkaa buuaamaan, mutta aika äkkiä se hiljennettiin. Ainakin minua vtuttaisi jos joku teini-idiootti buuaisi esim. Raipen nostajaisissa.

Fanfaari oli kyllä koominen. Ihan kuin siitä jostain mainoksesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös