Synergia-areena – helvetin esikartano?

  • 528 593
  • 1 924

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täällä kun aina haukutaan Synergia-areenan seisomakatsomoita ja erityisesti kuuluisia tolppia, pylväitä.

Tiistain pelissä tuli vastaan entisiä työkavereita, nykyisiä tuttuja. Tappara-faneja. Kehuivat ihan vakavissaan seisomakatsomon! Lähellä jäätä, näkyvyys hyvä joka puolelle, hyvä pääsy pois erätauoilla. Kysyin vielä tolpasta, että eikö haittaa. Ei kuulemma ollut millään tavalla häiritsevästi edessä. Sama laulu toisella erätauolla, vaikka vaihtoivat paikkaa toiseen erään. Korostettakoon, että nämä kaverit eivät olleet ensimmäisessä jäähallissa Hakametsän ulkopuolella vaan kiertäneet lähes kaikki hallit viime vuosien aikanakin.

Eli onkohan tämä tolppa vähän meidän jyväskyläläisten liioittelema ongelma? Jokaisessa seisomakatsomossa on ongelmansa; jostakin ei näe kiekkoa kulmassa ja jotkut on niin loivia, että tämmöinen persjalka ei näe kuin edellä seisovan takaraivon. Toki tolpat on pysyvämpiä kuin edellä seisovan pää ja siksi säilyvät vitutuksen aiheena aina, mutta moniko katsoja jää niin täysin pimentoon tolpan taakse, että esimerkiksi toinen maali ei näy ollenkaan?

En tiedä teikäläisestä tai muista, mutta mua ainakin vituttaa kun se tolppa peittää näkyvyyden esimerkiksi maalille tai riipuen missä kohti seisoo jonkun muun osan kenttää. Ongelmaa ei toki ole näissä peleissä jossa yleisöä on vähän kuten Tapparaa vastaan, voi valita missä kohti seisoo sielä tolpan takana tai nythän oli tilaa myös seisoa oikeastaan missä kohti tahansa hallia, mutta jos olisi edes se 4000 katsojaa niin ei sielä tolpan takana voi valita sitä kohtaa kunnolla missä seisoa eikä pysty kurottautumaan sivulle päin kun kiekko tulee näköesteen kohdalle. Tuon katsomon sivuiltahan näkee melko hyvin, mutta suoraan tolpan kohdalla keskellä katsomoa se estää näkökenttää. En tosiaan muista tiedä, mutta itseä ainakin kiinostaa nähdä esimerkiksi miten maali syntyy, mutta jos siinä on tolppa edessä ei se aina onnistu.

Vähän huolestuttavalta näyttää lauantain matsin osalta, esimerkiksi 18 euron lipun etukatsomoon ei ole vielä mennyt kaupaksi kun muutama kappale ja muuallakin aika tyhjää. Hyvä kuitenkin että nyt näkyy nuo lippujen määrät, joskus sai klikkailla joka katsomon läpi ja arvuutella missä löytyisi vapaita paikkoja, nyt ei kaikkia tarvitse käydä läpi.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hallikysymys on helppo ratkaista: sahataan ne tolpat pois ja jos pysyy pystyssä, niin mussutus vähenee huomattavasti. Jos taas halli romahtaa, niin sitten rakennetaan uusi ja mussutusta on sitäkin vähemmän.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt näyttäisi olevan piletissä 0 euron hintaisia yhteistyökumppani lippujakin etukatsomoon, ainakin näytti menevän tilaus maksuvaiheeseen asti, mutta kun on jo kausikortti niin ei jaksanut tutkailla olisiko loppuun asti mennyt :D

Mutta näyttää ainakin vielä 18 euron lippuja esim tuonne etukatsomoon olevan jäljellä ja muitakin kohtuu paikoilta hallissa.
 
Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tätä ei oo vielä kauheesti ilmoteltu missään, mutta lippujen ennakkomyyntipaikkoja on nykyään muitten lisäksi myös Jyväskylän alueen Citymarketit (Seppälä, Keljo, Palokka ja Äänekoski). Joten kauppareissun ohella kantsii käydä kyselemässä lippuja asiakaspalvelupisteestä :)
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Tuosta JYP-historiikista selvisi ihan mielenkiintoinen fakta koskien meille ah niin rakasta Hippoksen hornankattilaa. Alunperin halli piti rakentaa 70-luvun lopulla 10 000 paikkaiseksi pyöreäksi halliksi ja hintaa oli n.20milj...No tottakai halli sitten rakennettiin muutama vuosi myöhemmin hintaan n.30milj nähdyin tuloksin...Halli joka oli liian pieni jo heti ensimmäisten vuosien aikana.

Hinnat voi olla vääriä, mutta joka tapauksessa tehtiin reilusti kalliimpi ja pienempi kuin mitä alunperin piti.
 
Kapo 00

Summa oli 10 miljoonaa ja sitten kun tuo halli rakennettiin. Niin siinäkin vaiheessa oli mahdollista että siitä olisi tullut n. 7500 paikkainen. Eli päätykatsomot yhtä korkeita kuin sivukatsomot. Mutta suuressa "viisaudessaan" kaupungin päättäjät olivat sitä mieltä että 5000 paikkaa riittää.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tuosta JYP-historiikista selvisi ihan mielenkiintoinen fakta koskien meille ah niin rakasta Hippoksen hornankattilaa. Alunperin halli piti rakentaa 70-luvun lopulla 10 000 paikkaiseksi pyöreäksi halliksi ja hintaa oli n.20milj...No tottakai halli sitten rakennettiin muutama vuosi myöhemmin hintaan n.30milj nähdyin tuloksin...Halli joka oli liian pieni jo heti ensimmäisten vuosien aikana.

Hinnat voi olla vääriä, mutta joka tapauksessa tehtiin reilusti kalliimpi ja pienempi kuin mitä alunperin piti.

Keskisuomalaisen artikkelissa tuo alkuperäinen hinta-arvio YIT:ltä oli 10 miljoonaa markkaa tuosta 10 000 paikkaisesta pyöreästä hallista. Tuolla hallilla Jyväskylässä olisi pelattu lätkän MM-kisojakin useamman kerran...
Mutta mitä sitä suotta kunnon hallia rakentamaan halvalla, kun voi tehdä reilusti paskemman kolminkertaisella summalla.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Luottaako joku oikeasti johonkin vanhoihin arvioihin joita jossain historiikissa muistellaan. Sen nyt voi sanoa ettei tuo ole realistista. Pöljää uskoa että hinta olisi parissa vuodessa kolminkertaistunut pieneen halliin.

Sent from my iPhone using Tapatalk
 
Lue enemmän niin luulet vähemmän. 70-luvun lopussa "viisaat" päättäjämme hidastelivat pari vuotta ja sitten olikin jo liian myöhäistä. Se hinnan nousu johtui siitä että 80-luvun taitteessa rakennusala ylikuumeni ja hinnat nousi niin paljon, että hallitus joutui pistämään väliaikaisen 40% veron uudisrakentamiselle mikä siirsi hallin rakentamista taas parilla vuodella.
 
Viimeksi muokattu:

Olin tästä tietoinen mutta että puolet pienempi halli maksaisi kolminkertaisesti. Eli vaikka nyt 200 neliön tupa olisi maksanut vaikka 100000 mk ja neljän vuoden päästä siitä 100 neliön tupa 300000 mk. Uskokoon ken tahtoo.

Sent from my iPhone using Tapatalk
 
Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todellakaan ei siis puhuta "muutamasta vuodesta"
”Jyväskylän jäähallin suunnittelu oli aloitettu jo 1970-luvun alkupuolella…”
Sen jälkeen ilmeisesti YIT teki tarjouksen eli 1975-78
(sitä ei siis mainittu JYPin historiikissa minä vuonna YIT teki sen tarjouksen, mutta 75-78 on hyvä arvio)
Sitten puhuttiin muutama vuosi paskaa siitä tarvitaanko täällä hallia vai jotain muuta. Ja sitten oltiinkin jo myöhässä.
Eli tosiasia on kuitenkin se että kunnallispoliitikkojen ja byrokratian takia saatiin pienin mahdollisin halli suurimalla mahdollisella hinnalla.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
No joo en tiennyt tuota aikajanaa tuossa. Olihan inflaation laukkakin kovin voimakas 70-luvulla. Tietysti taloudellisesti tuo meni ihan vihkoon mutta en kyllä meidän hallia johonkin Hakametsää isompaan pömpöösiin vaihtaisi. Talous vai tunnelma? Ehkä joku noiden yhdistelmä.

Sent from my iPhone using Tapatalk
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Väitätkö ihan tosissaan, että synergialla on ollut tunnelmaa parina viime kautena runkosarjan otteluissa?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Väitätkö ihan tosissaan, että synergialla on ollut tunnelmaa parina viime kautena runkosarjan otteluissa?

No se nyt vielä puuttuisi että se olisi joku Turun hallin tapainen hautuumaan. No joo ei ole ollut mutta edes maalit huomaa katsomossa.

Sent from my iPhone using Tapatalk
 
Sudan1

Jäsen
MTV.fi:n uutisessa kerrotaan JYPin laskevista yleisömääristä:

Linkki uutiseen

"Ihmiset on saatava taas ymmärtämään, että se livekiekko on parasta, Tyni huomauttaa."
Alkaako JYP-johto vihdoin heräämään siihen, että nykypäivänä mielikuvia on vaikea herättää pelkällä Keskisuomalaisen ilmoituksella?
 
Baldrick

Jäsen
Alkaako JYP-johto vihdoin heräämään siihen, että nykypäivänä mielikuvia on vaikea herättää pelkällä Keskisuomalaisen ilmoituksella?

Ei. Sen firman hallinto on niin konservatiivinen, että erittäin vaikea nähdä muutosta. Tämä siis on todettu myös JYP Jyväskylä Oy:n sisältä. Eiköhän siellä taas pohdita, että paikkaantuuko tilanne luppakorvamaskotilla ja hieman isommalla KSML:n mainoksella...
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Nyt on kyllä pakko avautua että mitähän ihmettä siellä Hippoksen DJ-kopissa oikein ajatellaan, kun hallin musiikit ovat kuin jossain limudiskossa? Levyt sponsoroi ilmeisesti NRJ ja Voice, kun päivän kuumimmat pop-hitit soi joka tilanteessa. Ylivoimalla haetaan lopussa tasoitusta ja jotain saatanan diskomusaa soi joka ei nostata tunnelmaa yhtään. Meikäläinen teki Fasttrackerilla 90-luvun alussa samanlaista pimpelipompelia mutta kasvoin siitä yli. Ja päälle vielä siihen se että Pojua joutuu kuuntelemaan joka vitun ylivoiman alkaessa.

Herätkää nyt hyvät ihmiset ja hommatkaa töitä vaikka Escapesta tai Freetimesta jos haluatte soittaa poppia ja R'n'B:tä, jäähallilla pitää olla eri musiikit.
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK

Boldaus oma. Täytyy kyllä sanoa et hallilla ei todellakaan soi edes mitkään "kuumimmat pop-hitit" vaan lähinnä "hittejä" parin kolmen vuoden takaa, jos niitäkään. Ainakin näin tänään. Toki yks hyvä biisi tuli jossain vaiheessa, joka kuulosti Kavinskyltä/Justicelta/Dangerilta/vanhemmalta Daft Punkilta. Ja mitä tulee jäähallimusiikkiin noin ylipäätänsä, niin oon väsyny kuulemaan niitä ikivanhoja rokkibiisejä mitä soi etenkin Nordiksella. Parhaimmat musiikit on taitanu soida HK Areenalla vaikka sielläkin ollaan sorruttu välillä perus "jääkiekkorokkimusiikkiin" mitä kuullaan esimerkiksi änäreissä.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt on kyllä pakko avautua että mitähän ihmettä siellä Hippoksen DJ-kopissa oikein ajatellaan, kun hallin musiikit ovat kuin jossain limudiskossa?

Herätkää nyt hyvät ihmiset ja hommatkaa töitä vaikka Escapesta tai Freetimesta jos haluatte soittaa poppia ja R'n'B:tä, jäähallilla pitää olla eri musiikit.

"Jäähallilla pitää olla eri musiikit". Eli mitkä? Kyllähän se varmaan hatuttaa kuunnella koko (huonolaatuisen) pelin ajan "limudiskomusiikkia" jos ei satu EDM:stä tai vaikka ysäristä tykkäämään, mutta mieluummin näin kuin Bad to the bonea ja muita ikivihreitä rokkiralleja. Tietysti vähän erilaiset jumputukset (esim. Get ready for this) sopii vähän paremmin jääkiekkopeleihin, eri asia sitten nostattaako nekään sitä tunnelmaa sen enempää.

Täytyy kyllä sanoa et hallilla ei todellakaan soi edes mitkään "kuumimmat pop-hitit" vaan lähinnä "hittejä" parin kolmen vuoden takaa, jos niitäkään. Ainakin näin tänään.

Ainakin pari biisiä oli ihan 2013 ns. listahittejä ja yksi puolestaan oli pari kuukautta sitten julkaistu kotimaisen Maison & Dragenin trance/electro kappale.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
"Jäähallilla pitää olla eri musiikit". Eli mitkä? Kyllähän se varmaan hatuttaa kuunnella koko (huonolaatuisen) pelin ajan "limudiskomusiikkia" jos ei satu EDM:stä tai vaikka ysäristä tykkäämään, mutta mieluummin näin kuin Bad to the bonea ja muita ikivihreitä rokkiralleja. Tietysti vähän erilaiset jumputukset (esim. Get ready for this) sopii vähän paremmin jääkiekkopeleihin, eri asia sitten nostattaako nekään sitä tunnelmaa sen enempää.

No kyllä mun mielestä lätkämatsissa pitäisi enimmäkseen soida rokkimusiikki. Bad to the bonet voi unohtaa, mutta kyllähän musiikkia on tehty kasarin jälkeenkin.

Tai sitten vedetään täyskäännös ja palataan sinne mainitsemallesi ysärille ja otetaan ne vanhat säkkijärven polkat ja tiputanssit soimaan, jotka soivat aikanaan joka hallissa (ehkä juuri Nordista lukuunottamatta). Sillähän saa istumakatsomokin mukaan kun voi taputtaa tahdissa mukana. Vai luuletko että kansa lähtee taputtamaan Rihannan tahtiin?
 
Seppochu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jeff Foss
Perjantai-ilta, hyvin menestyvä kotijoukkue, Jyväskylässä tunteita herättävä vierasjoukkue = yleisöä 3300. Jotain tarttis tehrä.
 
Handyy

Jäsen
Perjantai-ilta, hyvin menestyvä kotijoukkue, Jyväskylässä tunteita herättävä vierasjoukkue = yleisöä 3300. Jotain tarttis tehrä.
Tällä hetkellä hyvässä voittoputkessa kyllä, mutta valitettavasti nykyinen pelityyli ei kiinnosta katsojia. Kaikki kenen kanssa tulee asiasta keskusteltua, toteavat että peleissä ei oikein enää tapahdu mitään katsomisen arvoista. En itsekään oikein edes muista muita kuin matsin Tapparaa vastaan, jossa oli ryminää ja tunnetta. Se kuitenkin oli ainoa peli, jossa yleisö innostui lähtemään kannustuksiin mukaan.

Yleisö on äänestänyt jaloillaan, se on JYPin kannalta aika hälyttävää. Jos jokaiseen peliin tulee tällä kaudella 300-500 katsojaa vähemmän, niin onhan se euroissa aika järjettömän iso menetys.

Toki pelillisten asioiden lisäksi minusta tuo tunnelman luonti isännän puolesta on myös kadonnut aivan täysin. Mainoksia vaan mainosten perään ja sitä saatanan Pojua joka pelissä kymmeneen kertaan. Jokaisella erätauollakin voidaan katsoa miten Hämeenlinnaan ollaan rakentamassa jotain autokauppaa sen sijaan että olisi menevää musiikkia taustana. Sitten kun sen 8 minuutin mainoksen jälkeen biisi lähtee soimaan, niin se on sama kuin 15 edellisessäkin ottelussa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Olem jauhanut tästä tv-sopparista iät ajat. Siinä on syyllinen!
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Olem jauhanut tästä tv-sopparista iät ajat. Siinä on syyllinen!

Ei ole, jos peli olisi hyvää niin tuo tv- olisi vain hyvää mainosta ja lisänäkyvyyttä, halli olisi kuitenkin aina lähes täynnä tai täynnä ja tv:stä nähty hyvä matsi innoistaisi tulemaan paikan päälle. Nyt ei näin ole, vaikka voittoja nyt tuleekin, pelissä ei ole tunnetta vaan se on ihmeellistä neppailua ja muniinpuhaltelua tämä ei kiinnosta tulemaan paikan päälle ja ei myöskään katsomaan sitä tv:stä...
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ei ole, jos peli olisi hyvää niin tuo tv- olisi vain hyvää mainosta ja lisänäkyvyyttä, halli olisi kuitenkin aina lähes täynnä tai täynnä ja tv:stä nähty hyvä matsi innoistaisi tulemaan paikan päälle..

No kyllä varmasti on osasyy yleisökatoon tämä laaja TV-tarjonta, kun kahden seisomapaikkalipun hinnalla näet kuukauden aikana niin monta peliä kun haluat.

Se yhdistettynä nykyiseen taloustilanteeseen ja Synergian istumapaikkojen saatavuuteen, niin turha on Tynin tai kenenkään muun ihmetellä miksi yleisöä ei käy.

Se on sitten taas eri asia, miksi tämän taakse hyvin hanakasti piiloudutaan ja keksitään lähinnä myötähäpeää aiheuttavia klassikkopaitoja, joilla yritetään houkutella(?) väkeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös