Älä lue tätä ketjua, jos et ole tilityksistäni kiinnostunut! Tuntuu, että olen tämänkin jo moneen kertaan tänne palstalle kirjoittanut. Menkööt nyt kerran vielä:
Viime aikoina olen antanut itselleni kertoa, että olen provosoiva vittuilijakirjoittaja, jonka kanssa kunnon asiakeskustelua ei voi käydä. Saattaahan asia olla niinkin - asiakeskustelua voi käydä monella tasolla. Onko asiallista miettiä 600 viestin verran, että Pena on tyhmä? Tai, onko asiallista kirjoitella viestitolkulla jostain taklauksesta - oliko se kyynärpäällä polviin vai hartialla leukaan vai kahdella leualla selkään? Asiallista keskustelua voi tietenkin kirjoitella, jos aiheena on vaikka tietokonepelit tai serkun etunimet. Väitän, että olen minäkin jonkun asiallisen kirjoituksen aikaan saanut.
Tällä palstalla hyvin suosittu sana on provosointi. Sitä väitetään usein käytettävän silloin, kun kirjoituksessa on jotain, mikä herättää tunteet pintaan. Provosoinniksi tulkitaan myös se, että ennustaa jollekin joukkueelle hieman odotettua heikompaa sijoitusta. Provosoinniksi voidaan tulkita, ja tulkitaankin, kaikki, mistä kirjoitetaan. Lukija päässään prosessoi ruudulla näkyvän tekstin ja tekee omat johtopäätöksensä -> ärsyyntyäkö, naureskella vai vastata asiallisesti. Kaikkia tyylejä näkee.
Joku ehdotti, että olen pelkuri, koska ensin avaan keskustelu, sitten vittuilen ja lopulta häviän taajuuksilta. Syy poistumisiini on se, ettei minulla ole aina mahdollisuutta internetin käyttöön. Jopa viikon mittaiset poissaoloni saattavat johtua siitä, etten ole lähelläkään tietokonetta. Koska Jatkoaika ei ole koko elämäni, enkä ota asioita liian vakavasti, saatan koneelle istahtaessani olla hyvinkin käymättä koko sivuilla.
Itse ärsyynnyn välillä hyvinkin pienistä seikoista. Yleensä en kuitenkaan mistään. En ainakaan keskustelupalstan kirjoituksista; jo ihan siitäkin syystä, että kaikki kirjoitukset on tehty nimimerkin suojista toisille nimimerkeille, jolloin en katso niitä aivan yhtä henkilökohtaisiksi kuin vasten kasvoja sanotut asiat. Jos joku ottaa internet-palstan keskustelut liian vakavasti, kannattaisi ehkä laittaa kone kiinni ja lähteä vaikka ulos kävelylle. Liika ruudun tuijotteleminen aiheuttaa vaan turhaa arkisosialisuudesta irtautumista, nykytermeillä syrjäytyneisyyttä.
Pidän itseäni korkeasti koulutettuna, älykkäänä ihmisenä, jolla on aika hyvä taito käyttää äidinkieltään, suomea. Tästä johtuukin se, että usein pyrin tarttumaan ns. pikkuseikkoihin ja viilaamaan pilkkua. Olen huomannut, että pystyn sivaltamaan sanan säilääni niin, että muut ylireagoivat ja alkavat heti alatyylin vittuilun. Tämä onkin hermostuttanut monet.
Löydän pitkästäkin tekstistä pahimmat kielioppi- ja kirjoitusvirheet, halusin tai en, ja niihin puuttuminen on välillä jopa väistämätöntä. Myös jotkut tyylit kirjoittaa vaikuttavat arvostelukykyyni. En pidä juuri minään nykyaikaista tekstiviestisuomea, jossa sanoja lyhennellään ja muutellaan vieraita kieliä muistuttavaan muotoon. En myöskään ota vakavasti kirjoitusta, josta puuttuu pisteet, pilkut yms. suomen kielioppia-ketjussa keskustellut asiat. Nämä ovat myös usein syy siihen, että puutun toisten viesteihin.
Viime päivinä olen saanut lukea, etten edes kehtaa tunnustaa minkään joukkueen värejä. Se, ettei laita nimimerkin alle mitään tietoja, on oma valintani, jonka tein jo talvella. Jos suosikkijoukkueeni ei käy kirjoituksistani ilmi, sitä ei tarvitse muiden tietää. En ole mikään äänekäs joukkueeni kannattaja, vaan peleissä käydessäni katselen tarkkaan ottelun tapahtumia ja nautin viihteestä. Sama pätee myös siihen, että harvemmin kirjoittelen ketjuihin, joissa vertaillaan kahden tappelija ominaisuuksia tai kumpi on parempi, Z vai V. Nämä ovat melkoisen perusteettomia väittelyitä, jotka perustuvat täysin siihen, kumpi osapuoli osaa asettaa sanansa paremmin. Ei kahta eri pelaajaa voi mielestäni täysin laittaa vaakakuppiin missään olosuhteissa.
Kaikkein eniten on kuitenkin puhuttanut tämä asenteeni Espoota kohtaan. Kyllä. Myönnän. Sellainen on vahvasti olemassa. Täällä palstalla se on entisestään vahvistunut ja korostunut saatuani omalta osaltani asiatontakin kritiikkiä espoolaisilta kannattajilta. Tilanne on hieman niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tietenkin, vanha vettä myllyyn -sanontakin pätee osaltani hienosti. Kun on kerran osunut, on pakko yrittää useammin.
Asenteeni Kiekko-Espoota kohtaan on seurannut koko sen liigauran ajan. En tiedä, mistä kaikki alkoi. Olisiko tällainen keinotekoisuus, tai muu, mikä leimasi joukkuetta. Todennäköisesti jonkinlainen pääkaupunkiseutukeskeisyys oli jo silloin olemassa ja Espoo tuli sitä entisestään pönkittämään. Ja vielä ne keltasiniset paidat..
Ehkä syy on myös se, että media jaksaa uskoa Bluesiin. Minä taas en. Joka kaudella espoolaiset sijoitetaan ennakkoveikkailuissa kärkeen, viime kaudella muistaakseni jopa mestaruussuosikiksi asti. Välillä tuntuu, että olen tämän valtakunnan ainoa arkirealisti, koska en ole kertaakaan ennustanut Bluesille korkeita sijoja.
Vuosien mittaan espoolainen jääkiekkopolitiikka on naurattanut, mutta enemmän itkettänyt. Vaikkei minun rahojani olekaan yhtään käytetty, säälittänyt on monet kerrat, kun kalliita pelaajia rahdataan kaukaakin ja potkitaan kesken kauden pois. Tuntuu, ettei joukkueella ole loppujen lopuksi minkäänlaista käsitystä jääkiekkojoukkueen pyörittämisestä. Viimeinen tikki oli nimenvaihdos Bluesiksi, mikä kaikessa naurettavuudessaankin on mielestäni luokaton.
Alkaessani seurata Jatkoaika-palstaa, mieleen jäi joidenkin Bluesin kannattajien herkkähipiäisyys kritiikin suhteen. Tämäkään ei varsinaisesti ainakaan auttanut mielipidettäni, vaan usko koko joukkueen, pelaajien ja etenkin fanien toimintaan murenee vähitellen. Viimeisin huokaus kuului, kun uskalsin ehdottaa joukkueelle viimeistä sijaa runkosarjan päätteeksi. Yksikään Saipan kannattaja ei alähtänyt, kun Saipaa samaan asemaan ehdotettiin.
Jatkoaikaan kirjoittajien joukossa on myös tekijöitä, joiden koen olevan kirjoitustaidollisesti vähintään samalla tasolla itseni kanssa. Joidenkin heidän tyyli poikkeaa aika lailla omastani, mutta eikö elämä olisi tylsää, jos kaikki olisivat samasta paketista avattuja? On mukava lukea tekstejä, jotka ovat ulkoasultaan virheettömiä, ajatukseltaan järkeviä ja jotka sisältävät aina jonkun pienen täkyn, johon muut tarttuvat ja lankeavat. Uskon heidän nauttivat tilanteesta yhtä suuresti kuin minä välillä onnistuessani esim. espoolaisia vastaan.
Just take a look at the bright side of life!
Tunkki
Ps. En ole homo, enkä pelle. En myöskään ole katkeroitunut entinen jääkiekkoilija, jolta paremmat ovat riistäneet uran. En ole koskaan pelannut jääkiekkoa.
Viime aikoina olen antanut itselleni kertoa, että olen provosoiva vittuilijakirjoittaja, jonka kanssa kunnon asiakeskustelua ei voi käydä. Saattaahan asia olla niinkin - asiakeskustelua voi käydä monella tasolla. Onko asiallista miettiä 600 viestin verran, että Pena on tyhmä? Tai, onko asiallista kirjoitella viestitolkulla jostain taklauksesta - oliko se kyynärpäällä polviin vai hartialla leukaan vai kahdella leualla selkään? Asiallista keskustelua voi tietenkin kirjoitella, jos aiheena on vaikka tietokonepelit tai serkun etunimet. Väitän, että olen minäkin jonkun asiallisen kirjoituksen aikaan saanut.
Tällä palstalla hyvin suosittu sana on provosointi. Sitä väitetään usein käytettävän silloin, kun kirjoituksessa on jotain, mikä herättää tunteet pintaan. Provosoinniksi tulkitaan myös se, että ennustaa jollekin joukkueelle hieman odotettua heikompaa sijoitusta. Provosoinniksi voidaan tulkita, ja tulkitaankin, kaikki, mistä kirjoitetaan. Lukija päässään prosessoi ruudulla näkyvän tekstin ja tekee omat johtopäätöksensä -> ärsyyntyäkö, naureskella vai vastata asiallisesti. Kaikkia tyylejä näkee.
Joku ehdotti, että olen pelkuri, koska ensin avaan keskustelu, sitten vittuilen ja lopulta häviän taajuuksilta. Syy poistumisiini on se, ettei minulla ole aina mahdollisuutta internetin käyttöön. Jopa viikon mittaiset poissaoloni saattavat johtua siitä, etten ole lähelläkään tietokonetta. Koska Jatkoaika ei ole koko elämäni, enkä ota asioita liian vakavasti, saatan koneelle istahtaessani olla hyvinkin käymättä koko sivuilla.
Itse ärsyynnyn välillä hyvinkin pienistä seikoista. Yleensä en kuitenkaan mistään. En ainakaan keskustelupalstan kirjoituksista; jo ihan siitäkin syystä, että kaikki kirjoitukset on tehty nimimerkin suojista toisille nimimerkeille, jolloin en katso niitä aivan yhtä henkilökohtaisiksi kuin vasten kasvoja sanotut asiat. Jos joku ottaa internet-palstan keskustelut liian vakavasti, kannattaisi ehkä laittaa kone kiinni ja lähteä vaikka ulos kävelylle. Liika ruudun tuijotteleminen aiheuttaa vaan turhaa arkisosialisuudesta irtautumista, nykytermeillä syrjäytyneisyyttä.
Pidän itseäni korkeasti koulutettuna, älykkäänä ihmisenä, jolla on aika hyvä taito käyttää äidinkieltään, suomea. Tästä johtuukin se, että usein pyrin tarttumaan ns. pikkuseikkoihin ja viilaamaan pilkkua. Olen huomannut, että pystyn sivaltamaan sanan säilääni niin, että muut ylireagoivat ja alkavat heti alatyylin vittuilun. Tämä onkin hermostuttanut monet.
Löydän pitkästäkin tekstistä pahimmat kielioppi- ja kirjoitusvirheet, halusin tai en, ja niihin puuttuminen on välillä jopa väistämätöntä. Myös jotkut tyylit kirjoittaa vaikuttavat arvostelukykyyni. En pidä juuri minään nykyaikaista tekstiviestisuomea, jossa sanoja lyhennellään ja muutellaan vieraita kieliä muistuttavaan muotoon. En myöskään ota vakavasti kirjoitusta, josta puuttuu pisteet, pilkut yms. suomen kielioppia-ketjussa keskustellut asiat. Nämä ovat myös usein syy siihen, että puutun toisten viesteihin.
Viime päivinä olen saanut lukea, etten edes kehtaa tunnustaa minkään joukkueen värejä. Se, ettei laita nimimerkin alle mitään tietoja, on oma valintani, jonka tein jo talvella. Jos suosikkijoukkueeni ei käy kirjoituksistani ilmi, sitä ei tarvitse muiden tietää. En ole mikään äänekäs joukkueeni kannattaja, vaan peleissä käydessäni katselen tarkkaan ottelun tapahtumia ja nautin viihteestä. Sama pätee myös siihen, että harvemmin kirjoittelen ketjuihin, joissa vertaillaan kahden tappelija ominaisuuksia tai kumpi on parempi, Z vai V. Nämä ovat melkoisen perusteettomia väittelyitä, jotka perustuvat täysin siihen, kumpi osapuoli osaa asettaa sanansa paremmin. Ei kahta eri pelaajaa voi mielestäni täysin laittaa vaakakuppiin missään olosuhteissa.
Kaikkein eniten on kuitenkin puhuttanut tämä asenteeni Espoota kohtaan. Kyllä. Myönnän. Sellainen on vahvasti olemassa. Täällä palstalla se on entisestään vahvistunut ja korostunut saatuani omalta osaltani asiatontakin kritiikkiä espoolaisilta kannattajilta. Tilanne on hieman niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tietenkin, vanha vettä myllyyn -sanontakin pätee osaltani hienosti. Kun on kerran osunut, on pakko yrittää useammin.
Asenteeni Kiekko-Espoota kohtaan on seurannut koko sen liigauran ajan. En tiedä, mistä kaikki alkoi. Olisiko tällainen keinotekoisuus, tai muu, mikä leimasi joukkuetta. Todennäköisesti jonkinlainen pääkaupunkiseutukeskeisyys oli jo silloin olemassa ja Espoo tuli sitä entisestään pönkittämään. Ja vielä ne keltasiniset paidat..
Ehkä syy on myös se, että media jaksaa uskoa Bluesiin. Minä taas en. Joka kaudella espoolaiset sijoitetaan ennakkoveikkailuissa kärkeen, viime kaudella muistaakseni jopa mestaruussuosikiksi asti. Välillä tuntuu, että olen tämän valtakunnan ainoa arkirealisti, koska en ole kertaakaan ennustanut Bluesille korkeita sijoja.
Vuosien mittaan espoolainen jääkiekkopolitiikka on naurattanut, mutta enemmän itkettänyt. Vaikkei minun rahojani olekaan yhtään käytetty, säälittänyt on monet kerrat, kun kalliita pelaajia rahdataan kaukaakin ja potkitaan kesken kauden pois. Tuntuu, ettei joukkueella ole loppujen lopuksi minkäänlaista käsitystä jääkiekkojoukkueen pyörittämisestä. Viimeinen tikki oli nimenvaihdos Bluesiksi, mikä kaikessa naurettavuudessaankin on mielestäni luokaton.
Alkaessani seurata Jatkoaika-palstaa, mieleen jäi joidenkin Bluesin kannattajien herkkähipiäisyys kritiikin suhteen. Tämäkään ei varsinaisesti ainakaan auttanut mielipidettäni, vaan usko koko joukkueen, pelaajien ja etenkin fanien toimintaan murenee vähitellen. Viimeisin huokaus kuului, kun uskalsin ehdottaa joukkueelle viimeistä sijaa runkosarjan päätteeksi. Yksikään Saipan kannattaja ei alähtänyt, kun Saipaa samaan asemaan ehdotettiin.
Jatkoaikaan kirjoittajien joukossa on myös tekijöitä, joiden koen olevan kirjoitustaidollisesti vähintään samalla tasolla itseni kanssa. Joidenkin heidän tyyli poikkeaa aika lailla omastani, mutta eikö elämä olisi tylsää, jos kaikki olisivat samasta paketista avattuja? On mukava lukea tekstejä, jotka ovat ulkoasultaan virheettömiä, ajatukseltaan järkeviä ja jotka sisältävät aina jonkun pienen täkyn, johon muut tarttuvat ja lankeavat. Uskon heidän nauttivat tilanteesta yhtä suuresti kuin minä välillä onnistuessani esim. espoolaisia vastaan.
Just take a look at the bright side of life!
Tunkki
Ps. En ole homo, enkä pelle. En myöskään ole katkeroitunut entinen jääkiekkoilija, jolta paremmat ovat riistäneet uran. En ole koskaan pelannut jääkiekkoa.