Kuten aikasemmin totesin, kun ollaan pelissä, tuloksessa ja kaudessa kiinni, se mielenkiinto on enempi seuraavassa viikossa, matseissa, kevään haavekuvissa. Nyt ollaan toista kautta putkeen vahvassa epävarmuuden tilassa, syväkyykyssä eikä kellään varmastikaan ole kristallipalloa nähdäkseen onko tästä enää kuluvalla kaudella nousua. Joten sitä mieli helposti eksyy historian aikajanalle ja Ässien Liigataipaleen menestykseen.
1975-1985 SM-liigan 10 ensimmäisen kauden runkosarjasijoitukset kahta lukuunottamatta top-4. 1978 mestaruuden jatkoksi kahdet hopeaan päättyneet finaalit 1979-80. Pronssimatsi 1982, hopea 1984, pronssimatsi 1985. Puhtaasti sijoitusten perusteella nuo ovat olleet Ässien Liigahistorian kilpailukykyisimmät ja kultaisimmat vuodet eikä paluu kestomenestyjäksi ja vakiokasvoksi mitalipeleihin ole sittemmin ollut pitkäkestoista. Top-4 putket runkosarjassa jäivät myös tuohon aikakauteen, sittemmin vahvin jakso kolmen kauden otannalla koettu mestaruuteen päättyyneessä putkessa 2010-13 2, 5, 4.
1985-1991 Hopeakauden jatkoksi nähdyssä Ässähistorian järjestyksessään ensimmäisessä luisussa nähtiin kolmen pudotuspelittömän kauden -7, 6, 7- saatteeksi putoaminen sarjasta 1989 ja pikainen nousu 1990. Ensimmäinen kausi paluun jälkeen ei tuottanut playoff-paikkaa, mutta muunmuassa Jari Korpisalon Liigadebyytin kylläkin. Aikalaiset voivat kertoa millainen pätkä tuo on ollut porilaisen pääsarjakiekon historiassa, itse en vielä seurannut tai kokenut tapahtumia juuri mitenkään.
1991-1998 Toisin kuin sitten syksystä 1991 alkaen. Voi ajatella, että jos Ässillä oli historiansa ensimmäinen suvantovaihe juuri alla, niin itse pääsi innokkaana nuorena kannattajana liikkuvaan junaan ja katettuun pöytään jossa joukkue oli seitsemän kautta putkeen top-8 eli puolivälieräjoukkue. Kari Takon paluu, Vasili Tihonovin saapuminen, Vellu Ketola valmentajana ja seurajohdossa, Tamin hurmos ja tähdenlento. Neljään kauteen 1991-95 kolmet välierät, yksi runkosarjan 2. sija ja siinä Äijänsuolla voitetussa pronssimatsissa 1995 ensimmäinen mitali 11 vuoteen. Seuraavat kolme kautta sitten päättyivät runkosarjan sijaan 7. ja putoamiseen puolivälierissä sarjakakkoselle. Jossain määrin nihkeähköön Tamin toiseen kauteen päättyi myös pitkä pudotuspeliputki, odottamattoman pitkäksi aikaa. Putoaminen 1998 tapahtui HIFK:n hirmuista nippua vastaan eli siinä oli tekemätön paikka joka tapauksessa.
1998-2005 Double digits on laadun mittari NBA:ssa, mutta jääkiekon SM-liigassa seitsemän kauden sijoitukset 10, 11, 13, 11, 10, 11, 10 ei johda häviäjien torijuhliin edes Porissa. Yksittäisiä matseja, tapahtumia, tilanteita, tappeluja jäänyt mieleen viidestä ensimmäisestä, vähemmän mitään koko kauden kuvaa tai tarinaa. 2004 noustiin viimeisten viikkojen aikana kisaan mukaan ja Isomäki kiehui kun päätöskierroksella oli vielä sauma selviytyä säälipleijareihin. Vuotta myöhemmin tämä toteutui ja Ilvestä vastaan nähtiin Porissa ensimmäiset minkäänlaiset playoff-matsit seitsemään vuoteen.
2006-2010 Tietynlaisen valmentaja/pelaajarunkoprosessin kautta tulleen, mutta kuitenkin odottamattoman kirkkaaksi realisoituneen hopeakauden jälkeen palailtiin huumasta nopeasti arkeen. Tokavika-07. ja vika-08 sellasella valmentajanvaihdos per kausi-tahtiin. Erityisesti sitä muistelee lämmöllä juhlakautta 2007-08 kun kotiutettiin ja muisteltiin menneitä Nickersonin, Hiseyn ja Marjamäen muodossa. Siitä joukkueesta sitten aikanaan nosteli kannua puolustaja Sammalkangas, laituri Savinainen, apuvalmentaja Kaukoranta ja varamaalivahti Järvenpää. Kolmanneksi viimeinen 12. keväällä 2009, mutta kun Porissa ei paljoa playoutit vittu napostele ja kiihkeissä karsintapeleissä on selkee markkinarako, niin niin sitä vedettiin täyden seitsemän matsin ottelusarja Sportia vastaan. Mikähän tai kukahan muuten esti jälleen yhdet valmentajapotkut Alpon kohdalla? No, joka tapauksessa, Suhosen aika Ässissä päättyi sarjassa säilymiseen ja sitten oli aika nähdä toisen suomalaisen kiekkolegendan, Rocky Rautakallion paluu Poriin. Sijoitus ensimmäisellä kaudella 13. ja säälipleijaripaikka kuuden pisteen päässä.
Ja se oli sitten lähtölaukaus prosessille joka silloisen apuvalmentaja Kiven johdolla päättyi mestaruusjuhliin. Runkosarjasijoitukset 2, 5, 4 oli tosiaan ihan siedettäviä.
Varmasti jokaisella seuralla on omat nousunsa ja laskunsa, onko ne sitten Porissa olleet jotenkin erityisen teräviä ja/tai kivuliaita? Mene ja tiedä. Tai onko haastava kaupunki toimia, rakentaa, malttaa? Sellanen vakaus, tasalaatuisuus, tasapaksuisuus on harvemmin ollut homman nimi vaan kriisi, reagointi ja paniikkinappula on ollut usein nurkan takana. Toisaalta, kenties usein tilanteet johtuneet virheistä jo päällystöä, urheilujohtoa, valmennusta, joukkuetta kasatessa. Ammattitaitoinen osaaminen on sakannut, pitkäjänteisyys ja vakaus on loistanut poissaolollaan. Sitten kun niitä on löytynyt ja asiat napsuneet kohdilleen, on jonkintason menestystäkin koettu. Tiettyä pokkaa ja kanttia täytyy seurajohdon puolelta löytyä kestääkseen vaikeammat jaksot ja ulkoisen paineen.
Lokakuu 2021. Nyt ollaan jälleen yhdessä alhossa Ässähistoriassa. Sieltä urheilullisesta ja taloudellisesta notkahduksesta 2018-19 saatiin jonkinlainen tasonnosto, kasvojen pesu ja uskottavuus kaudella 2019-20. Sitten iski korona, viime kausi oli mitä oli - ja osin siitä samasta on jatkettu tälläkin kaudella. Kaikki voi vielä iloksi muuttua tulevina kausina, kenties Liigajoukkueen taustalla ja junioripuolella tehdään kauaskantoista laadukasta työtä, mutta onhan tässä jälleen kerran sietämistä ja kestämistä. Mikäs siinä jos jotenkin puhtaalta pöydältä, suurinpiirtein suunnitelmien mukaan rakennetaan tulevaa. Mutta jos Liigapuolen vetovoima ja/tai talouspuoli ottaa tässä ja nyt osumaa, niin ollaanko jälleen vahvasti kompromissien partaalla tulevaa rosteria ja valmennusta kasatessa?
No, ehkä ne siellä lämpösessä officessa tietää. Vielä toistaseks on sellanen olo, että kyllä tää vielä jossain vaiheessa iloksi kääntyy. On kääntynyt ennenkin. Mutta jännä nähdä mitä sieltä sitten tuleman pitää ja millasin odotuksin vaikkapa kauteen 2022-23.