Suomi-sarjan karsintalohko 3 kaudella 2010–2011

  • 53 884
  • 93
Suosikkijoukkue
TPS
Siinähän se Nauris pelaili, ei mitään huippupeliä eikä niin huonostikaan. Ottelu oli Kiekkohaiden osalta jatkuvaa takaa-ajoa ja Hait johtikin ensimmäisen kerran ottelua sen viimeisellä minuutilla.
Naurikselle tuli torjuntoja aika inhottavaan tahtiin ja silloinkin tilanteet olivat pahoja. Ei varmasti ollut parhaimmillaan, koska peleistä jo jonkin aikaa, mutta iloa kaverista varmasti Haille on.
Rankkarinkin Nauris torjui, joskin yritys oli hyökkääjältä surkea.
 
columbo

Jäsen
Onko muilla paikkakunnilla kuin Salossa sama systeemi, että paikallisen tuomarikerhon kaverit puhaltavat pelit karsinnassa?

Ei mikään ihannetilanne ole sen paremmin tuomareille kuin pelaajillekaan, kun tuttuja ovat puolin ja toisin. Kotijoukkue tuskin näistä tilanteista kuitenkaan hyötyy, sillä usein tuntuu, että kotijoukkue saa jopa helpommin penalttia, jotta ei päästä ainakaan kotiinpäinvedosta syyttämään.

Rahastahan tuossa kaiketi kuitenkin on kysymys, sillä matkakuluistahan tulisi kallista, eikä sellainen tietenkään sovi.
 
Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Kotijoukkue tuskin näistä tilanteista kuitenkaan hyötyy, sillä usein tuntuu, että kotijoukkue saa jopa helpommin penalttia, jotta ei päästä ainakaan kotiinpäinvedosta syyttämään.

Salossa kotijoukkue ei ainakaan ole hyötynyt paikallisista pillipiipareista, päinvastoin. Ekassa pelissä EHC:tä vastaan oli turkulaiset erotuomarit.
 
Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Onko muilla paikkakunnilla kuin Salossa sama systeemi, että paikallisen tuomarikerhon kaverit puhaltavat pelit karsinnassa?

Mikkelissäkin suurin osa tuomareista on paikallisen tuomarikerhon poikia. Joskus on ollut sellaisia tuomareita, että en oo varma että onko Mikkelistä vai jostain muualta, mutta suurin osa mennää omilla tuomareilla.
 
Kaj Vinkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Varsin totta, EHC tullee tosiaan Salon kanssa vielä taistelemaan tuosta neljännestä paikasta. Ja toivottavasti Ankat tuon vievät, tietää Kuusaan suunnasta useamman pullollisen sheriffiä jos näin käy.

Kiva-Itä ja Inkkarit ovat kyllä väärässä sarjassa, tulevat makselemaan oppirahoja koko kauden. .

Herää kysymys, mikä on Inkkareiden oikea sarja? Yllättävän hyvin tämä "pubijengi" laittaa kampoihin ns. oikeille joukkueille ja tänään kaatui HC KSNK vieraskaukalossa. Muilla joukkueilla taitaa olla enemmän taustahenkilöitä, kuin Inkkarit saavat saavat pelaajia vieraspeleihin, mutta niin vaan nämä hampuusit taistelevat pisteistä melkein missä vain.

Ankat taitaa olla aika yksin tässä lohkossa, mutta muut joukkueet voivat ensimmäisen kierroksen perusteella pelata aivan ristiin. Todennäköisesti myös hyvin liikkuva Oilers ja muuten vain hyvä Kuusankoski tulevat viemään kärkipaikat, mutta on mielestäni väärin aliarvioida Inkkareita.

Inkkareiden joukkueessa on paljon taitoa ja etenkin Juhani Tamminen (ei siis jääkiekkoleijona #79) on sellainen virtuoosi, jota kannattaa tarkkailla. Lisäksi huhu harjoitustallilta kertoo, että joukkueseen on liittymässä ruutitynnyri Jarno Toivonen (ex-KOOVEE ja Titaanit), joten odottettavissa on entistä enemmän näyttäviä taklauksia.

Inkkarit on myös koottu lähes kokonaan hämeenlinnalaisista ja onkin mielenkiintoista, että Hämeenlinnaan on vasta nyt saatu koottua joukkue, johon on mahdollista siirtyä HPK:n junnuista jos ei taidot riitä liigajoukkueen kyytiin.

Sarjassa myös on mielenkiintoista seurata, pystyykö Kiekkohaiden maalille KHL:stä saapunut Lanttu Enkuzens pitämään edes maalia pystyssä? Entä eteneekö Ankat voitosta voittoon? Pystyykö Kuusankosken Joni Kainulainen pelaamaan kaikki pelit migreeniltään? Onko jossain pelissä jokainen Inkkaripelaaja selvinpäin? Jaksaako Oilersin rumpuryhmä kevääseen asti? Saako Haukat vieraspeleissä kahvit ajallaan? Pystyykö Ki-Van pelaajat hakkaamaan edes vaimojaan? Mikä on EHC?

Tähän kaikkeen ja toivottavasti johonkin muuhunkin saadan vastaus keväämällä!
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Onko muilla paikkakunnilla kuin Salossa sama systeemi, että paikallisen tuomarikerhon kaverit puhaltavat pelit karsinnassa?

Ei mikään ihannetilanne ole sen paremmin tuomareille kuin pelaajillekaan, kun tuttuja ovat puolin ja toisin. Kotijoukkue tuskin näistä tilanteista kuitenkaan hyötyy, sillä usein tuntuu, että kotijoukkue saa jopa helpommin penalttia, jotta ei päästä ainakaan kotiinpäinvedosta syyttämään.

Rahastahan tuossa kaiketi kuitenkin on kysymys, sillä matkakuluistahan tulisi kallista, eikä sellainen tietenkään sovi.

Pirkanmaan alasarjoissa se on lähes sääntö, että duumarit on kotikylästä. Yleensä siitä ei ole suuremmin haittaa/hyötyä kummallekaan joukkueelle, mutta eräissä paikoissa kotiinpäinveto on kyllä sen verran rankkaa, että sitä ei voi olla huomaamatta.
 
ScottStevens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, NasKi
Kuka tekee jatkossa Kiekkohaiden pisteet?

Salon Kiekkohaiden paras pistemies Aku Laaksonen (6 ottelua 7+5=12) on nostettu "farmista" takaisin NasKin kokoonpanoon vuoden 2010 loppuun kestäneen lainasopimuksen mukaisesti.
Laaksonen jättää suuren aukon paikattavaksi Kiekkohaiden hyökkäyksessä.

NasKissa Laaksoselle annetaan heti mahdollisuus pelata hyökkäävässä roolissa omilla vahvuuksillaan ja häntä onkin kaavailtu kakkosketjun sentteriksi.

edit: Laaksonen ei vakuuttanut NasKin valmennusta joulutauon jälkeisissä harjoituksissa joten hänet passitettiin takaisin farmiin. Laaksonen siis jatkaa Salossa kauden loppuun.
 
Viimeksi muokattu:

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Oilers jatkoi SS-karsintaa joulutauon jälkeen voitolla kun EHC kaatui Helsingissä 2-6. Hyvin on Oilerit pysyneet vauhdissa. Aattelin ettei ihan noin hyvin pärjäis, mut ei haittaa yhtään. Toki kausi on vielä pitkä ja mitä vaan voi tapahtua.
 
Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Muutoksia Kiekkohaiden rosterissa. Aku Laaksonen siis jatkaa, puolustaja Martins Gipters tulee Latvian liigasta ja Jarno Heino TuTon A-junnuista.

Juupas-eipäs Sykkö ei jatka.
 
John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Haukat - Ankat 3-11

Ankkojen "lomilta" paluu sujui mallikkaasti lentotaidollisten lintujen kustannuksella. Järvenpään linnut kynittiin lukemin 3-11. Raporttia pelistä Ankkojen sivuilla www.ankat.fi

Pakko muuten todeta että kun aikaisemmin tuli mainittua että Inkkarit ovat väärässä sarjassa, niin ovatpahan todistaneet väittämäni vääräksi. Joko siinä pelissä mistä arvioni tein oli osa Inkkareista eri kanootissa tai sitten porukka oli vaan kohmelossa Lohjan pakastimessa. Hyvinhän nuo ovat pärjänneet. EHC sen sijaan on ollut melkoinen pettymys.
 
John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Ankat - Hc KSNK 5-3

Ankat ja Kuusaa ottelivat sunnuntaina neljännen kerran kuluvalla kaudella ja tällä kertaa oli Ankkojen vuoro ottaa potti. Ankat lähtivät kolmanteen erään 1-3 tappioasemasta, mutta kuluvan kauden trendin mukaan pelasivat jälleen erittäin vahvan kolmannen erän.

Varsin vauhdikas ja varsinkin kolmannessa erässä lämminhenkinen ottelu ratkesi aivan lopussa Ankkojen hyväksi. Raporttia ottelusta luettavissa Ankkojen kotisivuilta

Ankoilla tosiaan ollut vahvat kolmannet erät tässä karsintasarjassa. Maalisuhde pelkästään kolmansissa erissä on 37-7.
 
Viimeksi muokattu:

columbo

Jäsen
EHC ja Kiekkohait olivat näemmä vääntäneet lukemin 3-6. Torjunnat kotijoukkue ensin mainittuna noin 24-53, joten Nauris mikälie ilmeisimmin alkanut lunastaa odotuksia Hai-maalilla.

Oliko kukaan katselemassa millä keinoin EHC saalisti pelissä suunnilleen 130 jäähyminuuttia?

Kiekkohaille viikonlopun toinen voitto. Inkkarit oli Salossa lauantaina kohtuullisen vaisu, liekö puuttunut kokoonpanosta joitain paremman luokan tekijöitä..?
 
ZerBo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PePe, Kiekkohait

Kyllä EHC on täysin väärässä sarjassa noilla otteilla. Joku pubisarja olisi parempi. Kotijoukkueen valmentaja antoi pelaajille ohjeet pelin ollessa selvä ajaa kaikkea liikkuvaa ja harrastaa jälkipeliä katkoilla joka tilanteessa. mm suora poikittainen maila takaviistosta päähän vihellyksen jälkeen. Nähdystä "tappelusta" pistevoitto Ruohomaalle. Onneksi loukkaantumisia, ainakaan pahempia ei nähty. Haiden huonon viimeistelyn ansiosta lukemat pysyivät siedettävinä.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet

Olet varmaan täysin oikeassa tuosta EHC:n sarjatasosta. Tosin tuossa ottelussa, ainakin tilastojen valossa, EHC:n torjunnat ovat olleet 24 ja Kiekkohaiden 53. Huonosta viimeistelystä pitäisi varmaan syyttää EHC:n pelaajia, eikä haiden. 30 laukausta maaliakohti, joista 6 menee sisään kertoo jotain aivan toista viimeistelystä.
 
Tuota en ymmärrä mistä nuo 53 torjuntaa löydettiin mutta ilmeisesti sama kaveri laski myös yleisömäärän ellei hän ottanut siihen molempien joukkueiden pelaajia mukaan.

Haiden huonolla viimestelyllä tarkoitan että selkeässä vetopaikassa kiekko vielä siirrettiin sivuun kaverille joka siirsi vielä kiekon ja sitten olikin joku välissä jo, ja harrastettiin "jätön jätön jättöä" kun olisi voinut jo kiekon ampua ylähyllylle niin että pullo vain lentää....
 
Suosikkijoukkue
TPS
No niin, kaatuihan se Ankatkin sitten. Vahvistunut Kiekkohait kävi hakemassa pisteet Lohjalta 6-7 voitolla.
Latvian poikien otteista kuullaan varmaan myöhemmin.
 
John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
No niin, kaatuihan se Ankatkin sitten. Vahvistunut Kiekkohait kävi hakemassa pisteet Lohjalta 6-7 voitolla.
Latvian poikien otteista kuullaan varmaan myöhemmin.

Kaatuihan nuo juu, enemmänkin omaa huonouttaan kuin vastustajan hyvyyttä. Paikkoja oli mutta viimeistely ontui, salolaiset viimeistelivät nuoremmen Koivun suosiollisella avustuksella omat maalinsa.

Toivottavasti Ankat lopettavat kolmella ketjulla pelaamisen ja jatkossa pelaavat neljällä. Tänään huili vuorossa ollut kentällinen Nyberg-Lagerström-Saastamoinen omaa niin paljon jalkoja ja käsiä että olisi todennäköisesti pystynyt aiheuttamaan paljon hallaa. Se että olisivatko pystyneet ottelun lopputulokseen vaikuttaamaa jää arvoitukseksi.

Nauris sylki kiekkoja erittäin paljon eteensä, mutta otti kyllä muutaman hienon kopinkin.

Raporttia ottelusta ankkojen kotisivuilta www.ankat.fi
 
Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Nauris sylki kiekkoja erittäin paljon eteensä, mutta otti kyllä muutaman hienon kopinkin.

Olen tältä Latvian lahjalta kaksi peliä nähnyt ja todella paljon tosiaankin kiekkoja eteensä sylkee.

Kaippa se siitä...
 
Suosikkijoukkue
TPS
Olen tältä Latvian lahjalta kaksi peliä nähnyt ja todella paljon tosiaankin kiekkoja eteensä sylkee.

Kaippa se siitä...

Mies itse sanoi pelitapansa olevan sellaisen, että kiekkoa ei pyritäkään sulkemaan vaan "olemaan tiellä". Näin ollen noita pomppuja tulee solkenaan, mutta se on harkittua.
Sitä voi sitten uskoa tai olla uskomatta. Kyllähän se hanskallaankin vetoja kiinni saa aika näppärästi.
 
Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Mies itse sanoi pelitapansa olevan sellaisen, että kiekkoa ei pyritäkään sulkemaan vaan "olemaan tiellä". Näin ollen noita pomppuja tulee solkenaan, mutta se on harkittua.
Sitä voi sitten uskoa tai olla uskomatta. Kyllähän se hanskallaankin vetoja kiinni saa aika näppärästi.

Hanskalla ottaa kyllä, mutta tuo jatkuva kiekkojen sylkeminen on aika erikoinen pelitapa kuitenkin. Pakkien täytyy olla kyllä hereillä, muuten ei pitkälle pötkitä.
 
Fast Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
HC KSNK-Hydraulic Oilers 8-0

Kuusaan porukka näyttää piristävän otteitaan, kun Mikkeliläisporukka piestiin tylysti 8-0. Kuusaalaiset olivat saaneet otteluun avuksi Hekissä pienelle peliajalle jääneen kolmikon Jere Saarinen-Petteri Laine-Marko Kiiskinen jotka värkkäsivätkin "pakastimessa" kaksi maalia kotijoukkueelle. Ilmeisesti "oilerit" eivät olleet ihan parhaalla jalalla liikenteessä, koska kotijoukkue oli näinkin ylivoimainen. Maalissa Turtiaiselle nollapeli, myös takavuosien junnutähti Joni "opiskelija" Kainulainen limutteli tehot 1+3.
 
Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Kiekkohait-HC KSNK 5-4 JA

Hait meni jo 3-1 johtoon toisen erän alussa, mutta osittain kiitos tuomarikaksikon Kuloaro-Vatanen, kahden erän jälkeen kuitenkin 3-4 vieraille.

Kolmannen erän alkuun tasoitus hailaumaan jälleen liittyneen Sykön toimesta. Vieraiden kovasta yrityksestä huolimatta enempää ei maaleja varsinaisella peliajalla nähty.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 22 sekuntia, kunnes Gipters ratkaisi voiton hienolla vedolla.

Pitkästä aikaa siis tuomarit muualta. Linja oli selkeä, sitä ei ollut. Vaikka jäähyjä ei montaa kummallekaan joukkueelle tullut, niin helposti lähti äijää boksiin. Vastaavasti viheltämättä jäi todella selviä koukkuja ja estämisiä.

Hait: Sykkö 2+0, Virtanen 0+2, Enkuzens 34 torj.
HC KSNK: Kainulainen 2+1, Liukkonen 1+2, Turtiainen 21 torj.
 
TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
K-Vantaa itä - Ankat 4-3

Sarjakärkeä kuonoon. Tulihan se kolmen pisteen voitto. Joukkue on kehittynyt ja aristelut on jätetty taakseen. Nyt II-divarijoukkue on kasvanut Suomi-sarja joukkueeksi.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös