Suomi-sarjan otteluseuranta 2021–2022

  • 49 106
  • 211

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Mitä helvettiä tuomarit? :D
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Kyllä täytyy myöntää, että JHT voitti tänään varsin kypsällä pelillä. Tuomarit oli mielestäni huonohkoja. Pelataan playoffseja ja käsi nousee aina ku vähänkin mahollisuus. Pari jäähyä ois HT:lle voinut jättää viheltämättä. Tällä kertaa kuitenkin näin.

Nyt ollaan oikealla tiellä, ei muutako Huntersille tsempit Kalajoen lauantaimatsiin. Uskon nimittäin, että mökää riittää. Ennenkin on Hunters joutunu toffeet kaulassa lähteen Porvoota kohti. Cama!
 

The Rock

Jäsen
Hunters teki Kalajoella JHT:t ja iski heti ensimmäisestä hyökkäyksestään kiekon häkkiin. Tästä tulee kyllä erittäin mielenkiintoinen mähinä.
 

The Rock

Jäsen
Kalajoella peli 1-1-tasalukemiin isäntien tehotykki Konsta Ketelin toimesta. Voi tulla vielä aikamoiset maalikarkelot, mikäli samaan tahtiin jatketaan.
 
Kalajoella mentiin jatkoerään tilanteessa 4-4. Väsynyt on Hunters, mutta kolmannen erän lopulla ei enää JHT:kaan näyttänyt freesiltä. Kolmas erä oli pitkälti kuitenkin JHT-hallintaa.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Jaahas... JHT:tä ei olla voitettu tällä kaudella kertaakaan, joten pahoin pelkään, että mestaruus meni siinä.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Olipas se hyvä ottelu kaiken kaikkiaan. JHT tosiaan lunasti lupaukset ja Mestis-karsinnat kutsuu. Huikea tunnelma, huippujoukkue!

Itse peli oli kyllä todella jännä. 3-1-tilanteessa luulin jo, että peli on sitä myöten selvä. Neljäs maali roikkui ilmassa, mutta ei! Hetki tästä Hunters veti huikean viisiminuuttisen ja räppäs 3 maalia.

Onneksi kolmannessa aktiivisuus tuotti tulosta ja tasoitusmaali näki päivänvalon. Jatkoerä oli täysin JHT:n ja oli vain ajankysymys, milloon helähtää ja helähtihän se, kun Palola vapautti Porvoon kesälomille. Cama!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Zeic

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Jaahas. JHT: tä ei olla voitettu tällä kaudella kertaakaan, joten pahoin pelkään, että mestaruus meni siinä.
D-Kiekko sijoittui runkosarjassa ylemmäksi. Keskinäisillä otteluilla on merkitystä vain tasapisteissä.
 

The Rock

Jäsen
D-Kiekko sijoittui runkosarjassa ylemmäksi. Keskinäisillä otteluilla on merkitystä vain tasapisteissä.
Suomi-sarjan mestaruuden ratkaisuun ei ole runkosarjan keskinäisillä mitään merkitystä:

Lainaus yllä olevasta uutisesta: ”Suomi-sarjan mestaruus ratkaistaan Mestiksen karsintasarjassa pelaavien Suomi-sarjan kahden parhaan joukkueen keskinäisten otteluiden perusteella.”

Tuo siis tarkoittaa Mestiksen karsintasarjassa pelattavien keskinäisten otteluiden perusteella, eli jos pisteet ovat kahden pelin jälkeen tasan, ratkotaan mestari samaan tapaan, kuin jatkaja villi kortti-kierroksella.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Kohtapa se vuoden kohokohta käynnistyy, kun D-Kiekko ja JHT mittelevät Suomi-sarjan mestaruudesta. Ai prkle, että sitä odottaa malttamattomana ottelua!

Parempi voittakoon!
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Paikan päällä… kieltämättä hieman jännittää. Vaikkei D-Kiekko ihan äärettömän tärkeä joukkue mulle olekaan (siis verrattuna vaikka JYPiin), niin olisihan Suomi-sarjan mestaruus mahtavaa!
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
No voi perse…
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Pojat pojat… tasoitusta kehiin!
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ja sieltä 0-2… vähän nyt meinaa ”lässähtää”. Seuraava maali ratkaisee todella paljon.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ja se taisi olla siinä. Toivottavasti ensi kaudella JHT ei ole näin saatanan vaikea vastustaja.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Oli kyllä huikea erä "apinalaumalta"! Voi jumalauta nostan hattua pelaajille, jos uskaltavat pelata samallalailla loppuun.

Iso kiitos myös Hyvöselle, joka lanseerasi tämän termin. Tämän jälkeen pelkkiä voittoja! Cama!
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tästä YV:stä 0-4, niin voidaan lopetella tää peli.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ei vaan mene yhtään mistään…
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ja tuomarit ei vihellä mistään JHT:lle jäähyä…
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Menee jo naurettavaksi tää touhu. :D Onko nämä tuomarit JHT:n toimistolta? Aivan järkyttävän puolueellista tuomarointia.

Toki JHT on voittonsa ansainnut, jos/kun sen ottaa, mutta paska maku jää näin surkeasta tuomaroinnista.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Pilli löytyi! :o
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös