Suomi rap

  • 776 516
  • 3 830

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

"Kuka pyytää ensitapaamisel vastapalveluksii/ toteuttakaa haaveeni, ennen kun oot ees aatellu niit/"

Rekamin ohjaimessa levypomo-asetukset ja on ainoastaan sopivaa että Ela hoidettu mukaan. Valitettavasti kertosäkeessä makseltiin oppirahoja, mutta kuuluu välillä hommaan.

Tuohon biisiin voisi kiteyttää myös näitä viime päivien juttuja. Rekami on pelikentän aliarvostetuimpia kokonaisuuteen(näkyvyys, media-arvo jne) peilaten ja mitä kaveri tekee? No, kaveri tekee. Tuossa ne kriittiset erot syntyvät.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Pyhimys taisi joutua sitten seuraavaksi cancel-kulttuurin uhriksi. Siitä olen toki samaa mieltä, että valkoihoisella ei ole mitään syytä käyttää n-sanaa biiseissään, ellei se ole sitten esimerkiksi Gettomasan tyylisesti, kun hän siteerasi isänsä puheita samalla paheksuen niitä. Pyhimyksenkin kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida, että itsessään tuo "Pyhimys" on eräänlainen hahmo ja jos kirjaimellisesti haluaa lähteä tulkitsemaan noita Pyhimyksen tekstejä, niin hänestä saa helposti myös esimerkiksi misogynistin.

Jotenkin ärsyttää tuossa cancel-kulttuurissa tuo, että irroitetaan kontekstista jotain vanhoja sanomisia, joiden perusteella sitten tuomitaan henkilö. Esimerkiksi tuosta Lika -kappaleesta on aikaa jo lähes kymmenen vuotta ja tällä ajanjaksolla maailma on mennyt monella tapaa parempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Ei n-sanan käyttäminen silloinkaan ollut kovin järkevää, mutta ei se ollut samalla tapaa tuomittavaa kuin nykypäivänä. Pyhimys on tehnyt tyhmiä taiteellisia ratkaisuja, mutta on aika älytöntä lähteä pelkästään niiden takia tuomitsemaan häntä.

Toinen asia, joka minua ärsyttää on se, että jostain syystä monet ovat sitä mieltä, ettei musiikissa saisi sanoa mitään epäsopivaa. Musiikki on taiteen muoto siinä samassa kuin esimerkiksi kuvataiteet, elokuvat tai kirjallisuus. Elokuvissa ja kirjoissa voi ihan vapaasti käsitellä vaikka raiskauksia tai pedofiliaa, mutta siinä vaiheessa kun muusikko sanoo "vittu" (kuten esim. Sanni tai Pyhimys), niin heti ollaan tuomitsemassa, että ei tällaista musiikkia voi soittaa radiossa. Yleisesti ottaen tuntuu olevan sellainen konsensus, että musiikkia pitää viihteellistää vain entisestään, jotta kaikki musiikki olisi sellaista mikkokoivusipilöityä koko perheen mitäänsanomatonta poppia.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kieltämättä mielenkiintoista nähdä missä vaiheessa Gettomasa maalitetaan pelkuri-biisin ja hevostelua-biisin kauniilla yhteen sovittamisella.

N-sana ei ole valkoihoiselle luvallista missään yhteydessä edes quotein ja homottelusyytöksillä saataisiin kyseenalaistettua tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden korostaminen rasismin vastustamisessa.

Jopa yllättävää ettei noin helppoa suolausta ole vielä tehty.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Eikö teistä ole outoa, että valkoiset eivät saa ikinä laulaa neekereistä, mutta taas tummat ihmiset kutsuvat itseään neekereiksi ja niggaksi jne. Sitten tummat jos laulavat vaikka ”valkonaamoista” jne niin se on ihan okei.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eikö teistä ole outoa, että valkoiset eivät saa ikinä laulaa neekereistä, mutta taas tummat ihmiset kutsuvat itseään neekereiksi ja niggaksi jne. Sitten tummat jos laulavat vaikka ”valkonaamoista” jne niin se on ihan okei.

Näin valkoisena olen pärjännyt toistaiseksi hyvin tummaihoisesta puhumisella eikä ole tarvinnut miettiä tuota asiaa. Ja onhan tummaihoisissa ihmisiä jotka viljelevät "white nigga" -termiä valkoisiin. Kiinnostaa, jos mahdollista, vielä vähemmän.

Suosittelen tuon asian suhteen pohdintaa harrastavalle komediasarja The Boondocksia. Tummaihoinen Aaron McGruder on suorastaan nerokkaasti tuonut esiin miten urpoa sisältöä myös tummaihoisten kulttuurissa räppikuvioineen on. Ja muutenkin. Tummaihoisetkin kun ovat vain ihmisiä siinä missä muutkin.

Muihin asioihin liittyen hymyilyttää Klangin ja Featin yhdistyminen näyttävin puhein. Sonnin Taacan kauden avaus oli melko onneton räpeltely ja näköjään ei ole ihan niin tarkkaa että milloin uusi jakso julkaistaan. Ei yllä ihan JYPin "Euroopan someykkönen" -tasolle, mutta vahva statement.
 
Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Yeboyahin väite, että Suomessa ei ymmärretä hiphopin juuria on kyllä aika lakkaa. Kuka vähänkään kovempi räppäri jne ei niitä ymmärtäis? Voiko Serelle mennä laittaa viestiä, että miks et ymmärrä hiphopin juuria? Ehkä jotkut nykyjonnet ei ymmärrä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Yeboyahin väite, että Suomessa ei ymmärretä hiphopin juuria on kyllä aika lakkaa. Kuka vähänkään kovempi räppäri jne ei niitä ymmärtäis? Voiko Serelle mennä laittaa viestiä, että miks et ymmärrä hiphopin juuria? Ehkä jotkut nykyjonnet ei ymmärrä.

Olisikohan suunnilleen jokainen Sonnin Taacan vieras käynyt läpi miten on tummaihoisten räppärien kautta löytänyt hiphopin ja myös kulttuurin.

Mainitsin Taacan siksi että siellä on nyt viimeisen 2-3 vuoden aikana vieraillut kymmeniä valkoihoisia suomiräppäreitä. Ja jopa jonnetkin vielä tehneet selväksi mitkä ne juuret ovat.

Aika luonnollinen kiertokulku tässä(kin) "kohussa" tulossa päätepysäkille. Kierrokset nousevat ennen loppua ja lopulta kone hyytyy.
 
Barney

Jäsen
Muihin asioihin liittyen hymyilyttää Klangin ja Featin yhdistyminen näyttävin puhein. Sonnin Taacan kauden avaus oli melko onneton räpeltely ja näköjään ei ole ihan niin tarkkaa että milloin uusi jakso julkaistaan. Ei yllä ihan JYPin "Euroopan someykkönen" -tasolle, mutta vahva statement.
Eikö siinä edellisessä jaksossa sanottu, että jatkossa Taacca tulee vain joka toinen viikko eli seuraava jakso tulee sitten ensi viikon perjantaina. Saa nähdä, että onko vieraana sitten Gasellit, joiden piti olla tuossa avausjaksossa, mutta olivat jostain syystä (flunssa?) joutuneet perumaan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eikö siinä edellisessä jaksossa sanottu, että jatkossa Taacca tulee vain joka toinen viikko eli seuraava jakso tulee sitten ensi viikon perjantaina. Saa nähdä, että onko vieraana sitten Gasellit, joiden piti olla tuossa avausjaksossa, mutta olivat jostain syystä (flunssa?) joutuneet perumaan.

Noinhan se oli ja nostetaan kättä virheen merkiksi.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Yeboyahilla pitkä postaus igssä kohua herättäneeseen aiheeseen, jos joku haluaa lukea.

Olin ilmeisen optimistinen kun ennakoin tälle "kohulle" jopa parin viikon elinkaarta. Näköjään kantoi muutaman päivän ja taiteilija takaportitti itsensä ulos. Ja sammutti valot lähtiessään.

"Oon väsynyt ja ahdistunut kun valkoiset ei kannattele tätä keskustelua"

Noin sanoo hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi kasvanut nuori suomalainen nainen joka on saanut kasvaa tämän maan historian suvaitsevaisimpaan ajanjaksoon. Ja joka tulee saamaan kaikki valheensa anteeksi ilman seurauksia.
 
Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Olin ilmeisen optimistinen kun ennakoin tälle "kohulle" jopa parin viikon elinkaarta. Näköjään kantoi muutaman päivän ja taiteilija takaportitti itsensä ulos. Ja sammutti valot lähtiessään.

"Oon väsynyt ja ahdistunut kun valkoiset ei kannattele tätä keskustelua"

Noin sanoo hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi kasvanut nuori suomalainen nainen joka on saanut kasvaa tämän maan historian suvaitsevaisimpaan ajanjaksoon. Ja joka tulee saamaan kaikki valheensa anteeksi ilman seurauksia.

Kyllä tuo tuohon päivitykseen näyttäis ainakin tukea saavan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kyllä tuo tuohon päivitykseen näyttäis ainakin tukea saavan.

Siinä vaiheessa kannattaisi harkita hokkarien naulaan laittamista jos agendakeskeinen ja laskelmoitu vuodatus ei vetoaisi edes omassa kuplassa.

"Toivottavasti tämä ei jää parin viikon ilmiöksi"

Hyvä alku olisi kertoa mitä tuo "tämä" ihan tarkalleen meinaa. Tuossa on nyt toistaiseksi suoritettu maalitus, valehdeltu ja haettu sääliä vähintään sieltä omasta kuplasta.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Olin ilmeisen optimistinen kun ennakoin tälle "kohulle" jopa parin viikon elinkaarta. Näköjään kantoi muutaman päivän ja taiteilija takaportitti itsensä ulos. Ja sammutti valot lähtiessään.

"Oon väsynyt ja ahdistunut kun valkoiset ei kannattele tätä keskustelua"

Noin sanoo hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi kasvanut nuori suomalainen nainen joka on saanut kasvaa tämän maan historian suvaitsevaisimpaan ajanjaksoon. Ja joka tulee saamaan kaikki valheensa anteeksi ilman seurauksia.
Eipä yllättänyt, että tämä julkisuustemppu loppui näin lyhyeen. Ensin otetaan kantaa aiheeseen rakentavan kommentoinnin sijaan maalittamalla yhtä henkilöä, minkä jälkeen yllätytään siitä seuranneesta kritiikistä ja sitten poistutaan marttyyreina takavasemmalle. Huomenna on Radio Helsingillä mm. Pyhimys ja Gracias keskustelemassa aiheesta, joten siellä saadaan mahdollisesti sitten aikaiseksi jo jonkunlaista järkevää keskustelua.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Eikö se nyt halunnu, että tästä lähtien valkoiset ihmiset sitten keskustelee asiasta ja toimii päivittäin antirasistisesti? No, mutta jospa huomenna ois sitten hyvää keskustelua. Olihan tässä aikaisemmin jo ilmeisesti joku 3h ohjelma aiheesta, jota Renaz Ebrahimi juonsi. Sitä ei kyllä kestä kuunnella sekuntiakaan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Huomenna on Radio Helsingillä mm. Pyhimys ja Gracias keskustelemassa aiheesta, joten siellä saadaan mahdollisesti sitten aikaiseksi jo jonkunlaista järkevää keskustelua.

Graciasilla oli toki jostain syystä samaa pohjavirettä kuin Yeboyahilla tuossa "mist sä tuut" -dokkarissa. Olen silti helvetin yllättynyt jos suomiräpin nk. "Uncle Tom" kehtaisi vetää samaa linjaa naisoletettu Kuukan kanssa. Gracias kun on esimerkiksi Reino Nordinin kanssa tehnyt pikkuleijonien kotikisabiisin 2016 ja esittänyt sen yli 10k ihmiselle. Ja JVG on myös pitänyt kaveria tiukasti esillä.

En kyllä toisaalta keksi että mistä tässä meinataan keskustella.
 
No varmaan keskustellaan, että minkä takia Pyhimys on käyttänyt biiseissään rasistisia slurreja. Ja sitten tietysti, että miks Suomessa ei ymmärretä hiphopin juuria ja omitaan kulttuuria. En toki ymmärrä yhtään, että ketkä ei hiphopin juuria ymmärrä suomiräpin parissa. No, ok ehkä joitain jonneja ei juuret kiinnosta.
 
Barney

Jäsen
Eikö se nyt halunnu, että tästä lähtien valkoiset ihmiset sitten keskustelee asiasta ja toimii päivittäin antirasistisesti? No, mutta jospa huomenna ois sitten hyvää keskustelua. Olihan tässä aikaisemmin jo ilmeisesti joku 3h ohjelma aiheesta, jota Renaz Ebrahimi juonsi. Sitä ei kyllä kestä kuunnella sekuntiakaan.
Ei tuon ulostulon pointissa välttämättä ollut hirveästi vikaa, mutta tavassa, jolla se tehtiin, oli. Kyllä tuo oli ihan laskelmoitu veto, että Pyhimyksen kokoisen artistin nimen heittäminen mukaan soppaan saa myös median heräämään, minkä turvin kyseinen artisti saa esiin nostamalleen aiheelle (sekä itselleen) lisää julkisuutta. Toki oli noissa Pyhimyksen teksteissäkin omat ongelmansa, mutta on tämä nykyaika vähän surullista, kun heitetään toisia ihmisiä surutta bussin alle, jotta saadaan itselle lisää julkisuutta. Nyt monelle saattoi jäädä tästä keissistä se mielikuva, että Pyhimys olisi rasisti, vaikka se nyt ei välttämättä ihan pidä paikkansa.

Toisaalta onhan Yeboyahilla varmasti myös paine onnistua, kun käsittääkseni hän on suhteiden avulla päässyt musiikkipiireissä ohituskaistalla monen muun ohi, joten kohta pitäisi alkaa myös lunastamaan. Tämän "kohun" avulla hän sai varmastikin lisää someseuraajia ja sen myötä myös kuuntelijoita, joten toivottavasti se sitten kannatti.

Seuraavaksi odotetaan, että kuka nostaa vanhojen biisien takia perhekeskeisen Elastisen misogynistiksi ja jonkun toisen suomalaisen räppärin vanhoista biiseistä saa varmasti ainakin kontekstista irroittamalla tehtyä hänestä homofoobikon. Nyt vain jäädään mielenkiinnolla odottamaan, että kuka päättää nämä kortit käyttää ja ketkä joutuvat uhreiksi.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
No varmaan keskustellaan, että minkä takia Pyhimys on käyttänyt biiseissään rasistisia slurreja. Ja sitten tietysti, että miks Suomessa ei ymmärretä hiphopin juuria ja omitaan kulttuuria. En toki ymmärrä yhtään, että ketkä ei hiphopin juuria ymmärrä suomiräpin parissa. No, ok ehkä joitain jonneja ei juuret kiinnosta.

Pyhimys on jo vastineensa antanut ja tuohon "hiphopin juuret" -väitteeseen en uskaltaisi toimittajana tarttua kun viimeisen 2 vuoden aikana kymmenet valkoiset räppikentän vaikuttajat ovat Sonnin Taacassa kertoneet miten juurikin tummaihoisten räppärien ja kyseisen kulttuurin kautta on saatu oma juttu alkuun. Ja ikäjakauma ollut 20-50.

Olisi nimittäin kohtuullisen kiusallista jatkaa valhetta kun faktat ovat löydettävissä hyvin tuoreena ja parin klikkauksen takaa.

On myös vähän ironista miten räppikentällä reagoitiin persujen mainokseen ja nyt tämä suoranainen persuilu ei ole ongelma.
 
No silloin kun reagoitiin persujen mainoksiin, niin "hyvikset" tykkäs ja Gettomasakin oli hieno ihminen. Nyt taas paha ihminen, kun mustia miehiä ottanu videolle aggressiivisuutta tuomaan. Miettikää, jos lähtis olemaan eri mieltä julkisesti Yeboyahin kanssa, niin ei taitais seurata hyvää.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mercedes Benzo puolustaa Pyhimystä igssä. Mitenhän on muiden hyvisten reaktio tähän?

Tässähän olisi nyt viimeinkin tilaisuus hoitaa naisräppärit tyhjälle pelikentälleen. Siitä vain MB:ltä dissiträkki kehiin ja Yeboyahilta sitten vastaus.

Ja en oikeasti edes vitsaile pahemmin. Tällaiset momentumit tulee käyttää, eli nyt taustatiimit hereillä. Näkyvyys vielä korkealla ja räppikenttäkin jännitteissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös