Taistelu kotiedusta ja suorasta pudotuspelipaikasta 2013–2014

  • 34 536
  • 77

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
On muuten mielenkiintoista, ettei liigan sivuilta ihan helposti löydä tietoa tuosta 3 pisteen voittojen määrästä, joka on kuitenkin määrittävä tekijä tasapisteissä oleville joukkueille. Tai sitten en vain osaa etsiä, mutta sarjataulukossa näkyy ainoastaan voitot.

[OT]Siis tuo sarjataulukon "V"-sarakehan nimenomaan kertoo kolmen pisteen voittojen määrän. Jatkoaika-/rankkarivoitosta taas seuraa merkintä tasapeli- ("T") ja lisäpiste- ("LP") -sarakkeisiin. Jatkoaika- /rankkaritappio tuo merkinnän vain tasapelisarakkeeseen. Varsinaisella peliajalla hävitty kamppailu päätyy häviösarakkeeseen ("H").

Näin ollen näet kolmen pisteen voittojen määrän yhdellä vilkaisulla "V"-sarakkeesta.[/OT]

Ilves sitten sanoutui eilen irti kuudennen sijan tavoittelusta. Todella ponnettoman näköistä peliä HIFK:a vastaan, jonka ei tarvinnut kolmen pisteensä eteen esittää ihmeellisyyksiä. Loput kolme peliä Ilves voikin sitten keskittyä vierasedun saavuttamiseen sääleissä. Se tuleekin olemaan mielenkiintoinen tehtävä, sillä Ilves tarvitsee kolme pistettä ennen kuin kuntopuntarin ykkönen HPK varmistaa paikkansa sääleihin voittamalla loput ottelunsa.

EDIT: Siis ei tietenkään tarvitse kolmea pistettä enemmän kuin HPK, vaan kolme pistettä, piste. Kiitos Ilvesfoorumin profeetalle huomiosta.
 
Viimeksi muokattu:

SjV

Jäsen
On muuten mielenkiintoista, ettei liigan sivuilta ihan helposti löydä tietoa tuosta 3 pisteen voittojen määrästä, joka on kuitenkin määrittävä tekijä tasapisteissä oleville joukkueille. Tai sitten en vain osaa etsiä, mutta sarjataulukossa näkyy ainoastaan voitot.
Äkkiseltään tuota liiga.fin sarjataulukkoa verrattaessa MTV.fin vastaavaan, voisi olettaa, että liigan sivujen taulukossa jatkoajalle/rankkareille menneet on merkattu tasuriksi. Näin ollen suorat 3p voitot on voitot-sarakkeessa ja 0p tappiot häviöt-sarakkeessa.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä SM-liigan sarjataulukossa sarake V kertoo nimenomaan 3 pisteen voittojen määrän. Vastaavasti 2 pisteen voitot on listattu kohtaan LP ja 1 pisteen pelien määrä selviää kätevästi laskemalla T - LP. Olisi minunkin mielestäni paljon selkeämpää listata ihan vain pisteiden mukaan, siis 3 2 1 0, kuten Ylen teksti-TV:ssä, mutta silloin tuikitärkeä "tasapelien" määrä ei näkyisi suoraan, ja eihän se nyt käy.

No niin näköjään onkin, en vain osannut lukea tuota. Esim bluesfanclub.netissä tuo oli kuitenkin mielestäni huomattavasti selkeämmin listattu.

Mutta selviäähän ne tosiaan tuoltakin.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä päivitys FASlapsin laskelmaan. Ipakin voi nousta vielä 93 pisteeseen mutta silloin Blues putoaa 92 pisteeseen. Kotietu sääleihin alkaa olla varma, jipii!

SaiPa-fanin painajaisskenaario:

Lukko:
Lukko - Ässät v
Lukko - HPK v
Ilves - Lukko v
104p

JYP:
JYP - Kärpät v
SaiPa - JYP v
HIFK - JYP v
JYP - Blues h
99p

Jokerit:
Ässät-Jokerit v
Jokerit-Kärpät v
96p

Blues:
Ilves-Blues v
Blues-KalPa v
JYP-Blues v
95p

Pelicans:
Kärpät-Pelicans v
TPS-Pelicans v
Pelicans-Ässät v
95p

SaiPa:
SaiPa-JYP h
Tappara-SaiPa h
SaiPa-TPS h
93p


3. Lukko 104p
4. JYP 99p
5. Jokerit 96p
6. Blues 95p
7. Pelicans 95p
8. SaiPa 93p
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tässä päivitys FASlapsin laskelmaan. Ipakin voi nousta vielä 93 pisteeseen mutta silloin Blues putoaa 92 pisteeseen. Kotietu sääleihin alkaa olla varma, jipii!

Jos Blues häviää Ilvekselle ja voittaa muut kaksi peliä, ja jos Ilves voittaa kaikki 3, niin kyllä kumpikin menee tuossa skenaariossa SaiPasta ohi 3p-voittojen takia (kaikilla 93 pistettä). Bluesilla on nyt siis 87 pistettä ja Ilveksellä 84. Vastaavasti tuolloin Lukko saisi 3p vähemmän, mutta sillä ei ole merkitystä SaiPan sijoituksen kannalta.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Päivitelläänpäs Pelsujen unelmaskenaariota tässä vielä näiden tulosten jälkeen. Varmistuneet tulokset lihavoitu, muutetut kohdat kursivoitu:

Pelicans-fanin unelmaskenaario:
Ilves otteluohjelma:
HIFK-Ilves h
Ilves-Blues ja (2p)
Kärpät-Ilves h
Ilves-Lukko v
89p

HIFK:
HIFK-Ilves v
HIFK-JYP h
HPK-HIFK v
88p

Blues:
Ilves-Blues ja (1p)
Blues-KalPa v
JYP-Blues h
91p

Pelicans:
Pelicans-KalPa v
Kärpät-Pelicans ja. voitto
TPS-Pelicans v
Pelicans-Ässät v
94p

Jokerit:
Tappara-Jokerit t (tuli sitten vl voitto)
Ässät-Jokerit v
Jokerit-Kärpät t
93p

Pelicans 94p
Jokerit 93p
Blues 91p
Ilves 89p
HIFK 88p

Toivottavasti JYP väsyttää Kärpät totaalisesti tänään niin olisi jotain mahdollisuuksia Pelicansilla huomenna. Uskon taistelun käytävän näiden joukkueiden välillä, SaiPa kyllä rutistaa sen pari pinnaa vielä, mikä riittää suoraan puolivälieräpaikkaan, samoin JYP. Varsinkin kun JYP:llä on vielä neljä peliä pelaamatta.

Kyllä tässä Pelicansilla yhä on mahdollisuuksia! Ohuethan ne ovat,eikä todellakaan omissa näpeissä, mutta toivotaan toivotaan...
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, tässä korjattu versio.

SaiPa-fanin painajaisskenaario:

Lukko:
Lukko - HPK v
Ilves - Lukko v
104p

JYP:
HIFK - JYP v
JYP - Blues h
98p

Blues:
Blues-KalPa v
JYP-Blues v
96p

Jokerit:
Ässät-Jokerit v
Jokerit-Kärpät v
96p

SaiPa:
Tappara-SaiPa h
SaiPa-TPS h
94p

3. Lukko 104p
4. JYP 98p
5. Blues 96p
6. Jokerit 96p
7. SaiPa 94p
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ylen sivuilla pääsee rakentelemaan lopputilannetta, oma nopea veikkaukseni tuossa
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
SaiPa on jo yliampuvan mediaseksikäs joukkue. Ässät tappio osoitti, miten meidän pojillakin vielä kaikki on pienestä kiinni ja kauhuskenaariota on siitä syystä hyvä päivitellä joka kierroksen jälkeen. Uskon, että SaiPa on kuuden sakissa, jos/kun se yks 3 pisteen voito otetaan. Loppusijoitus voi olla ihan mitä tahansa, mutta nyt loppusijoitus näyttäisi olevan tehtyjen ja päästettyjen maalien kannalta kolmas. Muut joukkueet olisi järjestyksessä:

Kärpät, Tappara, SaiPa, Lukko, Jokerit ja JYP.
 

Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Siitä vaa pojat tulos- ja pitkävetoja rustaamaan. Helpot tonnit saaatte ku käytätte mun aikakonetta hyväks. Linkki siis vie Ylen spekulointi koneeseen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
SaiPa on jo yliampuvan mediaseksikäs joukkue. Ässät tappio osoitti, miten meidän pojillakin vielä kaikki on pienestä kiinni ja kauhuskenaariota on siitä syystä hyvä päivitellä joka kierroksen jälkeen. Uskon, että SaiPa on kuuden sakissa, jos/kun se yks 3 pisteen voito otetaan. Loppusijoitus voi olla ihan mitä tahansa, mutta nyt loppusijoitus näyttäisi olevan tehtyjen ja päästettyjen maalien kannalta kolmas. Muut joukkueet olisi järjestyksessä:

Kärpät, Tappara, SaiPa, Lukko, Jokerit ja JYP.

Jännitettä tosiaan riittää kahdelle vika kierrokselle. Sijat 3-10 on vielä aivan auki. HPK:n voittoputki uhkaa jo Ilveksen ja HIFK;n viimeistä säälipaikkaa.
Lukolla on myös tiistaina panosta,mikäli HPK voittaa niin kolmos paikka ei ole enää niin varma, JYP 3 pisteen voitolla HIFK:sta olisi tasapisteissä.Tiistain kierros on isossa roolissa runkosarjan osalta.Saipan haaveet kolmos paikasta menivät eilisen JYP tappion myötä.
 

JPL

Jäsen
Liigan kannalta tämä allekirjoittaneen spekulaatio olisi kyllä enemmän kuin sata jänistä...
HPK saisi tuhkimotarinaa ja HIFK pääsisi yrittämään Jokereiden nöyryyttämistä vielä kerran... ylen spekulaatioon vie toivottavasti linkki. (luurilla yritän, eikä ole helppoa)

http://yle.fi/urheilu/kenen_kesalom...1,0-1,2-0,0-2,0-1,2-0,1-2,0-1,0-2,0-1,2-0,1-0

EDIT: Perkele kun ei usko itseään... 5 peliä seitsemästä oikein (maaleja en edes yrittänyt arvailla)... Olis kannattanut käydä laittamassa vedot vetämään

Saa nähdä miten seuraavalla kierroksella käy. Riskinä HPK-HIFK ja Jokerit-Kärpät pelit.
 
Viimeksi muokattu:

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Tiistain kierros on isossa roolissa runkosarjan osalta.Saipan haaveet kolmos paikasta menivät eilisen JYP tappion myötä.

Taisi mennä kotietukin, ellei JYP kompuroi. Niin nopeasti nämä tilanteet muuttuu, kun pelejä on jäljellä enää muutama ja marginaalit pienet. Itse uskon Bluesin nousevan kuuden sakkiin. Edelleen SaiPan osalta tarvitaan siis se kolmen pisteen voitto ja eilinen piste oli siinä mielessä hyvä lisäekstra, että tasapisteisiin ei silloin jouduta.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Itse uskon Bluesin nousevan kuuden sakkiin.
Sen verran pitää korjata, että ei tarvitse/voi mihinkään nousta, koska Blues on jo siellä kuuden sakissa.

Ja Blues on myös vahvoilla sinne jäämiseksi, vaikka Jokerit onkin tasapisteissä. KalPa-voitolla Blues ottaa jo ison askeleen suoraan paikkaan, vaikka se ei sitä varmista ellei sitten samaan aikaan Jokerit sählää oikein kunnolla Porissa.

Lukko ja JYP ovat nyt vahvoilla kotietujoukkueiksi puolivälieriin, mutta varmaa se ei ole. Lukko jos tippuu sieltä, niin sitten joukkueet ovat varmuudella JYP ja SaiPa. Ja tuosta tulisi aika todennäköisesti SaiPa Lukon vastustajaksi.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa-fanin painajaisskenaario:

Lukko:
Ilves - Lukko v
101p

JYP:
JYP - Blues v
98p

SaiPa:
SaiPa-TPS h
97p

3. Lukko 101p
4. JYP 98p
5. SaiPa 97p
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä se oikea painajaisskenaario on tässä vaiheessa ainoastaan se, että saataisiin Blues vastustajaksi ekalle kierrokselle. :)
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kyllä se oikea painajaisskenaario on tässä vaiheessa ainoastaan se, että saataisiin Blues vastustajaksi ekalle kierrokselle. :)
Toisen märkä uni, toisen painajainen. Blues-leiristä ainakin itse toivon, ja uskon monen muun olevan samaa mieltä, että SaiPa tulisi puolivälierissä vastaan (jos sinne nyt ensin päästään). Kaikki kunnia SaiPalle, mutta verrattuna Lukkoon tai JYPiin on sen materiaali kuitenkin kapeampi. Lisäksi SaiPalla ei ole kovinkaan paljoa pudotuspelikokemusta toisin kuin Blues-pelaajilla. Myös ensimmäisiä pudotuspelejään valmentavat valmentajat ovat monesti (ei siis aina ja joka kerta) sulaneet pudotuspeleissä.

Bluesilla on kinkkinen tilanne. Voitto JYPistä varsinaisella peliajalla ja sarjasijoitus on viides. Voitto JYPistä jatkoajalla tai voittolaukauskisassa ja sijoitus saattaa olla vasta seitsemäs.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Sija 3 runkosarjassa takaa sen että vältetään Kärpät välierässä mikäli sinne pääsevät. Lukkoo ja Saipaa molempia kiinnostanee se sija jolloin on myös mahdollisuus välierien kotietuun.

Jokereiden 3 pisteen voitto Kärpistä ei ole kirkossa kuulutettu ja itse pidän Jypiä pienenä suosikkina kotietuna turvin. Näin ollen järjestys on seuraava

3. Lukko
4. Saipa
5. Jyp
6. Jokerit
7. Blues
8. Pelicans
9. Hifk
10. Hpk/Ilves
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kaikki kunnia SaiPalle, mutta verrattuna Lukkoon tai JYPiin on sen materiaali kuitenkin kapeampi.

SaiPan materiaalin kapeus on ihan totta, ainakin jos pelitaidoista puhutaan. Toisaalta SaiPan vahvuus on tälläkin kaudella ollut über-aggressiivinen luistelu ja karvaus, ja sitä lajia pitäisi löytyä play offeissa enemmän kuin koskaan. Kaikki hyökkääjät ovat terveitä (mitä nyt kapteeni Koho poti eilen ilmeisesti flunssa) ja pelikuntoisia pakkeja on niin paljon että poppariosastolla väijyy peliaikaa jatkuvasti 3-4 liigakelpoista puolustajaa. Perinteisessä play off-väännössä aina sattuu ja tapahtuu, mutta pari-kolme loukkaantumistakaan ei vielä SaiPaa heilauta, kunhan vaan Markkanen pysyy läjässä.

Lisäksi SaiPalla ei ole kovinkaan paljoa pudotuspelikokemusta toisin kuin Blues-pelaajilla.

Ei ole paljoa play off -kokemusta, mutta on SaiPan riveissä sentään 13 peluria, jotka tahkosivat jo viime keväänä säälejä HIFK:ta vastaan Tirkkosen johdolla. Kokemusta ei siis ole paljoa, mutta eipähän ole jätkät päässeet myöskään kyllästymään play offien tahkoamissen! Perus-sputnikkien lisäksi löytyy Ryan Glen, Patrick Davis ja muita vahvistuksia, joilla löytyy kokemusta muista joukkueista.

Ja mitä potentiaalisiin SaiPan vastustajiin tulee, niin JYP olisi minun(kin) suosikkini, ihan vaan sen takia että jostain syystä SaiPa tuntuu pärjävään traktoreita vastaan. Jokerit olisi myös hieno vastus, mutta Bluesista on karuja kokemuksia...
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei ole paljoa play off -kokemusta, mutta on SaiPan riveissä sentään 13 peluria, jotka tahkosivat jo viime keväänä säälejä HIFK:ta vastaan Tirkkosen johdolla. Kokemusta ei siis ole paljoa, mutta eipähän ole jätkät päässeet myöskään kyllästymään play offien tahkoamissen! Perus-sputnikkien lisäksi löytyy Ryan Glen, Patrick Davis ja muita vahvistuksia, joilla löytyy kokemusta muista joukkueista.

Mainitsemisen arvoinen on ehkä myös Sami Venäläinen, jonka saldo on vaatimattomat 90 playoff-ottelua ja kuusi mitalia. Enkä nyt tarkoita että Sami yksin johdattaa SaiPan mitaleille, mutta toisinaan nämä kolmosketjun miehet nousevat pleijareissa yllättävänkin suureen rooliin. SaiPan parhaat pistemiehet viime vuoden sääleissä taisivat olla Markus Poukkula ja Juha Koivisto. Lisäksi SaiPalta löytyy Liigan toiseksi kokenein maalivahti, joka kykenee yhä huippusuorituksiin.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kyllä kai valmentajakin voi tuoda voittamisen kulttuuria ja playoff kokemusta joukkueeseen ? Pekka Tirkkonen osaa varmasti kertoa kokemattomimmille pelaajille, mistä nyt on kyse. Mitä Pekan valmennusuraa olen seurannut, osaa asian myös joukkueelle sisäistää.
 

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Bluesilla on kinkkinen tilanne. Voitto JYPistä varsinaisella peliajalla ja sarjasijoitus on viides. Voitto JYPistä jatkoajalla tai voittolaukauskisassa ja sijoitus saattaa olla vasta seitsemäs.


Jatkaikavoittokin takaa Bluesille käsittääkseni 6. sijan. Tasapisteissä JYP:n kanssa kolmen pisteen voittoja on enemmän...
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatkaikavoittokin takaa Bluesille käsittääkseni 6. sijan. Tasapisteissä JYP:n kanssa kolmen pisteen voittoja on enemmän...

Ei riitä jos Jokerit voittaa oman ottelunsa varsinaisella peliajalla. Blues ja JYP eivät sitä paitsi voi edes päätyä tasapisteisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös