Vuosikausia olen ahkerasti seurannut NHL:ää. On melko mystistäkin, miten jostain pelaajasta innostuu, jostain toisesta taas ei. Ketään en osaa inhota, joten tuolle inhokkilistalle tuskin saisin ainuttakaan nimeä. Suosikkeja on runsaasti jokaisessa joukkueessa. Yritän tiivistää yhteen per joukkue perusteluineen.
Anaheim: Patrick Eaves, aikanaan monipuolinen lahjakkuus, jota loukkaantumiset ovat kuitenkin riivanneet koko uran ajan lähes veljensä veroisesti. Hän ei ole tainnut pystyä pelaamaan yhtään täyttä kautta, vaikka jo 15:sta kaudella pelejä eri joukkueissa. Työteliäs, nöyrä ja erittäin sympaattisen oloinen kaveri, jolle soisi vielä onnistumia tai ainakin terveitä päiviä.
Arizona: Phil Kessel, antaa vaikutelman epäurheilullisen oloisena taikinapojuna. mutta todellisuudessa onkin teräsmies. Jo lähes 800 peräkkäistä ottelua, joissa on tehnyt hämmästyttävän tasaisesti sankaritekoja. Mysteerimies ja siksi kiehtova.
Boston: Brad Marchand, pienen pelaajan on tehtävä muita enemmän pärjätäkseen, Marchand on tehnyt liikakin. Ylilyöntejä en arvosta, mutta peliäly, luisteluvoima, pehmeät kädet, maalintekotaito, järkevä kahden suunnan pelaaminen ja ääretön voitontahto ovat yhdistelmä, jota on pakko arvostaa. Huikea pelaaja, kun keskittyy olennaiseen. Onneksi typeryydet ovat jonkin verran kausi kaudelta vähentyneet sitä mukaa kun pistemäärät ovat jatkuvasti kohonneet.
Buffalo: Jeff Skinner, wanhanajan yksipuolinen kaunoluistelija ja maalien maistelija. Mielialapelaaja, jolla sekä kuumat, että kuivat kaudet ovat pitkiä. Tekee yleensä vain nättejä maaleja. Piristävä poikkeus aikana jolloin kaikkien pitäisi olla kuuliaisia fyysikaltaan huippuunsa hiottuja kahdensuunnan ajokoiria.
Calgary: Mark Giordano, on ollut jo kauan erinomainen, järkevä puolustaja, joka on aina loistanut erityisesti siellä päässä, missä puolustajan kuulukin. Ei mikään kovin kookas kaveri, silti pelaa kovaa, mutta puhtaasti. 35-vuotiaana räjäytti piste-ennätyksensä ja vei Norriksen. Kaikin puolin tyylikäs kapteeni ja johtohahmo, jolle kaikki viime kauden meriitit ilomielin soi.
Carolina: Justin Williams, tarunhohtoinen seiskapelien sankari, joka on aina parhaimmillaan ratkaisevissa peleissä. Oli jo Carolinan mestaruuden kulmakiviä ja palasi viime kaudeksi nuoreen joukkueeseen näyttämään voittamisen mallia. Siitä todellakin löytyy kokemusta: kolme Stanley Cupia, kerran MVP ja myös mm. kaksi MM-kultaa. Aliarvostettu pelaaja, joka on ollut jokaisella kaudellaan tasaisen tehokas myös runkosarjassa.
Chicago: Slater Koekkoek, erikoiset nimet kiehtovat. Pelkäsin jo varauksen aikaan, että tuolla nimellä ei tulla onnistumaan, vaikka Koekkoek meni top10:ssä. Kovasti siltä yhä haiskahtaa, mutta elättelen edelleen toiveita, että murtautuu edes vakionaamaksi rosteriin.
Colorado: Mikko Rantanen, voiko tylsempää nimeä olla? On myös pelaajana ja persoonana vähän väritön. Todella vahva, muttei vahvin. Erittäin taitava, muttei taitavin. Tehokas, muttei kaikkein tehokkain. Järkevä ja salonkikelpoinen johtajatyyppi, mutta särmätön, eikä herätä intohimoja. Silti tai ehkä juuri siksi Rantanen onkin kaikessa tasapaksuudessaan tyylikäs. Perisuomalainen pelaajatyyppi potenssiin 10, tälläisillä miehillä on maailmanmestaruuksia voitettu. Ja mikä parasta, hän on vielä todella nuori, joten voi kehittyä entisestään. Silti hän tuskin koskaan tulee saamaan niin paljon huomiota kuin ansaitsisi.
Columbus: Alexandre Texier, pienten kiekkomaiden edustajat herättävät aina sympatiaa. Ei ollut varsinainen sateentekijä edes Kuopiossa, mutta löi minut ällikällä päästessään rapakon takana lähes heti pelaamaan ylhäällä. Pelasi kaiken lisäksi hyvin. Älykäs pelaaja, jolla kaikki ainekset olemassa nousta kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi maassaan.
Dallas: Alexander Radulov, härkämäinen rumilus, jolla siloposkisen suklaasilmän kiekonkäsittelytaidot. Olen aina tykännyt. Väkivahvasta slaavista loistaa kauas suunnaton, joskin vähän surumielisen oloinen, intohimo pelata lätkää. Miehen sammumaton jano ratkaista pelejä ei jätä koskaan kylmäksi.
Detroit: Tyler Bertuzzi, setänsä poika. Ei yhtä kookas tai taitava, mutta kilpailumentaliteetti ja voitontahto ovat vähintään yhtä kovalla tasolla. Viihdyttävä pelaaja, jonka ollessa kentällä sattuu ja tapahtuu. Potentiaalia vielä nähtyäkin parempaan on mielestäni olemassa.
Edmonton: Leon Draisaitl, sakemanni, jonka rahakasta sopimusta pidettiin yleisesti virheenä, mutta viimeistään viime kausi osoitti kyseiset puheet potaskaksi. Aina vakuuttanut minut pelatessaan niin Edmontonissa, World Cupissa tai Saksan maajoukkueessa. Pelityylissä hiipivää tiikerimäisyyttä. Kookas jannu näyttää usein vain liukuvan verkkaisesti pitkin kenttää, kunnes onkin hetkessä hiiviskellyt maalipaikkaan, josta viimeistelee hämmästyttävän kliinisesti.
Florida: Mike Hoffman, työteliäs maalinsylkijä, joka joutui kulkemaan pitkän tien päästäkseen NHL-tasolle. Vakuutti heti avauskaudellaan ja jatkoi tasaisesti Ottawan avainpelaajistossa. Joutui yllättävän Karlsson-casen takia jättämään Ottawan. Sai kohtuuttomasti lokaa niskaansa, vaikka todellinen ääliö oli hänen naisystävänsä. Taustoihin nähden debyyttikaudella tehty oma komea piste-ennätys Floridassa oli todella kunnioitettava suoritus. Vieläkin parempaa voi olla jatkossa luvassa.
Los Angeles: Anze Kopitar, suhtauduin aikoinaan vähän skeptisesti Kopitarin pärjäämiseen rapakon takana, mutta hän osoitti välittömästi epäilykseni turhiksi. Kaikin puolin tyylikäs ja monipuolinen pelaaja. Kaksinkertainen Stanley cup- ja Selke-voittaja ansaitsisi pelillisillä ansioilla vieläkin enemmän gloriaa kuin saa. On myös aina mukaan päästessään saapunut edustamaan maataan jopa aladivisioonatasolle, mikä entisestään lisää sympatiapisteitä.
Minnesota: Mats Zuccarello, pikkuruinen norski löi läpi NHL-tasolla vasta varttuneella iällä. Peliäly ja syöttötaidot ihan NHL:n eliittiä. Miehellä on myös hieno, sopivan epänorjalainen, nimi. Ensi kaudella onkin toiveena, että koottaisiin Zuc-?-Zuc ketju, jossa toista laittaa viilettäisi toinen suosikkipelaajani Jason Zucker.
Montreal: Max Domi, isäänsä huomattavasti pehmeämmät kädet, ainakin kiekonkäsittelyssä. Pieni, mutta dynaaminen väkkärä, jolla vielä runsaasti hiomatonta potentiaalia. Viihdyttävä pelaaja, jonka otteita on aina kiva katsella.
Nashville: Mattias Ekholm, Nashville tunnetaan perinteisesti hyvistä puolustajistaan, mutta usein se kaikkein paras mies nimenomaan omassa päädyssä unohdetaan suitsutuksissa. Se on toki puolustavien puolustajien ikuisuusongelma. Varsinkin Ekholmin tapaisten puhtaasti pelaavien, tavanomaisen näköisten ja melko vaatimattoman oloisten herrasmiesten kohdalla. Ekholmin tehot hyökkäyspäässäkin ovat vuosi vuodelta hivenen nousseet, mutta edelleen luotettavuus omassa päässä on koko sarjan ehdotonta eliittiä.
New Jersey: Nikita Gusev, toivon, että mies lyö kunnolla läpi myös NHL-tasolla, vaikka se toisikin omalle joukkueelleni, Vegasille, ähäkuttiulua miksi mies päästettiin menemään. Oivan pelikäsityksen omaava kaveri, josta olen saanut kuvan muutenkin ammattimaisena ja kohteliaana miehenä. Toivottavasti saa pelinsä siirrettyä myös isoon kaukaloon.
New York Islanders: Thomas Hickey, muinainen nelosvaraus, joka joutui kantamaan ylisuuria odotuksia niskassaan. Hickey ei oikein onnistunut edes AHL-tasolla, eikä olut 24-vuotiaana päässyt pukemaan yhteenkään NHL-otteluun ja heitettin Waivereihin. Islanders poimi miehen sieltä ja kaikkien yllätykseksi Hickey otti välittömästi paikan vakimiehistössä. Koskaan hänestä ei tullut, saati tule ykkösparin miestä ja avainpelaajaa, mitä ehkä joskus toivottiin, mutta hienoa oli nähdä miehen kehittyvän myöhemmällä iällä ja, että sai sitten lopulta vielä näinkin siedettävän NHL-uran rakennettua.
New York Rangers: Henrik Lundqvist, sympaattisen seurauskollinen veteraani, joka on käytännössä pelannut urallaan vain kahdessa organisaatiossa, Frölundassa ja Rangersissa. Ura on kääntymässä jo kohti auringonlaskua, eikä hän koskaan luultavasti saa torjuttua seuralleen Stanley Cupia. Lähes kaiken muun hän onkin voittanut: Vezinan, olympiakullan ja maailmanmestaruuden. Hieno mies ja huikeat torjuntaprosentit joka kausi, pakko arvostaa.
Ottawa: Craig Anderson, mainio maalivahti ja joukkueensa ehdoton isähahmo, joka joutui kulkemaan pitkän tien päästäkseen vakituisesti NHL-veskariksi. Sen jälkeen oli vuosia kakkosveskari, kunnes liki 30-vuotiaana vasta pääsi ykköseksi. Silti on ehtinyt jo kymmenisen vuotta toimia siinäkin roolissa. On saanut myös loukkaantumisista osansa ja joutunut selättämään vastoinkäymisiä myös yksityiselämässään. Kaikin puolin sympaattinen sälli.
Philadelphia: Carter Hart, nimi on enne. Tämä mies ei voi flopata. Vuorenvarma kaikissa matseissa, mitä olen nähnyt. Harva, jos kukaan samanikäinen Nyky-änärissä onhänen pelipaikallaan esittänyt vastavia otteita. Kaikki edellytykset tulevaisuudessa putsata palkintopöydät.
Pittsburgh: Sidney Crosby, yliarvostettu, aliarvostettu, mutta pääosin ihan oikein eli arvostettu. Kaikki eivät hänestäkään tykkää, mutta mitä olen aina pitänyt. Loistava taitoarsenaali yhdistettynä valtavaa voitontahtoon on sellainen yhdistelmä, jota harva koko NHL-historiassa on vastaavalla tavalla täyttänyt. Muutenkin kaikin puolin tyylikäs voittajatyyppi, jota on helppo kadehtia, mutta josta on myös helppo pitää.
San Jose: Tomas Hertl, voimanpesä ja monipuolinen atleetti, jolta on erittäin vaikea riistää kiekkoa. Viihdyttävä ja suoraviivainen pelaaja, joka herättää aina hämminkiä vastustajan kenttäpäädyssä. Häneltä kesti useita kausia päästä nykytasolleen, mutta kaikki edellytykset kehittyä vieläkin huikeammaksi pelaajaksi on olemassa.
St.Louis: David Perron, ennen Vegasissa vietettyä vuotta en oikein tykännyt Perronista, mutta silloin käänsin täysin kelkkani. Hän ei ole mikään raketti luistimilla, mutta erinomainen kiekonsuojaaja, joka tekee kaikkensa voittaakseen. On myös osoittanut hyviä johtajaominaisuuksia sitä enemmän, mitä pidemmälle ura on edennyt.
Tampa Bay: Curtis McElhinney, ikuinen Mckakkonen, joka on mielestäni hyvin aliarvostettu. Yhdessäkään pelissä ei ole vuotanut, jonka olen vuosien varrelle häneltä nähnyt. Parantunut oikeastaan vielä entisestään kuin viini vanhetessaan. Pelasi viime kaudella 35-vuotiaana eniten pelejä yhdellä kaudella: 33. Sympaattinen ja sitkeyttä osoittava ura kahdeksassa eri seurassa, joka olisi saattanut saada ihan toisen käänteen jossain vaiheessa, jos vain McElhinney olisi päässyt nousemaan ykköseksi esimerkiksi loukkaantumisten johdosta. Mutta ei, kun ei.
Toronto: Kasperi Kapanen, kiekkosuvun vesa, joka joutui kuitenkin käymään pitkän ja opettavaisen tien ennen kuin onnistui murtautumaan joukkueensa hyvään hyökkäyskalustoon. Tausta ja asenne kaikin puolin kunnossa, isäänsä paremmat raamit, on paljon taitoja takataskussa ja kiekkopojan karismaa. Jotenkin ounastelen, että Kasperi vielä räjäyttää pajatson jossain vaiheessa ja yllättää (lähes) kaikki.
Vancouver: Elias Pettersson, epäortodoksinen, uuden ajan kiekkotaikuri, jota yritettiin lannistaa kovilla otteilla heti avauskaudellaan. Se pisti melkein vihaksi ja lisäsi entisestään sympatiaa ruotsalaista kohtaan. Hauska nähdä, miten ura kehittyy. Tulevaisuudessa mikä vain voi olla mahdolilista. Niin poikkeuksellinen lahjakkuus on kyseessä.
Vegas: Deryk Engelland, omasta joukkueesta voisi nimetä melkein kenet tahansa. Sympaattisia velikultia koko joukkue täynnä. Yksi, kun pitää valita, sen on oltava Engelland. Pitkän ja välillä karunkin uran läpikäynyt kotikylän veteraani otti välittömästi joukkueen henkisesti huomaansa. Joutui ammattilaisuransa alussa rämpimään vuosia alasarjoissa pienellä palkalla, mutta oli silti valmis ennen tätä kautta tinkimään palkastaan, jotta joukkue saataisiin pidettyä mahdollisimman kilpailukykyisenä. Engelland ei ole enää hirveän hyödyllinen pelillisesti, mutta erityisesti kentän ulkopuolella keskeinen palanen joukkuetta.
Washington: Alexander Ovechkin, yksi kaikkien aikojen maalintekijöistä ja kautta aikojen paras pelaaja oamssa maassaan. Olen aina pitänyt hänen suoraviivaisesta ja atleettisesta pelityylistään. Loistava laukaus, suunnaton maalinnälkä ja armottoman kova fysiikka. Alati vaarallinen maalintekijä, joka ei ole koskaan kaihtanut myöskään kovia taklauksia. Erittäin dynaaminen pienen kaukalon pelaaja, joka osoittanut pystyvänsä johtamaan joukkueensa voittoihin. Symppaan hänetkin korkealle.
Winnipeg: Bryan Little, mikäli miehen nimi on Little, hänen tulisi oikeastaan olla joko erittäin pieni tai sitten hyvin suuri. Bryan Little on kuitenkin melko keskikokoinen, joka on itse asiassa melko sympaattista. Hän on pelannut koko NHL-uransa yli 800 -ottelua samassa organisaatiossa ja on Winnipegin rungon pitkäaikaisin jäsen. Pidän joukkueessa myös esim. Patrik Laineesta, mutta Little joutui jossain vaiheessa aivan turhaan Laine-fanien tikunnokkaan, joka entisestään lisäsi sympatiaa miestä kohtaan.