KiPe – PattU 0-2 (2-3, 1-5)
En kuullut, mitä pelinjohtaja Santeri Haipus sanoi kenttähaastattelussa joukkueensa viime pelien vaisuudesta, mutta oman näkemän perusteella voisi arvella, ettei ainakaan mistään suurista pelillisistä ongelmista ole kyse. Ilmeisesti viime kauden finalisti ei vain ole syttynyt otteluissaan vielä tappelemaan ihan tosissaan, sillä kärkijoukkueen vieraana Järvenpäässä nähtiin juuri sellainen vahva Pattijoki, jollaista kaudenalusarvioiden perusteella sopi odottaakin.
Itse ottelu oli hyvin tasainen, kuten lähes kaikki kärkikamppailut tänä suvena. Lukkarit Riku Rantanen ja Antti Tokkari olivat erinomaisia, mutta kun pomppu nousee Kinnarin kentästä hyvin, tuli tilanteitakin. Tasaisuudesta kertoo se, että ennen viimeistä vuoroparia juoksut olivat Pattijoelle 4-3 ja kotiutusyrityksetkin olivat kutakuinkin tasan.
PattU tarvitsi viimeisestä sisävuorostaan juoksun, jotta se olisi voittanut molemmat jaksot ja saanut täydet kolme pistettä. Hyvältä ei näyttänyt, kun paloja taisi olla jo kaksi ja ajolähdössä hieman oudot roolitukset. Lyöjäjokeri Juha Kalajanniska (kaukana parhaastaan tänään) kärkenä kolmosella ja kärkietenijä Jarkko Rautio lyömässä. Vaikean tilanteen ratkaisu oli upea. Rautio yllätti viimeisellä lyönnillään Kinnarin kakkoskoppari Oskari Joen, ja kenttä rullasi neljän juoksun arvoisesti.
Palkintoraadilla ei ollut varmastikaan vaikea tehtävä palkita Pattijoen parasta. Rautio pelasi virheettömästi ulkona polttolinjassa, meni kentälle sataprosenttisesti, toi kaksi tavallista juoksua ja kruunasi iltansa ratkaisemalla ottelun mainitulla pajatson tyhjennyksellä.
KiPe – Tahko ti klo 18
Jos aikoo etelässä pesiskatsomoon kesäkuun aikana, kannattaa suunnata Kinnariin tiistaina. Järvenpään ja Hyvinkään paikallisottelu on viimeinen huippuottelu ennen juhannustaukoa.
Joukkueiden alkukauden esitykset ovat olleet hyvin samanlaisia. Kinnari on materiaaliltaan hivenen vahvempi ja hieman terävämpi se on ollut kentälläkin, mutta ero ei ole suuri.
Vaikka pomppu nousee hyvin Kinnarin kentästä, paikallispelistä on turha juoksujuhlia odottaa. Vastakkain on kaksi erinomaista ulkopelijoukkuetta.
Nuorista lukkareista Kinnarin pari kautta kokeneempi Riku Rantanen on ollut ehkä hieman parempi kuin Tahkon kollega Mikko Röppänen.
Etukenttä on Tahkolla hyvä, mutta Kinnarilla suorastaan erinomainen. KiPen Sami Partanen on Suomen paras etukenttämies, vaikka loistelias Kossu-peli saikin jatkokseen huomattavasti vaisumman Pattijoki-ottelun.
Polttolinja on Kinnarilla erinomainen, mutta Tahkolla kokonaisuudessaan vielä vähän parempi.
Sisäpelissä molemmat ovat tehneet hyvin tilanteita, mutta etenkin Tahkolla on ollut ongelmia kotiutuksissa. Tahko lienee nopeampi joukkue, mutta Kinnarilla on enemmän lyöntivoimaa.
KiPen kärki on erinomainen. Pasi Kokkonen ei ole kaikkein tehokkaimpia kärkimiehiä, mutta jos Kokkonen ei onnistu, on vaihtajien eteen heittää etenijäjokereista joko Mika Lehto tai Kalle Raitala, sikäli kun sattuvat molemmat kokoonpanossa olemaan. Antti Vihtkari ja Markus Meriläinen puolestaan ovat erinomainen kaksikko tekemään tilanteita kotiuttajille. Etenkin Meriläinen on kokenut uuden kevään siirryttyään lukkarin tontilta polttolinjaan ja on ollut päävaihtajana suorastaan maagisen varma.
Heikoin lenkki taitaa molemmilla olla kotiutuksissa. Etenkin Tahkon kotiutusosasto on erittäin kapea, kun vastuu on lähes kokonaan Juha Korhosella ja Marko Peltosella. Korhonen tykittää kyllä parhaimmillaan kovaa ja tehokkaasti, mutta ailahtelee, eikä tilanteiden saaminen Koren kohdalle onnistu läheskään aina. Jokerilyöjä Peltosen tykki on alkukaudesta muistuttanut lähinnä nallipyssyä, mutta sunnuntaina Seinäjoen vieraana Pele löi viisi juoksua. Alkaako napsahdella hiljalleen kohdilleen? Syytä olisi, sillä Tahkolla on ollut kaikissa otteluissaan vastustajaansa enemmän kotiutusyrityksiä, mutta lyöntivoimaa olisi tarvittu enemmän, jotta miehet olisi saatu kolmoselta kotiin asti.
Kinnarilla kotiutusvastuu jakautuu huomattavasti laajemmalle, joten kun peli kulkee ja tilanteita siunaantuu, onnistuu aina joku. Selkeää korkean profiilin kotiuttajaa Kinnarillakaan ei kuitenkaan ole. Parasta kauttaan pelaava Timo Rantatorikka ja hyvä kumuralyöjä Riku Rantanen ovat hyviä lyöjiä numeroilla neljä ja viisi, mutta eivät mitään tykkilyöjiä sen enempää kuin jokerit Pasi Nurminen ja Timo Lehtonenkaan. Lyöntijärjestyksen peräpäässä vaanii legendaarinen Simo Eerikäinen, mutta eipä Simokaan ole enää läheskään parhaiden päiviensä iskussa.
Summa summarum, Kinnari on pelivoimaltaan hivenen vahvempi ja on kotiedun myötä selkeä suosikki. Kinnari voittaa 40 prosentin todennäköisyydellä, 33 kertaa sadasta päädytään tasapeliin eli supervuoroon ja 27 % jää Tahkon voiton tn:ksi.
Kyl maar tul paljottist teksti. Ihme, jos joku jaksoi kokonaan lukea.