Suomi-sarjan putoamiskarsinnat 2025

  • 12 548
  • 55

bicek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Titaaneilla iso etu, että yksikään vastustaja ei ollut lohkonsa mestari. Urhojen olisin toivonut pääsevän koittamaan, mutta jäipä nyt näkemättä tuo kun putosi kokonaan mitaleilta.

Harmillista ettei jääkiekossa mestareilla ole rahkeita nousta ylöspäin.
Liiton pitäisi nyt keksiä joku rohkea ratkaisu tähän haluttomuusongelmaan, toki siihen vaikuttaa vielä se, miten sarjat muodostuu kun Liiga tekee päätöksensä mahdollisesti A ja B liigasta.

Ihan vaan ajatusleikkinä, miltä näyttäisi "alempi" Suomi-Sarja, josta karsittaisiin varsinaiseen Suomi-sarjaan. Tähän tulisi yhdeksi kaudeksi kaikki nousuhalukkaat miekkailemaan paikoista. Nyt halukkaita valtakunnallisesti näyttäisi olevan kahdeksan joukkuetta. Maantieteellisesti ihan yhtä levällään kuin varsinaisessa Suomarissa, joten jos valmiuksia on sinne, niin voisi kuvitella olevan myös tällaiseen malliin.

Tietenkään se ei välttämättä tällaisenaan toimi, mutta ihan vaan ajatuksena siihen, millä saataisi esimerkiksi tuon Lohko 4 porukat mittaamaan tasoaan. Nyt siellä on yksi porukka (lohkon paras) joka vain sekoittaa pakkaa, ja selkeästi eniten nousuhalukkaita. PEPO sieltä jo nousikin. Enkä pidä mahdottomana että nyt sinne noussut PeTo saa Joensuusta jalkeille jälleen yhden porukan, joka on valmis hakemaan nousua.
 

pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Neloslohko tulisi ehdottomasti siivota nousua tavoittelemattomista jengeistä. Heikoimmat kolmoseen ja vahvimmat muihin lohkoihin.
 

Alasarja fani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit , rautaliiga
Huomenna pyörähtävät karsinnat käyntiin, onko veikkauksia kuinka käy?

Oma veikkaus on että Titaanit ja Warkis käyvät taiston SS paikasta ensi kaudelle, se on sitten toinen juttu kumpi paikan vie, toivottavasti Warkis!
 

pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
30.3. lienee se ratkaiseva päivä karsintojen osalta, kun Warkis käväisee Titaanien vieraana. En usko että ennen sitä nähdään mitään isoa suuntaviivaa sarjalle.
 

bicek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään Varkaudessa maakuntamatkalla, ja tuo tämän päivän VG ei olisi lohko 4:ssa ollut edes top-5 joukkue. Yksittäinen peli tietenkin kyseessä, mutta isot taitaa olla tasoerot lohkojen välillä.
 

Alasarja fani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit , rautaliiga
Tänään Varkaudessa maakuntamatkalla, ja tuo tämän päivän VG ei olisi lohko 4:ssa ollut edes top-5 joukkue. Yksittäinen peli tietenkin kyseessä, mutta isot taitaa olla tasoerot lohkojen välillä.
Samaa katsoin itse, ei olisi nelos lohkossa VG:llä ollut saumoja. Peli pyöri täysin yhdessä päässä, ainoat vaaran paikat tulivat Warkiksen virheiden jälkeen vasta hyökkäyksistä, joista paristi rokottivatkin.

Mielenkiintoista nähdä huomenna pohjois lohkon Laser HT vieraana
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tänään Varkaudessa maakuntamatkalla, ja tuo tämän päivän VG ei olisi lohko 4:ssa ollut edes top-5 joukkue. Yksittäinen peli tietenkin kyseessä, mutta isot taitaa olla tasoerot lohkojen välillä.

Bicekin kirjoitettua eilen tuon ylläolevan synkännäköisen analyysin VG:n romahdettua Varkaudessa viimeisessä erässä 0-5 ei voinut naantalilaisten osalta puhua minkäänlaisista positiivisista ennakko-odotuksista, kun vastaan tuli tänään Kotkassa Titaanit.

Mutta pakko on uskoa se, mitä Finhockeyssa numerot näyttävät, eli vieraat veivät kuin veivätkin Suomi-sarjajengiltä 3 pinnaa tuloksella 3-4!

Eli kyllä tästä taidetaan jännä sarja saada, kun ekan viikonlopun tuplakierroksen jälkeen on pelattu ristiin ja kaikilla on nyt voitto ja tappio.
 
Viimeksi muokattu:

bicek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Bicekin kirjoitettua eilen tuon ylläolevan synkännäköisen analyysin VG:n romahdettua Varkaudessa viimeisessä erässä 0-5 ei voinut puhua minkäänlaisista positiivisista ennakko-odotuksista, kun vastaan tuli tänään Kotkassa Titaanit.

Mutta pakko on uskoa se, mitä FInhockeyssa numerot näyttävät, eli vierat veivät Suomi-sarjajengiltä 3 pinnaa tuloksella 3-4!

Eli kyllä tästä taidetaan jännä sarja saada, kun ekan tuplakierroksen jälkeen on pelattu ristiin ja kaikilla on nyt voitto ja tappio.
Juuri olin tulossa sanomaan, että viestini vanheni hyvin äkkiä :D

Mutta hienoa kyllä, että kaikki tasapisteissä kohti seuraavaa viikkoa. Laserilla ja VG:llä kaikki kotiottelut vielä pelaamatta, joten mielenkiintoiseksi menee.
 

Alasarja fani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit , rautaliiga
On kyllä tasaista. Warkiksella on kova savotta edessään jos meinaa noususta taistella, jotain on ensi viikolla keksittävä otteluiden alkuihin. Tämän päiväinen noudatteli tuttua kaavaa jo lohkon finaaleista alkaen, paikkoja on mutta tehottomuus vaivaa varsinkin joukkueen kärki pelaajia.

Ja kuten on näissä peleissä huomattu, niin vastustaja kyllä käyttää paikat hyväkseen kun niitä siunaantuu!

Toivottavasti kestää yhtä tasaisena päätös viikkoon asti niin saadaan nauttia kiekko viihteestä!
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Titaanit oudon kesy. Kenties ennakkosuosikkina hiukka takki auki lähdetty liikkeelle? Warkiksella tahmeaa, mutta yksi voitto. Laser pelasi liki täydellisen viikonlopun ottaen huomioon joukkueen pelanneen vieläpä vieraissa. VG-62 oli ilmeisen rupu lauantaina, mutta sunnuntaina kolehtiin kaikki pisteet Kotkasta.

Hienoa, että kaikki sai pistepussit auki. Seuraavana viikonloppuna nähdään viimein odotettu Titaanien ja Warkisen kohtaaminen.
 
Titaaneilla on paine tässä sarjassa kova. Näillä alempaa ylöspäin yrittäjillä on helpompi pelata, kun ei ole hävittävää, sarjataso säilyy, jos eivät nouse ja nousumahdollisuus on bonus pelimotivaatioon.
Toivottavasti suomisarjan paikan pelaa itselleen Titaanit tai Warkis.
 

Tiki30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Riemu
Tämähän menee jännäksi! Kiekkoromantikoiden mieltä lämmittäen kaikki joukkueet pelasivat viikonloppuna ristiin ja jokaisella nyt kolme pistettä. Sijoitukset menevät siis tällä hetkellä maalieron perusteella, paitsi Warkiksen ja Laserin maalieron ollessa +2 kummallakin sijoittuu ykkössijalle Warkis tehtyjen maalien perusteella. Laser tosin voitti Warkiksen eilen, eli keskinäisiin otteluihin perustuvalla systeemillä sijat olisivat toisin päin... no mutta sillä mennään mikä on kulloinenkin systeemi ja jossittelut sikseen. Joukkueet kohtaavatkin uudestaan lauantaina.

Hienoa, ettei homma ollut selvää kauraa jo ekan viikonlopun jälkeen ja että peleissä riittää panosta mahdollisimman pitkään.
 

Alasarja fani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit , rautaliiga
Tämähän menee jännäksi! Kiekkoromantikoiden mieltä lämmittäen kaikki joukkueet pelasivat viikonloppuna ristiin ja jokaisella nyt kolme pistettä. Sijoitukset menevät siis tällä hetkellä maalieron perusteella, paitsi Warkiksen ja Laserin maalieron ollessa +2 kummallakin sijoittuu ykkössijalle Warkis tehtyjen maalien perusteella. Laser tosin voitti Warkiksen eilen, eli keskinäisiin otteluihin perustuvalla systeemillä sijat olisivat toisin päin... no mutta sillä mennään mikä on kulloinenkin systeemi ja jossittelut sikseen. Joukkueet kohtaavatkin uudestaan lauantaina.

Hienoa, ettei homma ollut selvää kauraa jo ekan viikonlopun jälkeen ja että peleissä riittää panosta mahdollisimman pitkään.
Jos en ihan väärin ole ymmärtänyt niin loppuvaiheessa tasapisteet ratkaistaan nimenomaan keskinäisten otteluiden perusteella
 

ristoffer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Meidän peli
Näillä mennään tasatilanteessa:
1. Keskinäisten otteluiden pisteet
2. Keskinäisten maaliero
3. Keskinäisten tehdyt maalit
4. Uusintaottelu
 

Alasarja fani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit , rautaliiga
Nyt sitten taas eletään mielenkiintoisia aikoja, kun Hokki on konkassa ja Pyry nousee Mestikseen... Täydennetäänkö Suomi-Sarjaa voittajan lisäksi karsintojen kakkosella?
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kuinkas Hokin konkurssi nyt sitten vaikuttaa näihin karsintoihin? Kaksi parasta Suomi-sarjaan?
 

Alasarja fani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit , rautaliiga
Karhu HT, D-Kiekko, LeKi, FPS, Peliitat, SaPKo, KOOVEE, siihen jatkoksi Hokki. Saattoi jotain unohtua.

Siinä nyt muutaman edellisvuoden ajalta joukkueita jääkiekkoliiton kahdelta ylimmältä sarjatasolta, jotka ovat taloudellisten syiden takia jättäneet leikin kesken.

Tartteisko jotain tehdä?
Ois ehkä tarvinnut jo joitakin vuosia sitten, mutta eihän nämä kehä kolmosen ulkopuolella olevat seurat jääkiekkoliittoa kiinnosta
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Kyllä pyörähti Onnenpyörä väärään suuntaan Hokin ilmoitettua konkurssistaan. Mikäli Hokki tiputetaan aloittamaan Peliittojen tapaan 2.divisioonasta, niin nyt olisi Suomi-sarjan karsinnoista mahdollisuus nostaa 2 parasta joukkuetta sarjaporrasta ylemmäs. Edellytyksenä olisi tietenkin Pyryn Mestis-paikan vastaanottaminen. Eiköhän Tampereen seutuvilta taitavia pelimanneja riitä? Talouspuolesta en ole niinkään varma!
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Karhu HT, D-Kiekko, LeKi, FPS, Peliitat, SaPKo, KOOVEE, siihen jatkoksi Hokki. Saattoi jotain unohtua.

Siinä nyt muutaman edellisvuoden ajalta joukkueita jääkiekkoliiton kahdelta ylimmältä sarjatasolta, jotka ovat taloudellisten syiden takia jättäneet leikin kesken.

Tartteisko jotain tehdä?

FPS ei ole jättänyt leikkejä kesken millään kaudella tai niiden jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös