Tappara - Ässät to 30.3.2006

  • 55 801
  • 329

jh34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, KaMa
Ei tätä fiilistä voi sanoin kuvata. Ei yksinkertaisesti pystynyt kuuntelemaan radiota, kun jännitys oli sitä luokkaa koko pelin ajan ja varsinkin jatkoajalla. Ei tämä sarja vielä ohi ole, sillä Tappara on ennenkin noussut pahoista silloista eli nöyränä pitää vielä pysyä.

Kuitenkin huudetaan se välieräpaikka lauantaina - vaikka väkisin sieltä jossei muu auta. Hirveä möykkä katsomosta vaan päälle niin ei pojat voi olla voittamatta !
 
Jos nauttii jääkiekon taktisista nyansseista, niin tämä ottelu oli suoranaista herkkua. Takkiin tuli, mutta Ässien keskityttyä tällä kertaa pelaamaan ja ennen kaikkea pelattua järkevästi, ei voi olla kauhean pettynyt.

Tapparan pakkipula: Tähän ottelu ei missään nimessä ratkennut. Yksi maali syntyi Koistisen ja Mäntymaan seilattua omituisesti ristiin, mutta se ei ollut ratkaiseva tekijä. Viisi puolustajaa uurasti kunniakkaasti ja tasonnostoa nähtiin mm. Pukalta. Puolustajapula näkyi eniten pelin rakentelussa joka vaikeutui selvästi - palattiin "Saarismaiseen" kuvioon jossa sentterit hakivat enemmän kiekkoja alhaalta ja lähdöt hidastuivat jonkin verran. Pakkien turvallisuutta oli huomioitu paremmin ja Forsbacka & co. jumitettiin kärkikarvaajan blokkiin.

Ässien pelitapa:Tänään ei taas nähtykkään puolihullua apinalaumaa, vaan erittäin järkevästi pelannut Ässät. Pakkeihin ei ajettu silmittömästi, vaan keskialuetta ja syöttölinjoja vartiotiin maltillisemmin. Kohutun 4. kentän vastuu oli huomattavasti pienempi kuin edellisessä Tampereen pelissä, varsinkin ensimmäiset pari erää. Peluutus painotti 1-3 kenttiä, kunnes kuormaa tasattiin loppua kohti.

Tapparan ylivoima:Tässä on toinen avainsyy tappioon. Tapparan viedessä peliä ottelun alkupuoliskolla Ässät joutui osin rikkomaan ja osin hermoistui Tapparan provosoivempaan pelityyliin. Tämä poiki runsaasti yli voimaa ja kahden miehen ylivoimaa. Mutta ylivoima oli suorastaan luokatonta. Huonoja syöttöjä seisovin jaloin, eikä laukauksia sitten mistään. YV-peli on ollut solmussa jo kuukausikaupalla ja tänään se maksoi voiton.

Maalivahtipeli: Lehto pompottaa, kun Riksman ottaa varmoja koppeja. Selkeä etu Ässille.

Tapparan "teho-osasto": Tapparan runkosarjan tehokkaimmat pelaajat voivat katsella peiliin, ja miettiä pitkään ja hartaasti. Hancock, Kontiola, Vertala, J.Ojanen - Jannelta en ole odottanut joukkueen kannattelua enään vuosiin, mutta erityisesti Hancock oli tänään luokaton. Kontiola taas rakastaa kiekkoa aivan liikaa ja hidastelee ratkaisuissaan. Koska Vertalan maalitykki on viimeksi puhunut? Ässät-sarjan ykköspyssy Tapparalla onkin ollut Marko Kauppinen, josta hioutuu ensikaudeksi meille uusi "puistola".

Tapparan playoff-vaihde:
Hurjan kevätkunnon takiahan Tapparan pelit ovat olleet yhtä tuskaa Marraskuusta lähtien, eikö niin? On reenattu kovaa jotta keväällä kulkee 2003 malliin. Tämä on toistaiseksi osoittautumassa aivan kuplaksi, sillä joukkue ei tunnu sitten millään löytävän sitä isointa vaihdetta silmään, kuin korkeintaan aivan hetkittäin. Edellinen näkemäni huippumatsi Tapparalta on Marraskuussa Kärppiä vastaan. Siitä on tovi aikaa..

Sarjan etu on nyt selkeästi Ässille. Tapparan hiuksen ohut oljenkorsi piilee Ässien tunnelatauksessa loppuunmyydyssä Isomäen hallissa - piiskaako Toivola jälleen koiralaumansa pelaamaan äärirajoilla suu vaahdossa, vai nähdäänkö Porissa jälleen maltillisempi ja harkitsevampi Ässät. Jos tunnelataus menee yli, tai Ässät ei pysty nollaamaan ennakkosuosikin asemaansa, on Tapparalla ohut sauma kiriä tasoihin. Mahdollisuudet voittaa Porissa taitavat kuitenkin olla noin 5-10% luokkaa, sillä niin moni asia on pelissä pielessä.

Case-Kivenmäestä en tekisi hirveän suurta numeroa. Laine meni vähän kiilailemaan kiekon jo muualle syöttänyttä Kivenmäkeä, jolloin Mave muksasi Lainetta jollain takaraivoon niin että kypäräkin lähti päästä. 2+10min näytti hallilla ihan oikean suuntaiselta tuomiolta - yllätyin että Laine ei pystynyt loppupeliä pelaamaan.

Jatkoajan serverit on yhtä kovassa playoff-kunnossa kuin Tampereen Ilves. Koittakaa nyt saada homma toimimaan, vai pitääkö tulla opettamaan?
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Borre kirjoitti:
Kivenmäki taklasi kiekotonta Lainetta päähän. Voi olla, että pari peliä tulee, jos tuosta nyt kukaan mitään raporttia viitsii vääntää.

Ai nyt se Laine oli jo kiekotonkin (kas kun ei tätäkään tuomari huomannut). Mikähän törkeys tähän seuraavaksi saadaan lisättyä.
 

A.P.Weinrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT, respect HIFK.
Kuinka puolueettomia ovat muuten valtakunnallisten kanavien (tässä tapauksessa MTV3:n tekstikanava) toimittajat? Katselin tuossa ko. paikasta raporttia pelistä, ja siellä todetaan muun muassa seuraavaa (koskien Kivenmäki/Laine -tilannetta):

- ...Kruus antoi tästä tahallisesta tempusta vain kaksiminuuttisen
- ...tapparalainen sai ilmeisesti aivotärähdyksen

Itse en kyseistä tilannetta nähnyt joten en osaa sanoa mikä on edellä mainittujen asioiden faktapohjaisuus mutta aika väkevää arviointia/arvuuttelua tapahtuneesta joka tapauksessa. Eikö moinen spekulointi ja provosointi kuulu ennemmin jonkun värilasein varustetun median välineeksi kuin tämän "valtakunnallisen" MTV3:n arviointien käsikassaraksi? No, itse ainakin olen haistattanut kyseisen kanavan kiekko"tietämykselle" pitkät v..ut jo aikoja sitten.
 

Jack Ace

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Perkule! On MATTI äijä! Toivolan ajatukset kesällä olleet timantin kirkkaita: "Tapparaa vastaa ex-ilves ratkaisee... " :D

Hiton Mave. Toivottavasti ei nyt tule kakkua. Ei ilmeisesti ole mikään vääryys. Pitäs kyllä näissä peleissä kasetti kestää, jos vastustaja vi*tuilee tilanteen jälkeen! EI näitä!
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
Borre kirjoitti:
Kivenmäki taklasi kiekotonta Lainetta päähän. Voi olla, että pari peliä tulee, jos tuosta nyt kukaan mitään raporttia viitsii vääntää.
Jos tilanne näin meni, niin mielestäni Muukkonen-Mäntylä linja vaatiin tuon kaksi ottelua rangaistusta. Turha siitä on lähteä Tapparan itkemään, mutta Ässät vaati Mäntylän päätä vadille, niin ehkä nyt olisi sama asia. Toinen syy miksi tästä Tappara voisi tehdä pyynnön, olisi se että mitä selityksiä Muukkonen nyt keksii. Ehkä myös tällä kertaa Tappara valehtelee ja Laineella on vain kuukautiset.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Juuso Riksman oli kyllä ottelun paras pelaaja. Ylivoimaisesti. Olisi ollut vaikka Tappara olisi voittanut, niin hurjan koppimäärän (58 torjuntaa) kaveri otti. Hienosti Ässät taisteli, oli välillä pahastikin alakynnessä, mutta taisteli. Ei siinä mitään, näin niitä ihmeitä tehdään ja tänään kiekko pomppi Ässille. Onnittelut Poriin. Tapparan perisynti, eli viimeistelyn saamattomuus nosti taas vaihteeksi tässä ottelussa päätään. Itseään saa jokainen tappiosta syyttää.

Mutta ottelusarja ei ole vielä ohi. Kivenmäen tyhmä temppu voi vielä koitua Ässien kohtaloksi. Täysin turha taklaus, tahallinen ja suoraan päähän. Sanktioita ei yksinkertaisesti voi olla tulematta.

Tuli mitä tuli ja kävi miten kävi, niin nautitaan tulevista peleistä. Tätä viihdettä on odotettu.
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Artsi kirjoitti:
Ai nyt se Laine oli jo kiekotonkin (kas kun ei tätäkään tuomari huomannut). Mikähän törkeys tähän seuraavaksi saadaan lisättyä.

Mitä yrität sanoa? Sinun mielestäsi Laineella oli kiekko? Ei se mikään törkeä ollut, mutta Muukkosella sillä ei tunnu hirveästi olevan väliä, jos vastapelaaja loukkaantuu. Laine ei tuon kolhun jälkeen pelannut.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olipa jännä ja piiitkä ottelu. Hyvä tunnelma, josta kiitos kuuluu Ässä-kannattajille, joita oli ympäri hallia huutamassa ja taputtamassa. Vaikka peli olisi ollut paskaa, tuota teidän kannustamista katsoo ihaillen. Jumankauta vierasmatsi ja Ässäfanit ottaa hallin haltuu. Kiitokset jo siitä.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun Ässät pääsevät ensimmäiseen puolittaiseen läpiajoon, ja vetää ylärimaan. Aijai kun siitä olisi jo maali tullut. Muutoin ottelu oli Tappara hallintaa mielestäni, ja Riksmanin huippupeli ja maalinkehikot pitivät tapparamaalit kortilla. Tämä jälkimmäinen Tapparamaali näytti kyllä korkealla mailalla tehdyltä, mutta ei sillä nyt enää väliä. Lehto oli tänään luvalla sanoen huono, Ässillä ei paikkoja mahdottomasti ollut, mutta niin vaan se kiekko tiensä maaliin löysi. En kyllä enää muista tässä tunnekuohussa että miten.

Kruus oli ehkä hieman kotituomari, pari kolme selkeää mailasta kiinnipitämistä jäi Tapparalta viheltämättä ja varsinkin tämä Peltosen huitomisjäähy oli täysin oikeuttamaton. Lisäksi Mäkiselle ei annettu jäähyä Ässäpelaajan leipomisesta ollenkaan, ja Laineen filmiin Kruus meni kympillä(ei se päähän taklaus). Mutta Ässät kosti nämä epäoikeudenmukaisuuden taklaamalla ja tökkimillä Tapparan turhautumisen kynnykselle.

Vaikkei Kivenmäki nyt maaleja tehnytkään, niin täytyy kyllä ihalla kuinka kuuma kaveri on. Taistelee kiekosta, taklaa ja pelaa joukkueelle. Saisi opettaa Kaitsuakin.

Ei mulla muuta.

Pata painaa!

Ps. vähän harmittaa kun Tampereella play-offit päättynevät tähän otteluun, täytynee sitten matkata seuraavaksi Hämeenlinnaan katsomaa pelejä.
 
Viimeksi muokattu:

Kaivanto

Jäsen
Voimalaituri kirjoitti:
Mahdollisuudet voittaa Porissa taitavat kuitenkin olla noin 5-10% luokkaa, sillä niin moni asia on pelissä pielessä.

Ei tämä nyt aivan noin toivotonta ole. Veikkaan, että vedonlyöntitoimistot tulevat päätymään 40-45 prosenttiin.

Edit: Ja lisään vielä, että ainakin minun näkemässäni pelissä Tappara oli kaksi erää kentällä aivan ylivoimainen ja kolmannessakin niskan päällä. Ensimmäinen 5-3-yv oli hirveä, toinenkin heikko ja yv ylipäänsä nimenomaan seisovaa aivan kuten sanoit, mutta jos tämä sama peli simuloitaisiin tuhat kertaa, Tappara voittaisi niistä yli 600, ehkä lähemmäs 700.
 
Viimeksi muokattu:

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Ajassa 84.09 Jumala astui peliin mukaan. Ja tapparalaisten "iloksi" Jumala ilmestyi Matti Kaipaisen muodossa.

Enpä muista, koska olisin huutanut radion ääressä näin kovaa, kun tänään tuli tehtyä. Aivan mahtava fiilis. Kiitos Ässät!

Vielä kun saisin itselleni kerrottua, että mitään ei olla voitettu. Aivan, vielä.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Jos tosiaan Kivenmäen temppu oli törkeä, niin pelikielto on kyllä oikeutettu. Toivottavasti Laineelle ei käynyt pahemmin. Perkele, tämä on se puoli Mavesta josta en pidä. Miksei jumalauta voi jättää tuollaisia kuittaamatta. Taitaa se ego olla vieläkin vähän turhan suuri. Toivolalta tulee toivottavasti kunnon ripitys Mavelle, ja kaveri saadaan maan pinnalle. Yksinkertaisesti liian tärkeä mies kentällä, ja pelikiellossa istuminen tyhmästä tilanteesta on vaan niin vitun tyhmää.

Oli muuten nelosen raportissa aika naurettavaa kommenttia. "Sarja on ollut hyvin väkivaltainen"... No jos ei nyt kumminkaan ihan noin. Ei tähän sarjaan nyt kovin montaa oikeasti törkeää temppua ole mahtunut. Toivottavasti sitä ei ollut Mavenkaa hölmöily.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Borre kirjoitti:
Ei se mikään törkeä ollut, mutta Muukkosella sillä ei tunnu hirveästi olevan väliä, jos vastapelaaja loukkaantuu. Laine ei tuon kolhun jälkeen pelannut.

Kohtahan homma menee siihen, että pelaajat "loukkaantuvat" aina kun vastustajan tärkeä mies käy taklaamassa. "Se oli Kivenmäki, hommataan pelikieltoa".

En ota tämänpäiväiseen siis tällä kantaa, koska en taklausta nähnyt. Kivenmäen olen nähnyt kentällä usein ja tämä oli vain ajan kysymys, että jotain sattuu. Mave taklaa usein kyynärpäät korkealla ja toivottavasti oppi tänään jotain.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
peno kirjoitti:
Oli muuten nelosen raportissa aika naurettavaa kommenttia. "Sarja on ollut hyvin väkivaltainen"... No jos ei nyt kumminkaan ihan noin.

Kovasti Tapparan johto valmentajineen tällaista kuvaa medialle syöttää. Rautakorpi mm. tänään IS:ssa syytti Ässiä tarkoituksellisesta väkivallasta. Hävettää näinkin maineikkaan seuran kuin Tapparan puolesta.

Nyt ollaa todella alhaalla kun on kannattavaa loukkaantua vastustajan ykköspelaajien taklauksista tai tönäisyistä.
 
Kaivanto kirjoitti:
Ei tämä nyt aivan noin toivotonta ole. Veikkaan, että vedonlyöntitoimistot tulevat päätymään 40-45 prosenttiin.

Kyllähän ne sinnepäin nousevat jos mainitsemani pelin peruspalikat saadaan kuntoon: maalivahtipeli, ylivoimapeli, pistemiehille onnistumisia. Kyllä JR melkoiset käärmekeitot saa pojille juottaa, että temppu onnistuu.

Pitäisiköhän lupautua tekemään jotain inhottavaa jos Tappara menee jatkoon...vedonlyöntihistoriani tuntien, se lisäisi mahdollisuuksia huomattavasti!
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
cobol kirjoitti:
Kovasti Tapparan johto valmentajineen tällaista kuvaa medialle syöttää. Rautakorpi mm. tänään IS:ssa syytti Ässiä tarkoituksellisesta väkivallasta. Hävettää näinkin maineikkaan seuran kuin Tapparan puolesta.

Nyt ollaa todella alhaalla kun on kannattavaa loukkaantua vastustajan ykköspelaajien taklauksista tai tönäisyistä.



Oli myös hirveä kuunnella Radio Suomesta tätä tamperelaisselostajaa joka manasi kuinka kamaa katsottavaa koko tämä sarja on ollut ja on ollut kamalaa mainosta jääkiekolle.Joku raja tarvittaisiin porilaisten hulluudellekin ja toivoi,että Muukkonen jo tämän päivän törkeydestä uskaltaa antaa lisä rangaistusta.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Semmosta peliä.

Ekassa erässä Ässät oli selvästi parempi, mutta sen jälkeen kyllä kiekkokontrolli oli lähes täysin Tapparalla. Ilves oli kuitenkin onnistunut tartuttamaan toiseen päähän pukukoppikäytävää "älä ikinä osu maaliin" viruksen. Ainakin kolme tolppa jollei jopa neljä Tapparalla illan pelissä.

Kuinka perkeleesti Tapparan neljö eniten pelannutta pakkia oikein pelas - en niitä junnuja ainakaan huomannut käytännössä ollenkaan.

Tapparasta Kontiola oli kyllä juuri niin hyvä, kuin on ollut koko kauden - olikin sitten ainoa pelaaja Tapparasta Mäntylän lisäksi joka jäi mieleen. Laine ja Viinanen olivat ottaneet tökkijän roolin Vertalalta joka oli tänään täysin pimennossa.

Riksman oli aivan jäätävä - taisi pelata elämänsä pelin.
Kaipainen oli hyvä - hyvä ilves!
Toivola ja Peltola olivat pakeista miehet paikallaan.

Kaikkein eniten pihalla Ässistä oli Forrest joka nimensä mukaan oli aivan metsässä koko ajan. Aivan järkyttäviä hasardeja ja todella epävarmaa pelaamista muutenkin - täysin turha mies.
Nickerson - onko siltä pelaaminen kielletty? Totaalisen löysää pelaamista ja sai silti kolme? jäähyä - pitäiskö itkeä vai nauraa?

Vieressäni istui varsin fiksu Ässien kannattaja jonka kanssa pystyi jopa kommentoimaan pelin kulkua. Takanamme sen sijaan istui kolme suu vaahdossa älyttömyyksiä meuhkannutta vatipäätä. Lajin säännöistä ei kyseisellä porukalla ollut mitään käsitystä, ja ainoat sanat joista rään lentämisen lisäksi sai selvää olivat: vittu, nuija, jumalauta, perkele. No näitä mahtuu joka porukkaan.

Ihan ok kiekkolilta, vaikka sitä fyysistä peliä jäin kaipaamaan ja paljon - ehkä lauantaina sitten Canalin kautta.
 

Kyylä

Jäsen
cobol kirjoitti:
Kovasti Tapparan johto valmentajineen tällaista kuvaa medialle syöttää.

En nyt oikein usko, että Tapparan johdon sitä nyt erityisesti tarvitsee syöttää. Ei varmast kukaan enää selitä Tapparan loukkaantumisia pelkiksi vahingoiksi, ottaen vielä huomioon että vastassa on joukkue, jolla menestyspaine on kasvanut viime vuosina turhankin kovaksi.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Riksman ja Kivenmäki alkavat yhdessä taistelemaan kumpi saa Jari Kurri Trophyn. Juuson uskomaton torjuntamäärä ei jätä epäselväksi, kuka alisti Tapparaa tänään.

Tästä on hyvä jatkaa lauantain ratkaisevaan peliin. Vapise Kärpät!
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
cobol kirjoitti:
Kovasti Tapparan johto valmentajineen tällaista kuvaa medialle syöttää. Rautakorpi mm. tänään IS:ssa syytti Ässiä tarkoituksellisesta väkivallasta. Hävettää näinkin maineikkaan seuran kuin Tapparan puolesta.

Nyt ollaa todella alhaalla kun on kannattavaa loukkaantua vastustajan ykköspelaajien taklauksista tai tönäisyistä.
Ainahan tätä on tehty ja Rautakorpi on tehnyt sitä oikeastaan koko valmentajauransa ajan. Tällä kaudella tuomareiden manipulointi pelien aikana on ollut erityisen härskiä ja näkyvää.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuossa voittomaalissa Peltonen ottaa mielestäni melkoisen riskin vetämällä kääntölaukauksen (lähes siniviivalta) kahden Tappara-pakin välistä. Mitä jos veto olisikin kilpistynyt Tapparan pelaajaan? Pelestä olis voinut tulla antisankari. Mutta hyvä näin.

Hieno sarja kerrassaan ollut tähän asti. Tiukka ja kuuma. Tässäkö katkesi Tapparan kirves? Ässäthän on tekemässä viime kauden Lukkoja. Hyvä satakunta!
 
F

Flonaldo

Masa maajoukkueeseen!

- Hieno, jännittävä peli. Ehdottomasti lipun hinnan arvoista viihdettä. Tyylikästä taistelua niin kentällä kuin katsomossakin.

- Ässät pelasi kypsästi, järkevästi, eikä lähtenyt Tapparan jatkuviin kuumentamisyrityksiin mukaan ollenkaan.

- Riksman oli loistava. Tuuritkin tosin olivat puolella, tolpat kilisivät ja kiekko pyöri uhkaavasti maalin edustalla useasti. Tästä huolimatta ensi kauden ylipalkatuin veskari liigassa.

- Ässäfaneilta loistava suoritus. Joukkuekin kyllä muisti huudattaa porilaisia kunnolla. Enkä edes nähnyt yhtään tappelua pihalla pelin jälkeen :-O Kotifanitkin toki mekkaloivat ihan mukavasti, mutta puhkokaa nyt sen rummun kalvot jo.

- Kivenmäki-Lainetta en nähnyt kunnolla, mutta ei tuo nyt mikään törkeily ollut. Paljon vaarallisemmalta vaikutti Venäläinen-Komarov, pitkältä jo näkyi että nyt vedetään selästä laitaan.
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Onneksi Muukkosella on videot käytössään. Jos tilanne oli törkeä, on oikeutettua Maven rangaistus. Jos taas se oli sitä luokkaa, kuin nuo edelliset tutkimiset, ei rangaistusta pidä laittaa.
Sarjasta on mediassa tehty törkeä. Ainoastaan siksi, että sitä ajatusta on viljelty loukkaantumisten tähden medialle.
Teot ei ole ollut törkeitä, vaan on käynyt huono tuuri. Saattaa olla että nyt kaveri on loukkaantunut, mutta saattaapi olla ettei ole.
Oikeudenmukainen tuomia kun tulisi, oli se sitten mikä hyvänsä.

Lauantaina ISOMÄKEEN katsomaan hienoa kiekkoiltaa. Raakaa taistelua ja Suomen parasta yleisöä. Parempi voittakoon!
 

jh34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, KaMa
karhu kirjoitti:
Oli myös hirveä kuunnella Radio Suomesta tätä tamperelaisselostajaa joka manasi kuinka kamaa katsottavaa koko tämä sarja on ollut ja on ollut kamalaa mainosta jääkiekolle.Joku raja tarvittaisiin porilaisten hulluudellekin ja toivoi,että Muukkonen jo tämän päivän törkeydestä uskaltaa antaa lisä rangaistusta.

Voisivat edes yrittää olla puoleettomia nuo valtakunnan medioiden toimittajat. Säälittävää tuollainen asioiden liioittelu. Kivenmäen taklausta en ole nähnyt, mutta jos se tosiaan sellainen oli niin kuin väitetään niin pelikielto on totta kai oikeutettu niin kuin oli Mäntylänkin tapauksessa. Muuten en itkemistä ymmärrä. Muukkonen on nauhoja kelattuaan todennut muut tapahtumat puhtaiksi, joten ei siinä pitäisi olla kenelläkään mitään sanomista. Kuitenkin suurin osa kiekkoihmisistä haluaa, että pelissä on tunnetta ja räiskyntää ja sitä tässä sarjassa on ollut. En tarkoita, että niiden vuoksi kenenkään tulisi loukkaantua ja jokainen loukkaantuminen on liikaa, mutta ne kuuluvat vaan lajiin ja jos niitä tuleen peliin kuuluvien asioiden kautta niin silloin ne pitää itkemättä hyväksyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös