Liiton pitäisi nyt keksiä joku rohkea ratkaisu tähän haluttomuusongelmaan, toki siihen vaikuttaa vielä se, miten sarjat muodostuu kun Liiga tekee päätöksensä mahdollisesti A ja B liigasta.Titaaneilla iso etu, että yksikään vastustaja ei ollut lohkonsa mestari. Urhojen olisin toivonut pääsevän koittamaan, mutta jäipä nyt näkemättä tuo kun putosi kokonaan mitaleilta.
Harmillista ettei jääkiekossa mestareilla ole rahkeita nousta ylöspäin.
Ihan vaan ajatusleikkinä, miltä näyttäisi "alempi" Suomi-Sarja, josta karsittaisiin varsinaiseen Suomi-sarjaan. Tähän tulisi yhdeksi kaudeksi kaikki nousuhalukkaat miekkailemaan paikoista. Nyt halukkaita valtakunnallisesti näyttäisi olevan kahdeksan joukkuetta. Maantieteellisesti ihan yhtä levällään kuin varsinaisessa Suomarissa, joten jos valmiuksia on sinne, niin voisi kuvitella olevan myös tällaiseen malliin.
Tietenkään se ei välttämättä tällaisenaan toimi, mutta ihan vaan ajatuksena siihen, millä saataisi esimerkiksi tuon Lohko 4 porukat mittaamaan tasoaan. Nyt siellä on yksi porukka (lohkon paras) joka vain sekoittaa pakkaa, ja selkeästi eniten nousuhalukkaita. PEPO sieltä jo nousikin. Enkä pidä mahdottomana että nyt sinne noussut PeTo saa Joensuusta jalkeille jälleen yhden porukan, joka on valmis hakemaan nousua.