Taistelu kotiedusta ja suorasta pudotuspelipaikasta 2013–2014

  • 34 536
  • 77

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällä hetkellä näyttää siltä, että JYP saattaa vielä tippua pois kuuden joukosta.

Itse olen pitänyt tätä jo pidemmän aikaa todennäköisenä. Peli on aivan järkyttävän näköistä ja minkäänlaista pelisuunnitelmaa ei tunnu olevan. Enempää en viitsi tuosta kirjoittaa, koska 1) vituttaa ja 2) kaiken voi käydä lukemassa JYPin hiekkalaatikolta.

Pidän todennäköisenä sitä, että JYP ei saa jäljellä olevista neljästä pelistään yhtään pistettä.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Tällä hetkellä näyttää siltä, että JYP saattaa vielä tippua pois kuuden joukosta.

Meidän päävalmentaja kuulutti juuri haastattelussa, että hyökkäyspeli toimi ihan kivasti, joten en usko meillä olevan mitään hätää tuon suhteen. Koska olihan meillä muun muassa HPK-pelissä maalipaikkoja noin nolla ja organisoituja hyökkäyksiä suunnilleen nolla.

Kovin luottavaisin mielin lähdemme siis haastamaan säälipleijareissa ketä tahansa vastaan tulevaa joukkuetta, koska myös puolustuspelimme on murtamaton. Sieltä ei yksikään avaus lähde yhtään mihinkään.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
En kuitenkaan jaksa uskoa, että mikään joukkue lähtee runkosarjan lopuissa peleissä ruotsalaiseen malliin tarkoituksella häviämään pelejä tavoitteenaan "valita" mahdollisia playoff-vastustajiaan.

Tyhmähän se on, joka ei tässä vaiheessa kautta yhtään taktikoi. Mutta yhtä lailla tyhmää on taktikoida liikaa ja kaatua siihen. Vai mitä, Jukka Rautakorpi? (Viitaten miehen edellisen Tappara-visiitin päätökseen.)

Runkosarjan ykkös- ja kakkospaikan varmistaneiden joukkueiden ykkösprioriteettina voisi uskoa juuri nyt olevan avainpelaajien säästeleminen tosipelejä varten. Kakkosvahdeillekin voidaan turvallisesti antaa pelejä alle tuntuman löytämiseksi, kun pelin lopputuloksesta ei tarvitse välittää. Painevapaassa tilanteessa kakkosvahdin onkin helpompi hypätä askiin.

Toki joukkueiden kannattajien kannalta tuollaiset pelit ovat vähän tylsää katsottavaa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Paikka kuuden joukossa on edelleen Jokereiden omissa käsissä, mutta tuskin kukaan uskoo tuon luuserilauman nappaavan täydet pisteet jäljelläolevista otteluistaan. Jännäksi menee.

Tapparalla on halutessaan huomenna mahdollisuus (hieman) vaikuttaa siihen, kenet se kohtaa puolivälierissä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Tapparalla on halutessaan huomenna mahdollisuus (hieman) vaikuttaa siihen, kenet se kohtaa puolivälierissä.

Nopeasti katsottuna noin puolet liigajoukkueista voi tulla Tapparaa vastaan puolivälierässä. Aikamoinen fakiiri pitäisi Rautakorven olla, että katsoisi tähtääkö huomenna nollaan, yhteen, kahteen vai kolmeen pisteeseen laskettuaan missä vaihtoehdossa todennäköisimmin tulisi vastaan SaiPa, JYP, Jokerit, Blues, Ilves, Pelicans tai HIFK.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nopeasti katsottuna noin puolet liigajoukkueista voi tulla Tapparaa vastaan puolivälierässä. Aikamoinen fakiiri pitäisi Rautakorven olla, että katsoisi tähtääkö huomenna nollaan, yhteen, kahteen vai kolmeen pisteeseen laskettuaan missä vaihtoehdossa todennäköisimmin tulisi vastaan SaiPa, JYP, Jokerit, Blues, Ilves, Pelicans tai HIFK.
Eiköhän se Rautakorpi ole sellainen fakiiri että yksi piste ja ehjät miehet riittää loppu runkosarjasta, todennäköisesti eivät tarvi edes sitä yhtä pistettä.

En usko että kokenut valmentaja riskeeraa yhtään mitään, minkään mahdollisen vastustajan sijoituksen X takia, kun kakkos tila on käytännössä jo varma ja tärkeintä olisi saada joka jätkä jalkeilla pleijareihin. Eiköhän siellä kaikki vähänkään vaivaiset ole poppareilla ja jotain junnuja tilalle ja kakkosta maaliin. Sitten se lopputulos on mitä on ja so what. Ne oikeet pelit alkaa Tapparalle vasta muutaman viikon päästä, nyt palautellaan ja hiotaan iskukykyä.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eiköhän se Rautakorpi ole sellainen fakiiri että yksi piste ja ehjät miehet riittää loppu runkosarjasta, todennäköisesti eivät tarvi edes sitä yhtä pistettä.
Niin, Tapparahan ei ole enää viime lauantain jälkeen tarvinnut pistettäkään kakkostilansa pitämiseen. No, sulla taisikin olla vain pieni laskuvirhe.

Lukkokin saa näköjään sössiä huolella näitä viimeisiä runkosarjapelejään, kun alempana olevat pelaavat mukavasti ristiin ja häviävät myös kiitettävästi noille ns. heittopusseille. Mikäli Jokerit ei huomenna voita Tapparaa (edes jatkoilla), Lukko on varmuudella kuuden joukossa, vaikka häviäisi kaikki loput pelinsä suoraan. Toki kotietu olisi erittäin tärkeä Lukolle eikä siihenkään luultavasti paria kolmea pistettä enempää tarvita, jos JYPin alavire jatkuu.

Uskon Lukon ja SaiPan päätyvän sijoille 3 ja 4. Sitten onkin tiukempaa. Viides ja kuudes sija ovat kysyttyä tavaraa, kun ehdokkaita niille sijoille on peräti viisi (sijat 5-9). Vaikka noita loppuohjelmia kuinka pyörittelee, niin todella samoille pisteille joukkueet ovat päätymässä laskuoletuksieni mukaan. Taitaa tänä vuonna vasta 3 pisteen voittojen tai jopa maalieron turvin ratketa paikka auringossa. Kutkuttavan tasaista.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nauratti skidisti näin heti aamusta yksi Jatkoajan otsikko.

Jokerit taisteli itselleen pisteen.

Ihanko pieni mutta sisukas Jokerit laittoi niin lujasti hanttiin porhojengi Pelicansille, että tällä kertaa taivuttiin vasta jatkoilla?
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jokerit taisteli itselleen pisteen.

Kaippa tuolla viitattiin lähinnä ilman maalivahtia tehtyyn (taisteltuun) tasoitukseen.

Tällä hetkellä on aika helvetin vaikea uskoa JYP:n enää kotietuun yltävän. Jos tuo lammaslauma kuitenkin jotenkin ihmeen kaupalla onnistuu perjantaina Kärpät voittamaan, JYP nousee tasapisteisiin SaiPan kanssa. Tällöin kotietu todennäköisesti ratkaistaisiin joukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa heti seuraavana päivänä.
 

sokeritauti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nauratti skidisti näin heti aamusta yksi Jatkoajan otsikko.

Jokerit taisteli itselleen pisteen.

Ihanko pieni mutta sisukas Jokerit laittoi niin lujasti hanttiin porhojengi Pelicansille, että tällä kertaa taivuttiin vasta jatkoilla?

En tarkoita että pelsut olis ollu niin hyvä mutta kyllähän voi ajatella että jokerit taisteli itselleen pisteen eilen. Pelaajia ei todellakaan kiinnostanut pelata eilen ja paketti oli aika sekasin. Paljon muuttunut viikossa eli ehkä se taas viikon päästä näyttää paremmalta.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Eiköhän se Rautakorpi ole sellainen fakiiri että yksi piste ja ehjät miehet riittää loppu runkosarjasta, todennäköisesti eivät tarvi edes sitä yhtä pistettä.

En usko että kokenut valmentaja riskeeraa yhtään mitään, minkään mahdollisen vastustajan sijoituksen X takia, kun kakkos tila on käytännössä jo varma ja tärkeintä olisi saada joka jätkä jalkeilla pleijareihin. Eiköhän siellä kaikki vähänkään vaivaiset ole poppareilla ja jotain junnuja tilalle ja kakkosta maaliin. Sitten se lopputulos on mitä on ja so what. Ne oikeet pelit alkaa Tapparalle vasta muutaman viikon päästä, nyt palautellaan ja hiotaan iskukykyä.

Näin varmaan tapahtuu mutta tuo ei tarkoita sitä, että Tapparalta olisi saatavilla helppoja pisteitä. Junnuilla on aina näyttöhaluja. Pirun vaikeaita vastustajia ovat nuo junnuilla ja/tai vajaamiehisinä pelanneet tyhjennysmyyntijoukkueetkin olleet.

Tänään on muuten erityisesti Helsingin vanhassa hallissa iso matsi. Kolmen pisteen voitolla Ilves parantaa osakkeitaan huomattavasti varsinkin kun lauantaina se saa vieraakseen viime vuosien pisteautomaatti Bluesin. Puolivälierien kotiedun suhteen on lauantain SaiPa - JYP -matsi ratkaisevan tuntuinen. Ainakin jos SaiPa sen voittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Rautakorven tietäen epäillä sopii mitään junnupeluutuksia. Eiköhän siellä mene ihan se sama kokoonpano kuin ennenkin, toki loukkaantuneet sivussa. Ja Metsola pelaa - ehkä Chiodolle yksi peli saattaa lohjeta. Ja Peltola & co hyppivät kiekkojen eteen aivan kuten muulloinkin.

Uskoisin, että etenkin tänään Jokereita vastaan haetaan jo vähän sellaista playoffmeininkiä, ettei sitten pleijarit ala "yllättäen", jos runkosarjan lopun vain perseilee.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät näyttää kohtaavan viimeisissä runkosarjan matseissa aika kriittisellä paikalla olevia joukkueita:

JYP, Pelicans, Ilves ja Jokerit.

Kärpät ilmoitti aikaisemmin, että runkosarjan lopun on sivussa: Rynnäs, Aaltonen ja Viuhkola. Saikulla on myös Lehtonen, Kemppainen ja Manninen, jotka saattavat pelata vielä runkosarjan puolella mutta varmaa on, ettei mitään riskejä oteta.

Eli Nikke Knattertonin tapaan "johtopäätös!":

Kärpät tuskin on loppukierroksilla niin hankala tapaus kuin voisi kuvitella. Avainpelaajia puuttuu paljon ja tuskin motivaatiokaan on aivan tapissa. Katseet ovat pakostakin, ainakin jonkin verran, pudotuspeleissä. Varsinkin jos Tappara kompuroi ja Kärpät varmistaa "ajoissa" runkosarjan voiton.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Mielenkiintoista kuinka pelit menevät usein päinvastoin kuin kuvitellaan.

Kuvitelma: Viimeisestä paikasta taistelevat joukkueet laittavat kaiken peliin tässä viime ponnistuksessa.
Todellisuus: Joukkue toisensa perään koomailee kauden heikoimpia suorituksiaan.

Kuvitelma: Jo paikkansa kärjessä varmistaneet joukkueet löysäilevät, lepuuttavat huippuja ja häviävät viimeiset runkosarjapelinsä.
Todellisuus: Kärkijoukkueiden taso on niin laaja, että kellä tahansa on vaikeuksia pystyä niitä voittamaan.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Mielenkiintoista kuinka pelit menevät usein päinvastoin kuin kuvitellaan.

Kuvitelma: Viimeisestä paikasta taistelevat joukkueet laittavat kaiken peliin tässä viime ponnistuksessa.
Todellisuus: Joukkue toisensa perään koomailee kauden heikoimpia suorituksiaan.

Kuvitelma: Jo paikkansa kärjessä varmistaneet joukkueet löysäilevät, lepuuttavat huippuja ja häviävät viimeiset runkosarjapelinsä.
Todellisuus: Kärkijoukkueiden taso on niin laaja, että kellä tahansa on vaikeuksia pystyä niitä voittamaan.

Noiden lisäksi kuvitelmana on ollut, että ns.tyhjennysmyyntijoukkueet ovat pisteautomaatteja. Varsinkin HPK ja Ässät ovat kuitenkin pelanneet viime aikoina hyvin. KalPakin kävi hakemassa 2 pistettä Nordikselta ja TPS voitti kotonaan Lukon.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Saakeli kun tulee tiukka vääntö tuosta 6. sijasta, mutta en usko Pelicansin siihen enää yltävän, eilen olis ollut pakko saada 3 pinnaa. Noh kaikkihan on mahdollista yhä, varsinkin kun Pelicansin ohjelma ei ole pahimmasta päästä viimeisten pelien osalta: KalPa, Kärpät, TPS, Ässät. Toivotaan vaan, että kaikki keskikastin keskinäiset ottelut menee jatkoille, niin kaikki saa tasapuolisesti vähän pisteitä.

Pelicans-fanin unelmaskenaario:
Ilves otteluohjelma:
HIFK-Ilves h
Ilves-Blues ja (2p)
Kärpät-Ilves h
Ilves-Lukko h
86p

HIFK:
HIFK-Ilves v
HIFK-JYP h
HPK-HIFK h
85p

Blues:
Ilves-Blues ja (1p)
Blues-KalPa h
JYP-Blues h
88p

Pelicans:
Pelicans-KalPa v
Kärpät-Pelicans t
TPS-Pelicans v
Pelicans-Ässät v
92p

Jokerit:
Tappara-Jokerit t
Ässät-Jokerit v
Jokerit-Kärpät t
91p

Pelicans 92p
Jokerit 91p
Blues 88p
Ilves 86p
HIFK 85p

Tämän tehneenä pakko sanoa, että aika niukat on mahikset Pelicansilla enää kuuden parhaan sakkiin.
 
Viimeksi muokattu:

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pelicans 92p
Jokerit 91p
Blues 88p
Ilves 86p
HIFK 85p

Tämän tehneenä pakko sanoa, että aika niukat on mahikset Pelicansilla enää kuuden parhaan sakkiin.

Tätä skenaariota lainaten ja lisäten sen että HPK voittaa kaikki 4 jäljellä olevaa ottelua ja saa täten 87 pistettä (voittaa kevyesti Tapparankin).

6. Pelicans 92p
7. Jokerit 91p
8. Blues 88p
9. HPK 87p
10. Ilves 86p
11. HIFK 85p

Todennäköisyys tämänmuotoiselle taulukolle on hyvin vähäinen...
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saakeli.. ..niukat on mahikset Pelicansilla enää kuuden parhaan sakkiin.

Onhan tässä vielä vaikka minkälaiset skenaariot mahdollisia. Älkää nyt hyvänen aika jättäkö SaiPaa laskuistanne pois, ei oo yks, kaks eikä kolmekaan kertaa kun kauden loppu on kustu ihan täysin selvältäkin näyttäneistä lähtökohdista.

Näinkin voi vielä käydä:

SaiPa-fanin painajaisskenaario:

SaiPa otteluohjelma:
SaiPa-JYP h
Tappara-SaiPa h
SaiPa-TPS h
93p

Ilves:
HIFK-Ilves v
Ilves-Blues ja-h (1p)
Kärpät-Ilves v
Ilves-Lukko v
94p

HIFK:
HIFK-Ilves h
HIFK-JYP h
HPK-HIFK h
82p

Blues:
Ilves-Blues v
Blues-KalPa v
JYP-Blues v
95p

Pelicans:
Pelicans-KalPa v
Kärpät-Pelicans v
TPS-Pelicans v
Pelicans-Ässät v
95p

Jokerit:
Tappara-Jokerit v
Ässät-Jokerit v
Jokerit-Kärpät v
97p

JYP:
JYP - Kärpät v
SaiPa - JYP v
HIFK - JYP v
JYP - Blues h
99p

Lukko:
Lukko - Ässät v
Lukko - HPK v
Ilves - Lukko h
101p

3. Lukko 101p
4. JYP 99p
5. Jokerit 97p
6. Pelicans 95p
7. Blues 95p
8. Ilves 94p
9. SaiPa 93p

Kun tarpeeksi vituiksi lähtee hommat menemään ni kanssa menee ja kunnolla.

Tosin jos tässä tilanteessa oikeasti ollaan runkkarin jälkeen niin käyn varastamassa jostain leikkuupuimurin ja ajan sillä itseni päältä.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
3. Lukko 101p
4. JYP 99p
5. Jokerit 97p
6. Pelicans 95p
7. Blues 95p
8. Ilves 94p
9. SaiPa 93p

Kun tarpeeksi vituiksi lähtee hommat menemään ni kanssa menee ja kunnolla.
Tosin jos tässä tilanteessa oikeasti ollaan runkkarin jälkeen niin käyn varastamassa jostain leikkuupuimurin ja ajan sillä itseni päältä.

Tässä skenaariossa Blues ja Pelicans vaihtavat paikkaa, koska Bluesilla on enmmän 3 p voittoja. Tosin se ei Saipaa paljon lohduta.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tänään ratkesi jo jonkinverran, mutta ei oikeastaan mitään.
Sijoilta 4.-10. paikkansa kuuden joukossa voivat omalla pelillään varmistaa SaiPa, JyP ja Blues. Muut joutuvat toivomaan sopivia tuloksia toisilta joukkueilta.
Teoriassa pienin mahdollinen pistemäärä kuuden joukkoon on nyt 90, johon vielä HIFK viimeisenä voi yltää (maksimi 91).

Lauantain Ilves-Blues ja Saipa-JYP näyttänevät suunnan.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kolme kierrosta jäljellä. JYPin, Jokereiden ja Bluesin on teoriassa mahdollista nousta kolmanneksi, mutta voivat myös jäädä kymmenenneksi! Keskikastin keskinäiset pelit on koitettu ottaa huomioon. Em. jengeistä Jypillä on selvästi parhaat saumat kotietuun.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Em. jengeistä Jypillä on selvästi parhaat saumat kotietuun.

...paitsi jos ottaa huomioon tosiasiat, eli sen miten surkeassa kuosissa JYPin peli on.

Mutta tosiaan. Kärpät ja Tappara menevät menojaan ja kautensa luovuttaneet ovat omilla luvuillaan. Sen sijaan sarjataulukon sijoilla 3.-10. majailevat joukkueet mahtuvat tällä hetkellä 11 pisteen sisään. Lukon uskon nappaavan kotiedun, mutta ainakin toisen kohtalo on vielä täysin auki. SaiPalla ja JYP:llä on myös keskinäinen ottelu joka tuo lisämielenkiintoa.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tässä skenaariossa Blues ja Pelicans vaihtavat paikkaa, koska Bluesilla on enmmän 3 p voittoja.

On muuten mielenkiintoista, ettei liigan sivuilta ihan helposti löydä tietoa tuosta 3 pisteen voittojen määrästä, joka on kuitenkin määrittävä tekijä tasapisteissä oleville joukkueille. Tai sitten en vain osaa etsiä, mutta sarjataulukossa näkyy ainoastaan voitot.

Toki tuon tiedon löytää muualta, mutta ei se ihan asiaa korvaa.

Pelicans tuskin tulee nousemaan kuuden joukkoon. Tuo Redenbachin virheen seurauksena tullut pistemenetys saattaa käydä vielä kalliiksi, sillä esim. Jokerit olisi kaksi pistettä lähempänä nyt ja Blues tasapisteissä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Deko listasi tuonne Jokereiden puolelle neljä premissiä, joiden on kaikkien käytävä toteen, jotta Jokerit kuudesta pisteestä huolimatta jäisi sääleihin.

Eli Jokerit jää sääleihin, jos
1. Lukko ei jää jäljellä olevissa otteluissaan pisteittä.
2. SaiPa ottaa vähintään neljä pistettä.
3. JYP ottaa kolmesta seuraavasta pelistään vähintään seitsemän pistettä. Kuusi riittää siinä tapauksessa, että varsinaisen peliajan voittoja on yhtä monta kuin Jokereilla (tällä hetkellä molemmilla 24) ja JYPin maaliero on parempi (tällä hetkellä Jokereilla +10 ja JYPillä +7).
JA
4. Blues ottaa täydet yhdeksän pistettä.

Tavallaan homma on siis vielä omissa käsissä, koska tuskin nuo kaikki osuvat samaan aikaan. Tai tarjoaisin aika isoa kerrointa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On muuten mielenkiintoista, ettei liigan sivuilta ihan helposti löydä tietoa tuosta 3 pisteen voittojen määrästä, joka on kuitenkin määrittävä tekijä tasapisteissä oleville joukkueille. Tai sitten en vain osaa etsiä, mutta sarjataulukossa näkyy ainoastaan voitot.

Kyllä SM-liigan sarjataulukossa sarake V kertoo nimenomaan 3 pisteen voittojen määrän. Vastaavasti 2 pisteen voitot on listattu kohtaan LP ja 1 pisteen pelien määrä selviää kätevästi laskemalla T - LP. Olisi minunkin mielestäni paljon selkeämpää listata ihan vain pisteiden mukaan, siis 3 2 1 0, kuten Ylen teksti-TV:ssä, mutta silloin tuikitärkeä "tasapelien" määrä ei näkyisi suoraan, ja eihän se nyt käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös