Talent Suomi 2009

  • 53 257
  • 181

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca, Rory McIlroy
Vaikka en katsonutkaan Talentista kuin tämän viimeisen jakson, niin illan esitysten perusteella voitto meni oikeaan osoitteeseen. Onnea Miikka!
 
Aivan oikeaan osoitteeseen meni voitto. Viihdyttävä esitys ja ihan mukavan oloinen kaveri muutenkin. Onneksi päihitti tuon laulaja-kaksikon, ketkä jostain kummasta syystä kolmen parhaan joukossa olivat.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minusta taas Nysä oli ihan parhaimmillaan tänään, tosin se ei tuossa porukassa riitä..

Ongelma on vaan että tuo Nysä on parhaimmillaankin paska. Ja vaikuttaa todella ärsyttävältä kakaralta muutenkin.

Laamanen oli tänään todella huono. Ääni jännityksestä väristen veti tankeroenglannilla saman biisin kuin alkukarsinnassakin (Mikä helvetin idea tuo on pakottaa laulajat esittämään sama biisi kun saahan nuo kaikki muutkin valmistella uuden esityksen finaaliin?) ja laulu ei oikein millään meinannut pysyä kasassa. Laulajista tämä pikkutyttö oli ehdottomasti parempi.

Elmeri Rantalaisen fysiikkaa ei voi kuin ihailla, mutta kyllähän tuo oli aika nähty juttu jo. Jotain ihan uutta ja erilaista olisi pitänyt pojan tuoda esitykseensä. Tämän Motoriikka-Miikan esitys oli hauskempi ja viihdyttävämpi.

Tanssiryhmistä molemmat oli hyviä mutta tämä Will Funk For Food nousi kyllä minun suosikikseni. Helvetin hyvä ja jotenkin positiivinen meininki ja alkoi oikeasti hymyilyttää kun katsoi tuota. Ja olihan se varsin taitavaa tanssiakin.

Lennokkihepuilta oli vähän vaisu esitys. Minä vähän luulen että tuon esityksen ongelma on se että se näyttää mahtavalta paikan päällä mutta telkkarin välityksellä ei oikein miltään. Taitoa tuossa kyllä oli mutta ei mitenkään viihdyttävä esitys.

Salibandyjäbältä ihan viihdyttävä show mutta teknisesti meni vähän käteen ja pallot pomppi karkuun monta kertaa.

Kaiken kaikkiaan tämä finaali oli yllättävän tasokas kun vertaa minkälaista paskaa nähtiin vielä semifinaaleissa. Ainoastaan tuo NysäNäsä aiheutti (tuomareiden lisäksi) myötähäpeän tunteita ja ihmettelyä että miksi yleensä on näin pitkällä mukana. Voiton olisin antanut mielelläni tuolle Will Funk For Food -tanssiryhmälle mutta eipä voi sanoa että tuo ihan väärään osoitteeseen olisi nytkään mennyt. Laamasta en olisi kyllä tuon esityksen perusteella kolmen sakkiin päästänyt mutta arvasihan tuon että tuollaisen mediahypetyksen jälkeen on varmasti kolmen sakissa vaikka olisi vain piereskellyt lavalla.
 

EverÄssä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Kylläpäs oli viihdyttävä talent finaali. Kaikki tätä Nysää lukuunottamatta kyllä paikkansa finaalissa ansaitsi.

Ilmaveivaaja Joona pilasi osittain mahdollisuutensa alun haparoinnillaan, mutta shown loppu oli huikean hyvä. Molemmat tanssi ryhmät olivat kanssa loistavaa viihdettä, mutta valitettavasti söi toisiltansa ääniä.
Lennokkiesitys oli myös omasta mielestäni heikompi kuin semifinaaliesitys. Oma suosikkini Elmeri jäi yllättäen jopa top-3:n ulkopuolelle, ehkä paidan ottaminen kaatui itseään vastaan tai mikä lie.
Laulajat vetivät ok setin, mutta toivoin koko ajan, että he ei voittaisi. Finaalilähetyksessä Miikka nosti osakkeitansa niin paljon että voitto ei todellakaan mennyt väärään osoitteeseen.

Talent 2 oli edeltäjäänsä monipuolisempi varsinkin finaalivaiheessa. Tuomaristoon tosiaan kaipaisi muutosta jos konseptia meinataan jatkaa. Kiitoksia joka tapauksessa tästä huikeasta lähetyksestä.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ihan ok taso sinänsä kai finaalissa, mutta tämä voittaja ei kyllä missään vaiheessa edes hymyilyttänyt allekirjoittanutta. Enpä silti oikein tuolta osaisi parempaakaan voittajaksi nostaa, ehkä tämä Rantalaisen poika olisi ollut sellainen.

Laamanen ei vakuuttanut ja Iina oli edelleen suloinen ja saa jatkaa mahdolliseen Tenavatähti-kisaan, tytöllä on tulevaisuutta. Näsän pidin alusta loppuun mutella.

Miikka saa kyllä reilusti kehittää esitystään vielä, että se allekirjoittaneeseen uppoaisi.

Ensi kaudelle sitten Katja, Jaana ja juontajat vaihtoon, kiitos...
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ongelma on vaan että tuo Nysä on parhaimmillaankin paska. Ja vaikuttaa todella ärsyttävältä kakaralta muutenkin.

Siis juuri tätä tarkoitin, että Nysä oli siis ehdottomasti vähiten paska tänään mitä on ikinä ollut.. eli oli siis "parhaimmillaan"

Jäi sanomatta että kaikkineen taso oli kyllä melkoisen hyvä, kun vertaa semifinaalien tasoon. Oli oikeasti ihan viihdyttävää katsottavaa en valita. Tosiaan ensi vuodeksi, jolloin Talent varmaankin tulee taas, tuomarit vaihtoon. Itse asiassa koko kolmikko hiuksista pihalle, ja uutta verta kehiin. Juontaja kaksikkoa ehkä vielä saattaisin toisen kauden katsella..
 
Lennokkihepuilta oli vähän vaisu esitys. Minä vähän luulen että tuon esityksen ongelma on se että se näyttää mahtavalta paikan päällä mutta telkkarin välityksellä ei oikein miltään. Taitoa tuossa kyllä oli mutta ei mitenkään viihdyttävä esitys.

Täytyy kyllä sanoa, että TV:stä tuo esitys on ollut aina jotain, jota voisi luonnehtia tyyliin "joo, ihan makeeta", mutta kyseinen orkesteri oli keskiviikkona KiVa - Heki -mestispelissä taukoesiintyjänä ja oli muuten paikan päällä aivan helvetin hieno esitys, mutta tänään tuo vaikutti sitten taas TV:stä vielä vaisummalta, kun tietää miten hienoa se on livenä, tuo on erittäin vaatimattoman näköistä.

Täytyy kyllä olla voittajasta tyytyväinen, pääasia oli, ettei tästä tullut mitään tenavaTalentia. Ei siinä, nuori tyttö osasi laulaa, mutta hän myy tuolla söpölapsi-statuksellaan vain tietyn verran, sitten pitäisikin jo jättää iltapullat syömättä ja muovata muutenkin tyyliä, mikäli haluaisi pysyä pinnalla. Matti Nysä oli mitä oli tähänkin asti, ehkä vähän paremmin, muttei todellakaan 30 000€ arvoinen. Laamanen nyt on mitä on, eiköhän pääse muutamia keikkoja heittämään ja hyvällä tuurilla lurittamaan pudotuspeleissä maammelaulun kertaalleen johonkin Jyväskylän jäähalliin, ei ansainnut voittoa. Ilmaveivaaminen nyt ei taas allekirjoittanutta juurikaan säväytä, sen verta paljon on tullut salibandya veivattua, että joka joukkueesta on löytynyt yksi lähes vastaavaan suoritukseen pystyvä pallonpyörittäjä. Tanssijoista en yleensä pidä, mutta WFFF iski kyllä ensimmäisestä esityksestä asti allekirjoittaneeseen ja heidän raflaavalle menolle olisin voiton suonut, myös toinen tanssiryhmä oli ok. Rantalainen Jr. tulee myös saamaan kyllä keikkoja taukoviihteeksi taikka taustatanssijaksi yms. eiköhän hänkin plussalle tästä hommasta jää. Motoriikka-Miikka oli siinä mielessä oikea voittajaksi, että hänen on mielestäni joukosta lähes helpoin uudistaa juttuaan ja keksiä uutta ainakin tiettyyn pisteeseen.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Finaalissa varsinkin tuo tekopirteä Will Funk fffff oli veetun ärsyttävä. Laamanen jännitti liikaa ja Iina tyttö oli söpö, mutta vähän niinkuin väärässä kisassa.

Itseeni upposi kyllä tuo voittaja jotenkin parhaiten, koska talenttiahan nyt haettiin. Salibändy veivaaja oli joviaali jeppe, mutta kun ei iske niin ei. Rantalaisen poika oli toinen hyvä.

Odotin paljon ennakkoon lentokone akrobaateilta, mutta jotenkin telkkari latisti esityksen täysin. Olisi hienoa nähdä porukka livenä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Finaalissa varsinkin tuo tekopirteä Will Funk fffff oli veetun ärsyttävä

Minusta tuo taas oli kaikkea muuta kuin tekopirteä. Jotenkin tuosta välittyi nimittäin minulle niin aito ilo ja hyvä fiilis että jopa minunlaiseni tanssin vihaaja heltyi.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan hyvän voittajan Suomen kansa nyt valitsi, vaikka oma suosikkini WFFF ei voittanutkaan. Miikka kuitenkin paransi suoritustaan melkoisesti kahdesta ensimmäisestä kerrasta, ja pääasia on etteivät laulajat eivätkä Nysän Matti voittaneet. Lentsikan lennätyksestä jäi melko vaisu olo vaikka paikanpäällä varmaan näyttävää onkin.

Jos Talenttia vielä kausi tehdään, niin koko tuomaristo hiuksista vittuun. Liika muutos on kuitenkin pahasta, joten ehdotankin että baletti-tanssija vaihdetaan toiseen, salkkari-näyttelijä toiseen ja toimittaja toiseen, jolloin tuomaristoksi saadaan äijäkolmikko J. Uotinen - T. Taurula (Kari-modella of course) - P. Sihvonen. Katsoisin!

Oli muuten yllättävän kovatasoinen finaali, kun ajattelee alkukarsintoja. Saattoi tämän kauden finaali olla jopa kovatasoisempi kuin viime kauden? Vaikka ei nytkään mitään maailmaa vavisuttavaa talenttia nähty niin ihan viihdyttäviä esityksiä kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Voittajan esityksessä oli talenttia. Siis nimen omaan esiintyjänä kaverilla on kasapäin lahjoja, ja varmasti parantaa vielä jos ottaa uraputken päästä kiinni. Synnynnäinen koomikon habitus auttaa asiassa ehdottomasti.

Pitää onnitella kansaa että olivat oikeassa, tai ainakin vähemmän väärässä kuin jos olivat äänestäneet jomman kumman laulajan ykköseksi. Laamanen varmaan jodlaa suohon ikätoverit naapurinsa karaokebaarissa, mutta sinatraviihteen komeasti hallitsevia patuja löytyy mieskuoron verran joka maakunnasta. Puhumattakaan söpöistä kympin laulajatytöistä, he ovat ehtymätön luonnonvara. Sitä vastoin ketteriä miimikoita ei pesi ihan joka oksalla.

Nysää on täällä uitettu kovasti kölin alta. Ei kaverin show ollutkaan voittaja-ainesta, mutta nostanpa kuitenkin hattua nuorelle miehelle. Vaatii pikkukaverilta hirmuista pokkaa ja itseluottamusta vetää tuota settiä tv-kameroiden keskiössä kun spottivalot kuumottavat naamaa. Propsit pojalle siitä että vei juttunsa loppuun saakka.

Jos Talenttia vielä kausi tehdään, niin koko tuomaristo hiuksista vittuun. Liika muutos on kuitenkin pahasta, joten ehdotankin että baletti-tanssija vaihdetaan toiseen, salkkari-näyttelijä toiseen ja toimittaja toiseen, jolloin tuomaristoksi saadaan äijäkolmikko J. Uotinen - T. Taurula (Kari-modella of course) - P. Sihvonen. Katsoisin!
Hyvä ehdotus, mutta Sir Pena pitäisi saada tuomaristoon jonkun paikalle. Olisi hirmuinen jännääminen minkälaisia kädettömiä ja jalattomia olioita onnistuisi luovimaan finaalirosteriin.
 

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
Tuosta Motoriikka Miikasta tuli mieleen, että onkohan teille sellanen kaveri tuttu kuin Johann Lippowitz?

Videolla siis Johann Lippowitz, eli oikealta nimeltään David Armand, esittää miimikkona Natalie Imbruglian kappaleen, "Torn". Hyvinkin samanlaisia liikkeitä ainakin tuon alkukarsinnan kanssa ja finaaliesitystä en ole vielä ehtinyt katsomaankaan, joten en voi sitä kommentoida.
 

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Jos Talenttia vielä kausi tehdään, niin koko tuomaristo hiuksista vittuun.
En oo varmaan koskaan ollut kenenkään kanssa mistään asiasta näin paljon samaa mieltä. Jokainen tuomari tuotti sen verran meikäläiselle myötähäpeän tunteita, että jos nämä astelisivat kadulla vastaan, niin voisin käydä vastapainoksi tuottamassa jokaiselle hyvin vahvoja fyysisiä kivuliaita tunteita.

Että pisti vihaksi! Moooonta esitystä jäi katsomatta näiden mukahuumoristen puusilmien vuoksi. Jos kolmikko jatkaa, niin meikäläisen viimeinen Telent-esitys on katsottu.
 
Viimeksi muokattu:

Sirad

Jäsen
Tuosta Motoriikka Miikasta tuli mieleen, että onkohan teille sellanen kaveri tuttu kuin Johann Lippowitz?

Tuttu tapaus joo, mutta niin monen vuoden takaa jo että enpä kaveria enää muistanutkaan. Tuo lopun "vinguttelu" on täyttä rautaa! :D Ja kyllä sieltä samoja muuveja Miikan kanssa löytyy, ei käy kieltäminen.

Miikka tuntu alusta saakka vahvalta ehokkaalta, mutta omalla listalla WFFF meni kuitenkin vielä edelle. Olin myyty sen alkukarsinnan tanssin jälkeen, eikä ne huonoja ollu semeissäkään. Ja tänään taas niin hyvä setti että meikäläinen istu kotosalla naama virneessä alusta loppuun.

Kerran vielä: WFFF / finaaliesitys

Tuota tuomareista narisemista en ihan ymmärrä (ja "hiuksista vittuun" on nyt sitten tämän aiheen tiimoilta loppuun käytetty fraasi), mitä niin järisyttävän hävettävää tai ärsyttävää ne sitten teki?

Mulle aiheuttaa enemmän myötähäpeää esimerkiks se että typerät suomalaiset äänestää tällasen kisan top-kolmeen kaks laulajaa. Näitä eri laulaja-kavereiden hehkuttamista ja pitkälle pääsemistä en varmaan koskaan tule ymmärtämään. Montako Idols-kisaa vuoden aikana pitää järjestää että muihin ohjelmiin saadaan tilaa muunlaiselle taidolle? Ja onko niin jäätävää taitoa ja talenttia opetella ulkoa jonkun muun säveltämä ja jonkun muun sanottama ja jonkun muun jo tunnetuksi tekemä laulu? No ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pikku-Iinakin taisi jännittää todella paljon. Ainakin laulun taso jäi siitä alkukarsinnasta paljon. Täällä meinasi itku tulla. Pelko siitä, että jompi kumpi karaoke-tyypeistä olisi äänestetty voittoon. Tuo Miikan esitys oli kyllä mielestäni todella viihdyttävä. Ja hän taisi olla ainoa, joka ei paljastanut kaikkia korttejaan jo karsinnoissa, vaan piti mm. tanssitaitonsa salassa finaaliin asti.
 

rudy25#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jarkko Ruutu
Markku osoitti sitten todella hienoa kilpailuhenkeä Iltalehden mukaan. Paperiversiota en ole lukenut ja sisältöhän voi olla aivan eri. Aika happamalta kaveri kuitenkin näytti, kun käskettiin pois lavalta ensimmäisenä kolmikosta.

Taisi mennä etukäteinen mediahehkutus hieman Markulle päähän. Itse olen sitä mieltä, että Markku on todella hyvä karaokelaulaja. Ei kuitenkaan mikään lauluvirtuoosi, eikä todellakaan voiton arvoinen. Joku jo mainitsikin tässä ketjussa joka kylän mieskuoroista Markkua lahjakkaampia ylipainoisia pian eläköityviä miehiä löytyvän riittämiin. Tai jotain sinne päin.
Ikävä kyllä levy tullee melko varmasti ja pääseepä vielä listoillekin. Näin veikkaan. Saas nähdä ehtiikö joulumarkkinoille. Eiku pukinkonttiin!

Taisi olla Hesarissa tms. viikko sitten juttua Talentista ja muuttuneista kriteereistä. Mm. Susan Boyle oli vaikuttanut näihin ja nyt etsitäänkin vapaasti sanottuna "oman elämänsä talenttia."

Rantalainen oli mielestäni paras, mutta ei Miikan voitto todellakaan mikään vääryys ole.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Siis (the) Markku Laamanen on todellakin ns. karaoketason laulaja. Ihan ok veto, mutta ei mitään erikoista. Iina veti myös ihan nätisti, mutta on kuitenkin vasta 10-vuotias pikkutyttö. Voittaja Miika oli ihan hyvä valinta.

Tanssijoista on pakko sanoa sen verran, että tuo Will Funk For Food hävisi mielestäni selkeästi sille aiemmin esiintyneelle tanssiryhmälle. Silti näitä katsellessa vähän painoi mielessä tämä huikea, huikea esitys britti-Talentissa viime vuodelta. Tälllä siis myös voitettiin ko. skaba:

http://www.youtube.com/watch?v=PtwVfJqBfms

Siitä mallia näille WFFF:lle ja vastaaville.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Markku osoitti sitten todella hienoa kilpailuhenkeä Iltalehden mukaan. Paperiversiota en ole lukenut ja sisältöhän voi olla aivan eri.....

Ja kun iltapäivälehdistä puhutaan, niin korrelaatio totuudenkin kanssa on hyvin usein aika ohutta.

Radiossa tänään haastattelussa ollut Markku sanoi, että oli edellisenä iltana ollut keikalla ja nukkunut yöllä vain muutaman tunnin. Kun sitten putosi, eikä kolmannesta sijasta seurannut mitään mediavelvollisuuksia, hän päätti mennä nukkumaan. Pääovesta ihan normaalisti oli poistunut. Oli tyytyväinen kun oli päässyt tämmöisessä kisassa kolmen joukkoon, eikä voinut ymmärtää miksi pitäisi olla pahoillaan kun noin hyvin pärjää.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jees, aika meikäläisenkin kommentoida eilistä tallenttia, kun olen toipunut eilisestä järjytyksestä. Taisin sanoa emännälle ennen TOP-3 julkistamista, että kunhan siellä ei ole näitä laulajia.... ja sitten siellä voisi olla Rantalainen ja nää tanssiporukat, ja aika pieleen meni. Mutta KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

Voittajaakaan en oikein ymmärtänyt, mutta nyt tuli äsken katsottua uudestaan noita esityksiä ja pakko myöntää, että veti ihan hyvin. Varsinkin loppu oli loistava. Ne bussijutut eivät oikeen sytyttäneet. Säbäjätkä oli hyvä, mutta mitään ei voi voittaa, jos ei tee vähintään lähes virheetöntä suoritusta, ja pallot tosiaan poltteli aikalailla.

Mutta nämä laulajat. Markku oli lähiöbaaritasoa, ja Pikku-Iina 10v oli perus tenavatähtitasoa. Ei oikein kumpikaan syttänyt. Ja varmasti Iinaa jännitti. Muistaa varmaan tapahtuman lopun ikänsä. Kyllä minäkin muistan kun oltiin Ritari Ässää vastaanottamassa 11-vuotiaana Helsinki-Vantaan vip-tiloissa ja tuli laulettua yksin ja kuoron kanssa. Oi niitä aikoja. Silloin ei ollut idolseja, talentteja eikä vielä edes tenavatähtiäkään.
 

baxxter

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Markku osoitti sitten todella hienoa kilpailuhenkeä Iltalehden mukaan. Paperiversiota en ole lukenut ja sisältöhän voi olla aivan eri. Aika happamalta kaveri kuitenkin näytti, kun käskettiin pois lavalta ensimmäisenä kolmikosta.

En lähtisi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tekemään kyseisen aviisin otsikointien perusteella. Täyttä paskaa koko julkaisu, tikulla kaivetaan joka asiasta skandaalinkäryä.

Kilpailun olisi voinut joku muukin voittaa muttei tämä valinta mitenkään väärä ollut. Luovan ja älykkään oloinen kaveri tämä Miikka.
 

rudy25#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jarkko Ruutu
En lähtisi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tekemään kyseisen aviisin otsikointien perusteella.
.

Tuossa yritin jo hieman etukäteen seivailla, mutta ei tullut tarpeeksi selväksi. Huono ulosanti meikäläisellä. Vieläkään en itse lehteä ole lukenut, mutta uskon kyllä, että otsikko oli paskaa ja samoin sisältö. En kovin korkealle sitäkään lehteä arvosta. Happamalta Markku kuitenkin edelleen mielestäni näytti ja arvio laulutaidoista on edelleen sama.
 

baxxter

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuossa yritin jo hieman etukäteen seivailla, mutta ei tullut tarpeeksi selväksi. Huono ulosanti meikäläisellä. Vieläkään en itse lehteä ole lukenut, mutta uskon kyllä, että otsikko oli paskaa ja samoin sisältö. En kovin korkealle sitäkään lehteä arvosta. Happamalta Markku kuitenkin edelleen mielestäni näytti ja arvio laulutaidoista on edelleen sama.

Enemmän tarkoitukseni oli purkaa turhautumistani näiden juorulehtien otsikointia kohtaan kuin lyödä puskista. Sori jos tuli targetti olo.

Esimerkiksi tänään IS otsikoi: "Talent-Miikan lahjoitus ei kelpaa Sastamalalle". Jutusta sit kävi ilmi että rahat uimapaikan kunnostamiseen olivat jo budjetissa. Fiksu kaveri ei tietenkään kävis koko sivuilla mut vit- korjaan harmituksen maksimoimiseksi kai tota roskaa tulee lueskeltuu.

Markusta ei kummempaa mielipidettä, mielestäni laulukilpailut vois olla erikseen.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan oikeaan osoitteeseen meni (tällä kaudella) voitto.

Rantalaisen olisi luullut kolmen joukkoon mahtuvan...

Edelleenkään en käsitä, että miksei tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=6BgQFzYbu5c&feature=related

Voittanut sitä edellistä skabaa...

On kyllä huikeata että maailmasta löytyy ihmisiä joiden mielestä tuon videon esiintyjällä on vähemmän talenttia kun näillä laulajilla tai tuolla saatanan nysällä.
Jotenkin vaistu tämä Suomen Talent on, ei oikein löydä mitään todella hyviä esiintyviä taiteilijoita. Onko meillä kertaakaan ollut esim. oikeasti hyvää taikuria ohjelmassa?

Nysä täysin kopioidulla esityksellä finaalissa ja kun tuon jonkun laittaman pantomiimin katsoi niin ei tuo voittajankaan esitys tainnut ihan kokonaan omasta kynästä tulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös