Tärkeää on myös se, että pelikirjakeskustelun ydin viuhuu pahasti yli hilseen, mutta silti halutaan huudella mukahauskuuksia isoon ääneen keskustelupalstalla. Myös mutkien oikominen ja suoranainen valehtelu kuuluvat asiaan. Kaiken kruunaa tietenkin se, että jos joukkueen peli ei suju, se on Jalosen vika. Jos peli sujuu, se on pelaajien ansiota, koska he ottivat itseään niskasta kiinni paskasta Jalosesta huolimatta.
Sinulla on täysi oikeus huudella mukahauskuuksiasi isoon ääneen, vaikkeivat ne ketään nauratakaan. Saat myös oikoa mutkia ja valehdella, vaikka tuosta väitteestäsi koskien Jalosta ja pelaajia. Saat myös olla kanssani eri mieltä, väärässä oleminenhan ei toki ole keskustelupalstalla kielletty...
Jos pelaajat olisivat robotteja tai pleikkarin NHL-pelin kaltaisia hahmoja, joilla on tietyt statistiikat ja tietty suoritustapa tilanteessa kuin tilanteessa, niin pelikirjakeskusteluissa voisi olla enemmänkin järkeä. Näin ei kuitenkaan ole, ja siksi hyvä valmentaja on sellainen, joka saa nostettua pelaajiensa suoritustasoa ja pelaamaan nämä joukkueensa eteen, sekä reagoimaan ns. selkäytimellään pelitilanteissa. Hyvällä valmentajalla on myös pelinjohtamisessaan joustoa ja reagointikykyä, eikä yhtä ja samaa kaavaa, jonka mukaan mennään tuloksesta riippumatta.
Valmentamisen perustaktiikat ja periaatteet eivät loppujen lopuksi jääkiekossa niin ylettömän monimutkaisua ole, samoilla kuvioilla ja taktiikoilla sitä voidaan mennä niin junnupeleissä kuin miestenkin peleissä. Taktiikka- ja kuviojohtamisella on oma tärkeä osansa pitkissä runkosarjoissa, joissa taktiikoita voidaan hioa pitkällä aikavälillä ja yksittäisten matsien lopputuloksista piittaamatta, mutta lyhyissä ja intensiivisissä turnauksissa ei ole sellaiseen aikaa. Silloin on olennaista keskittyä pelaajien vahvuuksiin ja pelaajien tunne- ja tahtotilan kasvattamiseen.
Jalonen on puhunut "pelirohkeudesta", mutta miten se on hänen valmentamissaan maajoukkueissa ilmennyt? "Pelipelkuruus" on lähempänä totuutta, sillä peli on kautta linjan ahdistunutta, väkinäistä ja vastoinkäymisten tullessa (kuten esim. olympialaisten välierä) paskat ovat housussa nopeastikin. Eikä tappiotilanteesta kuten Tanskan 2-0 -johdosta kyetä nousemaan kuten muut maat ovat kyenneet näissäkin kisoissa nousemaan.
Monet "analyytikot" ovat vuosien varrella naureskelleet esim. Curt Lindströmille halveksuvasti ja panetelleet tämän valmentajataitoja suorastaan amatöörimaisiksi, mutta Curre toi Suomen joukkueeseen aikoinaan sen oikean pelirohkeuden ja sitä myötä voittamiseen riittävän tunnetilan, joka johti siihen samaiseen ainoaan MM-kultaan, josta tuli 15 vuotta täyteen. Samaten liigassa petterisihvoset kritisoivat aikoinaan rajusti esim. Kai Suikkasen valintaa Tepsin peräsimeen, mutta mihin johtikaan Suikkasen konstailematon ja käytännönläheinen valmennuslinja?
Jukka Jalonen on hyvä runkosarjavalmentaja, Dufva on hyvä runkosarjavalmentaja, mutta ovatko he hyviä lyhyiden turnausten valmentajia? Siitä saa jokainen olla mitä mieltä haluaa ja tehdä omat johtopäätöksensä, minun näkemykseni mukaan he eivät ole, kävi tämän illan matsissa miten tahansa.