Suomi-sarjan otteluseuranta 2016–2017

  • 161 984
  • 663
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Siellä KHT on kurittamassa kunnolla tulevaa mestaria Pyryä. Kuskin paikalla kotijoukkue kuitenkin?

Pyry joutui pistämään jostain syystä luukulla olleen A-junnu Veikkolan Hokkasen tilalle ja siinähän sitten kaveri jännitti niin paljon että verkko heilui kolmesti. Hokkanen palasi tolppien väliin ja Pyry alkoi kuroa eroa kiinni. Tuomari Kolarilta on kyllä lähtenyt homma niin sanotusti lapasesta. Jännittävää kolmatta erää odotellessa.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Siellä KHT on kurittamassa kunnolla tulevaa mestaria Pyryä. Kuskin paikalla kotijoukkue kuitenkin?
PYRY hallitsi peliä mielin määrin, mutta Karhu HT oli tänään onnekas ja teki paikoistaan maalit. Mikäli PYRY:n viimeistely olisi ollut yhtään tehokkaampaa olisi peli päättynyt lukemin 18-6. Koko peli oli aivan yhtä päätyä, lukuunottamatta KHT:n muutamaa maalipaikkaa, joista se teki maalit. PYRY:n huikaiseva kotiyleisö takasi loistavan tunnelman Nokian hornankattilassa. Katsojia olisi tosin ollut moninkertaisesti enemmän mikäli Hakametsässä ei olisi tiistaina ollut peliä.
 
The Rock

Jäsen
On sitä tainnut itsekin tulla Karhu HT:n touhua syksyn aikana parjattua ja ihan syystäkin, sillä eihän Suomi-sarjassa enää pitäisi yhdenkään joukkueen lähteä peleihin reilulla kahdella kentällisellä. Varsinkin, kun sarjan tasoa on yritetty viedä seurojen taholta mitä enenevissä määrin ammattimaisempaan suuntaan.

Joka tapauksessa tämäniltainen esitys Pyryn vieraana kertoo taas siitä potentiaalista, joka porilaisnipussa piilee, kunhan saavat lähes täyden ja parhaan miehistönsä jalkeille peleihin. Eräs audilla ajeleva entinen leijonakapteeni voisi käyttää tästä Karhu HT:n 5-6-vierasvoitosta termiä the big steal, sillä sitä se todellakin on.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Nyt palstalaiset hyvät tässä tulee pelin faktat:

-Taponen oli tänään kipeä ja Karhu HT huomasi tämän ja lähti ekassa erässä loukkaannuttamaan Hokkasta ja nähtävästi onnistui.

-A-junnu Veikkola ei saanut mitään kiinni valitettavasti. Kuvitelkaa itsenne pelaamassa ensimmäistä miesten peliä ja joukkueesi on tappiolla.

-Hokkanen palasi ja Pyry alkoi kuroa eroa umpeen päästen maalinpäähän.

-Hattutempun tehneestä Hildenistä tulikin antisankari hänen syöttäessä omalla alueella karmaisevan syötön ja peli 4-6

-Kolmas erä pyörittiin Karhujen päässä mutta valitettavasti tuloksetta ja Karhu HT vei ison ryöstön mukanaan Poriin.

-Klovneista on viime aikoina ollut puhe ja Nokian jäähallissa niitä oli kaksi. Tuomari Olli-Pekka Kolari ja Karhu HT:n kapteeni Niko Palonen.

Karhu HT on hyvä nippu mutta olisihan tämä ilman Veikkolan peluutusta voinut olla ihan eri peli. Vaan ei ollut joten turhaa jossittelua.

Ja nokialaisyleisö oli ihan hyvin tänään mukana, kun viimeaikoina hallissa on ollut hiirenhiljaista.
 
The Rock

Jäsen
Karhu HT on hyvä nippu mutta olisihan tämä ilman Veikkolan peluutusta voinut olla ihan eri peli.

Jos, jos ja vielä kerran jos. Olisihan se lehmäkin maitoauto, jos siihen iskisi pyörät alle. Mielestäni on aika arveluttavaa heittää nuori veskari bussin alle, sillä kuten itsekin mainitsit, pelasi hän ensimmäisen miesten pelinsä ja jännitys oli varmasti huipussaan.

Paikalla en peliä katsomassa ollut, mutta siitä huolimatta oli siellä jäällä aivan saletisti se muukin nokialaismiehistö, joka tarjosi töhöilyillään Karhu HT:lle paikkoja maalien tekoon ja vaikkeivät kiekot ilmeisesti kovin kummoisesti tarttuneet Veikkolan kintaaseen, ei tappiota silti kannata sysätä yksistään nuoren miehen harteille.
 
Big Bear

Jäsen
Jotenkin tämä Pyryn touhu vaikuttaa ihan samalta kuin viime kaudella. Paperilla helkatin kova nippu, mutta jäällä...niin. Kai sen tuloksista näkee, mutta voimia kuitenkin sinne Tampereen kupeeseen.
 
Minähän sanoin että turhaa jossittelua. Oli pakko pistää Veikkola tolppien väliin, kun kuulemma Hokkanen oli 40 asteen kuumeessa, mutta halusi taistella pelin loppuun kollegan epäonnistuttua. Pyryn pelisä puuttui niin ikään päävalmentaja Karppinen tsekkaamassa pelaajia, vaikka eiköhän Ojanenkin homman taida. Maalikoosteesta varmaankin näkee, että kyllä ne maalit harmittavasti Veikkolan piikkin meni. Yhden karmivan virheen teki ja siitä Karhu HT teki voittomaalin.

Mutta nyt Pyry sai monta ketsuppipulloa auki. Se ei riittänyt tänään, mutta tulee riittämään jatkossa, olkoon vastassa Karhu HT, Ketterä tai Riemu. Täällä on alkanut väki vähän naureskelemaan Pyrylle. Pari tappiota tullut ei se outoa ole. Viime kaudella Pyrylle vaikeat ajat koittivat playoffeissa ja nyt syksyllä, joten taitaa olla toisinpäin tänä vuonna ja keväällä vireensä löytänyt nokialainen punakone näyttää mahtinsa.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Jotenkin tämä Pyryn touhu vaikuttaa ihan samalta kuin viime kaudella. Paperilla helkatin kova nippu, mutta jäällä...niin. Kai sen tuloksista näkee, mutta voimia kuitenkin sinne Tampereen kupeeseen.

Jäällä joukkue on pelannut hienoa peliä, mutta nyt on tullut kaksi tappiota toisille koville joukkueille niin niinkuin sanottu niin ei se outoa ole. Kiitos muistamisestasi ja täältä tullaan vielä! Luotto on kova, että mekin kohtaamme vielä, jos ei keväällä (tsempit teille, että ei), niin syksyllä Mestis-pelien merkeissä.
 
The Rock

Jäsen
Taponen oli tänään kipeä ja Karhu HT huomasi tämän ja lähti ekassa erässä loukkaannuttamaan Hokkasta ja nähtävästi onnistui.

Oli pakko pistää Veikkola tolppien väliin, kun kuulemma Hokkanen oli 40 asteen kuumeessa, mutta halusi taistella pelin loppuun kollegan epäonnistuttua.

Ensiksi siis Karhu HT lähti telomaan Hokkasta, joka sen seurauksena jouduttiin ottamaan vaihtoon ja kuitenkin syyksi vaihtoon otolle paljastui pelin jälkeen 40 asteen kuume?

Täällä on alkanut väki vähän naureskelemaan Pyrylle. Pari tappiota tullut ei se outoa ole. Viime kaudella Pyrylle vaikeat ajat koittivat playoffeissa ja nyt syksyllä, joten taitaa olla toisinpäin tänä vuonna ja keväällä vireensä löytänyt nokialainen punakone näyttää mahtinsa.

Tuskinpa täällä kukaan naureskelee Pyrylle sen enempää kuin muillekaan joukkueille. Hymyilyä aiheuttaa lähinnä erään nimimerkin vahvojen Pyry-lasien läpi tänne kirjailemat kommentit nokialaisten ja heidän kulloisenkin vastustajansa otteista kaukalossa. :)
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Ensiksi siis Karhu HT lähti telomaan Hokkasta, joka sen seurauksena jouduttiin ottamaan vaihtoon ja kuitenkin syyksi vaihtoon otolle paljastui pelin jälkeen 40 asteen kuume?

Tuskinpa täällä kukaan naureskelee Pyrylle sen enempää kuin muillekaan joukkueille. Hymyilyä aiheuttaa lähinnä erään nimimerkin vahvojen Pyry-lasien läpi tänne kirjailemat kommentit nokialaisten ja heidän kulloisenkin vastustajansa otteista kaukalossa. :)

Kiitos palautteesta. Myönnän olen kyllä antanut mennä vähän överiksi tämän kirjoitteluni. Mutta perkule niin Ketterä- kuin KHT-pelissä Pyry hallitsi ja oli niin hemmetin lähellä voittoa. Vaan eipä tullut voittoa ja nyt täällä nauretaan Pyrylle kuinka on paskaa peliä kentällä ja mahdollisuudet on mennyt.

Siis ensimmäisessä erässä Hokkasta tultiin niin törkeästi päin pari kertaa, että ihme jos ei ollut kuuluisa käskytys tyyliin "nyt tulee Pesoselle noutaja". Mutta kuume hänet lopulta ajoi breikille. Tiedot saatu joukkueen sisältä.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kiitos palautteesta. Myönnän olen kyllä antanut mennä vähän överiksi tämän kirjoitteluni. Mutta perkule niin Ketterä- kuin KHT-pelissä Pyry hallitsi ja oli niin hemmetin lähellä voittoa. Vaan eipä tullut voittoa ja nyt täällä nauretaan Pyrylle kuinka on paskaa peliä kentällä ja mahdollisuudet on mennyt.

Jos viiden maalin päässä voitosta on "hemmetin lähellä", niin kannattaa vaihtaa laji vaikka koripalloon.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Jos viiden maalin päässä voitosta on "hemmetin lähellä", niin kannattaa vaihtaa laji vaikka koripalloon.

Siinä oli kyllä neljä maalia (5-1=4). Tai jos tarkoitat yhteissummaa näistä kahdesta pelistä niin sitten tuo on totta. Olet oikeassa, että Pyry hävisi kaksi peliä ja toisessa oli tuloksellisesti paljon huonompi. Mutta niinkuin aiemmin totesin täältä tullaan vielä ja ei ole väliä onko vastassa Ketterä tai Riemu niin Pyry todennäköisesti kaataa vastustajansa, siihen tuolla nipulla pitää pystyä ja pystytäänkin. Joskus sattuu huonoja päiviä ja nyt on pari sellaista sattunut. Elämä on.

Pitää ottaa myös Pyryn poissaolot huomioon ajatellessa kauden jatkoa. Kun rosteriin saadaan takaisin Taponen, täyskuntoinen Hokkanen, Dufva, Laitila, Heikkinen ja kesken pelin loukkantunut Pyymäki. Bruunikin on itsensä pian varmaankin kuntouttanut niin siitä Pyry saa rosteriinsa parhaan puolustajan, mitä tämä sarja on ikinä nähnyt. Ja eiköhän Pyryllä ole verkot vesillä saada joukkueeseen lisää vahvistuksia. Luulenpa, että herrasväki Imatralta, The Rock Kotkasta ja moni muu saattaa joutua näkemään vielä "suuren luokan sensaation", kun Pyry hakee voiton. Kalajoella se saatiinkin jo todeta.

PS: Koriskin on hieno laji
 
Viimeksi muokattu:

Big Bear

Jäsen
On sulla Tuleva mestari jutut, ei voi muuta sanoa. Jos kohdataan jo keväällä, niin aika luottavaisin mielin voi siihen matsiin lähteä. Tsemit kuitenkin teillekin, kun Suomi-sarja näyttää taas olevan Pyry vs. muut.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
On sulla Tuleva mestari jutut, ei voi muuta sanoa. Jos kohdataan jo keväällä, niin aika luottavaisin mielin voi siihen matsiin lähteä. Tsemit kuitenkin teillekin, kun Suomi-sarja näyttää taas olevan Pyry vs. muut.

Hah no mitä nyt illan ratoksi kirjottelen. Ei vais yhtäkään vastustajaa ei lähde Pyry eikä Tuleva mestari aliarvioimaan (no ei ainakaan Pyry). Ketterä on tällä hetkellä ylempänä, joten siinä on tammikuussa mittapuu, että onko Pyry saavuttanut saman tason. Ketterällä oli niin kokonaisvaltaisesti hyvää peliä, että onkohan sielläkin käytetty kuuluisaa huulirasvaa. Pahoittelen juttujeni laatua, mutta kyllähän Pyryn täytyy pystyä tuolla nipulla voittamaan melkeinpä kaikki, se on fakta jota ei voi kiistää. Nyt ei ole voittanut ja siinä on peiliin katsomisen paikka.

Suomi-sarja ei ole Pyry vs muut. Nyt ottaa vähän päästä, että olen antanut noin ymmärtää. Kunnioitan todella paljon kaikkia Suomi-sarja-joukkueita (Koovee on vähän siinä ja tässä) todella paljon sillä tiedän kuinka valtavan työn Suomi-sarja bisneksen pyörittäminen vaatii ja kuinka kovia joukkueita sarjassa oikeasti on Ketterästä Riemuun. Ei Pyry tule kaikkia vastustajia kaatamaan niinkuin aiemmin ylimielisesti totesin, mutta niinkuin sanottua ei tässä sarjassa tuolle nipulle pitäisi tekemätöntä paikkaa olla.

Ja älä ole noin varma jos IPK ja Pyry kohtaisivat. Kyllähän te olisitte ennakkosuosikki ja teillä on tuntuma kovemmista peleistä, mutta kyllä me yllätys voitaisiin taikoa. Niinkuin silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun HCK käväisi Nokialla...
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
Siinä oli kyllä neljä maalia (5-1=4).

Jos häviät pelin 5-1, niin sen voittaaksesi sinun pitäisi tehdä viisi maalia, kuten @Peteliuz ylle kirjaili. Ei neljä maalia riitä vielä voittoon, vai lasketaanko siellä Nokialla tasatilanne jo puolivoitoksi?

Pitää ottaa myös Pyryn poissaolot huomioon ajatellessa kauden jatkoa. Kun rosteriin saadaan takaisin Taponen, täyskuntoinen Hokkanen, Dufva, Laitila, Heikkinen ja kesken pelin loukkantunut Pyymäki. Bruunikin on itsensä pian varmaankin kuntouttanut niin siitä Pyry saa rosteriinsa parhaan puolustajan, mitä tämä sarja on ikinä nähnyt.

Loukkaantumisten ja muiden poissaolojen taakse on aivan turha mennä saati selitellä tappioita, sillä niitä on tälläkin sarjatasolla myös kaikilla muilla joukkueilla. Niillä mennään, jotka riviin kulloinkin saadaan ja pulinat pois.

Pyryn nippu on em. poissaoloistakin huolimatta tälle tälle todella kova, kun vertaa suurimpaan osaan muista joukkueista. Eikä tätä muuta omissa kirjoissani edes se, että nokialaiset ovat nyt muutaman tappion tässä alkukaudesta tililleen kirjanneet.

Luulenpa, että herrasväki Imatralta, The Rock Kotkasta ja moni muu saattaa joutua näkemään vielä "suuren luokan sensaation", kun Pyry hakee voiton. Kalajoella se saatiinkin jo todeta.

En edelleenkään ole epäillyt Pyryn mahdollisuuksia voittaa vaikkapa koko roskaa. Pitääkö se rautalangasta vääntää, että minua huvittaa sinun kirjoittelusi (eli jos ei nyt lähes täysin fanityylinen puusilmäinen hehkutus Pyryn erinomaisuudesta, niin vähintään vahvojen Pyry-lasien takaa kirjoitetut jutut), vaikka juuri olisikin tullut turpaan oikein huolella.

Ei se todellakaan ole heikkoutta myöntää, että nyt oltiin huonompia ja vastapuoli oikeasti ansaitsi voittonsa. Niin käy ihan jokaiselle kilpaurheilussa aina joskus. Se taas on enemmän kuin huvittavaa, mikäli faktoista huolimatta yrittää väkisin tehdä mustasta valkoista.

Mutta kuten olen aiemminkin todennut, niin tällä palstalla ja elämässä jokainen taaplaa tyylillään, eikä se ole keneltäkään muulta pois. Pikemminkin päin vastoin, sillä väriä ja eriäviä mielipiteitä pitää olla. :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ja älä ole noin varma jos IPK ja Pyry kohtaisivat. Kyllähän te olisitte ennakkosuosikki ja teillä on tuntuma kovemmista peleistä, mutta kyllä me yllätys voitaisiin taikoa. Niinkuin silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun HCK käväisi Nokialla...

Ei jatkoaikatappio kyllä mun mielestä ole yllätys. Jos olisitte voittanut, se olisi ollut yllätys ;-). Nokialla oli hyvä pössis ja nasta vierailu oli silloin.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Jos häviät pelin 5-1, niin sen voittaaksesi sinun pitäisi tehdä viisi maalia, kuten @Peteliuz ylle kirjaili. Ei neljä maalia riitä vielä voittoon, vai lasketaanko siellä Nokialla tasatilanne jo puolivoitoksi?

Okei my mistake. Mutta kyllähän Ketterää vastaan 5 maalia olisi jo puoli voittoa, kun viimeisessä kolmessa kohtaamisessa ollaan tehty 2 maalia. Kaudella 14-15 keskinäisten maalit meni Pyrylle 10-4, jos en ihan väärin muista. Voi niitä aikoja ;)

Loukkaantumisten ja muiden poissaolojen taakse on aivan turha mennä saati selitellä tappioita, sillä niitä on tälläkin sarjatasolla myös kaikilla muilla joukkueilla. Niillä mennään, jotka riviin kulloinkin saadaan ja pulinat pois.

Juu en selitellytkään tappiota sillä vaan valoin uskoa tulevaan. Kaikillehan niitä tulee, vaikka Pyryllä nyt joku tauti onkin levinnyt normaalia pahemmin.

En edelleenkään ole epäillyt Pyryn mahdollisuuksia voittaa vaikkapa koko roskaa. Pitääkö se rautalangasta vääntää, että minua huvittaa sinun kirjoittelusi (eli jos ei nyt lähes täysin fanityylinen puusilmäinen hehkutus Pyryn erinomaisuudesta, niin vähintäänvahvojen Pyry-lasien takaa kirjoitetut jutut), vaikka juuri olisikin tullut turpaan oikein huolella.

Ei se todellakaan ole heikkoutta myöntää, että nyt oltiin huonompia ja vastapuoli oikeasti ansaitsi voittonsa. Niin käy ihan jokaiselle kilpaurheilussa aina joskus. Se taas on enemmän kuin huvittavaa, mikäli faktoista huolimatta yrittää väkisin tehdä mustasta valkoista.

En nyt ole sinuun pelkästään kohdistanut tätä syytöstäni. Se on totta, että kirjoitan todella vahvojen Pyry-lasien läpi juttujani. Mutta osaan kyllä kritisoidakin Pyryä jos paikka tulee. Kyllä jostain vanhoista viesteistä tänne varmaan löytyy aika kriittisiäkin kommentteja.

Ei ollut tosiaankaan huutava vääryys, että KHT voitti. He käyttivät paikkansa hyödyksi. Tietenkin ottelun tilastoissa torjunnat 21-40, kertovat että olihan siinä Pyrylläkin paikkaa, mutta eilen oli Karhujen päivä. Mutta vahva usko on täälläkin, että Pyry voi voittaa koko roskan. Sitä ei nyt pari tappiota ole horjuttanut.

Mutta kuten olen aiemminkin todennut, niin tällä palstalla ja elämässä jokainen taaplaa tyylillään, eikä se ole keneltäkään muulta pois. Pikemminkin päin vastoin, sillä väriä ja eriäviä mielipiteitä pitää olla. :)

Väriä ainakin tuon ja vähintäänkin mielenkiintoisia kommentteja :)
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Jotenkin omassa mielessä vaan pyörii tuosta Pyryn nimivahvasta rosterista ajatus/vertauskuva "auringonlaskun ratsastajista". Noin osittain, toki sielläkin on nousevia nimiä matkassa.

Ketterällä taasen tälläkaudelle enemmänkin on panostus siirtynyt nouseviin nuoriin, urheilullisiin ja tavoitteellisiin jätkiin - jos peilaa viimekauden Ketterään. Sieltä löytyi takavuosien pistenikkareita, mutta ehkä osittain jo "parasta ennen"-päiväyksestä menneitä punaisen hintalapun jamppoja.

Tämä uusi suuntaus on kyllä hunajaa, kun oikeasti näkee että putki todellakin liikkuu, olipa kentällä sitten ykkönen tai nelonen, tai jotain siltä väliltä.
Iso käsi valmennukseen ja managementtiin joukkueen kasaamisen suhteen tehdyistä valinnoista!

Tänään sitten Iso D, isoilla kamoilla, suurilla lavoilla nurin niin että napsahtaa! Kiitos;)
Ja Tulevan mestarin ylioptimistiset hypetykset ovat kyllä pirteätä luettavaa tällä muutoin ehkä puolikuolleella palstalla.
 
Niin se on fakta, että ura on ehtoopuolella aika monella kaverilla Pyryn joukkueessa mutta 100% antavat silti joka ilta se on varmaa. Onhan siellä niitä nousevia tähtiä monta esim. Levo, Repo ja Ojanen kirkkaimpina. Hyvä paketti on Nokiallakin ja siinä on sitä kevään peleihin vaadittavaa kokemustakin enemmän kuin tarpeeksi. Mutta kyllä siellä Imatrallakin on homma selvästi osattu.

Kiitokset taas kehuista ja tätä mietin itsekin, että ilman kirjoituksiani tänne tulisi viikossa 4-5 viestiä :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös