Suoratoistopalvelu Max (ent. HBO Max ja discovery+)

  • 361 235
  • 1 699

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Haluat joka viestissä väittää miten Successionin premissi on muka "puhkikulunut", "tylsä" ja "väsynyt" etkä voisi olla enempää väärässä mutta minä annan sinun olla sitä mieltä mutta jostain syystä se ei nyt tunnu riittävän. Katso rauhassa squid gamesia jos siitä pidät, itse en voi sitä sietää.
Ei tämä sen vaikeampaa ole.
Makuasioista ei tunentusti voi kiistellä, mutta kyllähän viimeisen kymmenen vuoden aikana superrikkaat on sarjoissa ja elokuvissa kuvattu "mulkkuina". Esimerkkinä HBO:n tuore White Lotus (etenkin ykköskausi). Myös perhedynamiikkaan sukeltavia sarjoja on maailma pullollaan. Muistan jopa katsoneeni ehkä 10-15 v. sitten TV-sarjaa, jossa oli juuri Successionin lähtökohdat (superrikas yrittäjäperhe, jonka isä on despoottimainen, mutta vanheneva, lapset tavalla tai toisella rikki ja sukupolven vaihdos painaa päälle), mutta sarjan nimi ei ole valitettavasti jäänyt päähän.

Ei siinä, varmasti silti laatusarja ja tulee katsottua mutta eipä sillä kiirettä ole.

Jos nyt palataan vielä Squid Gameen, niin mielestäni aika erikoisia asioita siitä nostat esiin.
- Cliffhangerit: joo, niitä on. Mutta kun koko sarja on palvelussa niin halutessaan voi katsoa tuon cliffhanger-kohdan loppuun seuraavasta jaksosta (yleensä vie sen 5 min) ja jatkaa siitä sitten myöhemmin.
- vilkkuvat valot: en tunnista tätä sarjasta ongelmaksi
- statistien kuolemat: shokkiarvoa varmasti ykkösjaksossa, sitten vain osa peliä. Enemmän shokkiarvoa tuo "nimettyjen" henkilöiden kuolemat.

Sen sijaan tuo näyttelytyyli on sellainen, että ymmärrän tottumatonta korpeavan. Sellaista se tuppaa usein olemaan Koreassa/Japanissa. Jopa omaan silmään ykköskaudella pari sivuhahmoa olivat ärsyttävän räikeitä ylinäyttelijöitä. Kakkoskaudella tuota on selkeästi suitsittu vähemmäksi.

Älä huoli, katson kyllä jatkossakin kaikenlaisia hyviä sarjoja laidasta laitaan, myös HBO-matskua. Sinulla on vaan sen verta kärkäs tapa tuoda HBO-elitistisiä mielipiteitäsi esiin, että kommenttia tulee ajoittain laitettua.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

No jahka jaksat jatkaa sarjaa niin uskon että sinä huomaat sarjan tason ja miten se eroaa jo unohtamastasi sarjasta.

On tullut katsottua Japanilaisia leffoja paljon varsinkin Kurosawan tuotantoa ja jonkun verran Korealaisia mutta ylinäyttely ei ole ikinä paistanut noin silmään. Toki "vähän" epäreilua verrata yhden kaikkien aikojen ohjaajan duunia squid gameen mutta menköön nyt.

Jos tosiaan on tarkoitus katsoa koko kausi yhdellä istumalla niin cliffhangereilla ei ole niin väliä mutta muuten on paljonkin. Varsinkin jos jakso loppuu tökerösti kesken.

Loppukaneetistasi sen verran että muistan itsekkin että olet aieminkin tuonut kaikenmaailman orange is the new blackkejä mukaan kun olen arvostanut HBO:n tuotantoa joten ei tämä mikään yllätys ollut:D
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Kovasti nyt Max mainostaa uutta sairaalasarjaa The Pitt - pääosassa Noah Wyle. En tiedä, miten kukaan joskus teho-osastoa katsonut ei näkisi kuvassa vanhentuneen Carterin ja siihen hahmoa tullaan varmasti vertaamaan.

Sarjan taustalla ilmeisesti muitakin teho-osaston teossa olleita mukana, pakko sanoa että odotukset aika vaisut mutta katsotaan nyt.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Kovasti nyt Max mainostaa uutta sairaalasarjaa The Pitt - pääosassa Noah Wyle. En tiedä, miten kukaan joskus teho-osastoa katsonut ei näkisi kuvassa vanhentuneen Carterin ja siihen hahmoa tullaan varmasti vertaamaan.
Pakko sanoa että tää ei kyllä napostele yhtään. Ehkä se on lähinnä tuo sairaalasarja. Ne ei ole kyllä itselle ikinä uponneet. ER:ää tuli skidinä varmaan joskus katsottua kun muutenkin oli telkkarissa kolme kanavaa.

Dune Prophecy oli parempi mitä odotin. Leffat ei itselleni oikein uponneet. Varsinkaan jälkimmäinen. Siis ihan hyviä pätkiä muttei nyt mitään loistavia.

Dunesta en paljoa ylipäänsä tiedä niin sarja yllätti ja se tekoöälyaspekti tuli itselleni ihan puskista ja oli positiivinen ylläri.

Sarjalle voisi antaa vaikka 8,5/10.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Nyt vasta sain aikaiseksi katsoa Succession, vahva suositus. Kolmas kausi vasta menossa. Hyvin käsikirjoitettu kaikki hahmot, vaikkei pystykään oikein samaistumaan kenenkään kanssa.
Itsellä oli Olympialaisten aikana Max, ja onnistuin siinä ohessa kahlaamaan läpi muistaakseni kolme kautta tuosta sarjasta. Noin periaatteessa tykkäsin, mutta omasta mielestäni se pomppinen henkilöhahmojen käytöksessä etenkin alkupään jaksoissa vakavan draaman, ja kummelitouhun välillä laittoi ihmetyttämään, ja laski hieman sarjan pisteitä silmissäni.

Sarjan edetessä tuo sitten hieman tasapainottui, ja tapahtui hienovaraisemmin
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kovasti nyt Max mainostaa uutta sairaalasarjaa The Pitt - pääosassa Noah Wyle. En tiedä, miten kukaan joskus teho-osastoa katsonut ei näkisi kuvassa vanhentuneen Carterin ja siihen hahmoa tullaan varmasti vertaamaan.
Vissiin 15 jaksoa, 15 tuntia tyyppinen setti, voisiko sanoa että 24 meets ER. En tiiä. Jännä nähdä onko saatu jotain uutta, uskottavasti, tuotua genreen. Tai edes samaa vanhaa riittävän laadukkaasti.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
No jahka jaksat jatkaa sarjaa niin uskon että sinä huomaat sarjan tason ja miten se eroaa jo unohtamastasi sarjasta.

On tullut katsottua Japanilaisia leffoja paljon varsinkin Kurosawan tuotantoa ja jonkun verran Korealaisia mutta ylinäyttely ei ole ikinä paistanut noin silmään. Toki "vähän" epäreilua verrata yhden kaikkien aikojen ohjaajan duunia squid gameen mutta menköön nyt.

Jos tosiaan on tarkoitus katsoa koko kausi yhdellä istumalla niin cliffhangereilla ei ole niin väliä mutta muuten on paljonkin. Varsinkin jos jakso loppuu tökerösti kesken.

Loppukaneetistasi sen verran että muistan itsekkin että olet aieminkin tuonut kaikenmaailman orange is the new blackkejä mukaan kun olen arvostanut HBO:n tuotantoa joten ei tämä mikään yllätys ollut:D
Ymmärsit ilmeisesti väärin kommenttini cliffhangereistä. Hyvin voi katsoa yhden jakson kerrallaan ja lopettaa itselleen mukavaan paikkaan. Jatkaa seuraavaa jaksoa vain sen verran, että cliffhanger-kohta saadaan loppuun ja jättää siihen. Seuraavalla kerralla jatkaa siitä eteenpäin. Tämä toimii Squid Gamessa, koska koko homma on samaa jatkumoa muutaman päivän sisällä, eikä hahmoillakaan mitään suvantovaiheita ole. En siis itse ole kokenut tarvetta tällaiselle Squid Gamen kanssa, mutta käytin onnistuneesti sarjasta tehdyn realityn parissa. Tuon kanssa hyötyä oli myös turhien haastatteluiden ylikelauksesta, jolloin näki ne mielenkiintoisimmat kohdat tiiviissä paketissa.

Japsi/korealaisillahan tuntuu olevan kaksi vaihdetta, joko täysi stoalaisuus tai sitten tunteiden hyvin vahva ekspressointi. Usein näitä myös sekoitetaan samassa teoksessa eri hahmoilla tai jopa yksittäisen hahmon osalta eri tilanteissa.

Tasoahan Successionissa selkeästi on, en sitä ole missään vaiheessa kieltänytkään. Premissi on vain valitettavan mielikuvitukseton mielestäni ja hahmotkin muutaman jakson perusteella melko stereotyyppisiä tuollaiseen tilanteeseen. Despootti-isä, ylisuorittava tyttö, hulivilipoika, miellyttämään pyrkivä, mutta tässä epäonnistuva poika, rahan/vallanahne puoliso, tyhmä serkku jne. Toivotaan, että jatkossa hahmoihin ja juoneen tulee enemmän omaperäisyyttä!

Ointb:tä en ole koskaan katsonut. Sen mainitsin silloin, koska oli useammalla ranking-listalla tungettu HBO-sarjojen joukkoon. Sen enempää kantaa sarjan tasoon en ottanut.
 
Nyt alkaa mennä jo epätoivoiseksi. Samalla logiikallahan he olisivat voineet tukea koko tuotantokauden yhteen 9-10 tunnin elokuvaan ja näin katsoja olisi voinut pausettaa milloin haluaa. Mutta he tekivät niistä yksittäisiä jaksoja jotta annostelu on helpompaa mutta sitten kuitenkin jaksot loppuvat täysin kesken. Sanoin jo alusta asti että turhaa yrität puolustella sarjaa. Jos se toimii sinulle niin mainiota, itse en voi sitä sietää. Aika päästä siitä yli.

Jokaisessa sarjassa on jo useasti käytetty premissi jolloin sarjat erottuvat toisistaan toteutuksella. Toki jos haluaa uuden premissin niin pitää hakea jostain koreasta aivan pähkähullu sarja jossa pidetään katsojat ruudun ääressä tappamalla tusinoittain väkeä draaman nimissä.

Joo orange is the new black oli silloin yksi esimerkkisi jota et tietenkään ollut katsonut. Tällä kertaa se on Succession jota olet katsonut peräti "pari jaksoa":D
Tässä tuntuu olevan pointtina että haluat vääntää sarjoista mutta et ole niitä katsonut. Haluat vain vääntää vääntämisen vuoksi.

Minä olen orange of the new blackia katsonut jokusen tuotantokauden joten sarja on tuttu.

Itse pidän "keskustelusta" sarjojen ympärillä mutta jos haluat vääntää sarjoista jotka eivät ole HBO:n ja joita et kaiken lisäksi ole edes nähnyt niin ehkä pitäisi siirtyä yksityisviestehin pois tästä ketjusta.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Hyvää vääntöä täällä mutta olisi kysymys Successionin katsojille.

Osaako joku verrata Billionsiin ja heittää vähän suositusta tältä pohjalta, että Billions oli mielestäni aivan loistava. Varsinkin näyttelijät itsessään koska tuollainen business game of thrones ei ole tätä ennen kiehtonut pätkääkään. Hyvien näyttelijöiden/itselle tuttujen näyttelijöiden takia tuli aikanaan aloitettua vähän tyhjästä.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ei vertaudu sarjana oikein Billionsiin mitenkään muuten kuin sen verran, että molemmissa on rikkaita. Oma verrokkini Succesioniin olisi The righteous Gemstones ehkä hieman vakavammalla otteella. Kumpaakaan en kyllä ole vielä päässyt 2 kautta pidemmälle.

Billionshan nojaa aika pitkälle Chuck vs. Axe vastakkain asettelun ja heidän mitä viekkaampien juonien ja kissahiiri-leikin ympärille, kun Successionissa seurataan vain yhtä perhettä, joista kaikki ovat ahneita paskoja ja eivät kovinkaan fiksuja kukaan ja töhöilevät toinen toisensa perään ja havittelevat isukin suosiota ja rahoja.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää vääntöä täällä mutta olisi kysymys Successionin katsojille.

Osaako joku verrata Billionsiin ja heittää vähän suositusta tältä pohjalta, että Billions oli mielestäni aivan loistava.

Oikeastaan täysin erilaiset. Succession parani loppua kohti kuin viini ja Billions mätäni loppua kohden kuin banaani pöydällä.

Succession ja Wire vähän samanlaiset. Kun alun ihmettelyn saa lusittua ja pääsee kiinni hahmoihin, niin muuttuu timantiksi. Billions oli timantia ensimmäisen kauden tai kaksi. Siihen se olisi pitänyt lopettaa.
 
L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Veikkaan, että Succession on niitä sarjoja jotka jakavat mielipiteitä aika voimakkaastikin. Näen kyllä itse miksi jotkut sarjasta pitävät ja täyttäähän se laadun kriteerit heittämällä. Itselle toimi alkuun muutaman jakson ja tykkäsin, mutta jäi kesken kun olin saanut väkisin taisteltua kakkoskauden loppuun. Jos sarjassa ei jotain ole vedetty överiksi niin se on varmasti unohtunut vahingossa tekijöiltä. Stressimittari on jatkuvasti miljoonassa ja kamera heiluu minkä ehtii. Mutta joo, ymmärrän miksi osa tykkää kuin hullu puurosta.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Oikeastaan täysin erilaiset. Succession parani loppua kohti kuin viini ja Billions mätäni loppua kohden kuin banaani pöydällä.

Succession ja Wire vähän samanlaiset. Kun alun ihmettelyn saa lusittua ja pääsee kiinni hahmoihin, niin muuttuu timantiksi. Billions oli timantia ensimmäisen kauden tai kaksi. Siihen se olisi pitänyt lopettaa.
Tämä on aika naulan kantaan osuva kuvaus. Siinä missä Succession hioutui loppua kohden lähes täydelliseksi niin esim Better Call Saul joka jäi Successionin jalkoihin palkintogaaloissa joutui nojaamaan naurettaviin pakosuunnitelmiin loppua kohden.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse olen hieman eri mieltä. Succession alkoi mennä alamäkeä heti ensimmäisen kauden jälkeen ja koko kakkoskausi oli täynnä täysin nollatason dialogia ja turhaan venytettyjä ja paikallaan junnaavia keskusteluja ja pallotteluita. -Tehäänks se? Vai voidaanks me?
-Voidaan, vai voidaanko?
-Jojoo tehään se, eksni?
-no joo ei perkele me voida
-nii ei tietenkää voida
-vai voidaanko?
-ehkä vähän voidaan
-ai shaatana joo tehää
-tai pitäiskö kuitenkaan?
-vittu eihän me voida, vai voidaanko
-joojoo nyt mennää
-ei hele, pitäiskö?
-pitääpitää, tehäänks oikeesti?
-no ei me kai voia...

Tällästä jatkuvaa ja loputonta pallottelua oli ängetty lähes joka väliin.

Siitä olen samaa mieltä, että Billions mätäni loppua kohti.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
...kun Successionissa seurataan vain yhtä perhettä, joista kaikki ovat ahneita paskoja ja eivät kovinkaan fiksuja kukaan ja töhöilevät toinen toisensa perään ja havittelevat isukin suosiota ja rahoja.
Muilta osin saat pitää mielipiteesi mutta jos tosiaan luulet että sarjan hahmot jotka syntyivät miljardööreinä ja jatkoivat miljardööreinä isän katkaistua välit olivat isän rahojen perässä niin olet ymmärtänyt jotain metsään ja reippaasti. Rahalla ei ole merkitystä jos sitä on loputtomasti, oli yksi sarjan monista teemoista.

Isän huomiota/hyväksyntää ja valtaa siinä havitellaan.
 
Aikaa on jo katselusta, mutta joo oikeassa olet. Ei niinkään rahaa haviteltu.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Maxilla alkoi toinen tuotantokausi Rogue Heroes -sarjasta, joka kertoo brittien SAS-joukkojen alkutaipaleesta. Ekalla kaudella seikkailtiin Pohjois-Afrikassa, joten seuraava loikka taitaa suuntautua Sisiliaan.
Tykkäsin ekasta kaudesta, joten eiköhän tämäkin katsottua tule.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK

Onko tuo ihan vakava sarja? Trailerissa ammuttiin singolla ja meno näytti jotenkin koomiselta.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko tuo ihan vakava sarja? Trailerissa ammuttiin singolla ja meno näytti jotenkin koomiselta.
Sarja väittää perustuvansa tositapahtumiin, mutta varoittaa, ettei se ole historian oppitunti.
On siinä mukana huumoria ja juttuja vedetään osin överiksi, mutta ei se mikään hupisarja ole.
Ei siis ole dokumenttisarja.
 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Succession parani loppua kohti kuin viini ja Billions mätäni loppua kohden kuin banaani pöydällä.
Tuli itseasiassa molemmat sarjat katsottua uudestaan alusta ennen viimeisiä kausiaan, kun piti saada tyttöystävä mukaan sarjatahtiin. Successionissa uudelleen läpikatsomisella on vähän turhan paljon soutamista/huopaamista, ja ehkä noin kauden verran tuota on venytetty turhaan. Mutta taso pysyy kuitenkin korkeana, ja yhtään floppikautta tuossa ei ole missään vaiheessa. Billions taas on nopeatempoisempi, ja joka jaksossa on jonkunlainen juoni joka menee alusta loppuun. Mutta Billionsin taso tippuu loppua kohti tosiaan aika paljon, ja viimeistään meni perseelleen koronan + käsikirjoittajien lakon ja Damian Lewisin sopparin loppumiseen. Alunperinhän tuossa oli suunnitelmissa ihan erilainen juonikuvio, mutta se ei sitten toteutunutkaan, kun jaksoja ei saatu melkein kahteen vuoteen kuvattua. Lopun viritelmä uudella "pahiksella" olikin sitten aivan kauheaa katsottavaa, kun koko sarja meni pelkäksi hahmojen maneeritoistoksi ja juonikin oli kokonaisuudessaan aivan järjetön.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko tuo ihan vakava sarja? Trailerissa ammuttiin singolla ja meno näytti jotenkin koomiselta.

Sarja väittää perustuvansa tositapahtumiin, mutta varoittaa, ettei se ole historian oppitunti.
On siinä mukana huumoria ja juttuja vedetään osin överiksi, mutta ei se mikään hupisarja ole.
Ei siis ole dokumenttisarja.

Perustuu kirjaan, joka perustuu tositapahtumiin. Tosin ilmeisesti jo kirjassakin tarinat ovat vähän väritettyjä ja sarjassa tietysti mennään action ja viihde edellä. Mutta historiallisessa mielessäkin pitää käsittääkseni paikkaansa esimerkiksi tehtävien, paikkojen ja merkittävimpien henkilöiden osalta. Mutta yksityiskohdat ovat varmasti käsikirjoitettuja. Jos oikeasti on kykitty puskassa 20 tuntia ja laukaistu sitten joku räjähde kaukolaukaisimella, niin saattaisi olla vähän tylsää materiaalia telkkariin, joten sen sijaan käsikirjoitettu versio saattaa olla joku suoraviivainen itsemurharynnäkkö vihollisen tukikohtaan, josta selvitään hengissä kuin ihmeen kaupalla.

Tässä juttua kyseisestä kirjasta, joka julkaistiin syksyllä suomeksi:

Eka kausi ainakin oli ihan viihdyttävä, mutta meni tosiaan vahvasti toimintaleffojen puolelle kuvitteellisella asteikolla "toimintaleffa-dokumentti". Vaikkei sitä kannattanut liian vakavasti ottaa niin kyllä tuosta silti jotain uutta opin myös historiallisesti. Ja tulee kyllä tuo toinen kausikin katsottua.
 
Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mä tykkäsin Rogue Heroesin ykköskaudesta. Se tyyli oli mielestäni aika raikas ja oli tuotannollisesti ihan laadukas tekele.

Jos Billions (jonka vikaa kautta en vaivautunut edes katsomaan loppuun) jätti nälkäiseksi, niin Industry:ssä on paljon samoja teemoja, joskin ilman sitä Billionssin "Jenkkiviihdettä". Industryn hahmot kehityskäyrineen oli silmissäni jokseenkin sitä totuttua HBOta.
 
Maxilla alkoi toinen tuotantokausi Rogue Heroes -sarjasta, joka kertoo brittien SAS-joukkojen alkutaipaleesta. Ekalla kaudella seikkailtiin Pohjois-Afrikassa, joten seuraava loikka taitaa suuntautua Sisiliaan.
Tykkäsin ekasta kaudesta, joten eiköhän tämäkin katsottua tule.

Kiitos tästä. Ensimmäinen jakso katsottu toisesta kaudesta ja olihan se samaa taattua laatua jota sai katsoa hymy huulilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös