Ihan mielenkiintoinen kirje nimettömiltä urheilijoilta. Sanoisin, että pieniltä osin tuo sisälsi merkittävää ja hyvin tarpeellista kritiikkiä, joiltain osin ihan löysää retoriikkaa ja suurimmilta osin kiinnostavia, mutta pitkälti perestelemattomia tai heikosti kuvailtuja väitteitä.
Omaan makuuni hälyttävin kohta on se, että urheilijoiden majoituspaikassa on rampannut sidosryhmiä liki päivittäin. Tuo ei voi olla oikein, vaan majoituspaikan tulee olla urheilijoille ns. turvallinen tila yhtäältä kisasuoritukseen valmistautumiseen ja toisaalta rauhassa rentoutumiseen kisasuoritusten välissä. Sitäkään ei sovi väheksyä, että mitä enemmän jengiä siellä liikkuu, sitä todennäköisemmin joku flunssapöpö alkaa joukkueessa kiertää.
Kirjeen kirjoittajien uskottavuutta mielestäni heikentää seuraava kohta. "Me olemme saaneet vuosia kuraa niskaamme Suomen mitalisaldosta ja menestymättömyydestä, vaikka tosiasiassa jokainen olympialaisiin päässyt suomalainen on taistelija. Jokainen suomalainen olympiaurheilija ja hänen tiiminsä on taistellut itsensä maailman huipulle systeemistä huolimatta, ei sen ansiosta."
Yli 80 prosenttia olympiajoukkueen urheilijoista on kuulunut urheilija-apurahan piiriin ja samaten olympiakomitean tehostamistukien piiriin. Välillisesti suurin osa olympiaurheilijoista on hyötynyt olympiakomitean rahoituksesta ammattivalmentajien palkkaukseen tai leiritysten kustannuksiin. On siis mielestäni aika absurdia väittää, että systeemi ei millään tavalla olisi ollut edesauttamassa heidän olympialaisiin pääsemistä. Joku Heili Sirviö voi noin perustellusti sanoa ja ehkä golfin pelaajat myös, mutta ei juuri muut.
Se mietityttää, miksi kirjoittajat haluavat korostaa olympialaisiin päässeiden olevan taistelijoita. Jotenkin mutuilisin niin, että Seppo Rädyn, Jani Sievisen, Mika Myllylän tai Janne Ahosen suusta ei vastaavaa aikoinaan olisi kuultu. Eli kun kirjoittajat toteavat voittamisen kulttuurin kadonneen OK:n tekemisestä, niin ei tuo urheilijoidenkaan retoriikka sitä mielestäni edusta. Vertailun vuoksi Therese johaug juuri sanoi, ettei osallistu Trondheimin MM-kisoihin ollenkaan, jos ei ole haluamassaan kunnossa. Tuo puhe edustaa mielestäni voittaja-mentaliteettia eli arvokisoihin mennään vain menestyäkseen eikä osallistuakseen.
Paljonhan tuo kirje sitten sisältää mielenkiintoisia kohtia, kuten kisajoukkueen johdon innottomuus tai kisajoukkueen heikko joukkuehenki. Näihin on vaikeaa ottaa kantaa, kun oikein mitään konkreettista esimerkkiä näiden suhteen ei esitetä. Myös kirjeestä ilmi käymä "mustasukkaisuus" johtohenkilöiden ajankäytön suhteen on hankalasti arvioitavissa. Kyllä se minusta etenkin Vapaavuoren rooliin myös kuuluu kestittää OK:n yhteistyöjumppaneita. Toki jos Paavolainen ja Heikkinen ovat aikaansa tähän merkittävissä määrin käyttäneet, silloin hommat on pielessä.
Kirjoituksen lopussa korostettu urheilija keskiöön on sitten taas urheilupuheen ehkä populistisin mantra. Kun tutustuu maailman menestyneimpiiin järjestelmiin, niin eivät ne monesti mitään urheilijakeskeisiä ole, saati että kirjoittajien haluamalla tavalla niissä autettaisiin urheilijoita vaikeiden aikojen yli. Jos katsoo vaikkapa Norjan maastohiihtoa tai Venäjän taitoluistelua, niin ne ovat äärimmäistä huippumenestystä tuottaneita koneistoja, joita voi ennemmin kuvailla valmentaja- tai järjestelmäkeskeisiksi kuin urheilijakeskeisiksi systeemeiksi.
yle.fi
