Mainos

Suomi - Tshekki to 20.5.2010

  • 24 284
  • 91

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Suomen puolivälieräpelistä tekee kuitenkin jo kovasti mieli keskustella, joten eiköhän kuolemanpelille voi avata jo oman ketjun.

YLEn uutisessa Suomen joukkkueen lääkäri Harri Hakkarainen kertoi, että Pasi Puistolan turnaus on ohi, sen sijaan Juuso Hietanen luultavasti pelaa puolivälieräottelussa Tshekkiä vastaan, eli Hietasen kausi ei päättynyt Ilja Kovaltshukin iskuun.

Toisessa YLEn kisauutisessa Jukka Jalonen totesi, että Kukkonen ja Nummelin palaavat pakistoon. Joukkue perui tämän päivän jääharjoitukset ja lepuuttaa ja kuntouttaa itseään, illalla on palaveri mm. ketjukokoonpanoista.

Aiemmin oli myös juttua, että Sami Kapanen pelaa tarvittaessa pakkina. Itse asiassa Kapasen peluuttaminen pakkina voisi olla hyvä idea muutenkin, sillä Kapanen taitaa puolustushommat, ja samalla kakkosketjuun voisi heittää jonkun Suomen ylimääräisistä hyökkääjistä.

Saapa nähdä, tuleeko hyökkäysketjuihin mitään muutoksia. Ainakin Osalalle olisi hyvä saada peliaikaa, ja Venäjä-pelin paras suomalainen Korpikoski ansaitsisi ilman muuta paikan ylemmissä ketjuissa kuin kolmosessa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Venäjä-pelin paras suomalainen Korpikoski ansaitsisi ilman muuta paikan ylemmissä ketjuissa kuin kolmosessa.

Ei tule saamaan paikkaa ylemmissä ketjuissa, kun joukkueessa vallitsee tämä selänpesu-kulttuuri. Esim. Miettinen ei tule lähtemään kulumallakaan ykkösestä. Nuo kolme ekaa ketjua ovat hakattu kiveen, niihin ei vain voida tehdä muutoksia, mikä on aika käsittämätöntä.

Suomi ei etene välieriin.
 

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tule saamaan paikkaa ylemmissä ketjuissa, kun joukkueessa vallitsee tämä selänpesu-kulttuuri. Esim. Miettinen ei tule lähtemään kulumallakaan ykkösestä. Nuo kolme ekaa ketjua ovat hakattu kiveen, niihin ei vain voida tehdä muutoksia, mikä on aika käsittämätöntä.

Näin se valitettavasti on. Mutta täytyy muistaa kuinka hiennosti Suomi nousi sillasta ja taisteli tiensä puolivälieriin. Samat sankarit saavat jatkaa, kaikki on hyvin. Sirkus jatkaa, apinat eivät vaihdu.

Rinteen huippupeli voi tuoda välieräpaikan. Suomi ei yli kahta maalia tule tekemään.
 

Kovaluu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei tule saamaan paikkaa ylemmissä ketjuissa, kun joukkueessa vallitsee tämä selänpesu-kulttuuri. Esim. Miettinen ei tule lähtemään kulumallakaan ykkösestä. Nuo kolme ekaa ketjua ovat hakattu kiveen, niihin ei vain voida tehdä muutoksia, mikä on aika käsittämätöntä.

Suomi ei etene välieriin.

Aivan samoilla linjoilla olen minäkin Korpikosken mahdollisuuksista nousta kahteen ylimpään kenttään, vaikka näytöt on omiin odotuksiini nähden olleet positiivisia. Niissä kahdessa ylimmässä kentässä on aivan liikaa näitä selänpesurinkiin kuuluvia pelaajia joiden paikka on sementoitu. Eikä sekään ole mikään kauhea ongelma, että sielä kentissä pelaa nyt nähdyt pelaajat vaan se, että ne kentät on roolitettu aivan päin persettä.

Korpikosken lisäksi myös Osala ja Lehterä ansaitsisivat isomman roolin mitä heillä tällä hetkellä tuossa joukkueessa on. Suorastaan turhauttavaa katella noita pelejä, kun sm-liigan pistekuningas ja syöttöpörssin voittanut Lehterä istuu katsomossa ja Hytönen jakelee kolmosen keskellä lättysyöttöjä! Kai Suikkasta lainatakseni: "Ei voi kahen metrin syötöt mennä vittu kolme metriä ohi!"

Usko on siis tälläkin suunnalla todella pieni siihen, että suomi raivaisi huomenna tiensä jatkoon, mutta tietysti sitä toivon.
 

I ro1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja JM Aaltonen
Jos minä olisin Jukka Jalonen, niin huomisen ketjut olisivat:

Jussi Jokinen - Jarkko Immonen - Leo Komarov
Juhamatti Aaltonen - Petri Kontiola - Lauri Korpikoski
Antti Pihlström - Juhapekka Hytönen - Sami Kapanen
Oskar Osala - Jori Lehterä - Riku Hahl

Santala
Miettinen

Draamaa ja rytinää. Tässä huomaamme, kuinka surkea joukkueemme tänä vuonna on. Jos nyt tehtäisiin valintoja, niin Santala, Miettinen, Kapanen, Osala ja Hahl saisivat kenkää. Ei näillä näytöillä voi enää ikinä löytyä pelipaikkaa.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Katsoinko päin persettä, vai tuleeko Sveitsi tai Saksa Suomea vastaan välierissä, jos siis Suomi voittaa Tsekin? Kieltämättä aika helppo tie finaaliin, vaikkei vastustajia saa aliarvioida kun Suomen joukkuekin on heikoin vuosiin.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katsoinko päin persettä, vai tuleeko Sveitsi tai Saksa Suomea vastaan välierissä, jos siis Suomi voittaa Tsekin? Kieltämättä aika helppo tie finaaliin, vaikkei vastustajia saa aliarvioida kun Suomen joukkuekin on heikoin vuosiin.
Katsoit. Vastaan tulee Ruotsi/Tanska, jos Suomi välieriin selviytyy.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Jos minä olisin Jukka Jalonen, niin huomisen ketjut olisivat:

Jussi Jokinen - Jarkko Immonen - Leo Komarov
Juhamatti Aaltonen - Petri Kontiola - Lauri Korpikoski
Antti Pihlström - Juhapekka Hytönen - Sami Kapanen
Oskar Osala - Jori Lehterä - Riku Hahl

Santala
Miettinen

Draamaa ja rytinää. Tässä huomaamme, kuinka surkea joukkueemme tänä vuonna on. Jos nyt tehtäisiin valintoja, niin Santala, Miettinen, Kapanen, Osala ja Hahl saisivat kenkää. Ei näillä näytöillä voi enää ikinä löytyä pelipaikkaa.

Miten Osala on muka pelannut huonosti? Kapanenkin pelasi Venäjä pelissä ihan ok.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Venäjä-matsi oli tavallaan hyvä opetus tähän tärkeään peliin. Nyt toivon todella tehokkuutta, että jo ensimmäisessä erässä saadaan ne kudit sinne tolppien väliin ja että viimeistely olisi muutenkin tehokasta. Uskon kyllä siihen, että hyviä maalintekopaikkoja saadaan rakenneltua, siitä se homma ei jää kiinni. Kovalla liikkeellä tulisi olla heti pelin alusta ja Tsekki ei saa kontrolloida liikaa kiekkoa heti alusta pitäen.

Tsekki on perinteisen arvaamaton joukkue ja se voi pelata parhaimmillaan todella taitavaa huippukiekkoa maalivahtipelin loistaessa samalla, mutta kolikon kääntöpuolena on ylimielistä diivailua, jossa puolustuskin kusee miltei koko ajan. Tsekin pelihuumoria pitää saada horjutettua ja mielellään vaikkapa Komarov hieman hiillostamaan itse Jaromiria. Kun Tsekin pelin sielu saadaan kuumenemaan niin se heijastuu myös koko joukkueeseen.

Maalivahtipeli tulee ratkaisemaan todella paljon, sillä maalintekokilpailua tässä tuskin on luvassa ja siinä vaiheessa Suomi kyllä häviää. Vokoun on yllätettävissä ja paljon vaan kutia niin kyllä häkki alkaa varmasti heilumaan.

Suomi välieriin numeroin 3-1
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jussi Jokinen - Jarkko Immonen - Leo Komarov
Juhamatti Aaltonen - Petri Kontiola - Lauri Korpikoski
Antti Pihlström - Juhapekka Hytönen - Sami Kapanen
Oskar Osala - Jori Lehterä - Riku Hahl

Santala
Miettinen

Niinnoh, näillä mennään joka tapauksessa, joten otetaan kaikki mahdollinen irti. Minä kokoaisin yhden 'tuomiopäivän ketjun' joko näin
Osala-Hytönen (Santala)-Korpikoski
tai sitten näin
Pihlström-Lehterä(Santala)-Komarov

Tshekki on perinteisesti ollut hermoherkkä joukkue, joten paljon taklaavaa ja muuten vaan ärsyttävää kentällistä kannattaa kokeilla. Vaikka Santala on hidas, on hän myös kookas ja ihan ok puolustuspelaaja. Pelaavassa kokoonpanossa olisi minun mielestäni Hytösellä lepovuoro.
 

Samsonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HFBoards oikeinkirjoitus
Miten Osala on muka pelannut huonosti? Kapanenkin pelasi Venäjä pelissä ihan ok.

Osala ei ehdi mihinkää. Sanoha se itekkin slovakia-pelin erätauolla, että ei meinaa isossa kaukalossa ehtiä edes taklaamaan. Eikä kyllä muutenkaan mitään kummempia esittänyt. Toki on tyylikäs voimahyökkääjä jne blabla
 

Lättfil

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Osala ei ehdi mihinkää. Sanoha se itekkin slovakia-pelin erätauolla, että ei meinaa isossa kaukalossa ehtiä edes taklaamaan. Eikä kyllä muutenkaan mitään kummempia esittänyt. Toki on tyylikäs voimahyökkääjä jne blabla

Oon kyllä samaa mieltä tästä Osalasta. En oikein ymmärrä joidenkin hehkutusta kaverista, joka ei ole esittänyt oikein mitään paitsi pari kovaa taklausta. Tuntuu olevan myös puolustuspäässä aika pihalla, esimerkiksi pakin pitäminen vaikuttaa olevan vaikeaa.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Tshekki on perinteisesti ollut hermoherkkä joukkue, joten paljon taklaavaa ja muuten vaan ärsyttävää kentällistä kannattaa kokeilla.

Kyllä, perinteisesti, mutta oletko katsonut näiden kisojen Tshekkiä? Tai oikeastaan katsoitko Kanada-Tshekki peliä? Siellä Tshekki oli se joka taklasi, ajoi maalille ja hieroi hanskalla naamaa vihellyksen jälkeen. Mielestäni Suomen ei kannata lähteä tietoisesti taklaamaan ja ärsyttämään Tshekkiä, koska Pihlström, Komarov, Korpikoski ja Osala kyllä taklaavat muutenkin kunhan saavat paikan.

Suomen tulee pelata omaa peliään, sillä jos Suomi pääsee siinä edes kohtalaiselle tasolle voittaa se ottelun. Haluan nähdä, että Suomi aloittaa rohkeasti kovalla karvauksella samanlailla kuin Venäjää vastaan. Eka kymppi lujaa päälle ja sen jälkeen tasaisesti viivelähtöjä joilla pidetään pelinhallinta, virtaus ja kiekkokontrolli itsellä.
 

Anssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erik Karlsson, Pep Guardiola
Suomen peli on näyttänyt huonoimmillaankin ihan kelvolliselta (paitsi osa Saksa-ottelusta), joten jatkopaikan odottelu on jopa realistista. Voittojen lisäksi joukkue pelasi hyvin vaikka hävisi yksilötaidolla jyränneelle Venäjälle. Maalivahdit ovat olleet erinomaisia ja etenkin puolustuksen kiekollisuus ansaitsee mielestäni peukkua ylös, esimerkiksi Hietanen yllätti pyörittämällä YV:tä erinomaisesti ja Vatanen on pelannut rohkeasti.

Tsekki oli, jos ei lasketa mukaan ns. pikkumaita, oikeastaan paras vaihtoehto seuraavaksi vastustajaksi. Ruotsi on perinteisesti mörkö Suomelle ja sillä on tässä turnauksessa kasassa nuori, nälkäinen ja hyökkäysvoimainen joukkue varustettuna turnauksen yhdellä parhaista maalivahdeista. Kanada taas on turnauksen kehnoista otteista huolimatta maailman paras joukkue voittamaan oikeat ottelut, vaikkakin sitä vastaan olisi ollut Masonin epävireen vuoksi hyvät yllätyssaumat. Sveitsi olisi etukäteen helpohkosti kaadettavissa, mutta se on ollut turnauksessa erinomaisessa lennossa.

Tsekin johtotähti on tietenkin Jagr, mutta hänen takanaan on Rolinekin, Cervenkan ja Marekin kaltaisia laadukkaita hyökkääjiä. Puolustus ei vakuuta, mutta maalissa on hyvä NHL-vahti Vokoun. Tuolksellisesti Tsekki vaikuttaa hyvältä, mutta joukkue ei ole kuitenkaan mitenkään erityisesti vakuuttanut minua. Lähinnä em. yksilöistä kapteeni Rolinek ja Cervenka ovat pistäneet taitavina pelaajina silmään. Tsekki ei myöskään ole hirveän fyysinen joukkue, joten Suomen(kin) puolustus pärjännee vännöissä vähintään kohtuullisesti.

Tiukan ja oletettavasti vähämaalisen pelin lopputulos voi kääntyä minne tahansa, mutta uskotaan Suomen etenevän jatkoon. Toivon, että Rinne pelaa maalissa (Vehanenkin käy kuitenkin mainiosti) ja että Kapanen ainakin aloittaa hyökkääjänä. Santala voisi mussutella makkaraa katsomossa.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Osala ei ehdi mihinkää. Sanoha se itekkin slovakia-pelin erätauolla, että ei meinaa isossa kaukalossa ehtiä edes taklaamaan. Eikä kyllä muutenkaan mitään kummempia esittänyt. Toki on tyylikäs voimahyökkääjä jne blabla

Eihän Osala mikään maailman nopein luistelija ole, mutta tässä varmaan on enemmänkin tottumuksesta kyse. Isossa kaukalossa ei vaan yksinkertaisesti pääse yhtä nopeasti niihin kontaktitilanteisiin ja pitää paremmin lukea peliä.
 
Eihän Osala mikään maailman nopein luistelija ole, mutta tässä varmaan on enemmänkin tottumuksesta kyse. Isossa kaukalossa ei vaan yksinkertaisesti pääse yhtä nopeasti niihin kontaktitilanteisiin ja pitää paremmin lukea peliä.

Näin on ja siksi siinä käy herkästi niin, että pelaa itsensä ulos tilanteesta säntäilemällä sinne tänne. Tässä asiassa huomaa, ettei Osala ole hetkeen isossa kaukalossa pelannut. Jos verrataan vaikkapa Pihlströmiin, joka ehtii kaikkialle ja taklaakin kaikkea mikä liikuu, ja silti harvoin pelaa itseään ulos tilanteesta.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Oma visioni on ottelusta seuraava: Suomalaiset dominoivat ottelua lähes koko 60-minuuttisen. Omat momentuminsa tulee toki Tsekillekin. Suomalaiset tekevät maalivahti Vokounista omilla epälaadukkailla laukauksilla ottelun hahmon. Se, onko Vokoun sitten Tsekin sankari riippuu sitten siitä, kuinka kiekko pomppii, sekä seuraavista asioista:

-Pystyykö Rinne/Vehanen venymään silloin parhaimpaansa, kun tsekit tulevat kovimmalla rytinällä?
-Pomppiiko kiekko jonkun vahingonlaukauksena edes kerran Vokounin taakse?
-Pystyykö puolustus tukemaan maalivahtia riittävästi hädän hetkellä?

Tässä on epävarmuustekijät otteluun. Mielestäni kuitenkin varmaa on, että Suomi hallitsee ottelua ja laittaa Vokounin torjumaan niin paljon, että muutamasta vahinkomaalista huolimatta torjuntaprosentti kipuaisi yli 90:n. Varmaa on nähdäkseni myös se, että Tsekki painaa jossakin vaiheessa ottelua aivan hurjana päälle.

Kumpi sitten ottelun voittaa? Mahdollisuus on aivan 50-50, kuten on ollut aina Suomen puolivälierissä vuodesta 2002 asti. Kiekko pomppii jommalle kummalle, mutta kummalle? Aika jännää...
 

iGnore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lynx lynx
Jalosen jorinat

Miksiköhän Jalonen on ennen näitä kisojen toistaiseksi vaikeimpia pelejä sanonut, että saldo vastustajamaita (Venäjä ja Tshekki) vastaan on ollut viime vuosina hyvä hyvä? "Maailman paras saldo Venäjää vastaan", sanoi Jukka. Entä sitten, ratkaiseeko se tässä turnauksessa vai jotain? Ja taas YLEn haastattelussa:

- Tshekkiä vastaan me olemme kuitenkin pelanneet hyvin jo monta vuotta. Siinä mielessä meillä on ok-vastustaja.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajalla ei todellakaan ole moiseen varaa, jos minulta kysytään...
 

benzin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Arsenal, Oranje
Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajalla ei todellakaan ole moiseen varaa, jos minulta kysytään...

Ensinnäkin, mitä sillä on joukkueen peliesityksille väliä, mitä valmentaja sanoo mediassa? Ja toiseksi, mitäs sitten pitäisi sanoa? "Todella paha vastustaja, tullaan varmaan häviämään"?

Eihän tuossa ole mitenkään aliarvioitu vastustajaa, vaan uskottu siihen, että vastustaja on voitettavissa. Eiköhän se Suomenkin suhteellisen kokemattomalle joukkueelle ole parempi luoda sellaista ilmapiiriä, että "Me ollaan voitettu nää tsekit aiemmin, voitetaan ne tänäänkin." Näkihän sen Venäjä-pelin alussakin, että Suomi oli peliin valmis, ja tuli todella kovaa päälle, eli Suomi selvästi USKOI omaan tekemiseensä. Ja se on hyvin positiivista.

Nyt kun vielä niitä maaleja tulisi eikä vain tolpat kolisisi...
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oma visioni on ottelusta seuraava: Suomalaiset dominoivat ottelua lähes koko 60-minuuttisen. Omat momentuminsa tulee toki Tsekillekin. Suomalaiset tekevät maalivahti Vokounista omilla epälaadukkailla laukauksilla ottelun hahmon. Se, onko Vokoun sitten Tsekin sankari riippuu sitten siitä, kuinka kiekko pomppii, sekä seuraavista asioista... [clip]

Mun visio on toisenlainen: Tsekki haluaa otteen heti alussa, ottaa jopa jäähyjä hakiessaan fyysistä yliotetta. Rolinekin johdolla Tsekillä on vaarallinen alivoimaosasto tulossa Suomen alueelle, jos sillä kiekolla vähänkin sählätään.

Johtomaali olisi Suomelle arvokas, mutta ei mikään ratkaiseva. Vancouverin toisintoa ei tule ottelunkuvaltaan eikä välttämättä edes voittajan osalta. Suomen maalintekotehokkuus joutuu isoon testiin, jota hyvä maalivahti Suomen luukulla voi osittain helpottaa.

Katsojan kannalta varmaan hyvä ottelu.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Miksiköhän Jalonen on ennen näitä kisojen toistaiseksi vaikeimpia pelejä sanonut, että saldo vastustajamaita (Venäjä ja Tshekki) vastaan on ollut viime vuosina hyvä hyvä? "Maailman paras saldo Venäjää vastaan", sanoi Jukka. Entä sitten, ratkaiseeko se tässä turnauksessa vai jotain? Ja taas YLEn haastattelussa:

- Tshekkiä vastaan me olemme kuitenkin pelanneet hyvin jo monta vuotta. Siinä mielessä meillä on ok-vastustaja.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajalla ei todellakaan ole moiseen varaa, jos minulta kysytään...

Öö... Nyt en ymmärrä miksei olisi tällaisiin kommentteihin varaa? Eikö se ole juurikin parempi että on positiivisella asenteella liikenteessä eikä julista mahdollista häviötä jo etukäteen? Juuri mielestäni näin pitää toimiakin. Eikä Jalonen tuossa kommentissa aliarvioinut vastustajaa tyyliin "Ihan paska joukkue vastassa. Helpohkosti voitto irtoaa."
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Miksiköhän Jalonen on ennen näitä kisojen toistaiseksi vaikeimpia pelejä sanonut, että saldo vastustajamaita (Venäjä ja Tshekki) vastaan on ollut viime vuosina hyvä hyvä? "Maailman paras saldo Venäjää vastaan", sanoi Jukka. Entä sitten, ratkaiseeko se tässä turnauksessa vai jotain?

Tuo on pelkkää hengen luontia ja uskon nostatusta päävalmentaja Jaloselta. Kokematon joukkueemme tarvitsee kaiken henkisen energian ja tuen puolelleen mitä saatavissa on. Ei tuo ole mitenkään ylimielistä. Päin vastoin Suomi on ollut kommenteissaan vuosia liian vaatimaton. Suomihan on ollut jo kauan pelätty vastustaja puolivälierissä ja välierissä koska Suomi vain aina venyy näissä peleissä ja jyrää itsensä väkisin mitaleille.

Suomi on ennakkosuosikki. 60/40.
 
Viimeksi muokattu:

pitktat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks & Real Madrid
Ainoa oikea valinta ja Pekka Rinne pelaa Tsekkiä vastaan. linkki

En ymmärrä miten olisi Vehanen edes voitu pistää maaliin vaikka erittäin hyvä maalivahti onkin.

Näyttävästi Rinne siis aloittaa Tshekki-pelin. Täysin oikea valinta!
 

Rocco

Jäsen
Osala on pelannut hyvin. Ei mitään syytä penkittää häntä. Venäjää vastaan kaksi vaihtoa Kontiolan ja Aaltosen kanssa, molemmat kerran pelattiin koko vaihto vastustajan päässä ja päättyivät laukaukseen. Osala itse on laukonut turnauksessa varmaan 5-6 kertaa ja vain kerran kiekko ei mennyt maalia kohti. Joka kerta laukonut ekasta pakista ohi, kohti maalia, ja mennyt itse perään ensimmäisenä. Eihän Suomen joukkueesta kukaan muu edes tee tätä. Osala pitää saada isompaan rooliin, taitavien pelaajien ketjuun, niin varmasti näkyy Osalan hyvyys. Miettisen voisi heittää heti pois ykkösestä ja pistää Osala sinne Jokisen ja Immosen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös