Kyllähän nyt on pallo itsellä aika vahvastikin. Portugalin esiinastumista ei lie pysty estämään, mutta kamppailussa sijasta kaksi Serbia pelasi eilen korttinsa niin väärin kuin voi. Silti edelleen saa muistaa sen, että Suomen pitää hoitaa hommansa kuitenkin tyylikkäästi. Enää ei voi pelata tasapeliä minkään Udmurtian kanssa. Ja on muistettava, että jos kazakit veivät pisteet serbeiltä, emme me voi lähteä takki auki siihenkään peliin. Kazakkien itseluottamukselle ja uskolle tulevaan voitto teki varmasti nasulia.
Oi Suomi, mikä on valintasi? Hoidetaanko homma kotiin, vai aletaanko jo miettiä selityksiä, miksi nyt kävi näin taas jälleen kerran? Minulla riittää uskoa Roy Hodgsonin kykyihin saada joukkueesta kaikki irti, sillä eihän se loppujen lopuksi ole Royn vika, jos pelaajat kentällä eivät käytä tekopaikkojaan. Esimerkiksi otetaan nyt vaikka se näiden karsintojen tasapeli Armenian kanssa.
Hodgsonin kanssa olemme kuitenkin päässeet askeleen pidemmälle kuin Muurisen kanssa, pystymme haastamaan kovempiakin. Eihän näiden lilliputtien kanssa lopulta Muuriselle montaa tahraa tullut. Nyt jos milloinkaan on mahdollista ottaa se ensimmäinen arvokisapaikka miesten puolella, leidithän jo kävivät kisoissa.
Peruspadalla on kaiken jälkeen nyt vahva tunne menestyksestä, toisin kuin Keijolla Kummelissa.