Suomi rap

  • 771 241
  • 3 817

Barney

Jäsen
Miten mä kuvittelin, että näitä Yeboyahin videoita ois luukutettu paljon enemmän? Tätä uusinta katsottu kuitenkin vain 6 tuhatta kertaa. Toki tää nyt ei oo hirveen kauaa vielä ollu ulkona.
Vaikka nimi pyörisi paljon uutisissa ja tuntisi oikeita ihmisiä, minkä ansiosta saisi levy-yhtiöltä enemmän apua markkinointiin kuin ansaitsisi, niin loppujen lopuksi se musiikki kuitenkin ratkaisee. Tästä toinen hyvä esimerkki on Lukas Leon, joka ei tainnut ainakaan hyötyä tuosta biiffistään Gettomasan kanssa. Etenkin näin jälkikäteen on ihan hauska muistella, kuinka Lukas kuittaili Gettomasalle Kalamiehen "floppaamisesta", kun melkein kaikki biisit ovat striimanneet kuitenkin sen yli 500 000. Lukaksen uudella albumilla taas yli puolet biiseistä pyörii tuolla 50 000 striimin paikkeilla, mikä on oikeasti jopa hämmästyttävän surkea suoritus, kun huomioidaan että minkälainen koneisto hänellä on takanaan.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

No joo onhan tämäkin totta. Jotenkin vaan aattelin, että Yeboyah ois hirveän suosiossa nyt, kun on ollu tosiaan niin esillä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vaikka nimi pyörisi paljon uutisissa ja tuntisi oikeita ihmisiä, minkä ansiosta saisi levy-yhtiöltä enemmän apua markkinointiin kuin ansaitsisi, niin loppujen lopuksi se musiikki kuitenkin ratkaisee. Tästä toinen hyvä esimerkki on Lukas Leon, joka ei tainnut ainakaan hyötyä tuosta biiffistään Gettomasan kanssa. Etenkin näin jälkikäteen on ihan hauska muistella, kuinka Lukas kuittaili Gettomasalle Kalamiehen "floppaamisesta", kun melkein kaikki biisit ovat striimanneet kuitenkin sen yli 500 000. Lukaksen uudella albumilla taas yli puolet biiseistä pyörii tuolla 50 000 striimin paikkeilla, mikä on oikeasti jopa hämmästyttävän surkea suoritus, kun huomioidaan että minkälainen koneisto hänellä on takanaan.

Lukas Leoniin voidaan palata sitten kun on 9 vuotta uraa takana kuten Gettomasalla. Ei Tiihonen mitään koneistoa ole masinoinut vaan haluaa saman urarakenteen alkuvaiheet kuin itsellään. Tehdään virheitä, paiskitaan duunia ja luodaan se oma fanikunta.

Sitten katsellaan miltä näyttää. Kyllä Liiga Music olisi halutessaan voinut luoda kovempaa masinointia, mutta selvästi tuo ei ole fiksu tie.

Tuo kaksikon biiffi jo todennettiin kahden seiskalehden huuteluksi pääasiassa. Ei juurikaan todennettuja väitteitä. Koskaan aiemmin ei ole analysoitu dissiträkkien totuuspohjaa. JVG hiljensi Masan ja Liiga Leonin. Tuo kuitenkin puitu jo täällä.

Yeboyahin kohdalla daami ja tiiminsä ei oivalla potentiaalia maakunnissa. Ja sen jengin suosioon pitäisi muka ilmaiseksi päästä. Ei järin vahvaa settiä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuon Gettomasan ja Lukas Leonin pihvittely oli ja on parhaita asioita mitä nyt suomiräppiä maalittaessa on tapahtunut. Jatkossa vähänkään kovempien nimien dissiträkit joutuvat syyniin ja hyvä niin.

Masan ja Lukasin fanit itkivät ettei nuo mitään oikeudenkäyntejä faktoineen ole tai kuuluisi olla. Päinvastoin. Pitää olla terävä, perehtyä ja iskeä faktoilla jotka todentaa träkillään.

Tuokin keissi oli vain esimerkki miten asiaa Taacassa käsitelleet miesräppärit hoksasivat hommaa. Kehut molemmille, Gm&LL kun altistivat itsensä ja ottivat riskiä. Kiitosta tuli kritiikin ohessa. Respat molemmille!

Yksi naisräppäreiden pihvi voisi myös avata heidän pelikenttää.
 
Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Yeboyahin kohdalla daami ja tiiminsä ei oivalla potentiaalia maakunnissa. Ja sen jengin suosioon pitäisi muka ilmaiseksi päästä. Ei järin vahvaa settiä.

No eikö tässä justiin oo väitetty, että maakunnissa ollaan niin rasisteja, että ei siellä mustia artisteja kuunnella? Tai jotain tuon tyyppistä? Ja ois kiva nähä kyllä kahden naisartisin biiffi räpin saralla, mutta ketkä ois vastakkain, niin tiiä siitä. Jotain Yeboyahia ei voi biiffissä voittaa, koska se ei varmaan olisi lähtökohtaisestikkaan ok joidekin mielestä haastaa kyseistä artistia.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
No eikö tässä justiin oo väitetty, että maakunnissa ollaan niin rasisteja, että ei siellä mustia artisteja kuunnella? Tai jotain tuon tyyppistä? Ja ois kiva nähä kyllä kahden naisartisin biiffi räpin saralla, mutta ketkä ois vastakkain, niin tiiä siitä. Jotain Yeboyahia ei voi biiffissä voittaa, koska se ei varmaan olisi lähtökohtaisestikkaan ok joidekin mielestä haastaa kyseistä artistia.

Edelleen maakunnissa ja landella(welcome JKL) hyvä räppi toimii aina. Tuo väite on valhe. Jos menet keikalle jonnekin Pohjanmaalle, kohtaat taatusti urpoja. Mutta kohtaat myös räppidiggareita. Tuo stadin kupla-ajattelu on jäätävää paskaa. Ne valkoiset miesräppärit ovat joutuneet tappelemaan aikoinaan kunnes homma tasaantui. Tuota ei tarvitse pelätä enää siinä määrin.

Yeboyahin voittaa biiffissä ihan osaamisella. Nyt jonkun daamin pitäisi vain viheltää peli poikki ja pistää homma uuteen uskoon.
 
Niin en oo eri mieltä, vaikka pieni totuus tuossa on siinä mielessä, että juuri täällä Pohjanmaalla voi kyllä kohdata enemmissä määrin urpoilua valitettavasti. Toivottavasti olen vain itse ennakkoluuloinen tässä asiassa! :) Ja Yeboyahin voittaa kyllä biiffissä sillä kuuluisalla osaamisella, mutta on se jengi jolla menis niin tunteisiin, kun joku lähtis kyseistä artistia haastamaan. Se menee heti siihen ettei saa haastaa ja nyt on tehty väärin, kun afrosuomalaista naista haastetaan.
 
Mutta tässä tullaankin siihen että lähdetään stadin kuplasta ulos askel kerrallaan. En siis ensimmäistä keikkakohdetta hakisi Pohjanmaalle vaan rakentaa kysyntää. Sitä kautta homma kasvaisi.

Ja kaikki lähtee kohderyhmäajattelusta ja naisia piisaa sekä miehiä jotka syttyy naisräppäristä. Joka ei syytä enemmistöä somessa vaan räppää. Mielellään myös syvempi sisältö.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Miten mä kuvittelin, että näitä Yeboyahin videoita ois luukutettu paljon enemmän? Tätä uusinta katsottu kuitenkin vain 6 tuhatta kertaa. Toki tää nyt ei oo hirveen kauaa vielä ollu ulkona.

Onhan tuolla Spotifyssä ihan ok määrät streamauksia, joskaan ei niin paljoa mitä ajattelin.

Yeboyah on mielestäni hyvä räppäämään, mutta vähän tässä on se vaara, että profiloituu puusilmäiseksi agitaattoriksi. Kyllähän siellä on oikeita pointtejakin mukana, mutta myös turhaa sormella osoittelua, mikä saattaa kääntyä artistia vastaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Hieno tuotanto, siis todella hyvä tuossa Yeboyahin biisissä, mutta ei kyllä oikein lähde. Onko tuossa nyt sitten mukana trappia, tai grimeä tms..., mutta meiksin rappi-makuun liikaa etäännyttäviä elementtejä. Eikä tämä ole mikään statement naisrappareita vastaan yleisesti, koska minulle sukupuoli harvoin merkkaa musiikissa. Äh, nyt kuuntelussa Eloveena. Kai sitä kaipaa sitä yhteiskunnan paskuuden julistamista, tai pitkien rataviikonloppujen ylistämistä, tai Julma Henkan ja Sairas T:n kertomuksia hyvinvoinnin ja malliperheiden kulissien takaa. Pelkkä kahden ja puolen minuutin itsekehu, vaikka se ilmeisesti onkin osa rapin olemusta, ei toimi mulla. "Mitä tarvit"-kappaleessa on taas enemmän sisältöä ja vaihtelevaisuutta kuin muissa Yebo-ralleissa.
 
Barney

Jäsen
Yeboyah on mielestäni hyvä räppäämään, mutta vähän tässä on se vaara, että profiloituu puusilmäiseksi agitaattoriksi. Kyllähän siellä on oikeita pointtejakin mukana, mutta myös turhaa sormella osoittelua, mikä saattaa kääntyä artistia vastaan.
Taitojen puolesta hänellä voisi olla potentiaalia menestyä, mutta tuo kirjoituspuoli sakkaa kyllä aika pahasti. Nykypäivänähän voi menestyä räpissä ilman mitään sisältöä, mutta jos artistin tarkoitus on ottaa kantaa musiikillaan, niin silloin kyllä se teksti nousee avainasemaan. Pari biisiä olen häneltä kuullut ja molemmissa nousi esille lukuisia heikkoja riimejä, jotka särähtivät korvaan ja joista huomasi, että riimi oli vienyt tarinaa eikä toisinpäin. Jos hän uskaltaisi rohkeasti pyytää kirjoitusapua muilta, niin voisihan tuo ura tuosta vielä lähteä jonkunlaiseen lentoon.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Etta lienee se joka tuon naisten pelikentän ottaa ensiksi haltuun jos ottaa. Teknisesti oikealla tiellä, löytyy asennetta ja sitten laulutaitoa. Tässä on kaksi erilaista biisiä, mutta jokainen havaitsee tuolta referenssiä popimpaan ja sitten räppimäisempään suuntaan.

Se on valitettavaa että homma on näin lasten kengissä, mutta nämä kaksi biisiä voisivat olla Gettomasan flexailua sekä iskelmä-Elan avautumista. Itse en noita biisejä pidä minään loistavina, mutta samalla muistutan itseäni että naisräppärit on noin 15 vuotta jäljessä miesräppäreitä.

Jäljillä ollaan ja itsekin olen toistanut että kuulijakunnalle pitää antaa jotain itsestään. Sitten miettiä että onko ympärillä tuotannollisesti ja markkinointimielessä oikeat ihmiset. Ettakaan ei jättihitti ole, mutta edellytykset on.

Se oli kyllä momentumin perseilyä ettei Etta heittänyt kuittia Gettomasalle ja pelannut sovinisti-korttia. Tuo olisi aika nätisti näkynyt julkisuudessa että naisräppäri puolustautui näkyvästi.

Viimeksi muokattu:

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Vaikka nimi pyörisi paljon uutisissa ja tuntisi oikeita ihmisiä, minkä ansiosta saisi levy-yhtiöltä enemmän apua markkinointiin kuin ansaitsisi, niin loppujen lopuksi se musiikki kuitenkin ratkaisee. Tästä toinen hyvä esimerkki on Lukas Leon, joka ei tainnut ainakaan hyötyä tuosta biiffistään Gettomasan kanssa. Etenkin näin jälkikäteen on ihan hauska muistella, kuinka Lukas kuittaili Gettomasalle Kalamiehen "floppaamisesta", kun melkein kaikki biisit ovat striimanneet kuitenkin sen yli 500 000. Lukaksen uudella albumilla taas yli puolet biiseistä pyörii tuolla 50 000 striimin paikkeilla, mikä on oikeasti jopa hämmästyttävän surkea suoritus, kun huomioidaan että minkälainen koneisto hänellä on takanaan.

Aamen. Malliesimerkkejä siitä, että vaikka kuinka näkyvyyttä tulee, niin jos itse tuote ei ole kunnossa, ei sillä loputtomiin pärjää. Tuo Lukas Leon on hämmentävä tapaus, Cheekin suojatti, ja täten näkyvyyttä ihan helvetisti, mutta kun ei lähde niin ei lähde.

Bändillä/artistilla pitäisi olla pohjatyöt tehtynä ennenkuin hyppäävät isompiin ympyröihin. Nykyisessä mulle kaikki heti-kulttuurissa tämä ei vaan ole kovin houkutteleva vaihtoehto.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Aamen. Malliesimerkkejä siitä, että vaikka kuinka näkyvyyttä tulee, niin jos itse tuote ei ole kunnossa, ei sillä loputtomiin pärjää. Tuo Lukas Leon on hämmentävä tapaus, Cheekin suojatti, ja täten näkyvyyttä ihan helvetisti, mutta kun ei lähde niin ei lähde.

Bändillä/artistilla pitäisi olla pohjatyöt tehtynä ennenkuin hyppäävät isompiin ympyröihin. Nykyisessä mulle kaikki heti-kulttuurissa tämä ei vaan ole kovin houkutteleva vaihtoehto.

Kyllä sen oman jutun kuntoon saaminen on lähes kaikilla vienyt helvetisti aikaa. JVG ja Pikku G ovat ainoat suomiräpissä heti jyränneet tuotteet. Fintelligensin voi laskea mukaan vaikkeivat he numeraalisesti noin isosti tykittäneet.

Puhutaan siis vuosikausien duuneista pääasiassa. Nyt noilla nuorilla on vielä ongelmana että isot jyrät ovat Cheekiä lukuunottamatta kentällä.

Kyllähän Lukas Leon voisi puskea joka viikko uuden hittihaun Rudirokin ohjaamalla lyhytelokuvalla jos tuo olisi se haluttu tie.

Vaikuttaisi siltä että leonit, cledokset ja jopa ibet larppaavat muutakin kuin musiikkia. Löytyy diilerilarppausta, Cledos-burgeria ja nuorta pohdiskelijaa. Ja ovathan nuoret puhuneetkin ääneen ettei se jo kuljettu tie ole mikään pakkomielle.

Nykymeno on kaltaiselleni fossiilille outoa, mutta muistan 2000-luvun alun näppisräpit, Tommishockin ja Brädin häröilyt sekä paljon muuta.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Klangi kutsui ja Gettomasa kävi heittämässä muutaman biisin livenä. Kylmiltään toki ruosteisuus näkyi, mutta onhan Masa aika leipiintyneen oloinen noissa kovimmissa uhoissaan. Olisin melkein heittänyt silmät ja kuulokkeet lössin ja stadimuijien sekaan. Oli vähän kiusallista kuunnella miten poppi pistettiin taas stoppiin ja sitten lopuksi muijii stadis rallattelu.

Pisteet välispiikeistä. Muutenkin välihölinät oli tuon vartin parasta antia.

Feministit dissattu taas ja tuo oli mestarin peliliike.

Pääasia että vähän edes faneille liveherkkua koronatyyliin. Tärkein juttu.

Gettomasan ja Kinoksen yhteistä biisiä odotellessa, kun molemmat on nyt samalla levy-yhtiöllä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Ibe näytti pokanneen palkinnon vuoden rap/rnb artistina. No ihan vääräthän siellä oli ehdokkaana mun mielestä, mutta tämä ei yllätä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Mun mielestä oli varsin hyvin valitut ehdokkaat. Ketä olisit laittanut ehdolle?

Silkinpehmee, jolta tuli El Suave ja Kalle Kinos & Tiedemies, joilta tuli Kalevacation 2. Nyt tuo oli tuollainen tosi rnb-painotteinen, niin ois kaivannu nuo mukaan. Tai sitten puhtaasti molemmille oma palkinto. Eli erikseen rnb ja räp.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös