Mainos

Suomi-sarjan pudotuspelit 2004

  • 19 394
  • 108

Mzt_t

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, JYP
Jokipo-PaKa

Birdin raporttiin lisätäkseni toteaisin, että Tiilikaisen polvitaklaus oli kyllä ehdottomasti törkein näkemäni temppu tällä kaudella. Ahtonen oli selvästi menossa ohi, Tiilikainen merkkasi miehen ja ajoi polvi edellä kaveriin. Täysin tahallinen vahingoittaminen! Muutenkin on sanottava, että PaKa pelasi todella rumasti. Esimerkiksi Tuljakov ja Mäkelä ovat selvästi väärän lajin parissa, sillä Kendo tai joku vastaava lienee miehille oikea laji.

Tämän pelin perusteella täytyy kyllä hieman ihmetellä pohjois-lohkon tasoa. Kyseessä oli kuitenkin playoff-ottelu ja vastus oli yksi huonoimmista mitä Mehtimäellä on tänä vuonna käynyt. Mikäli Jokipojat olisi painanut ottelun läpi samalla asenteella kuin ensimmäisen erän, olisivat lukemat olleet todella tylyt. Perjantaina on kuitenkin edessä kokonaan uusi peli ja tilanne voi olla silloin aivan erilainen. Toivottavasti loukkaantumisia ei tule enemmän, varsinkaan tuollaisten törkeyksien seurauksena.
 

Spazek

Jäsen
Jokipo-PaKa

Kyllähän noi jokipoikienkin pelaajat kuulemma osaa aika hyvin ton mailan käytön muuhunkin kuin kiekon lyömiseen. Pa-Kan avojääpommittaja V.Moilanen oli 25cm lyhyemmällä varrella ajanut käyhkön muutaman kerran pystyyn ja aina oli tullut sen jälkeen ranteille ja nivusille keppiä. Muutenkin jokipoikien äijät oli aina laittanut poikkaria eteen jos niitä oli mentä taklaa.
Voi olla että kuusamossa voi tulla vähän reilummin jäähyjä jos samanlainen huitominen jatkuu. Ja muutenkin varmaan tulee kiihkeämpi peli, kun kuusamossa on kuitenkin jonkin verran pienempi kaukalo. (Vaikka sekin on helvetin iso)
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Oltiinkohan samassa pelissä?

Spazekille ja muille Pelle-Karhujen faneille...
Olitko itse näkemässä peliä vai luotatko kuulopuheisiin?
Kuinka objektiivinen tässä asiassa voit olla?
Teidän joukkue oli todellinen pommittaja tyyliin Slapshot elokuva.
Onkohan ihme, jos pelaajat suojelevat itseään nähtyään mm. SaPkon lahjan- Tiilikaisen avojääpommin? Törkeä polvitaklaus ja Ahtosen pojan pelit seis. Tämäkö on sitä "lappalaista" miehenottoa ja kovuutta? Väitätkö myös, että Tuljakov ei huido mailalla? Väitätkö myös, että pakkinne Mäkelä pelaa miehekkäästi? Ajeli eilen "miehekkäästi" useita sekunteja vihellyksen jälkeen pokittaisella mailalla/huitoen takaapäin kotijoukkeen miehiä.
Kyllähän jojensuun miehet osaa tehdä mailalla muutakin kuin pelata. Itse en "nähnyt" törkeää mailankäyttöä vaikka olin selvinpäin pelissä - ehkä juuri siksi.
Tähän mennessä mielestäni paskinta (kiekkoa) pelannut porukka Mehtimäellä (nähnyt otteluita v. 1993-).
Perjantai pelottaa paljon. Kuinkahan moni ukko joutuu lasarettiin "puhtaiden" viattominen, reippaiden, kirkasotsaisten, tyylikkäiden ja virheettömien Pa-Kan miesten avajääpomminen seurauksena. Ahtonen meni, Kinnunenko sitten...toivottavasti ei.
Ps. tuomari oli paska antaessaan reippaille kuusamolaisille jäähyjä - hyi hyi.
Täältä tähän ja vi##us on valtava Ahtosen tähden.
 

poppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No joo

Hyvä, että olet innoissasi Bird. Lievä ylimielisyys kuvastaa kommenteistasi. Eikai nyt 1200 katselijaa
nyt kummemmin voi jonoja aiheuttaa. Kummoisia ei
jonot olleet esim 80-luvulla, jolloin keskiarvot
olivat ihan eri luokkaa. Peleissä kävi helpostikin
4000 henkeä (liigakarsinnat Ässiä vastaan). Hieman
jäitä hattuun. Eihän tässä nyt vielä taivaissa (Mestiksessä) olla.
 

poppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oikaistaan vähän

Tomppahille kysymys: -Mistäköhän lähtien kuusamolaiset ovat ollet savolaisia? Kainuuta se on,
ei savoa.
 

Voittaja

Jäsen
Mitä mitä? Onko Igor ollut lämpimänä eilisessä ottelussa? No, tämän kauden hän onkin pelannut yllättävän rauhallisesti, eli tämä olikin odotettavissa. Mies on kyllä todella hyvä mailansa kanssa, käyttää sitä taidokkaasti sekä kiekon pelaamiseen että miehen pelaamiseen.

Aika isoja eroja oli noissa parissa pelissä, ja molemmissa näytti tulevan myös kohtuudella jäähyjä. Saas nähdä mitä toiset pelit tuo tullessaan.
 

Warre

Jäsen
Viestin lähetti Bird
Muuta: Ottelu veti Mehtimäelle kauden ennätysyleisön 1206 katsojaa, jonot hallin ovilla kiemurtelivat jopa kymmenien metrien mittaisina...
Viestin lähetti poppa:
Hyvä, että olet innoissasi Bird. Lievä ylimielisyys kuvastaa kommenteistasi. Eikai nyt 1200 katselijaa
nyt kummemmin voi jonoja aiheuttaa.
Hieman jäitä hattuun. Eihän tässä nyt vielä taivaissa (Mestiksessä) olla.
Tähän täkyyn on pakko tarttua. Poppa pistää nyt vaan lasit silmilleen ja lukee ne kolme pistettä mitkä Birdin kommentin perässä ovat. Ja entäs tuo vihjailu ylimielisyydestä? Jos Pa-Ka pelasi huonosti kaikilla mittareilla tarkasteltuna, niin pitäisikö sitä nyt erityisesti kehua? Jokipojilla nyt vaan sattuu olemaan parempi joukkue kuin muilla tähän playoff-sarjaan osallistujilla. Ai niin, SaPKo ei pelaa näitä otteluita…
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Diskos- Koovee

Koovee otti hienon voiton Diskoksesta. Nousu 4-1 voittoon kertonee kaiken. Nuori, ennakkoluuloton joukkue, joka nimenomaan pelaa joukkueena.

Nyt vaan pää kylmänä perjantain peliin - mitään ei ole vielä voitettu
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Re: Jokipojat-PaKa

Viestin lähetti Pappara Hurtta
Pelin kulku on tullut jo aiemmista viesteistä selväksi, joten ei siitä sen enempää.

Ilman mitään provosointia: Pelissä ja pelin jälkeen olin vakavissani ottamassa yhteyttä Kuusamoon ja ehdottamassa paikallisen jääkiekkoseuran uudeksi nimeksi Kuusamon Pallo-Sikoja.


No sikailuille ei mahda mitään. Miehillä on ollu ylilyöntejä ennenkin ja ku vastassa on nin paljo parempi joukkue ni hermot pettää. Se on heikkoutena heillä. Mutta jos alat mollaamaan meidän seuraa ni tuu tänne pappa sanomaan. Pikkusen törkeesti sanottu. Ei paljo tunnu leikkaavan sullakaan mitä kirjoittelet. Huomenna ei tuu loukkaantumisia. Kuuma peli tulee, koska perjantai-ilta taitaa tuoda huutajia katsomoon...joten pää kii Pappa...go to the rullatuoli
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Re: No joo

Viestin lähetti poppa
Hyvä, että olet innoissasi Bird. Lievä ylimielisyys kuvastaa kommenteistasi. Eikai nyt 1200 katselijaa
nyt kummemmin voi jonoja aiheuttaa.

Sen kummemmin kommenttiisi puuttumatta voin kertoa, että kyllä siellä ihan oikeasti pitkät jonot oli, ainakin siinä klo 18.20-18.25 aikoihin kun allekirjoittanut saapui hallille. Jonot johtuivat ilmeisesti osittain myös siitä, että nyt paikat olivat numeroidut (runkosarjassahan sai mennä istumaan minne tahansa) mikä hidasti toimintaa, koska jokaisella katsomolla oli oma lippuluukkunsa. Näin ainakin Mehtimäkeläisen sivuilla joku kirjoittaja arvioi.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
No niin täytyypä laitella jotain eilisestä, kun on nyt taas tolkuissaan. Niin palataanpa niihin "prinsiippeihin"

-Maalivahtipeli

Yllätten maalissa pelasi siis Nyman. Nymanille helppo peli. Torjui harvat laukaukset varmasti. Raahen Kitinprami ei esittänyt maailmanluokan otteita. Muutama maali meni kyllä sangen helpolla. Kitinpramin petrattava perjantaina roimasti.

-Raahen tuhokenttä VS HeKin ykkösvitja

Raahen nimimiehet eivät erottuneet muista joukkueen pelaajista. Janne Sinkkonen teki taas tärkeitä osumia HeKille. Myös Aki Kaskinen onnistui maalinteossa.

Tutiseeko HeKin "junnu"kentällä housun punteissa?

Ei jänistänyt paineen alla. Ketju pyöritti näyttävästi peliä Raahen päädyssä. Tossavainen tälläsi tärkeän avausosuman sekä kaunisteli lukemat 8-1

Erikoistilannepeli

HeKi ratkaisi pelin loistavalla ylivoimalla. 4-0 oli tasavajaalla värkätty.

Tässäpä Pikkaraisen kommenttia päivän Itä-Hämeestä:

- Ennätysyleisö ja pudotuspelien paineet näkyivät meidän otteissa varsinkin avauserässä. Emme saaneet omaa tuttua liikettä toimimaan. Monessa paikkaa pelasimme itsemme tyhmästi ulos tilanteista ja näin pelistä tuli vaikea.
- Avauserässä oli myös turhaa ryntäilyä, ja jäähyjä tuli kaiken kaikkiaan liikaa. Ne on saatava pois.
- Ehkä parasta oli kuitenkin se, että ottelun edetessä koko ajan saimme paremmin juonesta kiinni. Ja kun tehtiin sentään kahdeksan maalia, niin ei se viimeistelykään nyt ihan onnetonta ollut, vaikka paikkoja kyllä tuhlattiinkin. Tämä voitto on vain heti nollattava, ja Raaheen lähdemme ilman muuta kovalla ja hyvällä asenteella. Mikään helppo peli ei siitä kuitenkaan tule. Vastustaja väläytti muutaman kerran kiekollista osaamistaan, mutta onneksi heidän selkärankansa taittui kolmannessa erässä, kun meidän maalihanat aukesivat, analysoi Pikkarainen
 

tomppah

Jäsen
Jokipojat näyttää mistä savolaiset on tehty ja nuijii PaKan vahvalla esityksellä.

Korjataan tuo lause muotoon -> Jokipojat näyttää mistä karjalalaiset on tehty ja nuijii kuusamolaisten PaKan vahvalla esityksellä.


Meni vähän sekaisin asiat, pahoittelen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelit puolessa välissä. Diskoksen osalta näyttää kyllä pahalta, sillä KooVee on yv-osumien turvin kahden maalin johdossa (EDIT: enää yhden).

PaKa-Jokipojat on yllättäen vielä maalitta. Jäähyjä on kylläkin otettu. Mestiksestä tutut nimet ovat viemässä HeKia jatkoon suoraan kahdessa pelissä ja Laitinen-Lapinkoski akseli on riittävän tehokas Naantalissa.

Jos toinen karsija (oletetaan Jokipoikien klaaraavan homman) tuleekin sitten kolmikosta Heki, KooVee, Jeppis, on tilanne mielenkiintoinen. Onko millään niistä haluja nousta? Tampereellahan on väläytelty toiveita Mestis-seurasta, josta olisi selvää hyötyä liigaporukoille. Onkohan sopimuksista jo puheltu? HeKillä ja Jeppiksellä voi nousta esteeksi resurssit, vai kuinka on?
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Jos sattuisi HeKi nousemaan niin kyllä siihen varmasti resurssit löytyy. Vierumäen Opiston yhteistyö on jo iso plussa. Varmasti katsojaluvutkin nousisivat nousun myötä 800-1000 paikkeille. Muuten täällä ei vielä erityisiä tavoitteita nousulle. Pietarsaaressa kuuleman mukaan ei ole resursseja.
Nyt seuraan jännityksellä tilannetta Raahesta kun 55 minuuttia pelattuna... Raahe-K - HeKi 1-2 harmin paikka tuo Raahen kavennus toisen erän viimeisellä minuutilla 5-3 yv:llä. Älkää sedät vaan jäähyilkö enenpää!
Mitä kummaa Kuusamossa?! Jalkapallikisatko siellä on käynnissä? Kyllä nyt sen ymmärtää että Kuusamossa voi Jokipo joutua tiukille mutta tilanne 0-0 herättää oudoksuntaa... Pankaahan pitkää raporttia nallekarhujen pelistä.
 

torni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muikisteleva rightin kanukkipakki
altavastaajat

Mikä tuossa on väärin, suomisarjan paras joukkue jää nollille jotakin sarjanousijaa vastaan? Ei mikään! Loistosuoritus PaKalta!
 

Luukkuvahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kirjoittakaa ihmeessä, jos joku on nähnyt Kuusamon ottelun.
1-0 -voitto Karhuille, ja ainoa maali vasta jatkoajalla. Ei olisi uskonut keskiviikkona nähdyn perusteella. Mitäs Kinnusen päässä on oikein kilahtanut? Ajassa 46.32 kymppi sukeltamisesta ja 58.50 pihalle päähän kohdistuvasta taklauksesta. Muutenkin näkyy olleen kohtalaisesti jäähyjä (PaKa 18 min, Jokipo 47 min), joten otteet lienevät olleen rumia keskiviikkoiseen tapaan.
 

hansonbrother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal
Heki sitten jatkaa välieriin Kooveetä vastaan tiputettuaan Raahen puolivälierissä. Kooveellä on nuori ja nälkäinen joukkue jolla ei ole mitään hävittävää. Uskon ja toivon Hekin laajemman materiaalin kuitenkin riittävän Kooveen tieltä raivaamiseen ja karsintasarjaan etenemiseen. Toisessa välierässä ovat vastakkain Jeppis-Jokipojat/PaKA.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Mitä kummaa Kuusamossa?! Jalkapallikisatko siellä on käynnissä? Kyllä nyt sen ymmärtää että Kuusamossa voi Jokipo joutua tiukille mutta tilanne 0-0 herättää oudoksuntaa... Pankaahan pitkää raporttia nallekarhujen pelistä.

No niin. Olihan peli! Pakan taistelutahto oli huipussaan ja varsinkin nuoremmat ansaitsevat hatun noston! Kilpijärven ja Moilasen esimerkki oli fantastinen! Kahta päätä pitemmät jokiPOJAT oli kyllä jättäny jalat vissin bussiin. Sen verran kehnoo oli isojen poikien liike! Tämäkö on se YLIVOIMAINEN etelälohkon porukka? Oli ainakin tänään tosi huono. Tosin Paka pelasi parasta kiekkoa sitten talvisodan. Tuljakov pisti ekaerässä pakit pihalle ja tuomari antoi rankkarin. Tauriainen mämmi sen kuitenkin ohi. Jokp ainut vaarallinen sattuiu 56minuutilla ku siniviiva veto pomppi ruuhkasta ylärimään. Jokp sai 58.50 ajassa 5+20min...olikohan Kinnunen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Pakan yv. oli kehno, mutta juuri kun Jokp jäähy loppu Kaartinen nakkasi kiekon Karjalaiselle maalin taakse joka lirutti sen vanhan aikaisella maaliin ajassa 63.53. Hallista lensi katto ilmaan ku yli600 rajusti kannustavaa Kuusamolaista repesi. Jokp:lla otti niin luonnon päälle että eivät jääneet edes kättelemään. Aika säälittävää. HIENO huipennus hienolle kaudelle! Joensuussa voi tulla taas kuokkaan, mutta kiusaa on tehty.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Sille sikapelille

Jos oli Paka sikaillu Joensuussa ni tänään Jokp:en isot pojat kaatuilivat välissä kyllöä ihan omia aikojaan ja aina jäivät jäähän makaamaan. Aika heikon näköisiä jätkiä isoiksi miehiksi. Paka sentään taklasi niin kuin aina, sillä onhan tää KONTAKTI laji. Kaukalopalloa voi pelata sitten muissa sarjoissa.
 

Johnny K

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko,HIFK, Detroit Red Wings, SJK
Taitaa olla niin että joukkueet kättelevät vasta ratkaisevan ottelun jälkeen. Eli ei Jokipoikien pelaajat jättäneet kättelemättä sen takia että olisivat huonoja häviäjiä...
Oli kyllä pienoinen yllätys tuo Pakan voitto, no hyvä että pohjoislohkon joukkueet pistävät kampoihin ylivoimaiszen etelän porukoille.

Jaahas joku ehti ennen...
 

Bondarev

Jäsen
Viestin lähetti Meikku
Hallista lensi katto ilmaan ku yli600 rajusti kannustavaa Kuusamolaista repesi. Jokp:lla otti niin luonnon päälle että eivät jääneet edes kättelemään. Aika säälittävää. [/B]

Vai että säälittävää? Eikös play-offeissa kätellä vasta ottelusarjojen ratkettua? Ja eihän se vielä ratkennut....voitot 1-1 !

edit: näköjään pari nopeampaa :)
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Viestin lähetti Bondarev
Vai että säälittävää? Eikös play-offeissa kätellä vasta ottelusarjojen ratkettua? Ja eihän se vielä ratkennut....voitot 1-1 !

edit: näköjään pari nopeampaa :)


Oli miten oli. Paka ansaitsee hatun noston joka tapauksessa.
 

theref

Jäsen
Mutta mitä ihmettä on tapahtunut Koovee-Diskos ottelussa?

Suora lainaus liiton sivujen tulospalvelusta:
60.00 Diskos Mirko Friman Ottelurangaistus 25 min
60.00 Diskos Heikki Hiltunen Ottelurangaistus 25 min
60.00 Diskos Teemu Lavia Ottelurangaistus 25 min
60.00 Diskos Heikki Hiltunen Ottelurangaistus 25 min

Ei näy kauhean mukavalta sarjalta tuo, ei todellakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös