Edelsikö ottelun voittomaalia käsisyöttö? Ainakin katsomoon näytti siltä ja sitähän se Jannekin tais tuomarilta käydä kysymyssä mutta ei rangaistuksen pelossa uskaltanut sen enempää protestoida.
Samoin Bluesin toinen maali jäi hieman kaiveleen sillä mielestäni hetkeä aikaisemmin joku Bluesin pelaaja otti kiekon vastaan korkealla mailalla ja näin ollen Blues sai jatkaa pyöritystä joka sitten johti lopulta maaliin.
No, eipä nämä mitään selityksiä ole sillä Tapparalla oli tänään hyvät saumat voittoon mutta ei kelvannut. Paras paikka oli Pirneksellä Ojasen hienosta passista mutta Essi ei saanut aikaan kunnon vetoa.
Huonomminkin on Tappara pelannut mutta ei paljoa lohduta kun voittoja ei tuu edes vahingossa. Raskaintahan tässä on juuri se että pelissä ollaan hyvin mukana mutta joka vitun kerta vastustaja onnistuu kääntämään pelin edukseen, tavalla tai toisella. Miksei kiekko koskaan pompi Tapparalle samalla tavalla? Jos pelaajat ovat turhautuneita niin yhtä lailla olen minäkin siitä että rakkaalla seuralla menee huonosti. Ei voi muuta sanoa kuin että sydän itkee verta sen vuoksi koko ajan.

Viimeksi muokattu: