Toivottavasti on kaverit kiitelleet edes puoliksi tuohon malliin tiellään auttaneita silloinkin, kun mikit eivät ole olleet päällä.
No minusta suomiräpin viimeisen 10 vuoden moottoriturpa Gettomasa tuossa Kaarlen podcastissa teki munaisan liikkeen ja ilmoittautui Cheek-vihastaan irti. Käytti goat-termiä häneen ja moniin muihinkin joita oli biiseillään epäsuorasti tylyttänyt. Kertoi miten silmät oli auennut kun oli perehtynyt kirjan kautta siihen että nämä monien vihaamat tapaukset oli jo 2000-luvun alussa naurettu musiikkikentällä yleisesti, potkittu lafkoilta ulos ja lopulta nämä tyypit taistelivat suomiräpin kaupalliseen murrokseen.
Ei tarvitse digata räppärin musiikista voidakseen arvostaa kanssaräppärin merkitystä suomalaisen räpin olemassaololle. Tämä tekijä on mahdollistanut sen että on voitu järjestää isoja räppifestareita läpi 2010-luvun ja siellä on lopulta syntynyt se lopullinen rauha. Konsensus.
Ja mikä suomiräppäreitä yhdistää? No se että suunnilleen jokainen on ääneen nimennyt ne samat jenkkiräppärit vaikuttajikseen. Tuo on avannut sen että erilaisesta suomiräpistä huolimatta on enemmän yhdistävää kuin erottelevaa.
Solonen ja Kosola puhuivat esimerkiksi siitä että jo 2000-luvun alussa festareilla saattoi mennä tappeluksi vielä. Monilta unohtui se että jopa hyvin paljon toisiaan musiikillisesti karttaneet halusivat pelata koripalloa toisiaan vastaan ja ottaa uusiksi. Eli kyllä noina junttiaikoinakin oli sitä arvostusta läsnä.
Ja sitten se kilpailu mikä kentän sisällä on. Jokainen haluaa olla omasta mielestään paras. Tämä on luonut läpi suomiräpin kuvaa että ollaan hirveiden vihojen kanssa läsnä. Skandaali sen naulasikin puhumalla että räpin pitää olla räppiä biiseillä, mutta muutoin opitaan käyttäytymään sekä kunnioittamaan.
Kyllä yhä löytyy joitain yksittäisiä tapauksia jotka ovat jämähtäneet katkeruuteen. Tai eivät vain siedä. He ovat kuitenkin mitätön osa isossa kuvassa. Kyllä nuo samat festarit bäkkäreineen ovat tavoille opettaneet.