Mainos

Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

  • 627 732
  • 2 297

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Alasarjojen pisterohmuille (Trettenes ja Leclerc) en näe käyttöarvoa ohi omien junnujen Kärppäjoukkueessa tai Liigassa ja muutoinkin menevät liikaa mikkihiiriosastolle.
Trettenes kelpasi lopulta HPK:hon, kuten yleisessä tiedossa olikin. Siinä ja siinä olisinko ottanut kolmossenaksi Kalaputaan paikalle, koska miehellä on johtajuutta ja puolustusominaisuuksia. Ei ole kuitenkaan juhlinut niinkään pisteillä tasokkaammissa sarjoissa, joten siinä mielessä arpa.

Toki Trettenes on ollut viime vuosina isossa roolissa Norjan maajoukkueessa, kantanut A-kirjainta ja viime vuoden MM-kisoissa teki piste per peli-tahtia tehot 3+4=7. Varmasti parempi vahvistus HPK:lle kuin Michael Haga viime kaudella Lukolle.
 
Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kaikki mielenkiintoisia scouttauksia. Noista ja muutamista jo täällä mainituista scouttauksista laittaisin kaverit hankintajärjestykseen seuraavasti:
  1. Alexandre True
  2. Mario Kempe
  3. Tomi Sallinen
  4. Peter Regin
  5. Tomas Zohorna
  6. Miks Indrasis
  7. Marc Michaelis (arpa)
  8. Geoff Platt
True eritoten olisi mielenkiintoinen nimi Kärppiin ja Liigaan. Seuraavat listoilla toisivat jo kokemustakin mukanaan. Jotenkin näen, että puhtaasti pohjoismaisella rosterilla (joku neljästä ensimmäisestä) voisi olla mainio pohja lähteä tulevaan kauteen.

Alasarjojen pisterohmuille (Trettenes ja Leclerc) en näe käyttöarvoa ohi omien junnujen Kärppäjoukkueessa tai Liigassa ja muutoinkin menevät liikaa mikkihiiriosastolle.
Liigan sisältä voinee nostaa hyväksi vaihtoehdoksi Jarno Kärjen, jos halutaan jatkaa isojen sentterien linjalla. Parhaassa peli iässä, kuvaillaan monipuoliseksi. Nopeudesta ei tietoa, mutta 3. sentterinä olisi varmaan loistava hankinta mutta epäilen että haluaa isomman roolin.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Leo Komarov. Näyttääkin samalta kuin Silli?
Nyt kun näitä hankintoja oon seurannu niin leveyttä on kyllä päätyyn asti mutta
eiköhän sinne yks Leksa mahtuis rouhimaan ja vittuileen vastustajan
ykkös jätkille ja pahasti?

Tosiaan, oikeesti silmät suurella seurannu meidän hankintoja ja siihen täytyy kyllä hauista näyttää.
On kärkikenttiin tekemistä ja alempiinkin niin ihanasti tekemistä.

Mutta ois tässä tähän rosteriin yks paikka Sillille eiku Odelle eiku Leksalle?
Joku Jarkko Ruutumainen vittumainen jätkä tuonne hämmentään vastustajaa vielä.
Mun mielestä Leksa kävis siihen hyvin

Nyt kun kerran ollaan rakentamassa The Joukkuetta.

Alkais tosiaan jo.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Liigan sisältä voinee nostaa hyväksi vaihtoehdoksi Jarno Kärjen, jos halutaan jatkaa isojen sentterien linjalla. Parhaassa peli iässä, kuvaillaan monipuoliseksi. Nopeudesta ei tietoa, mutta 3. sentterinä olisi varmaan loistava hankinta mutta epäilen että haluaa isomman roolin.
Ei ole mikään nopein jätkä, ainakin Tiivolaa vähän hitaampi. Kuuluu myös laitaan, tai siellä pelaa paremmin, kaippa tuo voisi jossain Kärppien kolmosessa onnistuakin, kun teillä on sinnekin kovia pelimiehiä. Kärki-Tiivola-Salminen ketjussa Kärki loisti aikanaan.
 
Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei ole mikään nopein jätkä, ainakin Tiivolaa vähän hitaampi. Kuuluu myös laitaan, tai siellä pelaa paremmin, kaippa tuo voisi jossain Kärppien kolmosessa onnistuakin, kun teillä on sinnekin kovia pelimiehiä. Kärki-Tiivola-Salminen ketjussa Kärki loisti aikanaan.
Ok, luulen että vauhti sitten riittäisi, Marjamäen pelikirjassa kun nopeus ei ole kuitenkaan kaiken a ja o.
 
kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ok, luulen että vauhti sitten riittäisi, Marjamäen pelikirjassa kun nopeus ei ole kuitenkaan kaiken a ja o.
Liiga on luisteluliiga ja nopeutta tarvitaan kaikkien pelikirjassa. Liian monta hidasjalkaista pelaajaa kun on joukkueessa, niin ollaan koko ajan tilanteista jäljessä. Marjamäki mainitsikin kauden jälkeen, että oltiin Ilvestä vastaan hitaampia ja liikettä täytyy parantaa tulevalle kaudelle.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Leo Komarov
Siinä olisikin aikamoinen villi kortti ja hyvä haku kolmoseen, vaikka hyvin epätodennäköinen. Täyttää myös huhutun MM-tason pelaajan kuvauksen ja on toisinaan pelannut myös keskellä. Viime kaudella Leksa pelasi SKA:n ykkössentterinäkin hyvällä menestyksellä, kun eräs valmentajaksi hypännyt oligarkki osasi tehdä yhden viisaankin ratkaisun.

Kärpistä löytyisi kaveriksi luonnollisesti tuttuja maajoukkuemiehiä, mutta myös oman kylän poika Blomqvist.

Elite Prospectsissa doubtful-kategoriaan mennyt Expressenin huhu on vienyt Leksaa Oulun korkeuksille, mutta Luulajaan.
 
Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liiga on luisteluliiga ja nopeutta tarvitaan kaikkien pelikirjassa. Liian monta hidasjalkaista pelaajaa kun on joukkueessa, niin ollaan koko ajan tilanteista jäljessä. Marjamäki mainitsikin kauden jälkeen, että oltiin Ilvestä vastaan hitaampia ja liikettä täytyy parantaa tulevalle kaudelle.
Joo, en tarkoittanutkaan etteikö sitä olisi kuitenkin hyvin. Mutta ei homman nimi ole sekään että kilpaillaan siitä mikä joukkue on nopein.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Liiga on luisteluliiga ja nopeutta tarvitaan kaikkien pelikirjassa. Liian monta hidasjalkaista pelaajaa kun on joukkueessa, niin ollaan koko ajan tilanteista jäljessä. Marjamäki mainitsikin kauden jälkeen, että oltiin Ilvestä vastaan hitaampia ja liikettä täytyy parantaa tulevalle kaudelle.
Jos tuosta tämän hetken hyökkäyksestä pitää jotain kysymysmerkin tynkää kaivaa, niin kyllä se liittyy tuohon liikkeeseen ja ennen kaikkea luisteluvoimaan. Kamppailuvoimassa ja fysiikassa ei varmasti tullan tulevalla kaudella kyllä enää häviämään kenellekään. Tästä pitävät huolen mm. Kemppainen, Tiivola, Björkqvist, Emanuelsson, Turunen, Hyry, Anttila, Koskenkorva. Kaukana on ne ajat, kun 3.ketjuissa viiletti Mustosia, Koblizekkejä, Kristofeja, Junniloita yms. kavereita.

Mutta tuossakin listassa on pari kaveri, joiden liike on hieman kysymysmerkki. Toki esim. Kemppainen nyt on muilta ominaisuuksiltaan aivan suvereeni ukko tähän Liigaan, mutta tuossa on myös aika paljon sellaista raskasta osastoa ja eilen Kärppien some-kanavilla julkaistuissta Björkqvistin-highlightpätkissä pystyi huomaamaan, että kenties ne ensimmäiset potkut eivät olleet niitä aivan terävimpiä ja luistelu oli hieman dieselmäisen oloista.

Eli katseet kääntyvät hyvin pitkälti siihen, että miten Junttila ja Leskinen pystyvät tasoaan nostamaan. Paljon on ladattu heidän harteilleen ja toki molemmilla on kykyä tuohon kovaan huuton vastata. Molemmat ovat osoittaneet parhaimmillaan olevan aivan MVP-tason pelimiehiä tähän Liigaan ja, parhaimmillaan molempien luisteluhan on sitä maagisen hiveltävää katseltavaa. Tuota tasoa kaivataan tulevalla kaudella. Myös Emanuelsson ja Turunen tuovat tietyissä määrin luisteluvoimaa ja muistikuva Emanuelssonistakin on, että oli ihan hyvä liikkeltään. Ei Liigassakaan (tai jääkiekossa ylipäätään) ilman kovaa luisteluvoimaa ja hyvää liikettä pärjää, mutta toisaalta onneksi Marjamäen jääkiekko ei noihin elementteihin ihan siinä määrin perustukaan, kuten vaikkapa Mannerin tai Lauri Mikkolan. Se ei toki tarkoita, että saataisiin olla hitaita tai, että nopeutta tulisi unohtaa. Hyvää liikettä ja lusiteluvoimaa tarvitaan tulevalla kaudella paljon enemmän, kuin parilla menneellä.

Tulevalla kaudella oma mielenkiintoni Kärppäjoukkueessa kiinniittyy seuraaviin elementteihin, jotka ovat oikeastaan kaikki loistaneet poissaolollaan viimeisen parin kauden aikana: Kamppailuvoima, fyysisyys/karheus, intohimo/tunne, luisteluvoima, urheilullisuus, kovakuntoisuus, kestävyys/jaksavuus (=fyysinen sekä henkinen puoli) ja sitkeys (=taistelijan ja soturin mentaliteetti). Noihin tulen ainakin itse kiinnitämään saman tien ja koko kauden edetessä tarkasti huomiota. Noilla aspekteilla Kärppien pitää tulevalla kaudella parantaa hurjasti.

Tuossa listassa fyysisyykään ei tarkoita pelkästään mitään taklauksia tai sitä, että pommitetaan vastustajia päätylaidasta läpi, vaan enemmänkin sellaista tiettyä karheutta ja iholle menemistä kamppailutilanteissa, että niitä ei pelätä ja niihin uskalletaan mennän hanakasti sekä taistelemaan kiekosta etc.
 
kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuossa listassa fyysisyykään ei tarkoita pelkästään mitään taklauksia tai sitä, että pommitetaan vastustajia päätylaidasta läpi, vaan enemmänkin sellaista tiettyä karheutta ja iholle menemistä kamppailutilanteissa, että niitä ei pelätä ja niihin uskalletaan mennän hanakasti sekä taistelemaan kiekosta etc.
Tärkein fyysisyyden ilmentymä on se, että tulet kaksinkamppailun jälkeen kiekon kanssa voittajana tilanteesta ja pystyt suojaamaan kiekkoa. Toisekseen kykenet olemaan vastustan maalin läheisyydessä pelattava. Kolmanneksi sitten kyky taklata silloin kun on on paikka sille.

Edit: ja nyt puhutaan siis hyökkäyspelistä.
 
Viimeksi muokattu:

Janski-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tärkein fyysisyyden ilmentymä on se, että tulet kaksinkamppailun jälkeen kiekon kanssa voittajana tilanteesta ja pystyt suojaamaan kiekkoa. Toisekseen kykenet olemaan vastustan maalin läheisyydessä pelattava. Kolmanneksi sitten kyky taklata silloin kun on on paikka sille.
Juurikin näin!
 
Hanslankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aktiivinen aloitteellinen rohkea sakki
Hyvää pohdintaa yllä, mutta kyllä esim. Kasperilla maisema vaihtuu tiheämpään kuin Manulla.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos nyt Niemelä tuosta ulostetaan, niin voisi kuvitella että myös korvaajaa ollaan hankkimassa. Miehelle oli pomminvarmasti ennen kauden alkua suunniteltu paikka pelaavasta kuusikosta.

Miten on. Onko markkinoilla tällä hetkellä potentiaalisia nimiä tarjolla? Ainakin ylivoiman viivamiehelle olisi kyllä tarvettakin.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En usko, että tuohon pakistoon ainakaan heti ketään hankitaan. Siirtorajan lopussa (tai aiemminkin) näkisin kuitenkin "Sklenicka" tyyppisen vahvistuksen. Kaikki kunnia Paasolle ja Niskalalle, mutta poffeissa se peli kovenee entisestään ja vähän tarvitsee vielä kokemusta ja kovuutta näistä peleistä. En siis ole heittämässä Paasoa katsomoon vaan sinne 6/7 pakin tontille. En ylläty jos Ronkainenkin vielä tässä kauden aikana lähtee kokonaan.

Luonnollisesti kauheasti ei tässä vaiheessa vapaita pelaajia ole:
Mark Alt
Cody Franson

Bonuksena jos vedetään pelkkää träppiä niin voidaan heittää oman maalin eteen Keegan Kanzig 200cm/112kg.

En siis kuitenkaan usko, että sieltä ihan heti uutta pelaajaa tulee. Ellei tosiaan Ronkaistakin laiteta muualle.
 
Kike #29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Charlestown Chiefs
Ei tänne ketää tuu. Misen lähtö surettaa, mutta pitää olla realistinen ja muistaa että Misen "kehitys" junnaa paikoillaan ellei oo menny jopa taaksepäin. Mutta silti yksi suosikki puolustajiani kärppien paidassa.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Itse pitäytyisin vain suljetun Liigan (inho)realismissa ja katsoisin jos isompi ottaa häntäjoukkueesta rusinat pullasta. Ja jos tarve vain vaatii sitten siirtorajalla. Jumboja on vielä vaikea ennustaa, mutta uskoisin että Sport ja SaiPa jäävät ulos. Jos jotain loppukaudella kaipaisi niin ne ovat kokenut isäntä (esim. Heshka/Irving) ja rymistelijä (esim. Heikkinen).

Kokemusta, kovuutta ja syvyyttä tarvitaan tosipeleissä, mutta tässä kohtaa haluan luottaa vielä nykyrosteriin.
 
Tuo "rusinat pullasta" on myös hieman kakspiippunen juttu. Miten sieltä tullu esim. pakki sitoutuu
joukkueen nykyiseen pelitapaan jos on aiemmassa joukkueessa ollu tiettyjä vapauksia?
Ei siinä, ihan sama minkälainen YV pakki tulis pelaan niin kaikki kävis ;D
(siis jos vaan tuohon hommaan tulis...)
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Tuo "rusinat pullasta" on myös hieman kakspiippunen juttu. Miten sieltä tullu esim. pakki sitoutuu
joukkueen nykyiseen pelitapaan jos on aiemmassa joukkueessa ollu tiettyjä vapauksia?
Ei siinä, ihan sama minkälainen YV pakki tulis pelaan niin kaikki kävis ;D
(siis jos vaan tuohon hommaan tulis...)
Siinä on tietysti aina omat haasteensa, kun pelaaja siirtyy kesken kauden seurasta toiseen ja vieläpä siirtotakarajalla. Kauden jatkuminen ja menestymisporkkana ovat tietysti pelaajalle avaintekijä, mutta jollain Aaron Irvingillä voi kieltämättä ottaa aikansa siirtyä hämäläisestä marjamäkeen.

En tiedä, onko Irving mikään oman pään isäntä, mutta hyökkäyspäähän on ihan tekijä. Toisi varmasti YV-uhkaa, vaikka tällä kaudella on osunut vasta kerran. Reilut viisi vuotta kestäneellä ammattilaisurallaan on rikkonut kuitenkin neljästi kymmenen maalin rajan ja SHL-kaudellaankin maalannut kuudesti.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisiko Yohann Auvitun hankkimisessa mitään järkeä? Hänellä ainakin sitä yv-osaamista löytyisi minkä perään ollaan huudeltu. Hän siis sai lähtöpassit KHL:stä ja on huhuttu palaavan Liigaan. IFK ei ole häntä ottamassa KHL-reissun vuoksi.
 
MaxM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse näkisin että minimissään tarve olisi mv ja puolustaja mutta en pistäisi pahaksi jos noiden lisäksi tulisi myös laituri .
 
Micol

Jäsen
Olisiko Yohann Auvitun hankkimisessa mitään järkeä? Hänellä ainakin sitä yv-osaamista löytyisi minkä perään ollaan huudeltu. Hän siis sai lähtöpassit KHL:stä ja on huhuttu palaavan Liigaan. IFK ei ole häntä ottamassa KHL-reissun vuoksi.
IFK ei ole ottamassa KHL:ssa pelaamisen takia, mutta Kärpät sitten ottaisi? Kysyit, että olisiko hankinnassa mitään järkeä, niin ei olisi. Yhtään sota-ajan kohelo-pelaajaa ei tänne tarvita, eikä muuallekaan liigaan.
 
J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Olisiko Yohann Auvitun hankkimisessa mitään järkeä? Hänellä ainakin sitä yv-osaamista löytyisi minkä perään ollaan huudeltu. Hän siis sai lähtöpassit KHL:stä ja on huhuttu palaavan Liigaan. IFK ei ole häntä ottamassa KHL-reissun vuoksi.
Mikähän joukkue muka tuon Putin-liigan suosijan olisi ottamassa? Ei ainakaan Kärppiin ikinä.

Edit. @Micol ehtikin jo asian hienosti sanoa.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Olisiko Yohann Auvitun hankkimisessa mitään järkeä? Hänellä ainakin sitä yv-osaamista löytyisi minkä perään ollaan huudeltu. Hän siis sai lähtöpassit KHL:stä ja on huhuttu palaavan Liigaan. IFK ei ole häntä ottamassa KHL-reissun vuoksi.
Ei. En halua meillekkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös