Tampa Bay Lightning 2018–2019

  • 105 335
  • 345

Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Gourde ansaitsi Carolina pelissä itselleen 2 ottelun lepovuoron taklaamalla Staalia päähän. Mitä palataveljet on mieltä, minkä verran lopuissa peleissä lepuutetaan tähtiä?

Sen verran, että tatsi pysyy. Eiköhän Cooperilla ole aika hyvin sormi joukkueen pulssilla. Aika maltillisia nuo Kuuchin, Pointin, Stamkosin ja Hedmanin peliajat ovat tällä kaudella olleet. Homma lähti alusta asti oikeaan suuntaan, niin joukkueen syvyyden ansiosta ei ole tarvinnut ykköskorin ukkoja kuormittaa.

Callahan luultavasti saa nyt peliaikaa Gourden pelikiellon johdosta. Callahan on ollut erinomainen viimeisissä peleissä, joissa on saanut varusteet kiskoa päälle. Toivon todella, että saa pleijareissa vastuuta jos taso pysyy samana. Sieltä vaan sitte Erne tai jopa Killorn katsomoon.
 
No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Killorn tosiaan joutaisi ehkä ennemmin katsomoon. Aika monessa vastustajan maalissa ollut viimeaikoina suurimpana syypäänä takaiskuun. Härskeimpänä esimerkkinä toki se selän takaa syöttö omalla siniviivalla..

Toki toki uran ensimmäisen hattutempun hetki sitten. Sanoisin että käsillä on positiivinen ongelma.
 
lolaimbot

Killornin penkittäminen on mielestäni kyseenalaista siinä mielessä että hän on nostanut tasoaan aina pudotuspeleissä.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Jep, ukko elää pudotuspeleistä ja ollut todella tärkeä keväisin. Callahan olisi kyllä tosin myös mukava mahduttaa kokoonpanoon, hyvin on tosiaan pelannut kun on pukenut.
 
vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Kahden ottelun pannaan joutuneen Gourden otteet ovat varmasti kaikista eniten riippuvaisia ketjukavereista. Nyt hän on valahtanut 4. ketjuun, kun Miller on esiintynyt vakuuttavammin Stamkosin laidalla ja Joseph tuo entisestään luisteluvoimaa kolmoseen. Palatilla tuntuu olevan Cooperin ehtymätön luotto ykkösessä, vaikka taso ei ole läheskään joka ilta sitä mitä pitäisi.

Gourden meno on sellaista yritteliästä suhaamista joka puolella kaukaloa ilman punaista lankaa. Toki se soveltuu ihan hyvin tuonne neloseen, jonka päätehtävänä on minimoida takaiskut omaan päätyyn. Itse asiassa 4. ketju saa pidettyä varsin hyviä jaksoja kiekkoa vastustajan kenttäpuoliskolla riippumatta siitä, ketkä ovat Paquetten laidoilla. Tilastot ovat varmasti yhdet NHL:n parhaista jos pitäisi katsoa hyökkäysalueella vietettyjä aikoja.

Callahanista samaa mieltä muiden kanssa. Mies on vakuuttanut aina näyttöpaikan saadessaan. Carolina-peli oli suorastaan erinomainen. Ikä on tehnyt siltä osin tehtävänsä, että tuolla pelityylillä täyden peliohjelman vetäminen ei enää onnistuisi hyvällä tasolla. Pudotuspelejä ajatellen tilanne vaikuttaa hyvältä, kun hyökkäysrotaatiota pystytään tarvittaessa pyörittämään.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Nyt niitä lippuja saa ennakkoon ostettua. Vissiin B4 katsomosta tuli lippu napattua, toivottavasti on hyvät paikat.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Hyvin pääästy harjoittelemaan takaa-ajoa nyt viimeisessä parissa pelissä, ensiksi Bluesia vastaan 3 maalia omiin minuutissa ja sieltä vielä lopussa tasoihin maalilla, joka hylättiin sitten paitsiona. Nyt Bruinsia vastaan sitten 2 maalin takaa vielä rinnalle ja lopussa ohi. Stamkosin maalisaldo nousi myös tuohon 41, eli vähintään Point ja Stamkos tuon rajan ylittäneet. Kucherovilla vielä saumat nousta tuohon, kun kasassa 38 maalia.

100p taitaa tosin Pointin kohdalla jäädä haaveeksi, Stamkosilla ihan hyvät mahdollisuudet siihen on, kun ylivoima kulkee nyt näin hyvin ja on muutenkin niin hyvässä vireessä ollut hiljattain, vaatisi vain 7 pistettä lisää.
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Juuri tuuli hommattua 5 lippua tuohon perjantain 8.11 peliin. C-katsomossa ollaan, mutta ei haittaa kun pääsee ensimmäistä kertaa suosikkijoukkueen peliin paikan päälle.
 
vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Puolustajista muutama ajatus.

Sergatshervilla oli kyllä heikko ottelu. Lahjoitti 2-2-maalin kiekonmenetyksellä, liuta syöttöjä harakoille ja vääriä ratkaisuja kiekottomana. On siellä ollut hyviäkin pelejä Hedmanin pakkiparina, mutta tuo 20 (+/- 2) minuutin vastuu on turhan painava taakka kannettavaksi. Strålmanin paluu on erittäin lähellä, saattaa päästä tositoimiin jo seuraavassa kamppailussa. Girardi lienee ulkona runkosarjan loppuun. Hedman on lämmennyt maaliskuussa tutulle Norris-tasolle. Viimeiseen 14 otteluun 17 pistettä (5+12) ja peliaikaa kertyy taas se 27-28 minuuttia. Näkisin mielummin tuon vastuun palaavan 22-23 minuutin tasolle sitten, kun Strålman pääsee askiin sairauslomalta. Coburn - Rutta -kaksikko menettelee kunhan eivät ylitä 15 minuutin rajaa ottelussa. McDonagh - Cernak -paria ei tarvitse mainita erikseen. Erittäin laadukasta tekemistä illasta toiseen. Tosin Cernak jäätyi viime yönä pariin otteeseen hyökkäysalueella ollessaan juuri saamassa hyvän laukaisupaikan. Ns. syötöt menivät lavasta läpi. Amelien jää näytti olevan surkeassa kunnossa, liekkö se ollut syynä. Pelaajia oli jatkuvasti katollaan pelitapahtumien ulkopuolella.
 
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, symppis Nashville Predators
Itse tuli eilen myös hommattua lippuja matseihin (kiitos aessi). Perjantain pelissä ollaan B8 osassa ja lauantaina A30.
 
Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Kiitos aessin saatiin 6 lippua hommattua B5 katsomoon lauantaille, järkätään joku miittinki kaljan merkeissä ehdottomasti.

Cooperin jatko oli aika odotettu ja tervetullut, mutta paineet menestyä ovat kovat tänä vuonna playoffeissa ja kuraa tulee varmasti jos early exit tulee.
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Onkos nyt kuinka moni Tampa fani lähössä globeniin katsomaan pelejä?
Itse olen kaveriporukalla menossa tuohon perjantain matsiin.

Itsellä on Cooperin jatkosta varovaisen postiiviset fiilikset. Onhan mies osoittanut olevansa aivan parasta a-ryhmää, mitä tulee NHL koutseihin. Toisaalta taas jos tänä keväänä matka tyssää jälleen ennen finaaleja ja vielä siten, että ollaan vastustajaa selvästi alakynnessä 5vs5 pelissä, kuten esimerkiksi viime keväänä, niin eihän se hyvältä vaikuta tulevaisuutta silmällä pitäen. En ole vieläkään ihan 100% varma Cooperin työkalupakin riittävyydestä. Muitakin muutoksia pitää pystyä tekemään, kun laittamaan Stammer, Kuch ja Point samaan ketjuun silloin kun ei kulje. Toivottavasti tämä kevät osoittaa huoleni turhaksi.
 
lolaimbot

Jäsen
Tuli vilkuiltua alkupuolisko yön pelistä ja perinteitä noudattaen useamman päivän tauon jälkeen Tampa oli aivan köysissä. Ainakin tuo katsomani ajan Capitals dominoi peliä täysin, tuli hieman mieleen viime vuoden konferenssifinaalien kaksi ensimmäistä peliä.

Ottawaa vastaan Kucherov voisi paukuttaa sen 5 syöttöpistettä.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tuli vilkuiltua alkupuolisko yön pelistä ja perinteitä noudattaen useamman päivän tauon jälkeen Tampa oli aivan köysissä. Ainakin tuo katsomani ajan Capitals dominoi peliä täysin, tuli hieman mieleen viime vuoden konferenssifinaalien kaksi ensimmäistä peliä.

Ottawaa vastaan Kucherov voisi paukuttaa sen 5 syöttöpistettä.

Oli siellä sentään Killornilla joku 2-3 paikkaa pelin alussa, laukaukset meni vaan ohi. Aivan turhan paljon kyllä istuttiin boksissa ja hyvä muistutus kyllä Capitalsinkin vaarallisuudesta. Tavallaan kyllä vähän harmittaa, että varmasti näin kova runkosarja asettaa myös odotukset aika korkealle pelaajienkin kohdalla ja sitä myötä kovat paineetkin. Ei esim. Capitalsin materiaali niin paljoa huonompi ole, etteikö 7. pelin sarjassa voisi turpaan tulla. Ennakkoon myös Toronto tulee olemaan kova pala, jos he sieltä vastaan tulevat. Bostonista en tälläkään kertaan hirveän huolissani ole, koska ovat niin paljon yhden kentän varassa ja kauden mittaan ovat olleet meidän alempien ketjujen kanssa todella pahassa pulassa.

Noh, kohta se runkosarja on kuitenkin onneksi paketissa ja päästään keskittymään pääasiaan.
 
Itseä ei jaksa tuo Torontokaan kauheasti kuumottaa. Ideaali tilanteessa matkalla kannuun kaatuisi pingut, capsit, bruins ja finaalissa vaikkapa flames.

Capitalsin ja Lightningin välillä kehkeytymässä mehevä rivalry, toivon että tapaavat taas konferenssifinaaleissa!
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Itseä ei jaksa tuo Torontokaan kauheasti kuumottaa. Ideaali tilanteessa matkalla kannuun kaatuisi pingut, capsit, bruins ja finaalissa vaikkapa flames.

En tiedä, että menenkö nyt johonkin miinaan, mutta kommentoidaan silti. Ihanko tosissaan haluaisit ensimmäisellä kierroksella vastaan mielummin Pensin, kuin vaikka Canesin, Habsit tai Blue Jacketsin?

Canesilla ja Habseilla en näe minkäänlaisia mahdollisuuksia Tampaa vastaan ja Blue Jacketsinkin jatkoon eteneminen vaatisi jo aika suuren ihmeen, vaikkakin heillä ihan hyvä materiaali on. Pensillä puolestaan on koko liigan kovin voittamisen kulttuuri, sekä Crosby, Malkin, Kessel ja kumppanit. Pensillä luulisi myös nälkää riittävän, kun viime keväänä tuli exit jo toisella kierroksella. Ainakin omissa papereissa Pens on kaikista mahdollisista vaihtoehdoista pahin tuolle ykköskierrokselle.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Pensillä puolestaan on koko liigan kovin voittamisen kulttuuri, sekä Crosby, Malkin, Kessel ja kumppanit. Pensillä luulisi myös nälkää riittävän, kun viime keväänä tuli exit jo toisella kierroksella. Ainakin omissa papereissa Pens on kaikista mahdollisista vaihtoehdoista pahin tuolle ykköskierrokselle.

Metro-divari on siina mielessa tana vuonna suojaisa paikka, etta kakkos- ja kolmossija pelaavat kaikkiin muihin vaihtoehtoihin nahden helpomman kierroksen. Tampaa vastaan joutuu villi kortti -paikalta todella kovaan pesukoneeseen, eika Caps sille toiselle villi kortti -joukkueelle ole yhtaan sen helpompi vastustaja. Atlanticin kakkos- ja kolmossijalla majailevat Bruins ja Leafs vaantavat kovaa ja tasapaisesti jo heti karkeen, joten tuosta Metron kakkos- tai kolmossijalta on ainakin paperilla helpompi tie konferenssifinaaleihin, jossa vastaan tulee sitten se kaikkein kovin idan joukkue.

Kesselin kausi on ollut mollivoittoinen; pisteita ei ole syntynyt laheskaan odotettuun tahtiin ja aika ajoin miehen tekeminen on nayttanyt huomattavan puolivillaiselta. Malkin on puolestaan talla hetkella viela loukkaantuneena, mutta hanenkin kauttaan ovat leimanneet seka epatasaiset otteet etta myoskin ilmeisesti erilaiset pikkuvammat. Molemmilta toki loytyy ainakin paperilla reilusti runkosarjassa ulosmitattua tulosta enemman iskukykya pudotuspeleihin. Secondary scoringin osalta GMJR osui aikamoiseen kultasuoneen hankkimalla Bjugstadin ja McCannin. Heidan seka tuloksekkaasti alaketjuissa kaytettyjen AHL-hyokkaajien avustuksella hyokkaykseen on saatu lisaa paljon kaivattua laajuutta.

Eilinen tyylipuhdas voitto Carolinasta tarkoittaa Penguinsin kohdalla sita, etta villi kortti -paikka todennakoisesti valtetaan. Kyllahan Tampa sellainen joukkue on, etta mielellaan sen kohtaa vasta sitten, kun se on ehdottoman pakollista eli mieluiten vasta konferenssifinaaleissa.
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Kesselin kausi on ollut mollivoittoinen; pisteita ei ole syntynyt laheskaan odotettuun tahtiin ja aika ajoin miehen tekeminen on nayttanyt huomattavan puolivillaiselta. Malkin on puolestaan talla hetkella viela loukkaantuneena, mutta hanenkin kauttaan ovat leimanneet seka epatasaiset otteet etta myoskin ilmeisesti erilaiset pikkuvammat. Molemmilta toki loytyy ainakin paperilla reilusti runkosarjassa ulosmitattua tulosta enemman iskukykya pudotuspeleihin. Secondary scoringin osalta GMJR osui aikamoiseen kultasuoneen hankkimalla Bjugstadin ja McCannin. Heidan seka tuloksekkaasti alaketjuissa kaytettyjen AHL-hyokkaajien avustuksella hyokkaykseen on saatu lisaa paljon kaivattua laajuutta.

Nuo Malkinin ja Kesselin odotuksia vaisummat kaudet ovat kyllä tiedossa. Kuten viestissäsi manitsit, niin esimerkiksi noilla kahdella herralla löytyy todella paljon runkosarjan ajan piilossa ollutta iskukykyä, jonka vuoksi pidän Pensiä niin vaarallisena joukkueena. Esimerkiksi Bruins pelottaisi itseäni vastustajana paljon enemmän, jos heillä olisi edes hieman enemmän leveyttä hyökkäyksessä, kuten Pensillä.

Jos vielä palataan Canesiin ja Habseihin, niin näen heille sijoittumisen 8 parhaan joukkoon olevan jo aika lailla 100% siitä, mitä noista rostereista on otettavissa irti. Pens puolestaan pääsee vasta tavallaan aloittamaan kautensa ja käynnistämään koneensa kunnolla.
 
vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Hedman sivussa day-to-day -statuksella. Samoin kakkosvahti Domingue. Melkein puolet vakiopuolustuksesta on nyt siis telakalla, joten tietyt pelaajat tulevat saamaan tavallista enemmän vastuuta. Ja kun katsoo esimerkiksi Coburnin viime aikojen otteita, niin ei hirveästi naurata. Pääasia olisi, etteivät pakkohuilit venyisi tuosta ja pudotuspelit päästäisiin aloittamaan puhtaalta pöydältä. Siinä voi vaan hetken kestää ennen kuin lasaretin jäsenet löytävät täyden pelituntuman. Vasilevskin kannalta on ongelmallista, että tähän saattaa tulla neljän ottelun tiivis pelirypäs juuri ennen playoffseja. Cooper tuskin laittaa pikahälytyksellä kutsuttua Pasqualea päästämään viittä maalia omiin johonkin peliin.

Ketjut ja pakkiparit laitettu uusiksi ennen ma-ti -yön Ottawa-peliä:

Palat - Stamkos - Joseph
Gourde - Point - Kutsherov
Johnson - Cirelli - Killorn
Miller - Paquette - Erne

McDonagh - Cernak
Coburn - Sergatshev
Gaunce - Rutta
 
Viimeksi muokattu:

lolaimbot

Jäsen
En tiedä, että menenkö nyt johonkin miinaan, mutta kommentoidaan silti. Ihanko tosissaan haluaisit ensimmäisellä kierroksella vastaan mielummin Pensin, kuin vaikka Canesin, Habsit tai Blue Jacketsin?
Tarkoitin siis sitä, että nautinnollisinta olisi piestä nuo joukkueet matkalla kannuun, ei Montrealin tai Carolinan tiputtaminen tunnu yhtä hyvältä kuin saada "kosto" viime vuosilta. Ilmaisin hieman epäselvästi kieltämättä.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tarkoitin siis sitä, että nautinnollisinta olisi piestä nuo joukkueet matkalla kannuun, ei Montrealin tai Carolinan tiputtaminen tunnu yhtä hyvältä kuin saada "kosto" viime vuosilta. Ilmaisin hieman epäselvästi kieltämättä.
Saapa nähdä millä asenteella runkosarjan ylivoimainen voittaja lähtee pudotuspeleihin kun faneilla on mopo jo sen verran karannut, että katsotaan ketkä olisi mukava voittaa sen sijaan, että laskettaisiin kenet olisi helpoin voittaa.

Aiemminkin ilmi tullut seikka, että mikä tahansa muu tulos kuin mestaruus Tampalle olisi valtava pettymys voi vielä tuottaa ongelmia. Asenne ja odotukset ovat joka puolella NHL:ää samat, nyt on oltava se vuosi. Pelaajatkin tiedostavat sen. Ammattilaisia kun ovat niin eivät varmasti sorru yhtä helppoon kun katsojat, mutta toisaalta jokainen vastustaja saa lisäboostia pelatessaan runkosarjan suvereenia voittajaa vastaan.

Lähes yhtä suurella mielenkiinnolla seurataan Tampan voitonmarssia kuin omankin suosikin edesottamuksia. Kiekkokevät se on sitten äärettömän hienoa aikaa. Perstuntuma sanoo, että tänä vuonna on Tampan paras mahdollisuus voittaa himoittu pokaali, mutta vaikkapa Crapitalsin mestaruus viime kaudelta kertoo, että kyllä se sokeakin kana jyvän löytää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös