Sv veinikretski
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Siirryin tuijottamasta Jarkon tilanteita tenniksessä, koska tuli sellainen olo jos katson niin Jarkko häviää. Katson vasta lopputuloksen, niin ettei voi ainakaan minun syykseni laittaa jos lopulta tulee turpaan. Veikko Ennala kirjoitti aikanaan juttujaan Hymy lehteen(suuri esikuva), ja kertoi tarinan poikavuosiltaan kotiinpaluusta, rahat olivat loppuneet ja hän käveli pitkin maantietä ja joka kilometripylvään kohdalla hän hyppäsi ikäänkuin yli. Mies ajatteli jollei hän niin tee tapahtuu jotakin kauheaa, sitten hän kävellessään mietti että ompa hän tyhmä kun hyppii joka kilometri yksinään tiellä, ja jätti kaksi pylvästä väliin. Pelästyi kuitenkin hyppäämättömyyttään ja palasi takaisin ja hyppi hypyt pois. :)
Itselläkin on mitä omituisempia tapoja, esimerkiksi jännissä matseissa pitää olla huoneessa tietyssä kohdassa ja asennossa muuten käy huonosti, esimerkiksi Lukon viimekauden putoaminen pleikkareissa Kärpille on minun syyni, vaikka hyvin tiedän etten saisi mennä jääkaapille tiettyyn aikaan syömään, niin välipitämätömyyttäni ja suuressa nälässä sinne oli pakko hakeutua. Eritoten hapankorput matsin aikana on erittäin vaarallinen yhdistelmä, mikäli syön hapankorppuja Lukon matsin aikana niin asia on selvä, turpaan tulee! Onko muilla samanlaisia kokemuksia, mikäli tästä on jo ketju olemassa liittäkää perään, en osaa niitä katsoa. (Valehtelen).