Mainos

Suomi-sarjan otteluseuranta 2019–2020

  • 119 931
  • 659

The Rock

Jäsen
Itselleni oli pienoinen yllätys, että ko. kaveri edes oli kokkelissa kauden ensimmäisessä sarjapelissä. Mikäli viime kauden runkosarjan loppupuolella tulleen pelikiellon suuruus oli jossakin mainittu 6 ottelua suuruudeltaan, tuliko se muka jo kärsittyä keväällä?

Harjoituspelejähän ei lasketa. Haukkojen pelit seuranneet varmaankin osaavat paremmin sanoa tuliko niitä karsinta- yms. pelejä kuusi kpl keväällä.

Kysyin tästä, ja seuran edustajan mukaan Leipijärven keväisestä pelikiellosta yksi peli kärsittiin tämän syksyn cupissa.

Pelikieltojen kärsimiskäytäntö tosiaankin muuttui tälle kaudelle niin, että myös Suomen Cupin ottelut ovat virallisia otteluita, joissa voidaan edelliskaudelta kärsimättä jääneitä kakkuja kuitata pois.

Niin ikään Suomen Cupissa tulleet käytösrangaistukset tulevat mukaan sarjakertymään ja pelikiellot seuraavat myös sarjaan, mikäli sellaisia onnistuu hankkimaan.

Toinen ylläri oli, kun kaveri on tänäänkin merkitty kokoonpanoon. Luulin, että seuraa automaattinen huili kunnes kurinpitäjä on lausunut asiasta jotain.

Tämän päivän pelioikeutta en silti vielä ihan ymmärrä, ellei sitten todettu jo heti ettei lisärangaistukseen ole aihetta. Viimeksi perjantaina Imatralla oli käsittääkseni tilanne, jossa kaksi pelaaja saatuaan pelirangaistuksen eivät olleet edustuskelpoisia ennen kurinpimenettelyn valmistumista. Eivät ainakaan pukeneet jatkopeliin.

Suomi-sarjassa otona toimiva kurinpitäjä ei viikonlopun aikana tee päätöksiä pelikielloista, mutta väliaikaiseen pelikieltoon pelaajan/toimihenkilön voi määrätä, mikäli teko on erityisen törkeä tai toiminta riittävän mautonta.

Myöskään jos perjantaina lennät pihalle 5min+pelirangaistuksen kera, kuten Leipijärvi, ja heti seuraavana päivänä on peli, ei pelikieltoa määrätä, koska pelaajalla pitää olla riittävä aika mahdollisen vastineen tekoon ennen lopullista pelikieltopäätöstä. Kurinpitäjä kun voi pyytää pelaajalta vastineen, mikäli katsoo teon olleen +5 pelin mittaisen kakun veroinen.

Mitä taas tulee Imatran Suomen Cup-hulinoihin, niin tuossa tapauksessa kyseessä oli käytännössä sama ottelu, vaikka jatkoerä kulkikin Jääkiekkoliiton järjestelmässä omana otteluun. Tästä syystä normaalilla peliajalla suihkuun lentäneet kaverit eivät voineet jatkoajalla palata takaisin kehiin.

Kaikkiaan tämän kaverin otteet jo viime kaudella olivat sellaisia, että valtava yllätys ei ollut tällaisten temppujen jatkuminen. Vajaaseen vuoteen mahtuu kaksi vastustajan loukkaantumiseen johtanutta pääosumaa ja nyt polvivamma. Ei nämä enää ole sattumaa, että sama kaveri asialla.

Rapatessa aina roiskuu ja mitä nyt uudemman kerran katselin tuota Leipijärvi – Hopponen tälliä, niin kyllähän siinä taklaaja vetää taklattavan persiillä kumoon, mutta harmi vain, että se persus osuu polveen, jolloin tuomarille ei jääne muuta vaihtoehtoa taklatun loukkaannuttua kuin heittää taklaaja pihalle pelistä.

Leipijärvi on minun mielestäni varsin viihdyttävä pelaaja ja vielä nuori sellainen, joten eiköhän tuo ylimääräinen höntyily vähene, kunhan kokemusta karttuu ja ikää tulee lisää.

Toki jos mies jatkaa samalla linjalla ja vastustajia putoilee tämän tästä sairastuvalle, niin kurinpitäjän suosikiksi hän kyllä pääsee nopeasti ja niinhän sitä myös sanotaan, että jokainen hevonen löytää aina jossain kohtaa kengittäjänsä eli joku kaunis päivä voi nenu punertua kipiäksi pienen turpakeikan seurauksena.
 

The Rock

Jäsen
Titaaneilta komea kotivoitto Karhu HT:sta maalein 6-1 ja nyt ei punanutuilla mennyt kauden avausvoiton ottamiseen aikaa saman verran kuin vuosi takaperin, jolloin ensimmäinen V-merkintä irtosi vasta 13. runkosarjaottelussa Huntersin kustannuksella.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Rapatessa aina roiskuu ja mitä nyt uudemman kerran katselin tuota Leipijärvi – Hopponen tälliä, niin kyllähän siinä taklaaja vetää taklattavan persiillä kumoon, mutta harmi vain, että se persus osuu polveen, jolloin tuomarille ei jääne muuta vaihtoehtoa taklatun loukkaannuttua kuin heittää taklaaja pihalle pelistä.
Jos meni tosiaan noin, niin tässä on sitten vaan se pieni ongelma, että sääntökirjan mukaanhan polvitaklaus on nimenomaan polvella taklaamista.

SÄÄNTÖ 152 – POLVITAKLAUS
MÄÄRITELMÄ: Pelaaja ojentaa polveaan tarkoituksenaan osua vastustajaan.
i. Kenttäpelaajalle, joka käyttää polveaan taklatakseen vastustajaa, tuomitaan pieni rangaistus.
ii. Pelaajalle, joka piittaamattomasti vaarantaa vastustajaa polvitaklauksella, tuomitaan joko iso rangaistus ja automaattinen pelirangaistus tai ottelurangaistus.


Tuon perusteella tuomio meni siis kuin Hopposen polvi, eli päin persettä. Vähintäänkin siis syy ainakin oli väärä.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Eka erä Nokialla 1-2 HT ansaitussa johdossa. Hiukan jäi harmittamaan tuo Pyryn kavennus mikä oli melkosen sählingin lopputulos. Cama HT!
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
S-Kiekko kaatui voittolaukauskisan jälkeen 4-3. Jännittävä peli siitä lopulta tuli, vaikka alku olikin melkoista roiskimista puolin ja toisin. Kauvosaari-Svensk-kaksikko alkaa löytää yhteistä kemiaa, tänään kaksikko juoni hienon 2-1-osuman.
 

The Rock

Jäsen
Pyry näyttäisi kotonaan pitävän Huntersin aisoissa, sillä nokialaiset johtavat perjantai-illan peliä maalein 2-0, kun kellossa on aikaa jäljellä rapiat neljä minuuttia.

Porissa sitä vastoin Karhu HT avasi vahvasti ja johti ensimmäisen erän jälkeen 2-0, mutta S-Kiekon onnistui kääntää peli edukseen ja siirtyä 2-5-johtoasemassa toiselle erätauolle. Mielenkiinnolla odotan mitkä ovat lukemat kolmannen erän päätteeksi, koska näyttää siltä, että mitä vain voi vielä tapahtua.
 

The Rock

Jäsen
Pyry vei kotipelinsä lopulta Huntersia vastaan nimiinsä maalein 3-1, nousten 2. sijalle sarjassa ja pudottaen samalla porvoolaiset jumboksi.

Porissa S-Kiekko hurjasteli selkeään 4-8-vierasvoittoon tehot 3+3 tekaisseen Johannes Pinnan johdolla. Voitto oli seinäjokisten ensimmäinen ja se nosti joukkueen sarjataulukon pohjalta sen kärkipäähän, ohi muun mussa illan vastustajan Karhu HT:n.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Espoossa Laser HT:lle sysimusta kolme minuuttia, jonka aikana isäntäjoukkue rankaisi peräti viidellä maalilla. Tilanne 8-1 ennen viimeistä erää.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Espoossa Laser HT:lle sysimusta kolme minuuttia, jonka aikana isäntäjoukkue rankaisi peräti viidellä maalilla. Tilanne 8-1 ennen viimeistä erää.
Kiekko-Espoon uuden tulemisen aikana en muista samanlaista näytöstä nähneeni. Oliko kenties Metro Areenan jää kallistunut erätauon jälkeen kohti vierasjoukkueen maalia...
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Espoossa Laser HT:lle sysimusta kolme minuuttia, jonka aikana isäntäjoukkue rankaisi peräti viidellä maalilla. Tilanne 8-1 ennen viimeistä erää.
Koko erän laukaukset 15-3 kohti maalia. Lisäksi Kiekko-Espoo namutteli muutaman paikan pilalle. Kyllä se oli sysimusta 20 minuuttia näin paikanpäällä nähtynä. Lisäksi tuo Niemisen 9 torjuntaa ensimmäisessä erässä vaikuttaa aika paljolta.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekolle 4-3-jatkoaikatappio Huntersin vieraana. Torjuntojen valossa tasainen peli jälleen. Tärkeä piste plakkariin, vaikka tietysti tappio vähän harmittaakin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kalle Sippala ratkaisee voiton Raahe-Kiekolle jatkoajalla Pyryä vastaan. Sippala myös tasoitti pelin kolmannen erän lopussa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jännä nähdä miten Kiekko-Espoo on "palautunut" edellisestä ottelusta. Viimeksi helpon voiton jälkeen peliin lähdettiin ilman koko takkia. Ei voida sanoa edes takin olleen auki. Pyryn ykkösketju on melko jäätävä, joten asiaan saadaan selvyys aika nopeasti.
 

The Rock

Jäsen
Rapea kahdeksan osuman 2. erä HC Giantsin ja Huntersin välillä meneillään Hollolassa. Mitä Ruudun kautta peliä on tullut väijyttyä, niin ihan viihdyttävää menoa kaikin puolin, vaikkei oikein kumpaakaan joukkuetta tunnu puolustaminen niin hirveästi napostelevan.
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Nyt on kyllä Huntersin puolustuspelaaminen Giantsia vastaan tänään hirveää katsottavaa. Ei ole lainamiehillä paras päivä. Uskaltaako tuota kolmatta erää edes katsoa... 2-5-johdosta tilanteeksi 5-5. Kylmä hiki tuli otsalle.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jo oli virheitä Pyryltä, jotka johti Kiekko-Espoon maaleihin. Muuten ihan hyvä peli ollut vähän välillä kiekko polttelee lavassa.
Näkyy Kiekko-Espoo ottavan käkättimeen. Tilastojen perusteella vieraat vie ja kotijoukkue tekee maalit. Taisi olla sama edellisessäkin vierasottelussa. Ilmeisesti se viimeinen tappamisen meininki puuttuu vierasotteluissa.

Flinck olisi saanut palata kotiin...
 

The Rock

Jäsen
HC Giants teki todella komean nousun 2-5-tappioasemasta aina 7-5-kotivoittoon Huntersista. Harmi, ettei jääkiekko liiemmin näytä Hollolassa kiinnostavan, sillä tämäniltaista erittäin viihdyttävää ottelua oli seuraamassa vain 45 katsojaa.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Näkyy Kiekko-Espoo ottavan käkättimeen. Tilastojen perusteella vieraat vie ja kotijoukkue tekee maalit. Taisi olla sama edellisessäkin vierasottelussa. Ilmeisesti se viimeinen tappamisen meininki puuttuu vierasotteluissa.

Flinck olisi saanut palata kotiin...

Kyllä se tasainen peli oli kaikinpuolin. Toisessa erässä Pyry meni menojaan ja espoolaiset heräsivät oikeastaan vasta aikalisän otettuaan. Lopun taistelu 6v3 tilanteessa ja Santeri Metsäsen huipputorjunnat sytyttivät koko nokialaisyleisön.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Haukkojen maalivahdille meni tänään 9 maalia, mutta palkittiin kuitenkin ansaitusti joukkueen parhaimpana.
Ei tuosta laumasta ketään muutakaan olisi ansainnut mitään mainintaa, ihan täysi ohipeli Haukoilta. En tiedä johtuiko sitten siitä että Helenius ei tänään ollut penkin takana (missäköhän oli), mutta hirveää kuraa koko peli. Mäkiselle meni pari helppoa, mutta vastineeksi torjui melkein varmoja maalipaikkojakin, ja aika vaikea ilta hänelle kun jäi turhan yksin.
Forssalaisille onnittelut voitosta, selvä askel eteenpäin viime kaudesta.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
HC Giants teki todella komean nousun 2-5-tappioasemasta aina 7-5-kotivoittoon Huntersista. Harmi, ettei jääkiekko liiemmin näytä Hollolassa kiinnostavan, sillä tämäniltaista erittäin viihdyttävää ottelua oli seuraamassa vain 45 katsojaa.

Kannatti tulla. Pelicans pelasi samaan aikaan kotiottelun, joka väistämättä näkyi yleisömäärässä. Moni Lahteen mennyt varmasti katuu päätöstään, sillä oli kyllä huikaisevaa viihdettä tarjolla. Giants pelasi vastustajaansa paremmin. Ei olisi uskonut vierasjoukkueen pelanneen viime keväänä Mestis-karsintoja. Taisteluilme ja nälkä oli tiessään. Giants pääsi omalla tyylillään hallitsemaan ottelua voittaen sen ansaitusti 7-5.

Hunters karkasi toisen erän alussa 2-5-johtoon rokotettuaan Giantsin karmeista puolustusvirheistä. Lisäksi maalilla aluksi hyvin torjunut Ville Viskari jäi mies miestä vastaan tilanteissa kakkoseksi. Maalille vaihdettiin Mika Juvonen, joka muutti taas pelin suunnan torjumalla Huntersin seuraavat yritykset erittäin itsevarmoin ottein. Giants naputti kolme maalia putkeen toisen erän loppupuoliskolla ja yhtäkkiä taululla komeili 5-5-numerot.

Homma lyötiin pakettiin heti kolmannen alussa Giantsin 6-5-maalilla ja viisi minuuttia ennen loppua tullut 7-5-maalia paketoi homman lopullisesti. Olisin odottanut Huntersin hallitsevan kenttätapahtumia, mutta toisin kävi. Hollolaisilta löytyy kyllä muutamia todella taitavia yksilöitä tälle tasolle. Etenkin Tomi Stylmanin johdattama ykköskenttä on kova. Juha Suni ja Juho Veneskari kelpaisivat varmaankin kelle tahansa. Ykköskentän laituri Jesse Peltonen ei mielestäni ollut ihan parhaimmillaan, mutta veivasi silti tehot 2+2.

Erityishuomio päätuomari Ville-Veikko Väkeväiseen. Näkyy ottaneen puusilmän tehtävät hyvin vastaan. Otti homman hienosti haltuun. Kulmanujakkakin päättyi kuin seinään Väkeväisen karjahtaessa sivummalta "loppuu".
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Erityishuomio päätuomari Ville-Veikko Väkeväiseen. Näkyy ottaneen puusilmän tehtävät hyvin vastaan. Otti homman hienosti haltuun. Kulmanujakkakin päättyi kuin seinään Väkeväisen karjahtaessa sivummalta "loppuu".
Nyt täytyy tähän sanoa, että olen kolme Kiekko-Espoon peliä nähnyt tällä kaudella ja kaikissa on ollut hyvää tuomaritoimintaa. Tuntuu että parannus on ollut selkeä viimekauteen nähden. Sama koskee myös näkemiäni harjoituspelejä. Toki on selvää, että yhdeltä päätuomarilta menee tilanteita ohi kun joka suuntaan ei näe, mutta sellaisia ihmeellisiä tuomioita ei ole ollut.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Painakaa nyt hyvät ihmiset Hannes Häkkilän nimi mieleen. JHT tosiaan kairas 5-1 voiton HCIK:sta ja Hannes oli todella hyvin esillä tehden 2 maalia ja antamalla yhden huippu syötön. Lisäksi kerran kilahti ylärima. Melkein hattu siis! Vamos!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös