Minulle on ainakin ihan itsestäänselvää, että olen kaikissa jäljellä olevissa kotipeleissä paikalla. Ajattelin myös kiertää vieraspelit kuten tänään olin Tampereella.
On hämmentävää miten pienestä kiinnostus muuttuu taas lähes fanaattiseksi kannattamiseksi kyrpiintyneestä narisemisesta ja hallin välttelystä, jota harrastin kuukausia.
Kun Dufvan soppari julkistettiin, niin käänsin ajatuksia siihen malliin että ehkä se playoff-kausari pitää sittenkin hankkia. Harmitusta kesti minuutin, sen jälkeen on vain fiilis noussut koko ajan. Tänään pelin jälkeen seisoskelin oikein mielelläni hakametsässä ja taputin seisaaltaan joukkueelle. Myös joukkue selvästi nauttii nyt pelaamisesta. J-P:n reaktio 1-3 kavennusmaaliin kertoi aidosta tunteesta peliin. Melkein sai kiekon ja läpiajon ja sitten hukkui oma mies.
Tunteella on merkitystä! Ja nyt se on kovalla tasolla. Valmennus, joukkue, fanit ja jopa kioskihenkilökunta ja järkkärit olivat ihan eri oloisia kehonkieleltään perjantaina hallilla.
Ja Hytösen ja Louhivaaran radiomainos, jossa "annetaan kaikki ja koko keski-suomi meidän taakse" ei enää tunnu nololta vaan siinä on sanoma!
JYP!