Yhdeksän vuoden takaa ei järjestys ole juuri muuttunut eli talviolympialaisten taika pitää edelleen. Taikaa ei todellakaan vähennä se, että tässä välissä viimein tuli se kauan odotettu kulta, siinä fiiliksessä on vain jotain niin uskomatonta. Perinteisten suomalaislajien olympiakullalle ei vedä vertoja kuin lätkän olympiakulta, jatkoajalla ratkaistuna. Ja se olisi ehkä se kaikkein suurin ikinä missään mulle penkkiurheilun saralla.
Kesäolympialaisia, futiskisoja mm- ja em-tasolla sekä lätkän mm-kisoja tulee seurattua suurella mielenkiinnolla ja paljon, mutta niistä puuttuu se taika. Niihin ei mulla liity muistoja valvotuista öistä alkuvuodesta -88, Nykäsen kultamitaleista, Blomqvistin tuuletuksesta ja Lillehammerin avajaisten maagisesta tunnelmasta.
Kesäolympialaisia, futiskisoja mm- ja em-tasolla sekä lätkän mm-kisoja tulee seurattua suurella mielenkiinnolla ja paljon, mutta niistä puuttuu se taika. Niihin ei mulla liity muistoja valvotuista öistä alkuvuodesta -88, Nykäsen kultamitaleista, Blomqvistin tuuletuksesta ja Lillehammerin avajaisten maagisesta tunnelmasta.