Tampereesta 2000-luvun pääkaupunki
Suomen pääkaupunkina toimi Ruotsin vallan ajan Åbo-niminen paikkakunta lounaisrannikolla. Vuonna 1812 alueen uusi isäntä päätti siirtää hallintovallan itään, lähemmäksi omia sydänmaitaan. Niinpä pääkaupungiksi päätettiin ottaa (nykyisen) Vantaanjoen suistoon Helsinginkosken äärelle rakennettu Helsinki. Tuosta päätöksestä on nyt kulunut 192 vuotta. Kummankin pääkaupungin aikakausi loi uudenlaisen kulttuurin ja aikakauden hengen. Nuo kulttuurit ja niiden henki on yhä koettavissa ja tunnettavissa yhteiskunnan eri tasoilla. Maailma on kuitenkin muuttunut ympärillämme ja siksi on aika herätä uuteen aikakauteen. Sen vauhdittamiseksi ja symboliksi myös pääkaupunki on vaihdettava uudelle paikkakunnalle. 2000-luvun pääkaupungiksi tulee määrätä Tampere.
Vaikka kukaan ei kysykään miksi?, vastaan siihen silti retorisesti. Ensinnäkin: pois Helsingistä. Helsinki on Siitosen johdolla viime vuodet alkanut osoittaa ettei se kykene hallitsemaan itseään. Se syöksyy "ennakoimattamasta" taloudellisesta kriisistä toiseen ja huutaa jatkuvasti valtiota apuun. Se ei kykene tarjoamaan tavallisille työssäkäyville kansalaisille kohtuuhintaisia asuntoja. Helsingissä he joutuvat maksamaan uuden omakotitalon hinnan keittokomerolla varustetusta kopista kerrostalon 8. kerroksessa. Ihmiset eivät edes halua asua Helsingissä, vaikka työn sinne ajamina ovatkin pakotettuja. Tutkimuksissa paljastuu, että he haluavat maanpinnan tasoon asumaan, vihreyden keskelle, paikkaan jossa lapset saavat leikkiä ulkosalla rauhassa, jossa he voivat liikkua pelkäämättä metrossa. Jälleen kerran todettiin, että heidän mielihalujensa ensi sijainen kohde on Tampere. Helsinkiläiset ahdistuvat, kun eivät pääse asumaan mielipaikkaansa. Mitä tästä massiivisesta ahdistuksesta on seurauksena muuta kuin valtavat mielenterveydenhuoltoon kohdistuvat lisäpaineet lähitulevaisuudessa. Tampereelle muutto olisi erinomaista ehkäisevää mielenterveystyötä, joka tulee yhteiskunnalle kokonaiskustannuksellisestikin edullisimmaksi.
Helsingin vaikutus maan vallankäyttöön on kuvattavissa yhdellä sanalla: ummetus. Julkisissa keskusteluissa "oletusarvona" on, että kaikki ihmisiä koskeva älyllinen toiminta tapahtuu Kehä-III:n sisäpuolella. Silti n. 80 % väestöstä asuu puskassa eli kehän ulkopuolella. Suuri enemmistö on siis lähes aina paitsiossa kun koko valtion asioita suunnitellaan. Helsingin paikallissanomat uhoaa mediassa kuin valtion ainoa virallinen sana. Televisiossakin sama painotus näkyy. Hakaniemestä saa parempaa inserttikuvaa uutisiin kuin Suomussalmelta. Kun muu Suomi yrittää pitää kiinni kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta, kaikuu Eirasta "siltarumpupolitiikkaa" jne.
Pääkaupunki levittää ympärilleen toiminnan auran. Tuon positiivisen auran halkaisija on ainakin parisataa kilometriä. Nykyisen pääkaupungin maantieteellisen sijainnin vuoksi Suomi menettää puolet tästä hyödystä, koska Helsingin eteläpuolelta löytyy vain suolaista vettä. Kun pääkaupunki siirretään Tampereelle, sen vaikutuspiiri on täydellinen: ympyrä. Tuo piiri ulottuu lännessä Poriin, idässä Jyväskylään ja Lahteen, pohjoisessa Seinäjoelle, etelässä satamakaupungeiksi jääviin Turkuun ja Helsinkiin. Tuolle alueelle helsingistä muuttavat n. 300-500 000 henkilöä pystyvät asettautumaan loistavasti ilman että nykyisenkaltaisia espoomaisia ghettoja pääsee muodostumaan. Tampere kykenee sijoittamaan pelkästään omalle alueelleen Teiskoon ainakin 100 000 asukasta lisää. Lähikuntiin Pirkkalaan (joka on muuten ollut prosentuaalisesti mitattuna koko Suomen mittakaavassa suosituimpia muutokuntia), Ylöjärvelle, Nokialle, Lempäälään ja Kangasalle mahtuu toinen mokoma. Muun Pirkanmaan alueelle saa sijoitettua parisataatuhatta Helsingistä uuden pääkaupunkiseudun houkutteleville työmarkkinoille muuttavaa asukasta. Muuttoliikenteestä nouseva aktiivisuus olisi merkittävä piristysruiske kansantaloudelle ja pakottaisi luutuneet järjestelmät hakemaan uusia muotoja.
Puolustuksellisestikin se, että maan pääkaupunki sijaitsee helposti lähestyttävänä meren rannalla, on riskitekijä. Tampereelle ei noin vain hyökätä, ainakaan laivoilla.
POliittinen kulttuuri on Tampereella sellainen, että asialliset asiat hoidetaan ja muuten kuunnellaan popedaa. Turkulaiset ovat jo pitkään seuranneet kateellisina kuinka kaupungissa suuretkin strategiat toteutetaan pelkäämättä ja yhdessä tuumin. Helsinkiläisetkin olisivat kateellisia, jos saisivat jostain lukea tai kuulla asiasta. Tampereella samassa pöydässä viihtyvät demarit, kokoomuslaiset ja nykyään vihreätkin. Perinteisenä Teollisuuskaupunkina Tampereella on totuttu tulemaan toimeen sekä herra- että jätkäsakissa. Ja akatkin saa puhua. Hassi puhuu jo vähän liikaakin. Tamperelaiseen tapaan kuului sekin, että tehtaan patruuna perusti omille työntekijöilleen oman kirkon, päiväkodin ja terveydenhuollon. Toisista pidetään aina huolta, nääs.
Tampereella on reilu meno. Täältä ei tule vaatteilla koreilevia poppareita Helsingin tapaan vaan rehellisiä työnteolla menestyviä suomimuusikoita. Täällä vanhentuvia rokkareitakin kuunnellaan ihan ihmisinä joilla on asiaa eikä Kity-lehden haastattelemina huonosti pukeutuvina friikkeinä. Täällä saa olla semmoinen kuin on, eikä tarvi joka kerta maitokauppaan lähtiessään miettiä mitä laittaisi päälleen. Kity-kulttuuri voisi jäädä helsinkiin, jossa sitä voisi käydä ihmettelemässä vaikka pendoliinolla. Päivämatkan verran.
Tampereen seutu on aina toiminut Suomen ideahautomona. Täältä ne tekniset innovaatiot ovat peräisin, joiden varassa tätäkin päivää eletään. Täältä tulivat Nokian Gummitehtaan ensimmäiset tuotteet ja uusimmatkin, täällä napsaistiin ensimmäinen sähkövalo Plevnan hallissa. Täällä esiteltiin kansalaisille ensi kertaa ihmeellinen jäällä pelattava kamppailu jossa puumailoilla liikuteltiin mustaa kiekkoa, lötää. Tampere ja innovaatio kulkevat siis jatkuvasti käsi kädessä.
Helsinki identifioituu mereen. Meri on ja pysyy. Se ei siitä muuksi muutu. Se on pysähtyneisyyden symboli. Tampereen merkki on kahden järven välissä elävä koski joka ei ole sekuntiakaan paikallaan. Se muuttuu ja reagoi ilmaston muutoksiin. Se antaa ihmisille hyötyä ja huvia: sähköä ja nautintoa. Jos haluaa nähdä ison veden, voi mennä Näsijärven rantaan. Jossa voi myös uida rauhassa pelkäämättä että saa suolaista vettä keuhkoihinsa tai jää valtamerialusten jättämiin öljylauttoihin kiinni, tai sairastuu vakavasti levälautoista.
Särkänniemi on tutkimusten mukaan suosituin ja paras huvipuisto. Silläkin saralla Tampere on aktiivisesti panostanut dynaamisuuteen ja siihen, että ollaan aina perillä siitä, mitä asiakkaat haluavat. Kulttuuria Tampere ei unohda, täältä löytyvät niin maailman ainoa Lenin-museo kuin maan johtava Nykytaiteen museokin. Tamperelaiset teatterit ovat legendoja. Ooppera voisi jäädä Helsinkiin eräänlaiseksi vetonaulaksi turisteille. Tampere-talo on kansainvälisesti arvostetuin kotimainen konferenssien järjestämispaikka. Ja pysyyhän sen seinätkin sentään kasassa paremmin kuin Finlandia-talossa.
Mitä muuten kertoo se, että umpinakkilalainen Simo Frangenkin haluaa aina vaan palata Tampereelle? Sitä, että tämä on loistopaikka, jonka pitäisi olla mahdollisimman monen ulottuvilla.
Tässä järjestelyssä ei voi nähdä mitään kritisoitavaa, joten olisi mielestäni paikallaan, että käytännön järjestelyt pääkaupunkioikeuksien siirtämiseksi käynnistetään välittömästi. Vaihto voisi tapahtua 8 vuoden kuluttua, kunhan ensin juhlitaan Helsingin "200-vuotta pääkaupunkina" juhla pois alta.
Ottakaa viiveettä yhteyttä kansanedustajiinne.
Suomen pääkaupunkina toimi Ruotsin vallan ajan Åbo-niminen paikkakunta lounaisrannikolla. Vuonna 1812 alueen uusi isäntä päätti siirtää hallintovallan itään, lähemmäksi omia sydänmaitaan. Niinpä pääkaupungiksi päätettiin ottaa (nykyisen) Vantaanjoen suistoon Helsinginkosken äärelle rakennettu Helsinki. Tuosta päätöksestä on nyt kulunut 192 vuotta. Kummankin pääkaupungin aikakausi loi uudenlaisen kulttuurin ja aikakauden hengen. Nuo kulttuurit ja niiden henki on yhä koettavissa ja tunnettavissa yhteiskunnan eri tasoilla. Maailma on kuitenkin muuttunut ympärillämme ja siksi on aika herätä uuteen aikakauteen. Sen vauhdittamiseksi ja symboliksi myös pääkaupunki on vaihdettava uudelle paikkakunnalle. 2000-luvun pääkaupungiksi tulee määrätä Tampere.
Vaikka kukaan ei kysykään miksi?, vastaan siihen silti retorisesti. Ensinnäkin: pois Helsingistä. Helsinki on Siitosen johdolla viime vuodet alkanut osoittaa ettei se kykene hallitsemaan itseään. Se syöksyy "ennakoimattamasta" taloudellisesta kriisistä toiseen ja huutaa jatkuvasti valtiota apuun. Se ei kykene tarjoamaan tavallisille työssäkäyville kansalaisille kohtuuhintaisia asuntoja. Helsingissä he joutuvat maksamaan uuden omakotitalon hinnan keittokomerolla varustetusta kopista kerrostalon 8. kerroksessa. Ihmiset eivät edes halua asua Helsingissä, vaikka työn sinne ajamina ovatkin pakotettuja. Tutkimuksissa paljastuu, että he haluavat maanpinnan tasoon asumaan, vihreyden keskelle, paikkaan jossa lapset saavat leikkiä ulkosalla rauhassa, jossa he voivat liikkua pelkäämättä metrossa. Jälleen kerran todettiin, että heidän mielihalujensa ensi sijainen kohde on Tampere. Helsinkiläiset ahdistuvat, kun eivät pääse asumaan mielipaikkaansa. Mitä tästä massiivisesta ahdistuksesta on seurauksena muuta kuin valtavat mielenterveydenhuoltoon kohdistuvat lisäpaineet lähitulevaisuudessa. Tampereelle muutto olisi erinomaista ehkäisevää mielenterveystyötä, joka tulee yhteiskunnalle kokonaiskustannuksellisestikin edullisimmaksi.
Helsingin vaikutus maan vallankäyttöön on kuvattavissa yhdellä sanalla: ummetus. Julkisissa keskusteluissa "oletusarvona" on, että kaikki ihmisiä koskeva älyllinen toiminta tapahtuu Kehä-III:n sisäpuolella. Silti n. 80 % väestöstä asuu puskassa eli kehän ulkopuolella. Suuri enemmistö on siis lähes aina paitsiossa kun koko valtion asioita suunnitellaan. Helsingin paikallissanomat uhoaa mediassa kuin valtion ainoa virallinen sana. Televisiossakin sama painotus näkyy. Hakaniemestä saa parempaa inserttikuvaa uutisiin kuin Suomussalmelta. Kun muu Suomi yrittää pitää kiinni kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta, kaikuu Eirasta "siltarumpupolitiikkaa" jne.
Pääkaupunki levittää ympärilleen toiminnan auran. Tuon positiivisen auran halkaisija on ainakin parisataa kilometriä. Nykyisen pääkaupungin maantieteellisen sijainnin vuoksi Suomi menettää puolet tästä hyödystä, koska Helsingin eteläpuolelta löytyy vain suolaista vettä. Kun pääkaupunki siirretään Tampereelle, sen vaikutuspiiri on täydellinen: ympyrä. Tuo piiri ulottuu lännessä Poriin, idässä Jyväskylään ja Lahteen, pohjoisessa Seinäjoelle, etelässä satamakaupungeiksi jääviin Turkuun ja Helsinkiin. Tuolle alueelle helsingistä muuttavat n. 300-500 000 henkilöä pystyvät asettautumaan loistavasti ilman että nykyisenkaltaisia espoomaisia ghettoja pääsee muodostumaan. Tampere kykenee sijoittamaan pelkästään omalle alueelleen Teiskoon ainakin 100 000 asukasta lisää. Lähikuntiin Pirkkalaan (joka on muuten ollut prosentuaalisesti mitattuna koko Suomen mittakaavassa suosituimpia muutokuntia), Ylöjärvelle, Nokialle, Lempäälään ja Kangasalle mahtuu toinen mokoma. Muun Pirkanmaan alueelle saa sijoitettua parisataatuhatta Helsingistä uuden pääkaupunkiseudun houkutteleville työmarkkinoille muuttavaa asukasta. Muuttoliikenteestä nouseva aktiivisuus olisi merkittävä piristysruiske kansantaloudelle ja pakottaisi luutuneet järjestelmät hakemaan uusia muotoja.
Puolustuksellisestikin se, että maan pääkaupunki sijaitsee helposti lähestyttävänä meren rannalla, on riskitekijä. Tampereelle ei noin vain hyökätä, ainakaan laivoilla.
POliittinen kulttuuri on Tampereella sellainen, että asialliset asiat hoidetaan ja muuten kuunnellaan popedaa. Turkulaiset ovat jo pitkään seuranneet kateellisina kuinka kaupungissa suuretkin strategiat toteutetaan pelkäämättä ja yhdessä tuumin. Helsinkiläisetkin olisivat kateellisia, jos saisivat jostain lukea tai kuulla asiasta. Tampereella samassa pöydässä viihtyvät demarit, kokoomuslaiset ja nykyään vihreätkin. Perinteisenä Teollisuuskaupunkina Tampereella on totuttu tulemaan toimeen sekä herra- että jätkäsakissa. Ja akatkin saa puhua. Hassi puhuu jo vähän liikaakin. Tamperelaiseen tapaan kuului sekin, että tehtaan patruuna perusti omille työntekijöilleen oman kirkon, päiväkodin ja terveydenhuollon. Toisista pidetään aina huolta, nääs.
Tampereella on reilu meno. Täältä ei tule vaatteilla koreilevia poppareita Helsingin tapaan vaan rehellisiä työnteolla menestyviä suomimuusikoita. Täällä vanhentuvia rokkareitakin kuunnellaan ihan ihmisinä joilla on asiaa eikä Kity-lehden haastattelemina huonosti pukeutuvina friikkeinä. Täällä saa olla semmoinen kuin on, eikä tarvi joka kerta maitokauppaan lähtiessään miettiä mitä laittaisi päälleen. Kity-kulttuuri voisi jäädä helsinkiin, jossa sitä voisi käydä ihmettelemässä vaikka pendoliinolla. Päivämatkan verran.
Tampereen seutu on aina toiminut Suomen ideahautomona. Täältä ne tekniset innovaatiot ovat peräisin, joiden varassa tätäkin päivää eletään. Täältä tulivat Nokian Gummitehtaan ensimmäiset tuotteet ja uusimmatkin, täällä napsaistiin ensimmäinen sähkövalo Plevnan hallissa. Täällä esiteltiin kansalaisille ensi kertaa ihmeellinen jäällä pelattava kamppailu jossa puumailoilla liikuteltiin mustaa kiekkoa, lötää. Tampere ja innovaatio kulkevat siis jatkuvasti käsi kädessä.
Helsinki identifioituu mereen. Meri on ja pysyy. Se ei siitä muuksi muutu. Se on pysähtyneisyyden symboli. Tampereen merkki on kahden järven välissä elävä koski joka ei ole sekuntiakaan paikallaan. Se muuttuu ja reagoi ilmaston muutoksiin. Se antaa ihmisille hyötyä ja huvia: sähköä ja nautintoa. Jos haluaa nähdä ison veden, voi mennä Näsijärven rantaan. Jossa voi myös uida rauhassa pelkäämättä että saa suolaista vettä keuhkoihinsa tai jää valtamerialusten jättämiin öljylauttoihin kiinni, tai sairastuu vakavasti levälautoista.
Särkänniemi on tutkimusten mukaan suosituin ja paras huvipuisto. Silläkin saralla Tampere on aktiivisesti panostanut dynaamisuuteen ja siihen, että ollaan aina perillä siitä, mitä asiakkaat haluavat. Kulttuuria Tampere ei unohda, täältä löytyvät niin maailman ainoa Lenin-museo kuin maan johtava Nykytaiteen museokin. Tamperelaiset teatterit ovat legendoja. Ooppera voisi jäädä Helsinkiin eräänlaiseksi vetonaulaksi turisteille. Tampere-talo on kansainvälisesti arvostetuin kotimainen konferenssien järjestämispaikka. Ja pysyyhän sen seinätkin sentään kasassa paremmin kuin Finlandia-talossa.
Mitä muuten kertoo se, että umpinakkilalainen Simo Frangenkin haluaa aina vaan palata Tampereelle? Sitä, että tämä on loistopaikka, jonka pitäisi olla mahdollisimman monen ulottuvilla.
Tässä järjestelyssä ei voi nähdä mitään kritisoitavaa, joten olisi mielestäni paikallaan, että käytännön järjestelyt pääkaupunkioikeuksien siirtämiseksi käynnistetään välittömästi. Vaihto voisi tapahtua 8 vuoden kuluttua, kunhan ensin juhlitaan Helsingin "200-vuotta pääkaupunkina" juhla pois alta.
Ottakaa viiveettä yhteyttä kansanedustajiinne.