Mainos

Suomi rap

  • 813 384
  • 3 959
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Aika vähälle jäänyt kotimaisen Rap-musiikin kuuntelu vuosien varrella pl. nää mitä soitetaan radiossa. Ennen tuli tsekattua ihan kaikki julkaisut ja Basson foorumeita tuli selattua kuin jatkoaikaa. Jos sitä taas aktivoituisi. Nyt kuuntelussa Rekamin Karonkka, varsin onnistunut tekele tämä.
 
A Siente

Jäsen
ENRP:tä ei tarvitsisi edes kutsua räppäriksi, vaikka hän onkin Lukas Leonin ”real OG”. Elämänkoululainen, joka on ikävä kyllä myös yrittänyt räpätä.

ENRP:llä olisi ollut aikoinaan potentiaalia olla ihan yhteiskuntakelpoinen räppäri. Doupit vei mennessään.

Jos jotain kiinnostaa, niin youtubesta voi katsella mitä löytyy. Ei ihan sattumalta herran keho kasvanut. Laitan tähän vielä ENRP:n esiintymisen Hurtan kanssa eduskunnan rappusilta vuodelta 2014.

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Sonnin Taacca tsekattuna aamupalan syömisen ja safkan vääntämisen yhteydessä. Piti joutopäivänä siivota myös, mutta vieraana ollut Gasellit vei mukanaan tuossa kohtaa. Kevyesti Taacan parhaiden jaksojen joukkoon.

.
.
.
Muutoin jakso oli ihan puhdasta kultaa ja jätti hyvän fiiliksen. Upeaa veljellistä vittuilua Gaselleilla, jäätäviä vatsatautitarinoita, sulkapalloläppää ja käytiinhän sitä levyäkin läpi. Hauskoja jätkiä kyllä.

Viikon valitut 2/3 Jkl-edustus, eli kuten pitääkin.

Isännät olivat kunnolla sivuosassa ja repeilivät lähinnä jutuille.

Nyt sain itsekin kuunneltua, ja tosiaan melko leppoisa meno ja sopivasti jutut välillä rönsyilivät. Fiksun oloisia tyyppejä.

Itse olen tehnyt huomion, että kaikki räppärit eivät Taaccaa kuuntele, nytkään ei tainnut kukaan bändikavereista ollut kuunnellut Hätiksen omaa jaksoa. Vai oliko Päkä kuunnellut osan. Mutta se mistä tuon huomaa, on Viikon valitut -osio. Kauhanen aina osion aluksi kysyy että onko tuttu konsepti, ja jos vierailija on kuunnellut jaksoja, niin tietää mitä tehdään, mutta jos ei, niin sieltä tulee jokin "kertaas vielä" tai "verestäs vähän muistia" -tyyppinen seivailuyritys ettei Taacca ole aiemmin paljoa napannut.

Eihän tuolla mitään merkitystä ole, mutta aina välillä huvittaa kun jotenkin luulee että vieraat olisivat edes vähän perehtyneet että minne menevät vieraaksi :)
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Uncle Leo

Varmasti on niinkin ettei kaikki räppärit jaksa mitään kolmen tunnin settejä kokonaan seurata, mutta kyllähän räppikenttä on Taacan siunannut ja hyväksi havainnut. Ihan riippumatta arvomaailmoista. Onhan tuo jäätävän hyvä promoalusta kun ei tarvitse miettiä mitä sanoo 5 minuutissa ja sitten joutuu kisailuvisailuun.

Uskon myös että räppärit ovat aika hyvin kartalla kuitenkin jaksoista kun tuolla saatetaan käydä vanhoja keissejä läpi ja jokaisella on oma versionsa. Moni vieras on kuitenkin muistanut mitä joku toinen on puhunut.

Ja onhan tuo viikon valitut lähes meemikamaa kun Kauhanen selittää yksinkertaisen asian yllättävän hankalasti.
 
Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Totta tuokin, kyllähän jotkut ovat jaksoissa hehkuttaneet Taaccaa ja tunnustautuneet faneiksi, mutta jostain syystä aina vähän hymyilyttää kun joku pyytää muistin virkistystä.

Ja kyllä itsekin välillä skippaan viikon valitut, joten se myös räppäreille suotakoot. Propsit kuitenkin Gaselleille että suoraan myönsivät etteivät olleet jaksaneet kuunnella kaverinsa vierailua :)
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ihan kultaa koko jakso ja Taacan historian kovin jakso. MoonTv Word!, Funkiestin 5v, Rudin 2001 haastattelu, hei, Tarbash Luoti pitää tietää.

"Teil on hei toi dudes läppä niin voisko sitä käyttää?"

-Jarno Laasala, Duudson

Nyt sitten nähtiin miksi Brädi kuuluu Taaccaan. Kauhanen oli ihan hukassa kun noin kova legenda oli sohvalla ja vastaavasti Härkönen bondasi koko ajan vieraan kanssa ja homma oli tyylikästä. Voin vain kuvitella jos Brädin tilalla olisi ollut joku nollatason kainalopieruilija tai feministi naisoletettu.

Eminem-läppä oli ihan klassikko ja kyllähän TL on ihan jäätävä bränditietäjä ja tehnyt läksynsä helvetin hyvin. En ihmettele että saanut noin paljon aikaan ja en ihmettele että juntit suomiräppärit faneineen eivät nimeä tiedä. Asko Kallonen fubut päällä, ei saatana.

Ja lopuksi Taacan isännille lahjakassi. Toisilla vain on tyylitajua ja pelisilmää.

Viikon valituissa kusee kyllä poikkeuksetta muijaräppärit. Nytkin oli leijaa flexailua kunnes Särre tuli pyyhkimään lattioita. Oli kuin eri biiseihin tehty miksaus.

Edit. Oli muuten kylmää kyytiä tämä jakso yeboyaheille. Jokainen tämän maan tummaihoinen voi käydä kokeilemassa onneaan Tumpin tietämyksen kanssa. Oli nimittäin aikamoiset kulttuurilöylyt ja veikkaanpa ettei ihan vahingossa. Toki vieras nyt tietää jo luonnostaan liki kaiken, muttei ole kusipää pätemällä.
 
Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Todella loistava jakso oli kyllä! Viikon valittujen vikan biisi aikana tosin olivat vähän vaivautuneita, että mitä biisistä pitää sanoa. :D

Mun mielestä Adikia kuulosti tossa biisillä paremmalta, kun missään aikaisemmassa. Särre taas jotenkin rasitti, vaikka Loost Koos onkin ihan 5/5 yhtye. En silti jaksa tuota Adikian räppäystä kuunnella.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Tuli eilen kuunneltua jostain syystä viime kesänä julkaistu Aki Linnanahde Talk Show'n jakso, jossa vieraana oli Mikael Gabriel. Itse en tykkää Linnanahteesta enkä sen enempää Miklustakaan, mutta tuo haastattelu oli kyllä positiivinen yllätys. Ennen kaikkea hienointa tuossa oli nähdä, että vihdoin siitä uhoavasta pojasta oli kasvanut tasapainoiselta vaikuttava mies, jolta tuli oikeasti suustaan aika fiksua puhetta.

Tuo haastattelu myös muutti aika paljon käsitystäni Mikael Gabrielista. Nuo biiffit ja muut huomionhakuiset teot johtuivat ainakin oman käsitykseni mukaan siitä, että hän ei ole koskaan saanut hip hop -kulttuurilta sitä arvostusta, minkä hän on omasta mielestään ansainnut. Jos mietitään kaupallisesti menestyneitä suomiräppäreitä, niin olihan ne kolme isointa sooloartistia pitkään Cheek, Elastinen ja MG. Elastinen sai luonnollisesti kaikkien hyväksynnän ja vaikka Cheekillä oli paljon myös vihaajia, niin kyllä hänetkin kuitenkin yleisesti ottaen hyväksyttiin. MG ei kuitenkaan koskaan saanut ansaitsemaansa hyväksyntää, vaan hän oli aina se "popparijunnu".

Miehen tuotannosta voi olla montaa mieltä, mutta osasihan hän halutessaan myös räpätä, joista esimerkkinä käy muun muassa nuo pari MD$:n kanssa tehtyä EP:tä. Itsekin olen aika paljon kyseistä kaveria kritisoinut, mutta tuo haastattelu herätti vähän itsessäni sellaisen fiiliksen, että noita MG:n saavutuksia pitäisi oikeasti osata arvostaa enemmän. Hän on kuitenkin myös muuttanut omalla tekemisellään paljon suomiräppiä, joista isoin muutos oli se, että hän taisi olla oikeasti ensimmäinen suomiräppäri, joka kävi kunnolla laulamaan ja nyt sitä tekee melkein kaikki. Siitä voi toki olla montaa mieltä, että oliko tuo hyvä muutos, mutta toi tuo ainakin jotain vaihtelua siihen tunkkaiseen kaavaan, jossa joku naispoppari kävi aina laulamassa kertosäkeen.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa

Nyt on varmaan ensimmäinen kerta, kun voi sanoa Elastisen olleen jollain possebiisillä selvästi heikoin. Ei sillä että Ela olisi ollut jotenkin erityisen heikko, mutta Ibe veti hyvin ja Blacflaco lunasti nyt kunnon näyttöpaikassa. Ei tuota Blacflacoa ole turhaan hehkutettu ja jos 17-vuotiaana pystyy erottumaan positiivisesti kahden noin kovan nimen vierellä, niin on hänessä pakko olla jotain erityistä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Nyt on varmaan ensimmäinen kerta, kun voi sanoa Elastisen olleen jollain possebiisillä selvästi heikoin. Ei sillä että Ela olisi ollut jotenkin erityisen heikko, mutta Ibe veti hyvin ja Blacflaco lunasti nyt kunnon näyttöpaikassa. Ei tuota Blacflacoa ole turhaan hehkutettu ja jos 17-vuotiaana pystyy erottumaan positiivisesti kahden noin kovan nimen vierellä, niin on hänessä pakko olla jotain erityistä.

Jos nuoren herran ilmaisu ja artikulaatio kehittyy, on tuossa asiallisen paketin ainekset. Täytyy toivoa ettei ala ihannoimaan tuota laiskaa muminaflowta mikä monella on. Siinä on iso ero että onko sinulla upeasti soljuva flow vai oletko yksinkertaisesti laiska.

Ibe on kyllä se mitä hypetän. Onhan tätä rumaa sanoa, mutta kaupallinen potentiaali on tajuttoman korkealla. Ja se voi toteutua ilman liikoja kompromisseja.

Ela voisi vähän himmata nyt. Selkeästi nk. uniikkiefekti päällä, eli ollaan koko ajan jollain biisillä. Tuossa on nyt oltu Rekamin messissä, vedetty suomiloveilta ja nyt jonneträkillä.

Tuohon MG-kuvioon sanon vain sen että herra on tehnyt sen ihan itse. Hän on sanonutkin että olisi pitänyt ottaa talousneuvoja Tiihoselta kun varoitteli. Myös tuo rooli hämmentäjänä vaatii hintalappunsa, ikävä kyllä. Vaikka Skandaalin sanoin on tärkeää luoda energiaa sekä jännitettä, mutta onhan tuossa vihkoon vedetty. Holtiton rahankäyttö, huumekuviot, biiffailu, Putin-jutut jne. Helposti jää monelta syventymättä mitä herra osaa ja onhan tuo numeraalisesti itsensä jo todistanut.

Kyllä MG:lle isommatkin ovet oli avoinna, mutta se olisi kysynyt oikeita peliliikkeitä.

Pääasia jos on viimein löytänyt tasapainon.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Nyt on varmaan ensimmäinen kerta, kun voi sanoa Elastisen olleen jollain possebiisillä selvästi heikoin. Ei sillä että Ela olisi ollut jotenkin erityisen heikko, mutta Ibe veti hyvin ja Blacflaco lunasti nyt kunnon näyttöpaikassa. Ei tuota Blacflacoa ole turhaan hehkutettu ja jos 17-vuotiaana pystyy erottumaan positiivisesti kahden noin kovan nimen vierellä, niin on hänessä pakko olla jotain erityistä.

Tämä on ihan hyvä. En nyt kaikesta tässä biisissä tykkää, mutta kuitenkin. Melon uuden levyn hehkutusta taas en ymmärrä. VMP!
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Melon uuden levyn hehkutusta taas en ymmärrä. VMP!
Melon uusin tuli joku aika sitten pyöräytettyä lenkillä läpi ja ainoastaan levyn päätöskappale Pitäkää kii päätyi omalle soittolistalleni. Pitää antaa vielä joskus myöhemmin uusi mahdollisuus tuolle albumille, mutta vaikka siinä oli ihan hyviä biittejä, niin kokonaisuus jäi vähän vaisuksi. Itseäni häiritsee se, että Ibe ja Melo monesti niputetaan samaan kategoriaan, vaikka ensimmäinen on näistä etenkin lyyrikkona ihan eri tasolla.

Jos jotain kiinnostaa, niin 20:00 alkaen on nähtävillä Youtubesta Iben livekeikka:

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Melon uusin tuli joku aika sitten pyöräytettyä lenkillä läpi ja ainoastaan levyn päätöskappale Pitäkää kii päätyi omalle soittolistalleni. Pitää antaa vielä joskus myöhemmin uusi mahdollisuus tuolle albumille, mutta vaikka siinä oli ihan hyviä biittejä, niin kokonaisuus jäi vähän vaisuksi. Itseäni häiritsee se, että Ibe ja Melo monesti niputetaan samaan kategoriaan, vaikka ensimmäinen on näistä etenkin lyyrikkona ihan eri tasolla.
Samat fiilikset. Aloin kuunnella ibeä, ja sen jälkeen tutustuin MELO:n tuotantoon, koska kaikki nimenomaan puhuu aina ibestä sekä Melosta ikään kuin jostain symbioosista. Pettymys (tai ainakin yllätys) oli iso kun Melon tuotanto ihan erilaista ja paljon vähemmän puhuttelevaa kuin iben.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös