Olen ylpeä, että olen viimeisen viiden vuoden aikana onnistunut viimein selättämään sosiaalisten tilanteiden pelon ja minusta onkin kuoriutunut oikeastaan aika sosiaalinen aikuinen. Jo se että nykyisin sukellan mieluummin rohkeasti kohti tuntematonta kuin jään kotiin arastelemaan on jotain, mistä voin olla ylpeä. Kasvua, sitä tää elämä on.
Toinen mistä voin nostaa itselleni hattua, on että kuukauden päästä saan vihdoin melkein 26-vuotiaana itselleni ammattitutkinnon. 18-vuotiaana droppasin ulos lukiosta motivaation puutteen ja sosiaalisen ahdistuksen takia. Vielä nelisen vuotta sitten media-amiksen projektiluontoinen työskentelytahti oli mulle liian iso pala haukattavaksi.
Mutta kun 2016 tulin valituksi kauppaopistoon ja pääsin opiskelemaan merkonomiksi, mä päätin jo silloin että tämän koulun mä vien loppuun enkä luovuta vaikka vaikeuksia tulisi. Ja tulihan niitä viime vuonna. Keräsin aivan liikaa poissaoloja huonojen unirytmien takia, koitin lopettaa psyykelääkitykseni liian aikaisin ja arjen paino oli murtaa minut.
Sain elämäni takaisin kontrolliin ja viimeisen puolen vuoden aikana olen jopa pysynyt sopivassa arkirytmissä eikä vikan vuoden työssäoppimisjaksoani varjostanut suinkaan sekavat nukkumaanmenoajat, vaan pääsin itseasiassa yleensä klo 23-24 välissä nukkumaan, mistä olen oikeasti ylpeä. Saavuin työpaikalle säännöllisemmin kuin missään aikaisemmassa työsuhteessa, vietin Itäkeskuksen S-marketissa sen 15 viikkoa ja huomasin oikeasti kuinka kasvoin ja kehityin niin työtekijänä kuin ihmisenä tuon rupeaman aikana.
En ole vielä vilkaissut työtodistustani, mutta uskon saaneeni positiiviset palautteet pomolta, sainhan mä jopa kivan lähtiäslahjakassin täynnä herkkuja sieltä. Vikana päivänä ainakin tuli huomattua, kuinka useampi henkilö siellä toivotti mulle vilipittömästi hyvää jatkoa ja tuskin olisivat pistäneet pahitteeksi, vaikka pomoni olisi tarjonnut minulle jonkin sortin määräaikaista työsuhdetta. Tein lähtiessäni selväksi, että pidän "ovet avoinna" ja että jos heille tulee ikinä tarvetta työntekijälle, olen käytettävissä. Nyt kuitenkin aion keskittyä perjantaihin saakka viimeisten koulutehtävien valmiiksi saamiseen, jotta saan tämän merkonomin tutkinnon kunnialla loppuun ja hyvä näin.
Olen kuitenkin ylpeä siitä, miten hienosti suoriuduin tuosta työrupeamasta. Tämä oli minun pitkäaikaisin ja ehdottomasti mua eniten kasvattanut työsuhde ja mahtava työyhteisö teki ajastani tuolla nautinnollisen. Ennen kaikkea opin ymmärtämään, että ruokakaupan arki on kiireistä, raastavaa, mutta myös palkitsevaa. En vaihtaisi päivääkään, mitä sain viettää tuolla.
Koen tällä hetkellä olevani oikealla tiellä, vaikka monet unelmani siintävät vieläkin kaukana. Olen kuitenkin viime vuosina tajunnut sen tärkeän asian, että työnteolla ja sitkeydellä kaikki on mahdollista ja että valmiissa maailmassa ei ole mihinkään kiire. Päivä kerrallaan kohti tavoitteita ja unelmia.