Mainos

Tässä ketjussa odotetaan Ässien menestystä

  • 6 925
  • 37

J.H #21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä on täysin paatunut Ari-Pekka Seliniin ja viime vuosien jatkuvaan kyntämiseen. Milloin meidän vuoro tulee? Lasken menestykseksi välierät. Viimeiseen kahdeksaan kauteen ei olla kertaakaan päästy kuuden sakkiin ja vain kerran puolivälieriin. Tällä kaudella tuskin kymppisijaa kummempaa voi odottaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Välierätaso on kova menestyksen mittari, mutta ymmärrän taka-ajatuksen ja ketjuavauksena mainio.

1998 ja 2006, Ässien perättäiset puolivälierävuodet (runkosarjan top-8), siinä välissä oli seitsemän rutikuivaa kautta jossei historian ensimmäistä säälipleijaripaikkaa sijalta 10. 2005 oteta lukuun. Tuo pätkä on jäänyt hyvin mieleen, jonkinlaisena suunnan, päämäärän ja menestyksen puutteena. Hirveesti ei positiivista tapahtunut, kaukalossa tai sen ulkopuolella. 2006 sitten otettiin takas korkojen kera.

Siinähän oli finaalien välillä 22 vuotta ja edellisistä välieristäkin 11. 1995 eka mitali, pronssinen, sitten 1984 finaalien.

2013 mestaruuden jälkeen runkosarjasijotukset 9. Rockyn kanssa 2015 ja 7-8. 2017-18 Aho/Kotkaniemi. Nuo on kuitenkin kohtuullisia ja ok, iskuasemissa, valmiina ottamaan seuraava askel tai olemaan vähintään musta hevonen. Sitä jotenkin luuli, että Ässät on vakituisesti ja vakavaraisesti noussut vahvaan keskikastiin. No, katastrofikaudella 2018-19 tultiin pilvilinnoista alas, sitten on ollut uuden rakentamista, vähän maailmanlaajuista pandemiaa lisämausteena, ja se uusi tuleminen antaa odotuttaa.

Ihan kohtuullisella mielenkiinnolla sitä edelleen odottelee mihin tämä kaikki johtaa. Seurassa varmasti tehdään, tai pyritään tekemään, asioita oikein ja pitkäjänteisesti. Mutta lippulaiva eli pääsarjajoukkue on nyt sätkinyt kuivalla maalla sen neljättä kautta. Kuparisen voittomaalista Äijänsuolla ja kunniakkaasta esityksestä Kärppiä vastaan on jo kolme ja puoli vuotta.

Ihan ei kuitenkaan seurana, vakauden ja menestyksen suhteen olla niin syvissä vesissä mitä 1999-2005. Mutta vain yksi puolivälieräsarja edelliseen kahdeksaan kauteen on melko vähän. Ja vaikka en aina tykkää liiasta yksinkertaistamisesta, tietty kärsivällisyys ja prosessit kuuluu keskisarjan joukkueen realiteetteihin, niin sytyke ja uusi kukoistus vaatii voittavan joukkueen. Vähintään sinne vahvaan keskikastiin.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Helppo kaava. 2006 oli aggressiivinen MOI, 2013 kurjuudesta kultaan ja 2020 oli mahdollisuus, jonka vei korona.

2027 seuraava.
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskottavasti menestyskamppailuun pääseminen pidemmällä tähtäimellä vaatii kyllä nykyistä paljon suurempaa pelaajabudjettia. Nykybudjetilla menestys lähtee siitä, että paskasta saadaan jalostettua konvehtia ja muutenkin kaikki menee nappiin. Siinä ollaan nyt peräti miljoonan perässä TOP4-joukkueita ja melkein saman jopa TOP6-joukkueita vastaan.

Mitä tällainen tasoitus merkitsee? No, asiaa voidaan ajatella esimerkiksi niin että nykyisestä joukkueesta päivitettäisiin melkein kaksi ketjua ukkoja EHT/maju-tason tai sen kynnyksellä oleviin pelaajiin...
 
Co.

Joo, pakkohan se on myöntää, että tällä budjetilla on turha odottaa pysyvää menestystä. Satunnaisia onnistumisia voi tietenkin tulla pienen tuurin avustuksella. Mutta nyt eletään hyvin poikkeuksellista aikaa ja tärkeintä on vain selvitä tämän kaiken läpi taloudellisesti mahdollisimman kestävästi. Ainakin itselleni viime kausi ja tämäkin kausi on sijoituksen osalta "sinäänsä ihan sama", kunhan selvitään.

Mutta tulevaisuutta ajatellen tuo budjetti on saatava kuntoon. Mitä se sitten vaatii onkin todella monen asian summa ja osittain kyse on myös oravanpyörästä, koska menestys ruokkii tuloja ja oikein käytettynä tulot ruokkivat menestystä.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Uskottavasti menestyskamppailuun pääseminen pidemmällä tähtäimellä vaatii kyllä nykyistä paljon suurempaa pelaajabudjettia. Nykybudjetilla menestys lähtee siitä, että paskasta saadaan jalostettua konvehtia ja muutenkin kaikki menee nappiin. Siinä ollaan nyt peräti miljoonan perässä TOP4-joukkueita ja melkein saman jopa TOP6-joukkueita vastaan.

Mitä tällainen tasoitus merkitsee? No, asiaa voidaan ajatella esimerkiksi niin että nykyisestä joukkueesta päivitettäisiin melkein kaksi ketjua ukkoja EHT/maju-tason tai sen kynnyksellä oleviin pelaajiin...

Nykybudjetti ei ehkä kuitenkaan ole kovin relevantti kuvaamaan Ässien tilannetta budjettinäkökulmasta.
Ässät on valinnut varovaisen lähestymistavan koronan suhteen ja se vaikuttaa pelaaja budjettiin.
Ero TOP4ään ei ole merkittävästi kasvanut, vaan on ollut miljoonan ja siitä ylöspäin kärkeä kohden ollut jo vuosia.

Mutta se missä minä näen isomman ongelman, kuin eron kärkeen on sen mitä tapahtuu Ässien alapuolella ja ympärillä.
Ässät on mestaruuden jälkeen budjetilla mitattuna ollut tasaisesti 8-9 sijan paikkeilla, mutta mestaruuden jälkeen ero 9 sijalta alaspäin oli luokkaa 300ke, eli Ässät oli selkeästi keskikastin joukkue.
Sen jälkeen tuli mestiksestä lisää joukkueita, mutta 15-16 kaudellakin oli vielä keskikastin alapuolella jokseenkin selkeästi (reilu 200ke)erottuva alempi kasti jossa oli 5 joukkuetta...HPK, Saipa, Ilves, Sport ja Kookoo.
Kausi 16-17 Ässien budjetti pieneni reilusti ja ero toiseksi viimeiseen kutistui 100ke, jonka alapuolella Jukurit oli vielä 300ke alempana ekana mestiskautenaan. Miksi tämä sukellus, muistaako joku?
Tämän jälkeen Ässät sai budjetti tuosta hieman noustettua.

Koronan katkaisemalla kaudella 19-20 Ässät oli jaetulla 9-11 sijalla.
Pointtina kuitenkin se, että Ilves on tullut takaa ohi, Saipa ja Pelicans noussut rinnalle.
Näistä aiemmista keskikastin joukkueista Kalpa on pystyi puristamaan lisää eroa ja TPS on saanut junaa käännettyä takaisin lähemmäksi TOP4:ää.
Kookoo ja Sport myös hilanneet itseään lähemmäs Ässiä jo ennen koronaa.
Jyp toki tuli ryminällä alas 19-20 kaudella budjetilla mitattuna, mutta kuitenkin vielä jäi tuohon ylempään keskikastiin aika selkeästi.

Käytännössä muiden alapuolelle olevien budjettien nostaminen korreloi myös kilpailukykyä ja TOP10 alkaa olemaan vaikea päästä, kun materiaalista ei saada yhtään etulyöntiasemaa.
Ja nyt toivottavasti viimeisellä koronan vaikuttamalla kaudella, ollaan käytänössä tilanteessa, jossa on ylempi kasti TOP6 , jonka jälkeen 450ke ero ja sitten 300ke sisään loput...Ässillä 7 sijaan siis 200ke.

Nyt pitäisi siis pystyä pelitavallisesti voittamaan aika monta vastustajaa tai saada yksilöitä kehitettyä vastustajia enemmän.

Suunta on mielestäni oikea ja siihen on nyt mielestäni panostettu Ässissäkin, että saataisiin nuoria kehittymään, myös niitä ei ihan huippulupauksia.
On tehty hyviä sopimuksia nuorille ja annettu mahdollisuus harjoitella laadukkaasti. Haettu näitä ulkomaisia potentiaalisia pelaajia.
Toivottavasti Ässät pysyy pystyssä, koska ainakin minä näen, että nuorista on tulossa hyvää materiaalia kunhan heidän kanssa osataan toimia oikein, vain sitä kautta voidaan menestystä saada.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvää pohdintaa @Blade80 ja kumppanit edellä. Sinällään aika yksinkertaista matikkaa noiden pelaajabudjettien kanssa, jotka sitten korreloivat joukkueen menestykseen. Tietysti on selvää, että kun rahallisesti annetaan tasoitusta, niin vuodesta toiseen pitäisi ylisuorittaa ja tämä ei tietystikään ole aina realismia. Välillä se on kuitenkin mahdollista ja kun tälläkin strategialla joskus osutaan kultasuoneen, niin kaikki on mahdollista.

Mielenkiintoisia vuosia eletään taas tästä eteenpäin ja jännää on sitten nähdä, että mihin kaikki tulee muotoutumaan yleisömäärineen. Olisihan tuo mahtavaa, että eroa pystyttäisiin taas jossain vaiheessa vähän kaventelemaan ja sellainen Rokin ajanjakson parin miljoonan pelaajabudjetti olisi realismia, joka antaisi aivan erilaiset eväät kentällä touhuamiseen. Mutta kuten kaikki tietävät, niin vääjäämättä edellyttää yleisömäärien elpymistä eivätkä nämä uudet rahanhankintakeinot siinä rinnalla tee ollenkaan pahaa.

Positiivista on nyt kuitenkin, että olosuhteet ovat viimein viilattuna kuntoon. Nyt kun ne saataisiin vielä täydellä pöhinällä käyttöön ajatellen yleisömääriä ja sitä kautta ihan todellista konkretiaa senkin edessä, että miten tulovirrat kasvavat kotiotteluissa vrt. aikaan ennen halliremonttia. Huomenna on taas uusi mahdollisuuus ottaa askeleita tätä kohden onnistuneella ottelutapahtumalla.
 
ilezi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miltäs Ässien pelaajabudjetti näytti suhteessa muihin viimeisimmällä menestysjaksolla 2010-13? 2010-11 oli paperilla suht heikko joukkue: ykkösketjuna Armia(17v.)-Uusikartano-Santavuori ja ulkkarivahvistukset tasoa Patrick Yetman, mutta niin vain Pata oli Rockyn johdolla sensaatiomaisesti runkosarjan toinen. Karrin kausilla oli sitten jo varaa Dixonin ja Heshkan tasoisiin ulkkareihin sekä Marttisen ja Pihlmanin kaltaisiin nimekkäisiin kotimaisiin hankintoihin vahvan rungon (Uusitalo, Uusikartano, Armia, Savinainen, Sammalkangas, Zabo vielä 2011-12) pysyessä suht hyvin kasassa. Mutta en muista ylisuoritettiinko silti paljonkin budjettiin nähden.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Viimeaikaiset joukkueetkin olivat ehkä vähän epäedullisia Selinille. Lukko oli Liigan paras joukkue pari edellistä kautta.

En minä ole mikään Selin fani, mutta minusta on epäreilua kaataa koko paska hänen harteilleen, helppoa se tosin on, epä-älyllistä. Eikä rakenna taaskaan yhtään mitään Ässien tulevaisuutta. Virtoja, Rautakallioita, Ahoja ja Selineitä tulee ja menee, menestystä ei tule, missä vika?

Tähän menestyksettömyyteen jos olisi helppo vastaus...tässä nyt hetki aikaa pohtia tätäkin.

Jos vika ei ole valmentajassa nyt eikä aiemmin, niin onko se sitten toimistolla vai pelaajissa?
Myös pelaajat vaihtuu, toimisto vaihtuu.
Kenelle tämä koko menestymättömyyden jatkumo vuosikymmenen tai jopa vuosikymmenien takaa voidaan kaataa?
Ketola on vielä mukana, olisiko siinä syntipukki, yhteinen nimittäjä, taisi olla välillä pois kuvioista 2013? :)

Onko kyse sitten kannattajissa...luodaan liikaa paineita, liian kova nälkä menestykseen, mutta ei todellista halua/maksukykyä isossa mittakaavassa käyttää rahaa joukkueen tukemiseen , eikä ainakaan silloin kun joukkue ei menesty...väärin kannatettu joukkue.
Sidosryhmissä, asenteissa vai talousalueessa, kun ei ole pumpata rahaa joukkueeseen vuosi toisensa jälkeen.

Vai onko kyseessä kuitenkin, joku korkeampi voima joka ohjaa Ässien menestystä ja nauttii Ässäfanien kärsimyksestä?

Ehkä kuitenkin.
Isompi menestys harvoin tulee yllättäen, vaan kyllä siihen kasvetaan.
Joukkue sitoutuu ja saa yhteisiä kokemuksia menestyksestä ja mestaruus on kruunu, johon projekti päättyy.
Mestaruuden jälkeen joukkue hajosi viimeksi kuten kävi myös Lukolle Ja HPKlle näin tule käymään tulevaisuudessakin varsinkin näille pienempien talousalueiden joukkueille.

Iso ongelma parin viime vuosikymmenen huonolle menestykselle on ollut se, että ei ole ollut pitkällä tähtäimellä näkemystä jatkumolle, vaan rahaa on kylvetty milloin mihinkin janttereihin ja haettu sitä nopeaa menestystä.
Valmentajia vaihtuu kun haetaan sitä nopeaa menestystä.
Toimareita vaihtuu kun haetaan sitä nopeaa menestystä jopa talouden kustannuksella.
Porissa ollaan menestyksen nälkäisiä ja painetta luodaan joukkuetta kohtaan joka vuosi, vaikka realiteetit ovat jotain aivan muuta.
Sama ongelma, eri syy.
Yksinkertaisesti Ässillä ei ole rahaa kiinnittää niitä "sopivan" hyviä runkopelaajia pidemmäksi aikaa, varsinkin kotimaiset ovat kalliita ja ulkolaisia on vaikea pitkäksi aikaa kiinnittää Ässien rahoilla tai ainakin ennen koronaa olleet.
Ulkkareissakin on toki poikkeuksensa, jotka ovat Liigaan jääneet pyörimään.

On tehty yksinkertaisesti vääriä hätiköityjä päätöksiä ja valintoja, niin pelaajien kuin valmentajienkin suhteen.
On aina helppoa olla jälkiviisas, mutta mestaruuden jälkeen menestyksen nälkä oli liian kova uuden projektin aloittamiseen, niin organisaatiolla kuin faneilla.
Sillä tiellä mentiinkin vuosia, kuviteltiin, että mestaruus ruokkii mestaruuksia ja niitä alkaa tulemaan kuin Manulle illallinen, kun vaan hankitaan oikeat pelaajat ja/tai oikea valmentaja.
Ei Ässien resursseilla mitään isoa vuosien dynastiaa rakenneta, se pitää hyväksyä myön kannattajien, että kirkkainta kruunua tavoitellaan kun palaset loksahtelee kohdalleen, mutta taistella voidaan ja pitää aina, joskus voi vaan hyviä asioita tapahtua kun yrittää.

Ratkaisun avaimet lepäävät kyllä siinä omassa juniorituotannossa, ei edes näissä junantuomissa lahjakkaissa junnuissa, koska heilläkin se kotiseuturakkaus siellä taustalla ehkä nakertaa.
Omia kasvatteja, jotka kasvavat Ässäperheeseen ja omaavat sen patasydämmen, sieltä pitäisi löytää sitä 1-3 kentän runkoa nimenomaan Ässiin enemmän, mitä nyt viime vuosina on nähty.
Edellä mainittu siis pitkällä tähtäimellä, "yli projektien".

Tärkein asia ehkä sitten näitä projekteja silmällä pitäen on se valmennus, vaikka organisaatio määrittelee suuntaviivoja ehkä jopa miltä peli näyttää, niin valmennuksella on iso rooli saada joukkue toteuttamaan sitä.
Ässien pitää olla houkutteleva paikka tulla pelaamaan, jotta saadaan ehkä hiukan parempia pelaajia samalla rahalla.
Valmennuksen pitää olla ajantasalla missä peli menee ja millaista lätkää pelaajat haluavat pelata.

Ei joukkue ole myöskään kasa robotteja, joihin ohjelmoidaan liikeradat ja alueet millä toimitaan ja miten tehdään, jonka jälkeen ne vaan tekee sitä.
Valmentaminen on ihmissuhde taitoa ja vuorovaikutusta, ihmiset lukevat toisiaan ja ilmapiiri tarttuu sekä muuttuu ilman keskustelujakin.
Jos valmentaja on aktiivinen, innostunut, positiivinen ja hymyileväinen, mahdollisesti jopa urheilullinen, niin helposti se pelaajaankin tarttuu ja ilmapiiri vapautuu, kun töihin on kiva mennä.
Nämä ovat asioita joita pitää tai ainakin kannattaa miettiä valmentajia rekrytoidessa.

Valmennuksen pitää olla siis huolella mietitty.
Valmentajan projekti voi olla lyhytkin kunhan valmennusjatkumo on hyvin suunniteltu ja tällöin uuden "johtavan" valmentajan on tultava aina joukkueen sisältä ja kuvion pitää olla valmennukselle selvä.
Valmennustiimissä olisi hyvä olla joku valmentaja, joka on mukana yli projektien ikään kuin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, mutta hänen tehtävänsä olisi joku muu kuin pelitavalliset asiat.
Käytännössä joku fysiikkataito puolen koutsi, joka pystyy seuraamaan pelaajien kehitystä junnuista aikuisiin ja toivottavasti ottaa niistä oppia ja kehittää sitä puolta pitkällä tähtäimellä ja myös niin, että tietotaito on dokumentoitu hyvin, että sitä tietoa voi käyttää myös seuraajat.

Pelaajarekrytointi
Rahaa jää vahvistuksien hankintaan kun saadaa omilla kasvateilla mahdollisimman monta paikkaa täytettyä ja mitä isompia tontteja sen parempi, koska melkeimpä aina, joku euro säästyy muualle käytettäväksi.
Linjaus pitäisi olla enemmän sitä, että tärkeä runko rakennetaan samalla syklillä ja pidemmillä esim 3v soppareilla, joissa ehkä muutaman vuoden limityksiä, jotta joukkue hitsautuu.
Näissä toki riskinsä, mutta skouttaus pitää olla kunnossa, loukkaantumisille ei vaan voi mitään, mutta ns. riskiryhmää pitää runkopelaajissa välttää.

Kärki vahvistukset voivat olla lyhyemmän tähtäimen ison rahan hakuja.
Täytepelaajia voidaan tuoda myös muualta, mutta ottaa myös riskejä, koska sieltä voi löytyä isojakin helmiä sopivaan rahaan, joka voi olla tie siihen korkeimpaan kruunuun.
Käytännössä pitäisi päästä eroon varsinkin näistä takavuosien, möttösistä ja töppösistä, jotka vaan veivät paikan omalta juniorilta, tuomatta lisäarvoa edes palkkakustannuksissa.

Johto ja hallitus, pitää olla "jääräpäisiä" itsetietoisia ja vähän jopa "tunteettomia urheilullisesti" ja ehkä siinä on hyvä, että ovat muualta niin kotona saavat olla rauhassa.
Ässien kannattajilla on vahva tahto ja vahvat mielipiteet, mutta niiden ei saa antaa vaikuttaa organisaation päätöksiin.
Se varmasti helpottaa omia paineita, kun antaa periksi ja toteuttaa kannattajien paineen alla nyt vaikka valmentajan potkut tai hankkii pelaajia, vaikka budjetti ei ihan pitäisikään.
Pitää uskoa siihen omaan tekemiseen ja päätöksiin, vaikka paskaa tulee niskaan.
Päätökset pitää tehdä organisaation/joukkueen sisältä tehtyjen havaintojen perusteella, ei kannattajien.

Yleensä ne negatiivisimmat fanit ovat niitä äänekkäimpiä valittajia ja agitaattoreita.
Todellisuudessa tämä agitointi, joissa luullaan olevan Ässien puolella kääntyvätkin Ässiä vastaan, koska se vaikuttaa satunnaiskatsojien peleihin lähtemisiin ja fanituotteiden ostamiseen, sekä myös Ässien mainosmyyntiin ja sidosryhmä toimintaan.
3 kärkästä negatiivista facebook kommenttia, voi aiheuttaa 3 katsojan menemisen muualle viettämään iltaansa...siis kärjistäen.

Tyytyväiset fanit eivät sitä välttämättä tuo samalla voimakkuudella esiin, en ainakaan ole huonoina hetkinä kuullut kampanjointia valmentajan potkuja vastaan tai "älkää palkatko pelaajia, jos rahaa ei ole" tifoja.
Mutta ehkä pitäisi!

Uskoisin, että tämäkin lyhytjänteinen kulttuuri, jota vastaan nähdäkseni myös ihan oikein ks taistelee tulee rauhoittumaan ja vähenemään, kun sen vaikutusmahdollisuus poistetaan.

Ja olen aiemminkin kirjoitellut, oikealla tiellä ollaan näiden asioiden suhteen ja vaikka Kerttulan preesenssi ja hankinnat joitakin ärsyttävät, niin hän oikeasti taitaa olla juuri se oikea henkilö muuttamaan Ässiä ja Ässien ympärillä olevaa lyhytjänteistä kulttuuria...voimia siis hänelle.

Ja jos joku on tänne asti jaksanut lukea, niin ilmeisesti jotain järkeä pitkässä tekstissä oli, vaikka varmaan toistoa ja selviä asioita monellekkin.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Hieno kirjoitus nimimerkiltä Blade80. Ehkä on ollut vähän ongelmaa oivaltaa sitä, ettei mitään pikavoittoja ole enää tarjolla. Vain koko seuran toiminnan nostaminen uudelle tasolle voi tulevaisuudessa johtaa parempaan.

Edustusjoukkueen rämpiminen ei tietenkään asiaa varsinaisesti auta, mutta täytyy kurkistaa senkin olan yli.
 
Suosikkijoukkue
Pata
Jos todellakin pitää paikkansa se jonkun sanoma, että Härkälä peluuttaa samanlaista kiekkoa kun AP Selin niin on viimeinen naula arkkuun sille että loppuu ässien seuraaminen. Mutta toivottavasti johdolla on edes sen verran järkeä päässä, että tämä jää viimeiseksi kaudeksi kun Porissa pelataan masentavaa seisoskelevaa ja tylsää kiekkoa.
 
Ei Ässät nytkään sellaista pelaa tai ainakaan yritä. Avaa silmäsi noilta fraaseilta. Siellä on vastustajakin kentällä, aina ei saa palata mitä lystää. Ässien pelit ovat olleet hyvää kiekkoviihdettä, noin pääsääntöisesti. Ässien peleissä on tehty eniten maaleja koko Liigassa, tietysti väärin tehty Ässien päähän, mutta sommittelihan Lukko hienoja maaleja Ässien tötöilyistä, jos osaa sellaisesta nauttia.

Kannattaa seurata muidenkin joukkueiden pelejä, jos aika sallii.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Miltäs Ässien pelaajabudjetti näytti suhteessa muihin viimeisimmällä menestysjaksolla 2010-13? 2010-11 oli paperilla suht heikko joukkue: ykkösketjuna Armia(17v.)-Uusikartano-Santavuori ja ulkkarivahvistukset tasoa Patrick Yetman, mutta niin vain Pata oli Rockyn johdolla sensaatiomaisesti runkosarjan toinen. Karrin kausilla oli sitten jo varaa Dixonin ja Heshkan tasoisiin ulkkareihin sekä Marttisen ja Pihlmanin kaltaisiin nimekkäisiin kotimaisiin hankintoihin vahvan rungon (Uusitalo, Uusikartano, Armia, Savinainen, Sammalkangas, Zabo vielä 2011-12) pysyessä suht hyvin kasassa. Mutta en muista ylisuoritettiinko silti paljonkin budjettiin nähden.

Jokereilla ja Kärpillä suurimmat pelaajabudjetit | Yle Urheilu | yle.fi

JOUKKUEIDEN PELAAJABUDJETIT 2012-2013
Jokerit 3 000 000
Kärpät 3 000 000
HIFK 2 900 000
Lukko 2 600 000
KalPa 2 600 000
Pelicans 2 300 000
JYP 2 200 000
Tappara 2 200 000
Ässät 2 150 000
Blues 1 874 000
TPS 1 800 000
HPK 1 700 000
Ilves 1 550 000
SaiPa 1 350 000

Aika paljon on pelaajabudjetti tippunut mestaruusvuodesta.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miltäs Ässien pelaajabudjetti näytti suhteessa muihin viimeisimmällä menestysjaksolla 2010-13? 2010-11 oli paperilla suht heikko joukkue: ykkösketjuna Armia(17v.)-Uusikartano-Santavuori ja ulkkarivahvistukset tasoa Patrick Yetman, mutta niin vain Pata oli Rockyn johdolla sensaatiomaisesti runkosarjan toinen. Karrin kausilla oli sitten jo varaa Dixonin ja Heshkan tasoisiin ulkkareihin sekä Marttisen ja Pihlmanin kaltaisiin nimekkäisiin kotimaisiin hankintoihin vahvan rungon (Uusitalo, Uusikartano, Armia, Savinainen, Sammalkangas, Zabo vielä 2011-12) pysyessä suht hyvin kasassa. Mutta en muista ylisuoritettiinko silti paljonkin budjettiin nähden.
Suosittelen vielä tarkistamaan, minkä statuksen pelaaja oli Patrick Yetman tänne tullessaan. Jostain syystä homma ei täällä toiminut, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin kovan tason hankinta.
Aika paljon on pelaajabudjetti tippunut mestaruusvuodesta.
Kaikki on tietysti suhteellista. Tuollakin pelaajabudjetilla oltiin vasta yhdeksänsiä tuossa vertailussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nigi

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
No niin on kyllä muillakin. Joillain harvoilla kasvanut, leijonanosalla tippunut selkästi.
Siinähän oli hyviä vuosia takana, Rautakallio- Kivi jatkumo. Vähän eri tilanne kuin nykyään. Korona sotkee sitten lopunkin vertailun. Mutta se menestysputki hukattiin, eikä sitä ole uudelleen vieläkään löydetty, nyt on ainakin nuoria tulossa, tulevaisuus kenties vasta edessä.
 
Nigi

Jäsen
Suosittelen vielä tarkistamaan, minkä statuksen pelaaja oli Patrick Yetman tänne tullessaan. Jostain syystä homma ei täällä toiminut, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin kovan tason hankinta.
Oliko kauden eka peli Raumalla, kun tinttasi onetimerilla korkeasta polviasennosta kiekon maaliin. Itselläni oli silloin odotukset korkealla Yetmanin suhteen.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässien pelaajabudjettihan pyöri "pitkäänkin" tuossa 2,2 miljoonan tasolla, mutta tietysti otetaan nyt vaikka mestaruuden jälkeinen kausi, niin Ässien ykkösketju oli tuolloin Hagman-Kreps-Umicevic. Että ei ihan halpa ketju :D Kreps toki sitten jäi vaisuksi, ja kausi meni luonnollisesti pipariksi, mutta pointtina nyt vain ettei ollut budjetista kiinni

Kiven ensimmäisellä kaudella 11-12 budjetti oli myöskin tuo 2,2 miljoonaa. Mutta muistin virkistämiseksi hyvät ystävät, kauden ensimmäisen puoliskon ajan Ässien kolme ensimmäistä ketjua olivat seuraavat:

Smolenak-Dixon-Zaborsky
Savinainen-Niemi-Armia
Santavuori-Uusikartano-Yetman

Tuon rosterin äärelle kannattaa hetkeksi hiljentyä..

Oliko kauden eka peli Raumalla, kun tinttasi onetimerilla korkeasta polviasennosta kiekon maaliin. Itselläni oli silloin odotukset korkealla Yetmanin suhteen.

Kyllä oli, ensimmäisen kautensa ensimmäisessä ottelussa Yetman teki tuon maalin, muistan itsekin miten mykistyneeksi siitä jäin. En edes tiedä milloin olen nähnyt sen jälkeen kenenkään tekevän tuollaisen maalin.. Yetman muutoin ei mennyt flopin puolelle, mutta jäi sitten lopulta kokonaisuutena vähän vaisuksi kolmosketjun pelaajaksi
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Lähtökohta mestaruuden jälkeen siis oli, että rahaa oli rakentaa "kilpailukykyinen joukkue" uudelle nousevalle valmentajakyvylle, Pekka Virralle, jonka johto uskomattomassa kaukonäköisyydellään oli löytänyt. Mitä tapahtui? Peli näytti välillä hyvältä, mutta mestarijoukkue ei silti voittanut tarpeeksi pelejä. Peli näytti hyvin epä-ässäläiseltä hienolta kiekonsyöttelyltä, eihän semmoinen ole voittavaa kiekkoa Porissa. Niinpä nousi porukka, joka kitarisat punaisena vaati potkuja valmentajalle, ja kunnon porilaista äijää tilalle, tai mitä tahansa muuta vaan, kunhan jotain.

Toivolan kunniaksi täytyy sanoa, että hän ilmeisesti oli Virran takana, mutta hänet jyrätiin. Kuka siis tilalle? Olisi ollut muuan Pennanen saatavilla, mutta päätettiin ottaa pelastaja Rautakallio uudestaan, kuitenkin siten, että urheilujohtajaksi otettiin ässälegenda Korpisalo, joka vierasti Rautakalliota ja jolla oli oma helmensä tarjota valmentajaksi. Jne kohti romahdusta. Aho oli välikauden valmentaja, kun Korpisalo ei uskaltanut suoraan valita suosikkiaan.

Sitä on ollut Virta valmentajana, ja Pennanenkin olisi ollut saatavilla. Aika hyviä projekteja herrat ovat vetäneet sittemmin. Eivät olisi vetäneet ilman kärsivällisyyttä, HPK oli välillä jumbona. Potkut siihen kohtaan eikä HPKn mestaruutta olisi tullut.

Jälkiviisautta toki, mutta kai sitä jotain voi menneisyyden mokista oppiakin?
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lähtökohta mestaruuden jälkeen siis oli, että rahaa oli rakentaa "kilpailukykyinen joukkue" uudelle nousevalle valmentajakyvylle, Pekka Virralle, jonka johto uskomattomassa kaukonäköisyydellään oli löytänyt. Mitä tapahtui? Peli näytti välillä hyvältä, mutta mestarijoukkue ei silti voittanut tarpeeksi pelejä. Peli näytti hyvin epä-ässäläiseltä hienolta kiekonsyöttelyltä, eihän semmoinen ole voittavaa kiekkoa Porissa. Niinpä nousi porukka, joka kitarisat punaisena vaati potkuja valmentajalle, ja kunnon porilaista äijää tilalle, tai mitä tahansa muuta vaan, kunhan jotain.
Vaikka olen yleisellä tasolla samaa mieltä kannattajien kärsimättömyydestä ja obsessiosta äijjävalmentajielle, joiden pelissä mennään tuhatta ja sataa koko ajan, niin kyllähän se putki, mikä Ässillä alkoi marraskuun alusta kestäen vuoden loppuun Virran alaisuudessa oli sellainen, että siitä olisi ollut vaikea selvitä ilman työpaikan menetystä missä seurassa tahansa. Jokainen projekti vaatii jatkuakseen kuitenkin jonkinlaista uskottavuutta ja tuollainen 16 pelin pätkä, josta tuloksena on 4 pistettä pistää väkisinkin valmentajan lankulle.
 
Joo, sehän meni vaikeaksi sitten. Oliko päävalmentajalla seuran täysi tuki auttamassa vaikeilla hetkillä? Olivatko johtavat pelaajat omaa turhautumistaan nakertamassa siellä taustalla? Virtakaan ei ole ihan positiivisimpia jätkiä, jos tulosta ei tule.

Miksei kukaan valmentaja onnistu Ässissä? Ketä tänne uraansa ajatellen viitsii edes tulla?
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, sehän meni vaikeaksi sitten. Oliko päävalmentajalla seuran täysi tuki auttamassa vaikeilla hetkillä? Olivatko johtavat pelaajat omaa turhautumistaan nakertamassa siellä taustalla? Virtakaan ei ole ihan positiivisimpia jätkiä, jos tulosta ei tule.
Christian Söderström liittyy Ässiin

Ässät tarjosi suhteellisen epätoivoisessa tilanteessa vielä vetoapua Peksille hankkimalla Söderstöm hyökkäykseen tammikuussa. Mielestäni tuo on merkki, että haluttiin pelastaa Virran projekti viimeiseen asti. Muutama viikko myöhemmin oltiinkin sitten jo pakotettu tyhjennysmyynteihin.
 
Toivola oli kyllä ja tosiaan hankki tuonkin pelaajan, mutta.. Meinaatko, että kaikki meni ihan ok ja kaikki mahdollinen tehtiin Virran eteen, mutta ei vaan Virralla riittänyt? Eikä ole riittänyt kenelläkään valmentajalla sen jälkeen, kaikki ok?
 
No, Ahon potkut tuli ainakin minulle isona yllätyksenä, vaikka siinä olikin tappioita alla. Jotkut tällä palstalla olivat potkuihin kuitenkin tyytyväisiä ja saivat sinänsä juuri sen minkä ansaitsivatkin, kun Kotkaniemi tuli seuraajana epäonnistumaan totaalisesti.

En osaa sanoa, mitä kulisseissa tapahtui Virran aikakaudella, mutta miehellä oli kuitenkin nimekäs joukkue käsissään, jota vahvistettiin vielä kauden aikana. Itse en vaan ole osannut oikein missään vaiheessa jossitella Virran kohtalolla. Mielestäni miehen asema oli sen verran kestämätön, että edellytyksiä jatkaa toiselle kaudelle ei ollut. Kaikki hyvätkään valmentajat eivät aina onnistu jokaisessa pestissään. Mutta olen myös sanonut sen, että profiililtaan joukkue oli hyvin epä-Virtamainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös