Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

  • 523 150
  • 2 027

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Ainakin itse olin aikoinaan hiukan pettynyt, että Kalapudas siirtyi Kärpistä Sportiin, just ennen Kärppien mestaruuskautta. Mulla oli Kalaputaasta fiilis, että kehityskäyrä olisi kulkenut samaa rataa kuin Leskisellä ja Mäenalasella. Kuitenkin eihän Kalaputaan nykyesityksillä ole asiaa kuin Kärppien kolmos- tai nelossentteriksi. Ykkös- ja kakkossentteriksi pitäisi olla jo sitten paria pykälää kovempi sentteri. Sellaisen hankkiminen on kuitenkin vaikeaa. Kalapudaksen hankkisin Kärppiin ensi kauden loppuun mittaisella sopimuksella, rooli olisi näyttöjen ja tulosten mukaan (eli Kalapudaksen hankkiminen ei ratkaisi hommaa mihinkään suuntaan, mutta toisi yhden vaihtoehdon lisää).
Samat fiilikset kun Kalapudas lähti ja pelasi hyvän kauden Sportissa. Paluu tänne voisi nostaa uuden buustin. Aivan jokerikortti olisi. Odotukset 3. 4. sentterin tasoa mutta niitä ovat nyt kaikki "sentterimme" täällä kun Aatu lähti. Pyörälä , Wellman ja Hyry eivät ole oikeita senttereitä. Koskenkorva ja Bourke ovat senttereitä.
 
Viimeksi muokattu:

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei paina yhtään. Olen ollut alusta asti sitä mieltä, että oli oikein päästää pois, mutta olisihan se vitsi sen jälkeen ottaa tilalle Kalapudas, joka ei oikeastaan millään osa-alueella ole Rätyä parempi pelaaja. Jos Räty ei sillä tontilla riittänyt niin silloin hankitaan parempi tai mennään Wellmanilla, mutta huonompaa ei kannata hankkia.
En jaksa uskoa, että Rädyn kohalla kyse oli ainoastaan pelillisistä seikoista. Eihän mies päässyt edes näyttämään yhtä-kahta peliä enempää tulosyksiköissä, saatika ylivoimalla. Rädyn 'riittämättömyys' on mielestäni tässä tapauksessa huonosti muotoiltu. Mutta tämä topic lienee jo käsitelty.

Wellman on myös nähty. Sentterin tontilla toivoton tapaus, ja nyt vielä parin kuukauden saikku alkaa olla takana. Liike, ja puolustusosaaminen ei hänellä riitä laadukkaaseen kahden suunnan sentteripeliin.

Kalaputaan, Wellmanin tai Pyörälän väliltä valitsisin ensimmäisen. Jos markkinoilta ei parempia löydy, kuten ei ole löytynyt tähänkään mennessä, ja tuskin tulee löytymäänkään, niin en jättäisi hankkimatta hinta-laatusuhteelta potentiaalista Kalapudasta.

Suurempi mietinnän paikka on toki se, että ylipäätään ollaan helmikuun alussa tässä tilanteessa. Ykkössentterin metsästys tähän aikaan kaudesta on lähes tyystin toivotonta.
 
H

Hidas_ja_kankea

Wellman on myös nähty. Sentterin tontilla toivoton tapaus, ja nyt vielä parin kuukauden saikku alkaa olla takana. Liike, ja puolustusosaaminen ei hänellä riitä laadukkaaseen kahden suunnan sentteripeliin.

Kalaputaan, Wellmanin tai Pyörälän väliltä valitsisin ensimmäisen. Jos markkinoilta ei parempia löydy, kuten ei ole löytynyt tähänkään mennessä, ja tuskin tulee löytymäänkään, niin en jättäisi hankkimatta hinta-laatusuhteelta potentiaalista Kalapudasta.

Samoilla ajatuksilla. Ei mikään unelmasiirto, mutta parantaisi kahta ketjua Pyörälän päästessä omalle tontilleen. Ei Kalaputaan pitäisi olla Kärppien ykkösketjun sentteri, mutta tilanteelle ei paljoa voi enää tässä vaiheessa.

"Mennään Wellmanilla mieluummin" Ei yhtään onnistunutta sentteriottelua Kärpissä ja ainoat lievästi onnistuneet näytöt nykyisessä kakkosketjussa, jota ei sattumoisin kannata nykyisestä muodostaan rikkoa. Tekee paluun (?) loukkaantumisen jälkeen ja totuttelee hetken liigarytmiin, ja sitten kausi onkin jo ohi.

Kärki on nyt tipahtanut pois spekuloinneista. Itselleni ei ole pelaaja jäänyt mitenkään mieleen katsomissani otteluissa. Viimeiset pelinsä on tuhnuillut yhdessä aisaparinsa Salmisen kanssa ja saanut arvostelua Ässä-osiossa. Oikeastaan olisin kaivannut lisää perusteluja tälle kortille.

En näe suurta eroa millään näistä vaihtoehdoista, joten ei tästä suurempaa väittelyä saa aikaiseksi.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Kalaputaan tehot ovat aivan hyvät tällä kaudella noinkin kehnosti menestyneessä joukkueessa kuin Jyp. Ovat samaa tasoa kuin esim. Otto Paajanen tai Troy Bourke. Aho tietysti nukkuu onnensa ohi eikä seuraa näitä vinkkejä periaatesyistä.
 

karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Kyllähän tässä kalapudas-spekulaatiossa pitää kaikkien ymmärtää se, että:
-pyörälä pelaa yksinkertaisesti väärällä paikalla eikä hänen sentteripeli tuota hyökkäyspäähän riittävästi -> muutos.
-muutos sisältäpäin on jo pyöritelty ja kokeiltu jos mitenkin päin -> apuja ulkopuolelta
-markkinat tyhjät, korona heiluttaa taloutta -> joko mottipäistä pöytään jolla saa taattua laatua kuten morozov(itsellä ei käsitystä pelaajasta) TAI matalan riskin edullinen ukko jolla kuitenkin potentiaalia sentteröidä hyökkäysorientoituneena.
-Bourken ketju sementtiin, muse-kossu-hyry pyörittää 3-4.ketjujen sentteröintiä

---->

Tässä valossa kalapudas edullisena ukkona, kärppätaustaustan omaavana, Lesen ja Sakun tuntevana pelaajana olisi ehkä se sopeutuvaisin vaihtoehto tuohon rooliin.

Ja jotta kukaan ei ymmärrä väärin, niin kalapudas ei ole statukseltaan Kärppien 1.sentteri mutta kun verrokkina on duunarilaituri Pyörälä niin vielä vähemmän hän sitä on.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kalapudas omastakin puolesta myös tervetullut, kun katsoo tämän hetken markkinoita ja tilannetta missä Pyörälä pelaa väärässä roolissa. Huhut ovat vieneet Djurgårdeniin, mikä toisaalta kertoo että perinteikäs suurseura astetta kovemmassa SHL:ssä on myös kiinnostunut. Löydän kommenteista parempia perusteluja Kaliksen puolesta kuin ankarimpia vastaan. Yhteinen historia Sakun ja Lesen kanssa tuskin on myöskään haitaksi. Toki myös Wellmanin paluu jättää jossittelun varaa, mutta pidän Kalista parempana vaihtoehtona keskelle.

Nykyvireistä Kalapudasta olen pitänyt hieman vedenjakajapelaajana. Parhaimmillaan ollut ihan kelvollinen peliä tekevä sentteri. Pari kautta sitten nousi Sportissa EHT-tasolle. Uskoin Kaliksen vielä parantavan siitä jopa MM-tasolle, mutta seuraava kausi oli todella vaikea, Pajuluoman korvasi Dufva ja siirto kriisi-JYPiin tapahtui. Viime kausi meni surkeasti, mutta tällä kaudella Kalapudas on ollut verrattain JYPin pirteimpiä. Vedenjakaja on vienyt himpun verran takaisin parempaan suuntaan SHL-tarjouksineen ja paras peli-ikä on ovella.

Jatkoajan vanhentunut pelaajakortti kertoo Kalaputaan tekevän ketjukavereistaan parempia, mutta tuskin Kärpissä ainakaan huonompia.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Huhut ovat vieneet Djurgårdeniin, mikä toisaalta kertoo että perinteikäs suurseura astetta kovemmassa SHL:ssä on myös kiinnostunut.
Tarkoituksenani ei ole heittää mitään henkilökohtaista piikkiä, mutta tämä viesti käy hyvin malliesimerkkinä siitä, miten asian voi ilmaista omaan, tässä tapauksessa Kalaputaan, "agendaan sopivalla tavalla":

Perinteikäs suurseura astetta kovemmassa SHL:ssä on myös kiinnostunut

vrt.

Kiinnostunut seura on SHL:n jumbona majaileva kriisiseura, joka taistelee putoamista vastaan.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Tarkoituksenani ei ole heittää mitään henkilökohtaista piikkiä, mutta tämä viesti käy hyvin malliesimerkkinä siitä, miten asian voi ilmaista omaan, tässä tapauksessa Kalaputaan, "agendaan sopivalla tavalla":

Perinteikäs suurseura astetta kovemmassa SHL:ssä on myös kiinnostunut

vrt.

Kiinnostunut seura on SHL:n jumbona majaileva kriisiseura, joka taistelee putoamista vastaan.
Täytyy muistaa, että SHL on avoin sarja, jossa joukkueet hankkivat vahvistuksia putoamista vastaan toisin kuin Liigassa. Djurgården naarasi juuri Alexander Salakin. (tuskin vain siksi että vapautui ilotalokohun myötä)

Suurseuraksi kutsuminen voi olla väriteltyä, mutta en katso asiassa vain sijoitusta, vaan ennen kaikkea resursseja, joihin vain kourallinen Liiga-seuroista ovat vertailukelpoisia. SHL:n "suurseuraakin" on vaikea määritellä, koska vaihtuvuus kärjen ja Allsvenskanin välillä on niin suurta. Milloin DIF ja HV71 käyvät ulkona koko sarjasta, mutta saman vuosikymmenen sisään ovat tuttu näky CHL:ssä.

Edit. Kalapudas tahtoi unohtua tasoeroja vertaillessa. Voihan sen tosiaan noin suomikiekkomaisesti ilmaista, koska uskon häneen vielä sen verran. Tiedostan kuitenkin, että SHL:ssä on sen verran vaatimustasoa, että Kalaputaalla riittää todistettavaa karsintoihinkin.
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Nyt kasassa 22 syöttöpistettä eli neljänneksi eniten Liigassa. Tuskinpa tuo Kala-Ana kovinkaan huono vaihtoehto olisi loppukaudeksi entuudestaan tuttujen ketjukavereiden keskelle. Sopimukseen sitten optio ensi kaudesta niin olisi vähintään kakkossentteri valmiina, jos luistin kulkee Oulussakin.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kasassa 22 syöttöpistettä eli neljänneksi eniten Liigassa. Tuskinpa tuo Kala-Ana kovinkaan huono vaihtoehto olisi loppukaudeksi entuudestaan tuttujen ketjukavereiden keskelle. Sopimukseen sitten optio ensi kaudesta niin olisi vähintään kakkossentteri valmiina, jos luistin kulkee Oulussakin.
Niin, eihän Kalapudas mikään Kunyk tai Lammikko ole. Ruohomaasta puhumattakaan.

Tälläisiä nimiä kun ei yksinkertaisesti ole markkinoilta saatavilla, sillä nämä signataan jo edellisellä kaudella/kesällä. Mielestäni Kalaputaan kanssa ykkösketjun tulospotentiaali on parempi, mitä se on Pyörälän/Wellmanin/Koskenkorvan kanssa.

Toki voidaan odotella, että ulkomailta vapautuisi paperilla parempi pelaaja. Ja kun niin ei käykään, voidaan selitellä markkinoiden tyhjyydellä. Liigan sisältä en parempaa vaihtoehtoa kyllä keksi. Kalapudas menee minun papereissani esimerkiksi Kärjen edelle.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Toki voidaan odotella, että ulkomailta vapautuisi paperilla parempi pelaaja. Ja kun niin ei käykään, voidaan selitellä markkinoiden tyhjyydellä. Liigan sisältä en parempaa vaihtoehtoa kyllä keksi. Kalapudas menee minun papereissani esimerkiksi Kärjen ededelle.
Mutta auta armias sitä paskamyrskyä, jos Kalapudas palkataan ja esim. Sahlsted onnistuu siirtorajalla naaraamaan jonkun teikijämiehen Lukkoon. Aho ei siis voi onnistua tässä tilanteessa teki hän mitä hyvänsä.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta auta armias sitä paskamyrskyä, jos Kalapudas palkataan ja esim. Sahlsted onnistuu siirtorajalla naaraamaan jonkun teikijämiehen Lukkoon. Aho ei siis voi onnistua tässä tilanteessa teki hän mitä hyvänsä.
Sahlstedt nyt on naarannut ulkomailta hyviä hankintoja koko lyhyen UTJ -pestinsä ajan, joten ei tässä mitään yllättävää tapahtuisi. Kontaktit on kunnossa. Uskon vahvasti, että tällä hetkellä Lukon vetovoima peittoaa Kärppien vastaavan.

Jonain päivänä mekin saamme jälleen kokea toimiston omistautumisen työlleen.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sahlstedt nyt on naarannut ulkomailta hyviä hankintoja koko lyhyen UTJ -pestinsä ajan, joten ei tässä mitään yllättävää tapahtuisi. Kontaktit on kunnossa. Uskon vahvasti, että tällä hetkellä Lukon vetovoima peittoaa Kärppien vastaavan.

Jonain päivänä mekin saamme jälleen kokea toimiston omistautumisen työlleen.
Mun mielestä Harri on onnistunut tällä kaudella ulkomaalaisten kanssa hyvin. Bourke, Emmanuelsson ja Galimov erinomaisia hankintoja. Galimov vieläpä riskihaku pahassa paikassa, kun Rinne venytti päätöstään. Wellman on ollut tähän asti pettymys siinä suhteessa, mihin rooliin hänet hankittiin. Ovatko Lukon ulkkarit onnistuneet paremmin? En tiedä, kun en ole niin tarkkaan katsonut.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun mielestä Harri on onnistunut tällä kaudella ulkomaalaisten kanssa hyvin. Bourke, Emmanuelsson ja Galimov erinomaisia hankintoja. Galimov vieläpä riskihaku pahassa paikassa, kun Rinne venytti päätöstään. Wellman on ollut tähän asti pettymys siinä suhteessa, mihin rooliin hänet hankittiin. Ovatko Lukon ulkkarit onnistuneet paremmin? En tiedä, kun en ole niin tarkkaan katsonut.
Sahlstedtilla on nyt kolme täyttä kautta + kuluva kausi takana Lukossa. Ulkkareita samaan aikaan Lukkoon on tullut seuraavasti:
Justin Danforth, Jakub Kreijcik, Brandon DeFazio, Mark Auk, Manuel Ganahl, Andrew Gordon, Robin Press, David Nemecek, Lukas Klok, Pathrik Westerholm, Ponthus Westerholm, Kristian Pospisil, Gustav Possler, Pavol Skalicky, Thomas Gregoire, Scott Pooley, Matthew Abt, Michael Haga, Ondrej Slovacek ja Artem Zagidulin. Joku varmaan keksii heti nimet Auk, Ganahl ja Possler kun halutaan sanoa epäonnistuneet hankinnat, mutta nuo kaikki Kalle hankki leveyttä silmällä pitäen, eikä ratkaisurooliin. DeFazio oli 40 pinnan mies mutta sai silti lähteä, Gordon oli vain kuukauden pitämässä tuntumaa yllä ja auttamassa Lukkoa kun hyökkäys oli vajaa. Aika hyvin kuitenkin Kallelta, vaikka apuja hän on saanutkin näissä ainakin Boumediennelta.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
KHL:n häntäjoukkueista Dinamo Riika tyhjensi tänään kaksi runkopelajaa, joten kaksikolla lienee edessä seurasiirto. Näistä isokokoinen Karlis Cukste vaikuttaisi melkoiselle oman pään isännälle. Kokemusta myös Pohjois-Amerikasta löytyy. Pelasi syksyllä olympiakarsinnoissa, mutta ei valittu kisajoukkueeseen.

Kyseessä ei ole ykköskorin kaveri, vaan enemmän Ivan Svarnyn veroinen kolmosparin pakki. Kauden tehot 0+2 on sopiva odotusarvo, kunhan hoitaa perusasiat, syö kiekkoja ja maalinedusta pysyy puhtaana. Ei jää Ohtamaakaan yksin.

Täytyy muistaa että tämä ei ole huhu- vaan haaveiluketju, koska ei tänne ketään tuu paitsi laitureita.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jokerit on lähellä vetäytyä KHL:n pudotuspeleistä.

Pelastakaa sotamies Junttila.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös